Pienen seurakunnan vapaaehtoinen soitti. Kertoi omia ajatuksiaan tulevaisuudesta.
Häntä pelotti seurakunnan liittäminen isompaan naapuriin. Siitä kun oli jo tullut lisääntyvän yhteistoiminnan nimissä kokemuksia.
Soittajaa kiusasi lähinnä kaksi asiaa.
- Kirkon ja seurakunnan vahvuus ovat lähellä olevat palvelut ja tutut työntekijät. Jatkuvasti vaihtuviin vierailijoihin ei totu eikä heitä koeta omiksi.
- Ei kai se mitään säästöä tuo, että ajellaan kaukaa, kukahdetaan tilaisuus ja ajellaan pois. Polttoainetta kuluu ja hiilijalanjälki kasvaa. Mieluummin omin voimin, vaikka vähäisinkin. Vapaaehtoisia löytyy, kun nähdään todellinen tarve.
Mitäpä minä muuta osasin kuin myönnellä.
Toiminnallisesti pieni on kaunista.
Kovin usein vain kaikki suunnitellaan eurot edellä, ei ihmisten mukaan.
Marja-Sisko
Kiitos että nostat tämän kysymyksen esille. Erittäin usein olen ollut tilaisuuksissa missä tämä näkökulma on ollut ratkaisevan tärkeää, kun on keskusteltu seurakuntien yhteen liittämisistä.
Seurakunnan tulee olla yhteisö, ei pelkkä hallinnollinen organisaatio. Hallinnon keventämiseksi sopivin keino lienee muodostaa seurakuntayhtymiä, jotka hoitavat taloushallintoa ja kiinteistöjä sekä eräitä erityistoimintoja, kuten esim. sairaalasielunhoitoa ja perheneuvontaa. Seurakunnan perustyö: jumalanpalvelukset, toimitukset, pienryhmät, perusdiakonia, lapsi- ja nuorisotyö toimii luontevimmin lähellä ihmisiä, siis paikallisseurakunnassa. Toisaalta suurempiin kaupunkeihin voisi soveltaa myös henkilöseurakuntamallia, jota meillä ei virallisesti vielä ole. Pienehkössä yhteisössä myös vapaaehtoisten tarve ja mahdollisuudet ovat paremmat kuin suurseurakunnissa.
Yrjö Sahama :”Hallinnon keventämiseksi sopivin keino lienee muodostaa seurakuntayhtymiä…”
Olen samaa mieltä siitä, että mm. taloushallintoa hoitavat ja muutkin kirkon varsinaista hengellistä työtä tukevat tehtävät keskitetään, mutta miten huolehtia siitä, että toisaalta taloudellisia voittoja ja yhteiskunnallista valtaa ja asemaa tavoittelevat seurakunnan päättäjät ja toisaalta hengellistä työtä johtavat saadaan ymmärtämään toisiaan? Oman seurakunta-aktivismimme aikana tämä oli kysymys, jonka ratkaisemiseen ei auttanut edes 8-kenttä-SWOT.
Toisinaan pienelle seurakunnalle tekee hyvää, että sen toimintaan osallistutaan ulkopuolelta ja tutut sekä turvalliset ympyrät murretaan. Tämä koskee etenkin seurakunnan hallintoa, mutta miksi ei esimerkiksi myös jumalanpalveluselämään. Toki ongelmaksi tulee se, että jos pappi tai muu työntekijä ei asu seurakunnan alueella eikä voi liittyä esimerkiksi pienessä kunnassa sijatsevan seurakunnan elämään ja haasteisiin.
Pienten seurakuntien kohtalot, kuvaa hyvin kirkon tulevaisuutta. Ihan saman kaavan mukaan tulee käymään isommillekin seurakunnille. Sen sijaan että käyttöön otettaisiin paikallisia vapaaehtoisia ja heidän osaamistaan, niin toiminta vain lopetetaan paikallistasolla. Etäseurakunnissa katoaa pian myös se yhteisöllisyys, joka luo hengellisen kodin kokemuksen.