Että elämä nielisi sen…

Jalkapallon maailmamestaruuskisojen loputtua, joku valitti tyhjää oloa. Sitä tyhjyyttä jäin pohtimaan ja pohdintani nosti esiin sanat: ”että elämä nielisi sen, mikä on katoavaista.” Jossakin sekin on. En muista missä. Nuo sanat on aiemmin menneet ohi toisesta korvasta.
Eikä ne ole koskaan sulautuneet minuun. Nyt ne alkoivat elää uutta elämää.
Varmaankaan valittajakaan ei muista silloista huoltaan enää. Onhan tilalle tullut runsaasti muutakin urheilua.

Tuo samainen elämän jano on myös Buddhan suuria löytöjä. Joten se ei ole vain länsimaisen kulutushysterian tuote. Pysähtyminen ja hiljaisuus on monelle hyvin pelottava kokemus.
Muistan miten arkistossa työskentely ei kovin monia pitkään kiinnostanut. Siellä, kun saattoi joutua olemaa kahden, omien ajatustensa kanssa.

Seisemäkymmentäluvulla vielä saattoi nauttia hiljaisuudesta ja ihmetellä sitä miten joidenkin kansojen kohdalla oli toisin. Hiljaisuutta ei siellä siedetty lainkaan. Nyt täällä ei kukaan ehdi sellaista aikaa kaipaamaan. Huomaan, että juuri tuo oman elämän tyhjyyden tunne, oli asia, joka veti minua Jumalan kansan pariin ja uskon omistamiseen.

Nuorena katsoin elämää eteenpäin ja näin juuri tuon elämän janon aikaansaannokset ja sen tyhjyyden, jollei kaikella ole iankaikkista merkitystä. Iankaikkisuus antaa nimittäin jokaiselle hetkelle valtavan suuren merkityksen.

  1. Kun suunitelee kirkosta eromisesta, niin siinä pitäisi keskustella jonkun kanssa, ennen kuin eroaa kirkosta. Pitäisi palauttaa takaisin vanha käytäntö. Kun on eroamassa kirkosta, niin pitäisi mennä ensin seurakunnan kirkkoherranvirastoon, ja keskustella päivystävän papin kanssa, ja jos keskustelun jälkeen, haluaa erota kirkosta eroaa sitten.

  2. Amen! Ihmiselle (ainakin Kristitylle) kaikki tulee Jumalan Lupausten kautta. Iloa ja Rauhaa Herrassa, vaikka maailmassa on monesti ahdistus.
    Elämä on kuin tie, joka päättyy kerran, kunnes kaikki taakse jäänyt on nielty…Ja vielä on katoavaista jäljellä, jonka elämä tulee nielemään hetken kerrallaan.

    Autuuteni olla, on Herraa lähellä…

  3. Minä taas olen aina ihmetellyt, miksi tämä ainutlaatuinen elämä ei riitä uskoville. Miksi pitää olla ikuisuus, jotta elämällä olisi merkitystä?

    Sellainen on mielestäni ainutlaatuisen elämän äärimmäistä halveksuntaa. Ahneutta. Ja pari muuta kuolemansyntiä päälle.

    • Luottamus Jeesuksen lupauksiin ei ole ajallisen elämän halveksimista eikä ahneutta. Kun toivon taivaspaikkaa Kristuksen armahtamana syntisenä, en ole ahnehtimassa mitään keneltäkään, sillä paikkalippujen määrää ei ole rajoitettu, tervetuloa vaan joukkoon mukaan. Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan, mutta kaikki ihmiset eivät tahdo pelastua, mikä on perin surullista.

  4. Yrjö: ”Luottamus Jeesuksen lupauksiin ei ole ajallisen elämän halveksimista eikä ahneutta.”

    On se silloin, jos tätä ainoaa todennettavissa olevaa elämää pitää vain pakollisena suoritteena ennen varsinaista osiota. Monet uskovat nimittäin ajattelevat näin. Tai että mikäli ei olisi Jumalaa ja ikuista elämää, tällä elämällä ei olisi mitään merkitystä. Vaikea keksiä synkempää maailmankuvaa.

    Yrjö: ”Kun toivon taivaspaikkaa Kristuksen armahtamana syntisenä, en ole ahnehtimassa mitään keneltäkään, sillä paikkalippujen määrää ei ole rajoitettu, tervetuloa vaan joukkoon mukaan.”

