Luterilaisen kirkkomme sisäinen kiista suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen tulisi ratkaista suoraa kirkon uskosta käsin. Päätöksentekoon voivat osallistua vai kristillisestä vakaumuksestaan tunnetut kirkon jäsenet, toisin sanoen ne, jotka ovat vaalikelpoisia kirkon luottamustehtäviin ja virkoihin.
Kristillisen avioliittokäsityksen perustana pidetään luomiskertomusta ja siihen liittyvää alkusiunausta: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1 Moos 1:27-28) ja edelleen: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. ”(1 Moos 2:24) Edellä kirjoitetun vahvistaa myös Kristus omassa opetuksessaan: ”Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark 10:6-8)
Toisaalta Kristus opettaa: ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon” (Matt 19:12)
Raamatun mukaan Jumala siis alun perin jakoi ihmiset kahteen sukupuoleen, miehiksi ja naisiksi ja tarkoitti että miehet ja naiset muodostaisivat pareja jotka lisääntyvät keskenään. Tutkimalla luojan luomaa luomakuntaa saamme tukea tälle käsitykselle. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tähän alkuperäiseen muottiin sovi. Onko Kaikkivaltias siis epäonnistunut? Ei suinkaan. Raamatun mukaan luomistyönsä päätteeksi Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. (1 Moos 1:31) Asiantila kuitenkin muuttui, koska juonellaan Jumalan vastustaja sotki kaiken.
Luodessaan ihmisen Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, mutta langettuaan syntiin ihmiskunta ei enää kykene vastustamaan sitä. Apostoli Paavali kirjoittaa:” Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen” (Room. 7:18) Paavalin mukaan kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:22-23), niinpä hän toteaakin: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja.” (Room. 2:1). Paavali opettaa, ettei yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. (Room. 3:20)
Omien sanojensa mukaa Kristus ei kuitenkaan tullut maailmaan kumoamaan lakia vaan toteuttamaan sen. (Matt 4:17) Tällä hän viittaa tehtäväänsä maailman syntivelan lunastajana.
Lainopettajista Kristus totesi: ”Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Matt 23:3-4)
Mitä tämä siis tarkoittaa tässä ajassamme ja käsillä olevassa kysymyksessä kirkon avioliitto-opetuksessa?
Nähdäkseni vastaus on selvä: Me ihmiset emme voi omalla tahdollamme muuksi muuttaa sitä millaiseksi Kaikkivaltias Jumala on ihmisen luomiskertomuksen mukaan alun perin tarkoittanut. Meidät tulee nöyrtyä Jumalan edessä tunnustaen, ettei meillä itsellämme ole Jumalan täydellisyyttä, eikä meidän asiamme ole myöskään vaatia sitä muilta. Meidän pelastuksemme ei tule meidän omilla ansioillamme vaan Kristuksen.
Jumala on alun perin tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi, eikä muunlainen liitto voi siten täyttää Jumalan luomistarkoitusta. Opetus avioliitosta säilyköön sellaisena, miten asia on kirkkomme katekismukseen kirjoitettu. Meidän ihmisten asiana ei kuitenkaan ole tuomita toinen toisiamme, eikä asettaa heidän kannettavakseen uusia taakkoja. Tämä koskee myös kaikkia niitä ihmisiä, joiden lain edessä pätevä avioliitto ei vastaa sitä mitä kirkko avioliitosta opettaa. Meidän ei tule asettaa toinen toisillemme ehtoja millaiseksi hänen tulee ensin muuttua päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Meidän ei tule erotella ihmisiä, vaan rukoilla heidän puolestaan ja heidän kanssaan, kuten kenen tahansa lähimmäisemme puolesta ja kanssa.
Kysymys kirkon avioliittokäsityksestä palautuu siis evankeliumin oppiin ja käsitykseemme Jumalan kaikkivaltiudesta. Asia ei ratkaista ulkoisilla seremonioilla eikä ihmismielen kompromisseilla, vaan luottamalla kolmiyhteiseen Jumalaan.
