Satavuotiaan Suomen kunniaksi ajattelin kirjoittaa pienen kappaleen luterilaisuuden historiasta – blogin marsalkka Mannerheimin hengellisyydestä. Tekstini pohjautuu kahteen lehtiartikkeliin.
Viime toukokuussa Kotimaa (numero 20/2017 päiväyksellä 18.5.2017) käsitteli Suomen presidenttien ja kirkon välistä suhdetta. Dosentti Ville Jalovaaran artikkeli käsitteli marsalkka Mannerheimin hengellisyyttä lyhyesti ja jätti kuvan, viitaten kenraali Erik Heinrichsin lausumaan, että vanhoilla päivillään marsalkka olisi pohtinut agnostikon tavoin kuinka elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen. Jalovaara myös nostaa esille Mannerheimin myönteisen suhtautumisen ortodoksisuutta ja Valamon ja Lintulan luostareita kohtaan. Olihan hän 30 vuotta tsaarin armeijan upseeri.
Jalovaaran artikkeli ei käsittele aihepiiriä sen enempää, mainiten vain marsalkan presidenttikauden kaksi piispannimitystä. Enemmän Mannerheimin hengellisyyttä analysoitiin viime tammikuun Kuopion seurakuntien ja Siilinjärven seurakunnan Kirkko ja koti –lehdessä (numero 1/2017 päiväyksellä 25.1.2017). Toimittaja Tarja Lappalaisen artikkeli pohjautuu tietokirjailija Paavo Frimanin, joka on tutkinut Mannerheimia lähes 40 vuoden ajan, haastatteluun.
Friman nostaa esille useampia näkökulmia, joista ensimmäisenä ovat Mannerheimin päiväkäskyt. Ne sisältävät useita uskonnollisia kohtia, kuten mm. taistelemisen kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta talvisodan alkupäivinä 1.12.1939. Lisäksi marsalkka mainitsi usein päiväkäskyissään Korkeimman johdatuksesta ja avusta, joissa Korkein viittaa Frimanin mukaan Jumalaan. Välirauhan tullessa Mannerheim kirjoitti ”Jumala Suomea suojelkoon”.
Omana kommenttinani tässä välissä: Kirkkojen seinillä on edelleen Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille. Onnistuin saamaan alkuvuodesta kopion tästä asiakirjasta itselleni ja hengellinen kieli kuultaa lävitse monessa kohden: Töin ja rukouksin ovat äidit tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikia ja tyttäriä, tai Vapaudenristi on tunnuskuva tuleville sukupolville äidin pyhästä kutsumuksesta kasvattaa kansan lapsia. Onko tämä pelkästään sota-ajan ja tuon aikakauden kieltä vahvistaa kansan yhtenäisyyttä ja uhrimieltä, vai onko sisältääkö se aidosti hengellistä sisältöä? Ainakin sen voi sanoa olevan vahvasti kieleltään ja näkökulmaltaan luterilaista jos ei muuta.
Toisaalta juuri isiltä peritty usko onkin Frimanin toinen näkökulma. Muistelmissaan vuodelta 1951 marsalkka mainitsee isiltä perityn uskon, minkä Friman tulkitsee viittaavan vahvaan arvostukseen luterilaista kirkkoa ja sen arvomaailmaan kohtaan. On silti muistettava, että palvellessaan tsaarin armeijassa marsalkka joutui virkansa puolesta osallistumaan ortodoksisiin jumalanpalveluksiin, jotka olivat tärkeä osa sotilaspalvelusta.
Kolmantena Friman nostaa esille arvostuksen juutalaisia kohtaan. Mannerheim ei ollut fanaatikko, vaan arvosti eri uskontoja. Suomen juutalaiset taistelivat Suomen armeijan riveissä saksalaisten aseveljien rinnalla. Juutalaisia kaatui 23 sota-aikana ja Mannerheim osallistui juutalaisten sankarivainajien muistojuhlaan Helsingin synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944. Tilaisuudessa marsalkka luovutti laakeriseppeleen ja Päiväkäskyn Suomen äideille synagogaan. Synagogan rabbi luki rukouksen Mannerheimin puolesta ja saapuessaan synagogaan, nyt jo tasavallan presidenttinä, Mannerheim kulki juutalaisten rintamamiesten muodostamaa kunniakujaa pitkin. Muistojumalanpalvelus teki Friman mukaan Mannerheimiin syvän vaikutuksen.
