Suomalaisen kirjallisuuden päivänä kiinnitetään huomiota Aleksis Kiveen, jonka kirjallisia taitoja arvioitiin omana aikanaan kriittisesti. Perusteltua on kysyä, onko tällainen menettely yleistä ihmisten ajattelussa. Onko kriittisyys yhteydessä siihen, että asioita on ilmaistava vain tietyllä tavalla. Luovuus on vaativa käsite, jonka totuttua kaavaa Aleksis Kivi mahdollisesti rikkoi.
Inhimilliseen, yksilötason toimintaan ja arviointiin kuuluu muun muassa kateuden käsite, joka nousee helposti esille erilaisissa päätöksenteon ratkaisuissa. Kysymys on siitä, keiden henkilöiden ajatuksia päästään kuulemaan ja keiden ajatukset ovat vain hyväksyttäviä.
Tässä viitataan Seitsemän veljestä – teokseen, joka on jatkuvasti ajankohtainen, yhteiskunnan muutoksia kuvaava tuotos. Kirjan lukeminen vaatii paneutumista silloisen ajan ilmiöihin. Yhteiskunnalliset kysymykset ja ratkaisut ovat kirjassa kiinnostavasti esillä.
Teoksen mukaan nuoret oppivat kasvuympäristössään kirkollisia asioita, tietoa maaseutuelinkeinoista ja ymmärrettävästi myös liikunnasta. Koulun merkitys ja kirjan arvo myös erottuvat. Silloisten pedagogiikan menettelyin ja itsenäisesti opittiin lukemista, laskentoa ja laulamista, joiden sisältämien asioiden oppiminen katsottiin tärkeäksi.
Monipuolisten tapahtumien jälkeen tilanne oli se, että veljeksistä kehittyi yhteiskuntakelpoisia ja arvostettuja kansalaisia, He tunsivat silloisen luottamushenkilöjärjestelmän ja sen, että henkilökohtaiset riitaisuudet poistuvat sopimalla. Tässä kohdassa on hyvä mainita, että joissain Suomen pitäjissä toimi kuudennusmies (ruots. sexman) eli seurakunnan vanhin, kyläntarkastaja.
Seitsemän veljestä -kirjan nuoret oppivat ymmärtämään myös luontoympäristön merkityksen hyvinvoinnilleen, mikä on ajankohtainen aihe tällä hetkellä. Keskusteluissa käytettiin erilaisia kielikuvia, joiden avulla on tarkoitus lisätä esimerkiksi asioiden kiinnostavuutta. Ajantietoon ja kansanviisauteen. kannattaa perehtyä.
Kielikuvien käyttäminen on yhteydessä kasvuympäristöön, jonka mahdollisen hyödyn Seitsemän veljestä – kirjan nuoret oppivat läheltä kokemaan ja tiedostamaan. Kielikuvat vahvistavat tehokkaasti päätöksenteon sanomaa. On mietittävä tarkkaan, millä tavoin päätöksenteko viestii muun muassa ajankohtaisista luontoympäristön asioista.
Päätöksenteossa voi olla joskus suoraviivaista toimintaa. Arvioinnissa on unohtunut analyysi, jos päätökset näyttävät ulospäin muulta kuin on tarkoitus. On ongelmallista, kun lähiopetusta on vähennetty ammatillisessa koulutuksessa, kuten viestimissä on ilmaistu. Seitsemän veljestä -teoksen nuoret oppivat ammatillisia tehtäviä kuuntelemalla ja seuraamalla ammatissa toimivia.
Yhteiskunnassa pohditaan perustuslain ohjaamana sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kaavailtua maakuntauudistusta ja ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä: ”Miten luotettavissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä?” Seitsemän veljestä -kirjan nuoret osasivat asekäsittelyn ja olivat kuulleet armeijan sotilaskoulutuksesta.
Kielikuvan avulla ilmaistu ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoite on haasteellinen. Perustellusti kysytään, mitä kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan kielikuva merkitsee ja miten se on tulkittava. Seitsemän veljestä – teoksen nuoret oppivat taivaltamaan ja tulkitsemaan yhteiskuntaa vallitsevien normitusten, oppien ja kielikuvien mukaan.
