Harvoin tarjolla. Piispa ohjeistaa seurakuntalehteä. Näin kuitenkin tapahtui viime viikolla Markkinointi & Mainonnassa.
Toimittaja kysyi: Kirkon viestinnän kenties näkyvin muoto on Kirkko ja kaupunki -lehti, joka toimii aktiivisesti myös keskeisimmissä sosiaalisen median kanavissa. Twitterissä seuraajia on kuitenkin vain reilut 4 000 ja Instagramissa noin 2 500. Facebookissa tykkääjiä on hieman yli 7 000. Määrät eivät ole kovin suuria. Miten kirkon tulisi kehittää omaa viestintäänsä?
Piispa Teemu Laajasalo vastasi: ”Kirkko tekee todella paljon asioita joka päivä. Meillä on Suomessa 400 seurakuntaa, joista jokaisessa on diakoni, joka tekee lakisääteisesti hyvää. Tähän volyymiin nähden nuo luvut ovat käsittämättömän matalia. Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee. Eli toisin sanoen kerrottaisiin enemmän yhtäältä taivaasta ja toisaalta siitä konkreettisesta työstä, mitä kirkko tekee.”
Kiinnostavaa. Kirkko on saanut piispan, joka oikeasti kantaa huolta ja ymmärtääkin viestinnästä. Ainoa vain, että hänellä on eri työnantaja kuin Kirkko ja kaupungin toimituksella. Naapurin asioita on aina mukavampi laittaa kuntoon.
Toimittaja Aleksi Ylä-Anttila palasi aiheseen eli kirkon brändiin tämän viikkoisessa kommentissaan:
”Jos olisin kirkon brändistä ja viestintästrategiasta vastaava henkilö, järjestäisin aluksi useissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa avoimia tilaisuuksia, joissa nuoret aikuiset voisivat tulla kertomaan omasta jaksamisestaan. Kirkon edustajien tehtävänä olisi ennen kaikkea kuunnella.
Mikäli kaikki sujuisi suunnitelmien mukaisesti, tilaisuuksien kautta löytyisi tovin kuluttua ainakin jonkin verran nuoria, jotka ovat saaneet apua ja tukea kirkon kautta. Näitä tarinoita he voisivat kertoa kameran edessä omin sanoin. Kyse olisi avusta, ei niinkään uskonnosta.”
Ylä-Anttilan mukaan vain harvalla organisaatiolla Suomessa on enemmän mahdollisuuksia ja resursseja toteuttaa tällaista työtä kuin evankelis-luterilaisella kirkolla.
Tosin Ylä-Anttila katselee kirkon viestintätodellisuutta hyvin pääkaupunkiseutulaisesta näkökulmasta. Kirkolla on viestintää ja seurakuntalehtiä muuallakin. Niiden paikallinen merkitys voi olla suurikin.
Olli Seppälä
Kiinnostava uutinen!
Kirkko ja Kaupunki- lehden uudistamisesta ei- journalistiseen
”asiakaslehti”- suuntaan saa nykyään kuulla monelta taholta. Tänä keväänä olen saanut kuulla tällaisesta hankkeesta myös Vantaan seurakuntien yhteisessä kirkkoneuvostossa . Olen yhteisen kirkkoneuvoston jäsen. Kirkko ja Kaupunki- lehti on myös Vantaan seurakuntayhtymän lehti. Useat konservatiiviset luottamushenkilöt pyrkivät uudistamaan lehteä. He ovat ensinnäkin olleet tuohtuneita siitä, että Kirkko ja Kaupunki- lehdessä on kirjoitettu heidän mielestään aivan liian kriittisesti piispa Teemu Laajasalosta. Kirjoitukset ovat olleet heidän mielestään sopimattomia. Lehdessä ei tarvittaisi heidän mukaansa ylipäätään tietoja kirkon sisäisistä epäkohdista tms. eikä kirkon sisäisiä asioita kriittisesti arvioivia juttuja, koska se antaa laajalle yleisölle huonon kuvan kirkosta keskenään riitelevänä porukkana. Heidän mukaansa Kirkko ja Kaupunki- lehteä pitäisi kehittää ”asiakaslehden” suuntaan. Eli juuri samaan suuntaan kuin mihin ( tämän blogikirjoituksen mukaan) piispa Laajasalonkin mukaan Kirkko ja Kaupunki – lehteä pitäisi uudistaa.