Paavo Friman näkee myös sotilaiden sielunhoidon olleen tärkeä asia Mannerheimille. Tämä viidentenä kohtana oleva näkökanta näkyi vahvasti marsalkan toiminnassa. Monia sotia nähneenä ja kokeneena Mannerheim ymmärsi uskonnon merkityksen kuoleville miehille ja heidän omaisilleen. Talvisotaan kutsuttiin 300 pappia kenttäpapeiksi ja Mannerheim piti tärkeänä sekä sotilaiden että upseerien sielunhoitoa. Hän oli jatkuvasti yhteydessä kenttäpapistoon ja muisti kiittää ja palkita heitä. Kirkko ja koti –lehden artikkelissa on myös kuva lokakuulta 1941 hetkestä jolloin marsalkka luovutti piispanristin ensimmäiselle kenttäpiispalle Johannes Björklundille. Mitä omasta kirkkohistorian opinnoistani muistan, niin kenttäpiispan virka perustettiin juuri marsalkan toimesta.
Frimanin haastattelun, ainakin itseäni, puhuttelin yksityiskohta on salainen siunaus. Marsalkka nimittäin pyysi sisällissodan jälkeen arkkipiispa Gustaf Johanssonia siunaamaan hänet valtiohoitajan virkaansa. Marsalkka oli Turussa polvistunut arkkipiispan eteen, joka ”…laski kätensä valtionhoitajan pään päälle anoen, että tämä ’vastuunalainen toimi suoritettaisiin Jumalan kunniaksi ja isänmaan onneksi’”. Virkaan siunaamisesta kertoi Mannerheimin kuoltua rovasti Elias W. Pentti ja asia olisi jäänyt muutoin salaisuudeksi. Mannerheim oli itse halunnut, että siunaus pidettäisiin salassa ja yksityisenä asiana.
Vetäydyttyään presidentin tehtävistä Mannerheim vietti viimeiset elinvuotensa Sveitsissä ja hän kävi usein Glion sur Territet’n alueen venäläisortodoksisessa kirkossa iltajumalanpalveluksessa. Haastattelun viimeisen kappaleen kopion tähän suoraan ja annan tietokirjailija Frimanin itse puhua:
Mielestäni voidaan todeta, että johtotähtenä Gustaf Mannerheimilla oli myös usko Jumalaan – miten syvä ja minkälaisena se esiintyi, sen tietävät vain Korkein Kaitselmus ja marsalkkamme…”
Näihin sanoihin päätän tämän blogitekstin. Toivotan kaikille Kotimaan lukijoille, sisarilleni ja veljilleni Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja jokaiselle Suomessa asuvalle hyvää itsenäisyyspäivää Suomen 100-vuotispäivänä.
Jumala maatamme ja maassamme asuvia siunatkoon!
Kirkko ja koti -lehden artikkeli sivullla 9: https://www.kirkkojakoti.fi/lehti/arkisto/2017/1%402017-01-25/index.html#/article/1/page/1
Kiitos kiinnostavasta blogista. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kiitokset Seija. Yhtälailla myös sinulle erittäin hyvää itsenäisyyspäivää!
Näytellessänii Mannerheimin useasti roolia useasti sekä kirjoittaessani hänestä näytelmää tutustuin luonnolisesti häen uskonnolisiinkin näkemyksiinsä: sain myös haastatella hänen tarkoilijansa Taru
Stenvallia, adjutanttiaan eversti Bäckmania ja viimeistä sotilapalvelijaansa Juhosta. Ja sainluvan tutustua myös Mannerheimin kotikirjastoon,misä hengellisellä kirjallisuudella oli osansa. Sain näistä kirjoista luettelon ,joka on minulla vieläkin. hengellisestä kirjallisuudesta suuri osa oli saatu lahjoina.
Huomiotani kiinnitti eriytyisesti joukossa oleva mystikko Eduard Shuren kuuluisa teos ”Suuret vihityt”.