    Paikkalippujen määrä kun nimenomaan on rajoitettu. Osalla ihmisiä ei ole todistettavasti minkäänlaista sisäistä tarvetta uskoa yliluonnollisiin jumalolentoihin, jolloin heillä ei ole mitään mahdollisuuksia elämän jatkoille. Tässäkin asiassa Jumala (olettaen tässä ajatuskokeessa, että Jumala on) osoittaa vakavaa harkintakyvyn puutetta järjestämällä asiat niin, että osan ihmisistä on paljon helpompi uskoa ja pelastua kuin toisten.

    Myös Raamattu kertoo, ettei usko ole jokaisen ulottuvilla.

    Yrjö: ”Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan”

    Jos Jumala todella haluaisi kaikkien pelastuvan, tämä ei olisi – kaikkeuden sääntöjen säätäjänä – piiloutunut jonnekin käsittämättömän abstraktin uskonkäsityksen taakse, piiloon isolta osalta ihmisiä, ja kirjoittanut meille kirjaa, jota lukemalla Jumalasta saa häiriintyneen ja moniongelmaisen kuvan.

    • Vielä muutama vastine Marjaana Järvisen esittämiin haasteisiin: Tunnen aika paljon uskovia, mutta en vielä ole törmännyt yhteenkään, joka ei pitäisi tätä elämää suurena Jumalan lahjana, lahjana johon liittyy tehtävä elää tämä elämä niin hyvin kuin osaa (mikä ei tosin aina ole kovin hyvin). Jokaisella jumalankieltäjällä on koko tämän elämän ajan mahdollisuus muuttaa mielensä, ja tämmöisiä mielenmuutoksia toki silloin tällöin tapahtuukin. Ei ole mitenkään todistettavissa, etteikö ihmisellä olisi synnynnäinen taipumus uskonnollisuuteen. Päivastaista todistaa se, että piintyneinkään ateisti ei ole ehdottanut kuolleitten omaistensa ruumiiden hävittämistä samalla tavoin kuin eläinten raadot hävitetään, vaan jonkinmoinen seremoniallinen hyvästijättö pyritään järjestämään ilman uskonnollista elementtiäkin. Väitteeni siitä, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan ei ole oma keksintöni vaan perustuu raamatun sanaan 1. Timoteuskirjeen 2.luvun jakeessa 4. Ketään ei kuitenkaan viedä väkisin taivaaseen, vaan ainoastaan ne, jotka suostuvat Jumalan kutsuun. Joka tahtoo elää ilman Jumalaa saa haluamansa sekä tässä elämässä että iankaikkisuudessa.

  5. M.J. : ”On se silloin, jos tätä ainoaa todennettavissa olevaa elämää pitää vain pakollisena suoritteena ennen varsinaista osiota.”

    Tuo ajatus on hämmästyttävän samanlainen miltei kaikilla, jotka uskoa katselevat ulkoapäin. Jostakin kummasta syystä sellainen uskomus elää vahvana, että uskovan elämä olisi jotenkin kurjaa. Sitten vasta toisella puolella olisi jotain hyvää, kun täällä kieltäytyy kaikesta hyvästä.

    Juuri se kokemus Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä, minkä usko elämään tuo, kertoo siitä mitä toisella puolella on odotettavissa. Kymmeniä vuosia, kun saa seurata Jumalan hyvää johdatusta ja huolenpitoa elämän kaikilla sektoreilla, niin miksi ei uskoisi siihen, että Jumala kykenee järjestämään taivaassa vielä jotakin paljon parempaakin. Siellä kun ei ole niitä esteitä, joita tällä puolella on.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Vaimon kanssa yhtä matkaa on saatu olla lähes 50v. ja tyttö ja poika. Molemmilla on 2 poikaa ja yksi tyttö. Joten meidän suurena ilona on 6 lastenlasta. Virastomestarina verotoimistossa olin pitkään ja kirkossa olin jonkin aikaa nuoriso-ja lähetystyöasioita hoitamassa. Lapsuudessani ei tunnistettu lukihäiriötä, joten mitään kielitaitoa ei ole, joka rajoittaa nyt paljon elämää. Kirjoittamien sujuu hyvin, kunhan kone muistaa näyttää virheet. Teologiseen pyrin kun sain erivapauden osallistua pääsykokeeseen ilman ylioppilastutkintoa. Eikä sekään siinä auttanut. Tärkeitä sanoja jäi pois vastauksistani. Nyt rukoustyöhön keskittymisestä on tullut pääasiallinen toimenkuvani.