Piispa Laajasalo puhuu Kirkko ja Kaupunki- lehden uudistamisesta hyvin samanlaisin sanoin kuin konservatiiviset luottamushenkilöt Vantaalla. Ainoa ero on se, että Laajasalo ei sano, että yksi syy uudistustarpeelle on se, että hän ei halua että lehti kirjoittaa kriittisiä juttuja hänestä itsestään.
Jos Kirkko ja Kaupunki- lehdestä tulisi Finnairin ”Blue Wings”- asiakaslehden tyyppinen lehti ( kuten monet, etenkin konservatiivit ja myös piispa Laajasalo toivovat) niin sitten ei tarvitsisi pelätä, että lehti kirjoittaisi Laajasalosta tai kenestäkään muustakaan piispasta tai kirkon korkeimmista johtajista juttuja, jotka sisältäisivät kriittistä arviointia. Ei Finnairin Blue Wings-asiakaslehdessäkään arvioida kriittisesti Finnairin johtajia, lentokapteeneja jne. Minä en ainakaan ole koskaan nähnyt sellaisia juttuja ja olen lentänyt aika paljon Finnairilla ja lukenut Blue Wingsiä. Blue Wings- lehdessä annettu kuva Finnairista on 100% positiivinen.
Finnairin ( tai minkään muunkaan liikeyrityksen) asiakaslehtien rinnastaminen kirkon lehtiin, kuten nyt tehdään, on asia jota on syytä pohtia. Finnair on liikeyritys, jolla on maksavia asiakkaita. Tämä näkyy myös heidän asiakaslehdessään Blue Wingsissä. Asiakkaiden suuntaan harjoitetaan markkinointia, tehdään PR:ää jne jne., koska halutaan pitää maksavat asiakkaat tyytyväisinä. Halutaan että he tuovat edelleen rahansa juuri Finnairille, eivätkä valitse jotakuta toista lentoyhtiötä. Asiakaslehti on näyteikkuna, joka halutaan pitää kiiltävänä. Siinä ei ole missään nimessä tarkoitus kertoa kaikesta siitä mitä Finnairissa on meneillään. Siinä ei kerrota ongelmista ja epäkohdista jne jne. Toki tätä ajatustapaa voi soveltaa halutessaan myös kirkkoon ja sen lehtiin ja kirkon muihinkin medioihin.
Erojakin Finnairin ja Finnairin kaltaisten liikeyritysten ja kirkon välillä voi halutessaan kuitenkin löytää…..
Jos Kirkko ja Kaupunki – lehteä uudistetaan Blue Wings- asiakaslehden suuntaan niin yksi on ainakin selvää: kysymys ei enää olisi journalismista. Kirkko ja Kaupunki- lehti on nykyään muun muassa JSN:n eli Julkisen sanan neuvoston jäsen, ja pyrkii noudattamaan ”Journalistin ohjeita” ( löytyvät JSN:n sivuilta). Asiakaslehti- tyyppiset lehdet (tai vaikkapa uskonnollisten herätysliikkeiden omat lehdet) eivät harjoita varsinaista journalismia ainakaan JSN:n journalistin ohjeiden näkökulmasta katsottuna.
”Useat konservatiiviset luottamushenkilöt pyrkivät uudistamaan lehteä. He ovat ensinnäkin olleet tuohtuneita siitä, että Kirkko ja Kaupunki- lehdessä on kirjoitettu heidän mielestään aivan liian kriittisesti piispa Teemu Laajasalosta. Kirjoitukset ovat olleet heidän mielestään sopimattomia. Lehdessä ei tarvittaisi heidän mukaansa ylipäätään tietoja kirkon sisäisistä epäkohdista tms. eikä kirkon sisäisiä asioita kriittisesti arvioivia juttuja, koska se antaa laajalle yleisölle huonon kuvan kirkosta keskenään riitelevänä porukkana. Heidän mukaansa Kirkko ja Kaupunki- lehteä pitäisi kehittää “asiakaslehden” suuntaan. Eli juuri samaan suuntaan kuin mihin ( tämän blogikirjoituksen mukaan) piispa Laajasalonkin mukaan Kirkko ja Kaupunki – lehteä pitäisi uudistaa.”