Oppituntini jälkeen luin nuorten antamia palautteita seurustelua koskevasta oppitunnistani. Yksi jäi vahvasti mieleen. Siinä korostettiin sitä, ettei meidän tulisi puhua tytöistä ja pojista , vaan pelkästään ihmisistä. Tuota pohtiessani havaitsin että jos luovumme näistä periaatteista, niin silloin meidän on alettava opettamaan myös Jumalasta toisin kuin aiemmin.
Älä sekoita periaatteita ja käytäntöjä keskenään. Voit muuttaa sanavalintoja luopumatta periaatteistasi. Tuskin olet sitä mieltä, että tytöt ja pojat eivät kuuluisi samaan ihmisten joukkoon.
Huonosti käy opille myös, jos opetamme ettei Raamattu ole erehtymätön opettaessaan siitä mikä on syntiä ja mikä ei. Se pakottaisi meidät lopulta kieltämään koko synnin kadottavan vaikutuksen. Vetoamaan vain Jumalan rakkauteen, joka ei ketään tuomitse. Samalla katoaisi koko kristillisen opin pohja. Se ainutlaatuisuus , joka erottaa kristillisen uskon kaikista muista katoaisi. Joten aika suurista asioista tässä on kyse. Olemme aivan opin keskeisissä kysymyksissä ja siksi pienikin muutos saa aikaan pakollisen muutoksen opin keskeisiin kohtiin.
Oletko Pekka siis sitä mieltä, että kaikki Vanhassakin testamentissa Jumalan kieltämät asiat ovat yhä edelleen syntiä ? Jos et . niin miten syntiluetelo pitäis Raamatun pohjalta laatia?
Mitä synti on? Onko se kielletyn asian tekemistä? Onko se sen tekemättä jättämistä, mihin meitä kehotetaan? Onko se sittenkin asenne, jumalattomuutta: Jumalaan kohdistuvaa piittaamattomuutta tai vastustusta?
Nähdäkseni Tuula Hölttä nostaa kommentissaan keskusteluun varteenotettavia näkökulmia. Kiteytän asiaa näin:
1) Rakkaus (agape) voi yhdistää myös seksuaalivähemmistöön kuuluvia pareja “kunnes kuolema heidät erottaa”. Tästä ei nouse välttämättömästi kytköstä haureuden harjoittamiseen taikka epäjumalanpalvelukseen
2) Tavoite vähemmistöjen yhtäläisistä oikeuksista on kristinuskon mukaista, mutta Pride -aatteen periaate että ihmisten pitäisi olla ylpeitä [seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään] ei ole yhteen sovitettavissa klassisen kristinuskon kanssa. Periaatteesta että ”seksuaalinen monimuotoisuus on lahja” vallitsee vahvoja näkemyseroja.
3) Hedonismi = ”mikä tahansa mikä aiheuttaa mielihyvää on hyväksi”, ei ole yhteen sovitettavissa klassisen kristinuskon kanssa.
Hedonismin tavoite on hankkia itselle mielihyvää. Kristitty haluaa jakaa mielihyvää toiselle silläkin uhalla, että jää itse ilman sitä. ’Mielihyvä’ on toki jokseenkin pinnallinen ilmaus. Olisi varmaan parempi puhua ilosta ja rauhasta.
Kysymys liippaa tosi läheltä uskomme peruskysymyksiä, eikä se voi olla vaikuttamatta niihin. Vain sulkemalla silmät tältä tosiasialta, voidaan lähteä opetusta muutamaan hyväksyvään suuntaan. Siksi ajaus spn-avioliitoista on tullut ylittämätön kysymys
Eikö Jeesus Kristus ole jo ylittänyt kaikki kynnykset kuolemalla, nousemalla kuolleista ja astumalla taivaaseen? Eikö se tarkoita myös kynnyskysymyksiä? Kyllä tämäkin kysymys aikanaan ratkeaa, kun sitä kärsivällisesti pohditaan.
ylittämätön kynnyskysymys.