Kun yhteiskuntapolitiikan asioissa käytetään kielikuvia, asioita tulkitaan sisäistyneen ymmärryksen mukaan. Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kohdalla toimitaan suoraviivaisesti, voi käydä niin, että suunnittelu ja tavoitteet eivät kohtaa toisiaan. Yhteiskuntapolitiikan toiminta vaatii harkintaa, jossa kokemusta hyödynnetään.
Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan suunta on selkeä ja perustuslain kriteerit täyttävä, ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Päätöksenteon on herätettävä sisäistettävää luottamusta. Seitsemän veljestä – kirjan nuoret oppivat vähitellen luottamaan yhteiskunnan tarkoitusperiin, joita he lopulta arvostivat. Tiedotusvälineiden vastuu on tiedottaa oman ymmärryksensä perusteella luotettavaa, ajankohtaisista tietoa, jota seurataan.
Hyvää Aleksis Kiven päivää.
Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää.
Vuoden 2018 terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
A. Kiven kertomus Saapasnahkatornista, mitä korostetuista sanoista tulee mieleen:
Simeoni: Vei minun saatana sen viimeiselle reunalle, korkealle kukkulalle, jossa seisoi t o r n i vielä korkeampi, rakettu nahasta, s a a p a s n a h a s t a. Ylös torniin me astuimme, hän edellä ja minä hänen jäljessään, ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä r a p p u j a. Lopulta seisoimme saapasnahkatornin viimeisessä huipussa, josta näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupungeita ja i h m e e l l i s i ä r a k e n n u k s i a kaukaisuudessa allamme. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen, kysyen häneltä: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma, josta läksimme. Katsele ja tutkistele». Niin hän sanoi, ja minä nyt, huoaten, rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan; ja näinpä kaiken maailman piirin, näin E n k l a n n i n valtakunnan, T u r k i n -maan, P a r i i s i n kaupungin ja A m e r i k a n valtakunnan. Sitten näin minä I s o n t u r k i n nousevan ja kauheasti h ä v i t t ä v ä n kaikki; ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää M a m m o n a, ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja k u r i s t i lopulta koko maailman ja A m e r i k an valtakunnan. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta, nyhkäisten häntä kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma, josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä e n n u s t u s pian tapahtuvasta asiasta. Katsele ja tutkistele». Ja, huoaten syvään, minä katselin ja tutkistelin. Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: »se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät k a k s i nahkaista t o r v e a ilmestyy meille l ä p i s e i n ä n, juuri tähän etehemme». Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään. …
SIMEONI. Siis kuulkaat, kuulkaat! Kimeästi saatana vihelsi, ja tulipas, niinkuin hän oli sanonut, k a k s i nahkap i i p p u a, kaksi hirmuista t o r v e a touvaten l ä p i s e i n ä n. Rupesivat ne kauheasti huutamaan ja kiljumaan, kuin villityt jalopeurat, rupesivat ammentamaan kidoistansa s a v u a, piin haisua ja t u l i k i v e n k a a s u a. Ja pian me kovin yskimään, niin saatana kuin minäkin, yskimään, köhisemään ja pitelemään korvistamme, koska ne kaksi peloittavaa pämppää möräsi. Ja yhä tuikkeni ääni, ja t o r n i vapisi, a n k a r a saapasnahka-t o r n i v a p i s i ja k u k i s t u i viimein r y s k e e l l ä ja j y t i n ä l l ä, ja me tuossa seurasimme sen k a a t u e s s a, kätkettyinä nahkaviilujen rykelmään. Mihin saatana joutui, sitä en