Kun ihminen on eläkkeellä, hän on usein suostunut siihen, että se työura oli sitten siinä. Hän on siirtynyt pelikentältä kentän laidalle. Työelämän pelisäännöt eivät enää häntä koske eikä työelämä häntä jää pitkäksi aikaa kaipaamaan, sillä ajat muuttuvat, työtehtävätkin, ja uusille tekijöille on annettava työrauha.
Moni pani kätensä kyynärpäitään myöten ristiin kiitollisena siitä, että Kirkko ja kaupunki-lehden päätoimittaja vihdoin vaihtui. Nyt kuitenkin Seppo Simola päätti ottaa haltuunsa entisen aviisinsa takasivun, jonka epätasaista mielipidekirjoittelua on usein ryydittänyt Ville Rannan pilkkapiirros. Simola kokee, että piispa Laajasalo sorkkii pyhää sananvapautta.
Jos ex-päätoimittaja näkee piispalla sorkan, niin pakko samaan hengenvetoon todeta, että päätoimittajalla on kiusallisen usein ollut sarvet päässään pääkirjoituksiaan rustatessaan.
Simola kokee, että Laajasalo on ryhtynyt kampittamaan Kirkko ja kaupungin journalistista linjaa ja sananvapautta. Eikö ole kysymys piispan sananvapauden kaventamisyrityksestä, kun moittija tällaisia urputtaa? Tämä asia tuli esiin jonkin haastattelun lopussa ikään kuin sivulauseessa, mutta ne, joihin kalikka kalahti, saivat heti hepulikohtauksen.
Simola näyttäisi olevan sitä mieltä, että piispan taloussotkuista innokkaasti viikosta toiseen raportoinut K&K saa piispalta vakavan moitteen juuri tästä syystä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että on tämä asia ollut entisen kirkkoherran, tuomiokapitulin asessorin ja yhtymän johtajan agendalla jo pidemmän aikaa.
Simola toteaa, että ennenkin on esiintynyt piispallista pyrkimystä ohjailla kyseisen kirkollisen lehden toimituksellista linjaa. Miksi lehti ei ennenkään ole osannut ottaa kaitsentaa vastaan ja lusikkaa kauniiseen käteensä? Kenties koska Simola on tahtonut olla yksinvaltias hallitsija omassa lehtivaltakunnassaan?
Simolan pääsyytös: Laajasalo ei näytä ymmärtävän a) minkälainen arvo journalistisin periaattein tehdyllä lehdellä on kirkolle eikä b) miten vakavilla asioilla hän leikittelee.
Ruttopuiston rovasti innostuu näistä kysymyksistä: a) Minkälainen arvo journalistisin periaattein tehdyllä lehdellä sitten kirkolle on? b) Miten vakavilla asioilla Laajasalo oikein leikittelee? Onko kyse enemmästä kuin niistä vakavista asioista, joilla esim. Ville Ranta leikittelee? Onko kyse jonkinlaisista tulitikkuleikeistä? Mikä voi syttyä palamaan?
Sitten Simolalta tulee varoituksen sana: Asetelma on osapuilleen samanlainen kuin jos pääministeri puuttuisi Ylen journalistiseen linjaan. Vallanpitäjän ei pidä mennä sorkkimaan lehdistönvapautta. Siitä ei hyvä heilu. Yhteisön ja itse vallanpitäjänkin uskottavuus horjuu. Eivätkö ne kestä avoimuutta, rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä?
Eikö Simola tajua tai tahdo tunnustaa, millainen (sanan)valta hänellä pääkaupunkiseudun suuren ja mahtavan seurakuntalehden pomona on ollut? Sisäpaisti: Pääministeri ON puuttunut Ylen journalistiseen linjaan.
Sitten mennään mantranhokemislinjalle: Avoimuus, rehellisyys, läpinäkyvyys, uskottavuus, korkeatasoinen journalismi, julkisesti rahoitettu tiedonvälitys.
Onko hyökkäys aina paras puolustus? Eikö tällaisesta asiasta voisi keskustella ihan rauhallisesti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen? Miksi vedota korkeatasoiseen kirkolliseen journalismiin, jos tuskin kukaan osaa määritellä, mitä se oikein on? Kai K&K:n toimitus sentään tietää, mitä tekee?
Mikä sitten oli Simolan ulostulon juju? Halu mätkiä piispaa kuonoon? Halu selittää lehden rahoittajaosapuolille, että ilman muuta meidän lehtemme on niin tärkeä, että ei siltä voi tukia ottaa pois, siirtää pelkästään nettiin tai – lopettaa kokonaan?
Kuva yllä: Ville Rannan sovintomakkara (naurakoon, ken pystyy!)
Simolan mielipide kokonaisuudessaan:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/mielipide-piispa-sorkkii-sananvapautta
Lisäys 26.6:
Kuva alla: Vakavamielinen ehdotus Kirkolle ja kaupungille: Vaihtakaa Ranta Jarlan Fingerporiin!
Eräs terveen uskonyhteisön merkki on se, että se kestää kritiikkiä ja erilaisia mielipiteitä monesta asiasta. Karmeita kokemuksia syntyy, jos kaikki kritiikki tukahdutetaan ja uskonyhteisön jättäneitä kartetaan. Siksi olisi hyvä, että ev.lut.kirkolla olisi omat ”sisäkriitikkonsa”, ettei kaikki näyttäytyisi ihmisille vain hymistelynä ja valheellisena yksimielisyytenä. Sekä K&K että Kotimaa voisivat parhaimmillaan olla tällaisia unilukkareita, jotka olemassaolollaan kertoisivat siitä, että kirkon ydin on terve (kritiikkiä sietävä).