——–
-”heidän mielestään”, ”heidän mukaansa”, ”heidän, heidän heidän”…
Minua on alkanut yhä enemmän ärsyttää se, että käytetään palstatilaa lähes kokonaan siihen, että selitetään miten jotkut ”he” ajattelevat ja miksi.
Nimeltä mainitseminen tai passiivimuodossa kirjoittaminen ei ole yhtään parempi ja reilumpi tapa.
”Asiakaslehti- tyyppiset lehdet (tai vaikkapa uskonnollisten herätysliikkeiden omat lehdet) eivät harjoita varsinaista journalismia ainakaan JSN:n journalistin ohjeiden näkökulmasta katsottuna.” Sari R-L
Sari, Voitko tarkentaa, mitkä herätysliikkeiden lehtien toimitustavat/uutisten sisällöt ovat ristiriidassa JSN:n journalististen ohjeiden kanssa.
”Piispa Laajasalo puhuu Kirkko ja Kaupunki- lehden uudistamisesta hyvin samanlaisin sanoin kuin konservatiiviset luottamushenkilöt Vantaalla. Ainoa ero on se, että Laajasalo ei sano, että yksi syy uudistustarpeelle on se, että hän ei halua että lehti kirjoittaa kriittisiä juttuja hänestä itsestään. ” Sari R-L
Mielestäni yllä oleva on jokseenkin sen kirjoittajan omaa pitkälle vietyä tulkintaa. Sehän tarkoittaa suoremmin sanottuna että piispa Laajasalo pyrkii estämään häneen liittyvää uutisointia. Mistään sellaisestahan ei tietenkään ole ollut kyse. Syytös taitaa liittyä edelleen aiemmin esillä olleeseen piispa Laajasalon moittimiskuvioon. Omat arvailut ja tulkinnat ovat myös ikävää journalismia, olkoonkin, että sitä harjoitetaan kommenttien muodossa.
Ei tarvitse lukea kuin K24ää niin saa hyvin selkeän ”kuvan kirkosta keskenään riitelevästä porukasta” (ilmaus Sari R-L:n)
Seurakunnan varoilla julkaistava lehti jota jaetaan maksutta seurakunnan jäsenille on osa seurakunnan toimintaa. Seurakunnan kaiken toiminnan perimmäisenä tavoitteena tulee olla herättää ja vahvistaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja edistää kristillisen rakkauden asiaa. Muuta tehtävää ei seurakuntalehdellä pidä olla.
Perimmäinen tavoite on eri asia kuin viikottaiset tai päivittäiset tehtävät. Lopulliseen päämäärään päästään askel kerrallaan, vastaan tulevia tehtäviä suorittaen, välillä onnistuen, välillä virheitä tehden. Perimmäinen tavoite on hyvä pitää mielessä, mutta ’muuta tehtävää ei pidä olla’ -ohje ei johda mihinkään.
Olen samaa mieltä. Minkään Seurakuntalehden tehtävä ei ole mustamaalata ketään nimeltä mainittua seurakunnan tai kirkon työntekijää vaikka joku kokisi heitä kohtaan voimakastakin antipatiaa.
Uutisoinnin tehtävänä on kertoa totuus. Tämä koskee ikäviäkin totuuksia. Mustamaalaus on ihan muuta.
Martti,
kertoisitko tarkemmin, mihin totuuteen viittaat kun sanot että ”Uutisoinnin tehtävänä on kertoa totuus”?
Toisaalta, totuudenkin voi kertoa siten, että samalla mustamaalaa jotakuta.
Uutinen on ajankohtainen tieto merkittävästä asiasta. On tärkeää, että tieto on oikea. Toimittajan velvollisuus on tarkistaa asiansa todenperäisyys. Jos oikea tieto saattaa julkisuudessa olevan henkilön epäedulliseen valoon, sen ei pidä estää tiedon välittämistä.
Mustamaalaaminen on maineen mustaamista perättömien huhujen avulla.