tiedä, mutta ylisniskoin kuukuilin minä aina alaspäin, alas kalliolta, alas kuun viimeiseltä reunalta, ja rupesin nyt p u t o o m a a n m a a t a kohden parin kyynärän leveällä nahan kappaleella. Mutta nahka, kuusta kotoisin ollen, kuuhun veti, minä taasen, maasta kotoisin, kohden maata vedin; niin sanottiin; ja koska ruumiini paino voitti nahkaviilun kohotuksen, niin kuljinpa alaspäin, vaikka vitkalleen, ikäänkuin purjehtien vanhan variksen seljässä. Onnekseni kaikki; sillä ilman tätä nahkapaattiani, i l m a l a i v a a n i, olisinpa pudonnut kuin rapasäkki mäskiksi maahan, koska en levännytkään enään saatanan s i i p i e n nojalla. Mutta hiljaa, hiljaa nyt seilailin kohden rakasta maakotoani taas, ja l a s k e u d u i n viimein erään kuusen juurelle lähelle paikkaa, josta olin lähtenyt saatanan kanssa matkaan. Vielä pitelin kourissani n a h k a l e v y ä, johon nyt huomasin kirjoitetuksi p u n a i s i l l a kirjaimilla seuraavalla tavalla: » Jukolan veljeksille tämä, ja terveisiä täysin kourin! Mutta koska ylhäällä pilven juuressa on näkyvä t u l i n e n m e r k k i, tai niinkuin liehkuva k o t k a n häntä, niin katso: loppu on läsnä hamaan siihen päivään saakka koska tämä tapahtuva on. Annettu saapasnahkatornista melkein viimeisenä päivänä ja luultavasti vuotena totisesti ihan viimeisenä». Niin seisoi luettavana nahkataulussa, jonka nyt hellitin kädestäni,
Timo:
>> Oletpa kuitenkin oppinut lukemaan
>>näilläharharetkilläs. Simeon: Elä
>>luule. Olenpa yhtä typerä kuin
>>ennenkin. Timo: Koetappas; tässä on
>>aapiskirjani. Simeoni: Onpa kuin
>>katselisin ryssän tai H E B R E A N kieltä.
”Aleksis Kiven toiminta huomioidaan”
Viimeksi sen on parahiksi huomionut Teemu Keskisarja ”Saapasnahka-tornillaan” Aleksis Kivestä, joka alkaa lainauksella seitsemästä veljeksestä: ”Kova leikki on tämä elämä ja maailma.”
Antoisa lukukokemus Aleksis Kiven elämänkertomuksesta Keskisarjan suorasukaisella tahtipuikolla toteutettuna. Kiven kieli ja mielikuvitus kehittyivät Raamattua lukemalla.
Askel-lehden numerossa 10/18 Keskisarja toteaa ”liittyneensä kirkkoon tutkittuaan historiaa ja vakuuttui luterilaisuuden hyvästä vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan.” Ajan merkit huomioon ottaen Keskisarja sanoo: ”Valtavirta on uskontoa vastaan ja siksi sen epämuodikkuus vetoaa minuun.”
– Minulle ensimmäinen käsky on tosi ja toteen otettava: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”
Lopuksi Keskisarja heittää haasteen: ”Mutta jos saisin päättää, niin Raamatun lukemisen pitäisi olla koulussa pakollista. Se on meidän kulttuurimme perusvirtaus.”
Ei taida oikein mennä ”opetushallituksessa” läpi moinen ajatus. Sehän olisi ”tasa-arvon” pykälää vastaan.
”Kiven kieli ja mielikuvitus kehittyivät Raamattua lukemalla.”
Ja asenne oli hyvinkin myös kriittinen ja kirkkoa usein parodioiva. Ja oli hän toki muutakin lukenut kuin Raamattua, mm. Shakespearea, joka lienee ollut luonnon lisäksi häne suurin innoittajansa. Ja unohtaa ei sovi myöskään Emmanuel Swedenborgia,johon hänet lienee tutustuttanut maisteri C.G. Swan eli Anni Swanin isä,jolta oli ilmestynyt sittemmin myös käännös:
Emanuel Swedenborg: Elämän oppi uutta Jerusalemia varten: kymmenen käskyn ohjeitten perusteella; latinankielisestä alkuteoksesta suomentanut ja Swedenborgin elämäkerralla varustanut C. G. Swan. Helsinki, Yrjö Weilin, 1908
Tämä Tiina Mahlamäen tutkielma on erityisen huomionarvoinen:
2010. Seitsemän veljeksen salattu maa. Emanuel Swedenborgin ideoiden läsnäolo Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksessa. – Sananjalka 2010, 163–180.