Elias, pidätkö siis Simolaa jonkinlaisena sisäkriitikkona? En välittäisi lähteä laventamaan tätä keissiä yleiselle tasolle. Ihmettelen vain, miksi eläkeläinen ei malta pysyä lestissään.
Hyvä Elias. Noin on asioiden hyvä olla. Valitettavasti tuo kiltti valhellinen yksimielisyys on ihanne kirkon rakkauteen pyrkivässä kultuurissa. Omaa lintukotoa ei saa liata.
Kuule Ruttopuiston Rovasti, etkö heittele kivä lasitalossa kun itsekin olet eläkeläinen ja ahkera eri ilmiöiden kommentaari.
Ei eläkeikä saa olla mikään romuliiteri johon asiat vanhuutta heitetään ja unohdetaan. Kai suurella vaivalla hankittu tietämys ja koeteltu taito saa kukoistaa eläkeläisillekin. Huomaamattasi harrastat ikädiskriminointia. Ameriikassa se on lailla kielletty ja tulisi olla Pohjoismaissakin.
Markku: Koiviston Manu sanoi, ettei pidä provosoitua, kun provosoidaan. Ei hänkään aina pystynyt elämään oppiensa mukaisesti. Ilman Simolan ulostuloa en ehkä koskaan olisi tuonut julki oikeusmurhaa, josta edellä kerroin.
Fyysisesti voisin olla jo ihan arkkukamaa, mutta henkisesti en ehkä ihan vielä. Minä vedin tässä keississä herneen nenääni siitä, että Simola lähti sorkkimaan asiaa, joka ei hänelle enää kuulu. Se kuuluu vain nykyiselle päätoimittajalle. Vieläkään en tiedä, miten vakavilla asioilla tässä leikitellään, kun eksä ei kerro…
Ei minulle tulisi mieleenkään lähteä sorkkimaan entisen työyhteisöni asioita, sillä en enää kuulu siihen joukkoon, niin ikävä kuin minulla kivoja työtovereitani onkin. En änkeä Vanhan kirkon saarnatuoliin, mutta jos kutsutaan, niin se on kokonaan eri asia. Vantaassa on kuitenkin lähtöni jälkeen virrannut niin paljon vettä, että minun on turha kuvitella, että voisin jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin. Kiintotähdestä (37 työvuotta kyseisessä pöntössä) on tullut pelkkä tähdenlento.
Mulla kun ei ole mitään omaa kokemusta noista pääkaupunkiseudun kirkollisista kuvioista, niin en osaa kommentoida kuin yleisellä tasolla. Minua kun on haukuttu vain Pohjois-Karjalan paikallislehdissä.
Elias: Katsoitko aiheelliseksi oikaista?
Taisin joskus jotain soitella… ei niistä koskaan kuitenkaan mitään vastineita julkaista tai muuta.
Kirkon kritisoiminen on ollut viime vuosikymmeniin asti tabu. Sitä ei ole lainkaan suvaittu. Vasta nyt nettiaikakaudella piru on päästetty irti. Kirkolla on pitkät perinteen siitä, että ongelmat laitetaan maton alle. Nyt kun niitä samoja mattoja pöllytetään jatkuvasti. Siinä saa silmät ja korvat täyteen pölyä. Joten eihän kirkolle näytä olevan hyötyä siitäkään, että kritiikkiä tulee nyt kaikista suunnista. Harvemmin kyseessä on rakentava kritiikki. Miltei poikkeuksetta kyseessä on repivä – ja hajottava kritiikki. Seurauksena siitä tulee vain kirkon merkityksen alasajoa.
Jess, taas Pekka vei hampaat… eiku sanat suustani! ??
Toisaalta vuosikymmenien turhautuminen kirkon kiltteyskulttuuriin haluaa vihdoinkin saada äänensä kuulumiin. Se ,että näkee epäkohtia, ei ilman muuta edellytä sitä että samalla henkilöllä olisiu resepti niiden korjaamiseen. Kritiikki on kuin lain julistamista, evnkeliumi rakentavana tulee sitten toisessa vaiheessa.
Markku: Komppaan sinua, sillä kommenttisi auttoi minua pukemaan sanoiksi asian, joka aiemmin oli vain epämääräinen tunnemöykky sisälläni.
Eli siis: Pelkkä keskeneräisyyden tai virheitten sormella osoittelu ei riitä. Armo ja rakkaus ovat varsin väärin ymmärrettyjä ja käytettyjä termejä, joten minä tarttuisin toivoon. Jos meiltä viedään viimeisetkin toivon rippeet, olemme tuhon omat.
Minä tahdon sitkeästi uskoa siihen, että kaikki muuttuu hyväksi.
Päätoimittajalla on suuri sanavapaus: hän päättää mitä lehdessä kirjoitetaan. Toimittajalla on paljon vähemmän vapautta, hänen on toteltava päätoimittajaa. Lukijalle sanavapaus tarkoittaa että voi lukea tai jättää lukematta päätoimittajan hänelle tarjoamat jutut. Onneksi lehtiä ei sentään ole pakko lukea.
Jari: Selkeästi sanottu. Tosin papinkin täytyy viran puolesta aktiivisesti seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Vasta eläkkeellä onnistuu tiettyjen medioiden boikotoiminen. Tai vaihtoehtoisesti sellaisten medioitten seuraaminen, joihin mielenkiinto ei aiemmin riittänyt.