Katsoiko M . kenties inkarnoituneensa tästä joukosta?
Uskoiko Mannerheim jällensyntymään? Tästä on viitteitä.
Mannerheimin vapamuuraiudesat on myös keskusteltu paljon ja mielipiteet jakautuvat. Itse uskon häne saaneen eräitä asteita Puoilena vuosinaan Varsovalaisessa Vapaus-looshissa.
Haudattaessa Mannerheimin sydäntä lähellä on ollut isohko kultainen risti. Hän oli saanut sen sisareltaan Sophielta. Kultainen mittasuhteiltaan kuutioksi taittuva risti on myös sen kansainvälisen
Ruusu-risti liikkeen tunnus, jonka aatemaailma ja pyrkimys näyttäisivät heijastuvan myös Mannerheimin kerran Lüzenin taistelun muistojuhlassa pitämän puheen loppusanoissa:
”Vuosisadat kiitävät ohi ja katoavat, aika tasoittaa ja se sovittaa, mutta hengen ja työn jättiläiset, jotka kerran ovat ohjanneet kansojen kohtaloita ja epäitsekkäästi itse uhrautuneet korkeiden päämäärien hyväksi loistavat milloinkaan sammumattomien soihtujen lailla yli pimeyden ihmiskunnan pitkällä vaelluksella kohden henkistä kasvua ja täydellistymistä.”
Venäjän-Japanin sodan aikaisessa päiväkirjassaan Mannerheim muistaakseni kertoo rykmenttitovereiltaan saamastaan kultaisesta rististä lähtiessään vapaaehtoisena sotaan. Sotilailla oli tapana kantaa ristiä paitansa alla.
Pekka Särkiölle: Mannerheimin maailmankatsomuksen tietyt piirteet eivät tyhjene vain tuohon upseereitten sinänsä luonnollisen tapaan kantaa ristiä. Kyse oli myös ristin mallista. Mannerheimin hautajaisissakin oli piirteitä, jotka symboliikkaan tuntevalle kertovat paljon. Hautajaisjärjestelyistä vastasikin paljolti kenraali Gustaf Erhnroth, Adof Ehrnrooth’n veli.
Kiitos Ville blogista. Mannerheimin uskonnollisuus on laaja aihe, josta Paavo Frimanin havainnot kattavat vain osan ja jotka ovat yleisesti tiedossa. Mannerheimin nuorempi adjutantti jatkosodassa kapt. Bäckman kirjoitti 4.6.1987 muistion Mannerheimin uskonnollisuudesta. Syksyllä 2018 Mannerheim-museoon on tulossa näyttely aiheesta Mannerheim ja uskonto. Näyttely tulee sen jälkeen Museo Militariaan. Aihetta sivutaan myös ensi maaliskuussa ilmestyvässä sotilaspapiston 100 v historiassa. Aihe siis on ajankohtainen.
Mitä tulee kenttäpiispan viran perustamiseen, niin Mannerheim oli epäilemättä hankkeen taustalla. 11.7.1941 presidentti Ryti myönsi sotarovasti Björklundille kenttäpiispan arvonimen ja 26.10.1941 Mannerheim luovutti Bkörklundille kenttäpiispan ristin viran tunnukseksi. Se vastasi virkaan asettamista. Samalla tavoin keisari saattoi luovuttaa viran tunnusmerkkejä piispoille Venäjällä.
Virka perustettiin varsinaisesti vasta tammikuussa 1943. Tosin kenttäpiispan arvomerkkilaatat otettiin käyttöön jo aiemmin, syyskuussa 1941
Kiitos Pekka tarkennuksesta kenttäpiispan viran osalta. Pitääpä laittaa korvan taakse tuo ensi vuoden näyttely. Siinä taitaa olla vierailukohde.
Tässä vielä kirjailija Antti Tuurin Kansallisteatterin lavallakin julkisuuten päässyt käsitys Mannerheimin tuonpuoleiseen liittyvästä mielipiteestä. Ote on näytelmästä ’Mannerheim Puolassa’- M. keskustelee syvällisiä sisarensa Sophien kanssa:
SOPHIE: Nuori mies sinä vielä olet.