Ylle siteeraamani Simeonin uni on luonteeltaan mitä swedenborgilaisin ja tämä WTC-torneissa toteutunut ennustus on harvinaisen tarkka ja perustunut tod. näk. Kiven itsensä näkemään uneen.
“Kiven kieli ja mielikuvitus kehittyivät Raamattua lukemalla.” Edellinen on lainaus Keskisarjalta.
Ehkäpä seuraava kappale kertoo jotakin Raamatusta Kiven innoittajana: ”Juhani- Metsän korvesta tullaan, ja, niinkuin näette, on tuossa varsoillamme vedettävä ankara kuorma, jonka painoa lisää vielä seitsemän uuttatestamenttia, seitsemän Enklannin lahjaa. Ja luulenpa että juuri syvimmät, vaikeimmat paikat tässä kirjassa painaa nyt kuormaamme enimmin kaikista. – Seitsemän veljestä, 13. luku”
Siihen en ota kantaa, mikä Kiven jumalasuhde oli, mutta perin raamatullisia kielikuvia hän teksteissään käyttää.
Tietenkin hän luki muutakin kuin Raamattua. Voisiko se toisin ollakkaan. Cervantes, Homeros, Plutarkhos, Shakespeare, Edward Gibbon etc. Teemu Keskisarja kuitenkin toteaa: ”ettei Kivi ammentanut maailmankirjallisuudesta rannattomasti, todeten lisäksi, ettei Aleksis ilmeisesti oppinut kirjailijaksi lukemalla, vaan hänen kehityksensä on osittain selittämätöntä.” Tämä on Keskisarjan näkemys.
Se mikä on minun näkemykseni tästä ajasta on se, että sitä mukaa kuin Raamatun Jumala unohdetaan, niin sitä mukaa kulttuuristamme ja kansastamme katoaa sen voima ja terä.
Se mikä on minun näkemykseni tästä ajasta on se, että sitä mukaa kuin Raamatun Jumala unohdetaan…”
On onni ja autuus että Vanhantestamentin Jumalan brutaali raakuus on noteerattu ja poistetu mm lainsäädäntömme pohjalta, joksi on otettu kristinusko ylihypäten
antiikin roomalainen lainsäädäntö
Kiv käyttää useimmiten lukuisia raamattusitaattejaan parodioiden ja ironisesti
ja kirkonmiehet on kuvattu lähinnä karikatyyreinä.
Kosti Vasumäki :””Se mikä on minun näkemykseni tästä ajasta on se, että sitä mukaa kuin Raamatun Jumala unohdetaan, niin sitä mukaa kulttuuristamme ja kansastamme katoaa sen voima ja terä.”
Tai tapahtuu se, mitä Paasikivi 1946 sanoi, kun Suomen kansaa vaadittiin heittäytymään mahalleen maahan ja likaamaan itsensä julistautumalla yksin syylliseksi sotaan. ”Hänen mukaansa oli vaikea sietää valhetta ja petollisuutta – siten tuhottiin kansan sielu.”
Siviilioikeuden professori Urpo Kangas ei ole historiassa ensimmäinen, joka ESS:n lehtihaastattelun mukaan sanoi ”Kirkon kannattaisi nyt keskittyä olennaiseen eikä leikkiä Jumalaa maanpäälllä.”
Samansuuntaista ajattelua ovat edustaneet. mm. kirkon ja/tai kirkon omaisuuden valtiolle alistaneet Stalinin ihailema Venäjän tsaari Iivana Julma, Englannin kirkon perustanut ja mm. luostarit lakkauttanut Henrik VIII ja Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa.
