Tänä vuonna on kulunut 50 vuotta ”Euroopan hulluksi vuodeksi” kutsutusta vuodesta 1968. Sotien jälkeen syntyneen polven opiskelijaradikalismi, sukupolvien konflikti ja perinteisten perhearvojen ravistelu. Vanhan järjestyksen korvaaminen antiautoritäärisillä ajatuksilla eri aloilla, suuret ihanteet ja optimismi ihmisyyden suhteen. Vähemmistöjen äänen kuuluminen, ihmisoikeusliike, valtaisat marssit rauhan puolesta ja rotuerottelua vastaan. Tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja kansainvälinen solidaarisuus: Biafran nälänhätä, Vietnamin sota. Jimi Hendrix, Beatles, Hair-musikaali. Sekä tietysti kristittyjen ylioppilaiden maalaama BIAFRA-teksti Temppeliaukion kirkon rakennustyömaalla. Muun muassa tällaisia mielikuvia tulee mieleen 50 vuoden takaisesta länsimaisen historian käännekohdasta.
Maailmalla, esimerkiksi Time-lehden tammikuisessa teemanumerossa, on muisteltu vuoden -68 opiskelijasukupolvea ja puhuttu sen edustajien omaksumista arvoista. Miten oman opiskeluajan sijoittuminen tähän ”Sturm und Drang” -ajanjaksoon vaikutti nyt jo eläköitymisiässä olevien ajatteluun ja toimintaan työelämässä? On sanottu esimerkiksi myöhemmin rakennetun Euroopan unionin arvojen edustavan vuoden -68 arvoja parhaimmillaan.
Olisi mukava kuulla aikalaismuistoja vuodesta 1968. Tuollaistako se oli, mitä tuossa yllä kuvailin, vai jotain ihan muuta? Miten vuosi 1968 myllerryksineen muutti maailmaa ja omaa kokemusmaailmaa? Mikä oli sen perintö?
PS: Tätä kirjoittaessa oli hauska huomata, että Kaisamari Hintikalta oli juuri julkaistu kolumni vuoden 1968 ja sen jälkikaikujen merkityksestä ekumeeniselle liikkeelle.
1968 neuvostotankit vyöryivät Thseckoslovakiaan. Voimme tunnelmoida ja muistella yksittäisen vuoden tapahtumia. Tärkeämpää olisi kuitenkin seurata ja ymmärtää sitä prosessia, jolla vuosien ja vuosikymmenien muutokset muokaavat ympäristöä ja ihmiskuntaa. Tämän ymmärryksen pitäisi olla polttoainetta siihen energiaan ja aloitteelle että koetamme eri tavoin ohjata ja puuttua vallitseviin trendeihin jotta muutos johtaisi parempaan tasapainoon ja kestävyyteen. Tällä hetkellä suunta on monessa asiassa huono. Ympäristömme on pilaantumassa nopeasti. Kulutamme valtavasti nyt päihteitä, roskaruokaa, roskaviihdettä, elämme yhä pahenevassa nettikoukussa, yli varojemme ja hyvin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti, mikä myös heikentää heikkojen ja köyhien asemaa. Jeesuksen perään kuuluttama rakkaudellisuus edellyttäisi myös globaalia vastuunkantoa, jota vapaaehtoisjärjestöt lähinnä tekevät, mutta nekin riittämättömästi.
Sukupolvi jonka isät olivat olleet rintamalla parkuivat koko väestölle omaa orpouden tunnettaan. Siitä tuo riehuminen tuohon aikaan.
Opiskelin tuohon aikaan ja välillä ihmettelin kavereitteni käyttäytymistä ja kannanottoja. Useat ovatkin vähän kypsyttyään muuttaneet linjaustaan ja siirtyneet vähän realistisempaan elämänasenteeseen.
Muu kehitys on mennyt omaa latuaan sen mukaan mitä edellisten sukupolvien aikana jo oli syntynyt edellytyksiä. Tähän kuuluu kansainvälistyminen ja monet muut kulttuurin ilmiöt.
Erikoinen oli Tsekkoslovakian asia. Noin klo 20.00 korkea Neuvostojohtaja halii kolleegaansa ja sanoo: Kaikki hyvin! Neljä tuntia myöhemmin sama mies saa puhelun, nyt tulee kaikkialta, mitä teemme? Vastaus oli: Ei missään tapauksessa mitään. Tämä sana säästi verta. Johdossa oli kolme miestä, kaksi siirrettiin historian tarpeistoon pois näkyvista. Yksi jatkoi johdossa, mitä voimme oppia tästä? Shakin pelaaja ajattelee useita siirtoja etukäteen.
Kyllä tuosta vuodesta jotain jäi mukaan. Kesäkuun alussa olin vielä mukana Jukolan viestissä, urheilu ja metsä olivat nuorelle ylioppilaalle tärkeitä. Jo lukioaikana lueskelin kuitenkin aika paljon mm. YK:n raportteja ABC -aseista. Ensimmäinen lehtikirjoituskin oli näistä aiheista. Ihmiskunnan tila näytti synkältä. Syksyllä ihmettelin mylläkkää Vanhan ylioppilastalon tiimoilla. Myöhemmin luin, että siinä oli meneillään Vanhan valtaus. Tuo vuosi jätti ainakin minuun sen jäljen, että asioihin on puututtava. Kukaan ei ole yläpuolella omaa aikaansa. Kiitos blogista. Vuotta 1968 tulee varmaan mietiskeltyä lisääkin.
Muistan toki Pariisin ja Prahan. Ensimmäistä kertaa sodan jälkeen syntynyt nuoriso sai äänensä kuuluviin.
Prahan kaunis kevät päättyi neuvostopanssareitten jyrinään. Erityisesti muistan, kun Yleisradion kirjeenvaihtaja Lieko Zachovalova raportoi Prahan elokuun tapahtumista ja Moskova katkaisi hänen raporttinsa. Prahan tapahtumat johtivat myös sekä Suomen että Euroopankin kommunistien jakautumisen kahteen leiriin.
Oli Vanhan valtaus, mutta oli myös ’varjokirkolliskokous’. Joku teologian opiskelija saattaisi tehdä tuosta tutkielman. Aika merkittäviä teologeja siihen silloin osallistui.
Vietnamin sota oli toki tärkeä uutisaihe kaiken aikaa. Jenkeille vuosi 1968 Vietnamissa oli jo lopun alkua. Sodanvastaiset mielenosoitukset muuttuivat massiivisiksi.
Mutta USA:sta minulle jäivät mieleen erityisesti kahden merkittävän ihmisoikeustaistelijan salamurhat: Martin Luther King 4. huhtikuuta ja 6. kesäkuuta Robert Kennedy.
Esikoispoikani syntyi tammikuussa joten hän oli elämäni huomion kohteena tuona vuotena.
Eilisestä jalkapallon finaalista ja TV:ssä näytetyistä Kroatian, Ranskan ja Venäjän presidenteistä tuli mieleeni vielä yksi vuoden 1968 tapahtuma.
Kroatian nykyinen presidentti Kolinda Grabar-Kitarović on syntynyt 29.4.1968 Rejikassa, silloisessa Jugoslaviassa, nykyisessä Kroatiassa.
Ennen 19.2.2015 tapahtunutta presidentin virkaan astumistaan hän on toiminut
Naton apulaispääsihteerinä 4.7. 2011 – 2.10. 2014,
Kroatian Yhdysvaltojen suurlähettiläänä 8.3.2008 – 4.7.2011
ja Kroatian ulkoministerinä 17.2.2005 – 12.1.2008.
Kiitos Minna blogistasi !