He kaikki keskittyivät mm. sotiensa avulla siihen ”olennaiseen” jonka seurauksia on kuvattu tässä:
http://www.ortodoksi.net/index.php/Protestantismi
Heinola: ”On onni ja autuus että Vanhantestamentin Jumalan brutaali raakuus on noteerattu,”
Aivan, niin rakastavan ”brutaali ja raaka” Jumala oli, että ”Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään………”
Kivi pääsi ripille Nurmijärven kirkossa juhannuksena 1851. Kappalainen August Tolpo ei kuulustellut häntä, rippikouluksi riitti yläalkeiskoulu, josta Keskisarja toteaa, että ”koulun opetusohjelma muistutti äkkiseltään teologisen tiedekunnan soveltuvuuskoetta.” ( Siihen ei toki ole palaamista). ”Päivä alkoi ja päättyi rehtorin johtamalla rukouksella.” (Nykyisin ”some” sellaisen rehtorin kaiketi erottaisi) Itse olen onnellinen siitä, että omana kouluaikanani päivä alkoi aamuhartaudella.
Nykyään hartaus/rukous teologisessa tiedekunnassa ei sovellu edes piispalle. Dekaani oli kait sitä mieltä, että ”joka vitsaa säästää, se lastansa vihaa.”
Tuula Hölttä: ”Tai tapahtuu se, mitä Paasikivi 1946 sanoi, kun Suomen kansaa vaadittiin heittäytymään mahalleen maahan ja likaamaan itsensä julistautumalla yksin syylliseksi sotaan.”
Tämän syyllisyyden sai omalta osaltaan kantaa myös jääkärikenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch.
Mikäli Suomella ei olisi Jumalan armosta ollut sellaista kenraalia armeijakuntien johdossa kannaksella 1944, kuin K.L.Oesch, Suomen historiankirjoitus 1944 jälkeen olisi saattanut olla merkittävästi erilainen.
Airon sanoin: ”Kannaksella asiat ovat päin helvettiä. Painu sinne ylipäällikön käskystä, armeijakunnat ovat sinun.” Näin marsalkka Covorovin joukot olivat saaneet sitkeän vastustajan kenraali Oeschin joukoista.
Jostain syystä Mannerheim kuitenkin ”unohti” tämän ”Suomen pelastajan” ylennyksen kenraaliksi, jolloin olisi annettu arvo myös hänen joukoilleen. Mutta syyllisiksi joutuivat.
Kosti Vasumäki :”Jostain syystä Mannerheim kuitenkin “unohti” tämän “Suomen pelastajan” ylennyksen kenraaliksi, jolloin olisi annettu arvo myös hänen joukoilleen. Mutta syyllisiksi joutuivat.”
Näistä ”unohduksista” muistuu mieleen lapsuuteni ”värssykirja”, johon liimatun nekelikuvan alle isäni kirjoitti ”Enkeli istui pilven reunalla, katseli maata pitkin. Syntiä täynnä oli maailma, sen tähden enkeli itki.”
Lomamuistoihin kuuluu konsertti Libaun Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa Lockstedtin leirillä Saksassa koulutetut suomalaisjääkärit vannoivat Suomen ensimmäisen sotilasvalan Suomelle ja vihkivät lippunsa 13.2.1918. Maailman suurimmat mekaaniset urut säestivät tilaisuudessa laulettua ”Suomalaisen jääkäripataljoonan rukousta”:
”Me etehen astumme elämän Herran,
Hän auttavi ankarin tuomion tein.
Hän hyvyyden antaa
Ain voittohon kantaa.
Hän siis kiitetty olkoon; meit’ unhoita ei.”
Hyvää ja menestyksekästä jatkoa kaikille jääkäriperinteen ja –historian tukijoille ja vaalijoille.
Kiven aikana oli vielä uskontopakko eikä naimisiin eli ns. pukille päässyt ilman kirkon rippikoulua ja siunausta. Tämä oli suurin motivatio myös veljesten halulle oppia lukemaan, että pääsis naimisiin. Jota saisi yhteikuntakelpoisuuden oli samaistuttava kirkkoon joka oli lähes sama kuin yhteiskunta ajatteli sitten sisimmässään miten hyvänsä.
Veikko
Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta Aleksis Kiven tunnetuimpaan teokseen.