MANNERHEIM: Minä olen nyt neljäkymmentä seitsemän vuotta vanha. Ei
se nyt tietysti paljon ole, mutta ei enää aivan vähänkään.
Mantsuriassa minä ajattelin kuolemaa paljon ja silloin, kun minä
ratsastin Aasian halki ja minä tein sen asian kanssa välini sel-
viksi. Ajattelin sen puhki, tutkinkin vähän. Näin minä sen ajatte-
lin: kasvi kasvaa, kukkii, tekee siemenen ja kuolee ja siemenestä
syntyy taas uusi kasvi. Ihminenkään ei kuole lopullisesti eikä ka-
’toa vaan hän syntyy uudelleen johankin kaukaiseen ja kauniiseen
maahan, tuhannen vuoden kuluttua, kun kaikki maan päällä on parem-
min ja ihmiset ovat toisilleen hyviä ja oikeudenmukaisuus vallit-
see. Niin minä sen päätin.
SOPHIE: Kuulostaa oudolta.
MANNERHEIM: Ei, se on ollut tuttua. aina, mutta ei julkisesti.
Christian Rosenkcreutz ja rosenkreutzilaiset ovat aina tämän tien-
neet. Ja monet muutkin. .Aina on ollut ihmisiä maan päällä, jotka
tämän ovat tienneet.
SOPHIE: Eikö se ole vastoin Kristuksen oppia?
MANNEREHEIM: Minusta se on hyvin kristillistä. Ja löytyy se Raamatus-
takin, jos tarkasti lukee. Vanhoista käännöksistä. Mutta ei puhuta
siitä enempää. Mini sanon vain sen, että kun minä tämän tajusin ja
päätin, niin sen jälkeen en ole kuolemaa pelännyt. Äkillistä
kipua. kylläkin, jos ammus osuu tai kranaatinsirpale. Kukapa sitä ei pel-
käisi, mutta itse kuoleman kanssa minulla on ollut selvät välit sen-
jälkeen. Mini en sitä enää ajattele. Minä ajattelen elämää ja työni
tekemistä täällä.. Ja siiten, kun kaikki on tehty, sitten sitä lähdetään.
SOPHIAJ Kuinka voi tietää koska kaikki on tehty?
MANNERHEIM: Mini luulen, ettei sitä. itse tarvitsekaan tietää. No,
minä lähden kuitenkin nyt Wiesbadeniin, ensi viikolla.. kivut
ovat kamalia välillä.. Ja Wiesbadenista minä menen Englantiin tyttä-
riäni tapaamaan.
Kiitokset Seppo kommenteistasi. Ne ovat mielenkiintoisia. Oliko Mannerheimin hengellisyydellä sellaista, joka nykypäivänä luetaan esoteeriseksi?
Odotan entistä enemmän innolla Pekka Särkiön mainitsemaa näyttelyä ja sitä, mitä se mahdollisesti kertoo.
Oliko Mannerheimin hengellisyydellä sellaista, joka nykypäivänä luetaan esoteeriseksi?
Saattoipa hyvinkin olla. Mannerheimin muurariudesta on paljon viitteita eli ns. indisioita. M. olisi voinut kuulua Puolassa perustettuun Varsovasa toimineeseen Vapaus-looshiin ja saada sen jäseniltä joitain asteita, tosin ’epävirallisia’ koska virallisesti vapamuurarius oli tuolloin Puolassa tsaari Nikolain toimesta kielletty. Puolahan kuului tuolloin Venäjän alaisuuteen. Voimme kiinnittää huomiota myös Lubomirskien ja Zamoyskien vm-taustoihin, sillä juuri näiden sukujen toimesta vapaamuurarius tuli aikanaan Puolaan.
Mannerheimin valtiovierailusta Ruotsiin Tukholman satamassa otettu kuva on sekin paljonpuhuva. Mannerheim kumartaa siinä syvään kuningas Kustaa V:n edessä ja tervehdysote saattaa kertoa muurarien tällalaisessa tilanteessa käytetystä tavasta. Kusta V:s oli korkea-asteinen muurari ja Mannerheimin esiintyminen ilman päällysvaatetta ja syvä kumarrus kertoisivat hänen olevan alemmalla asteella. (http://www.mannerheim.fi/valokuva/13/d72.jpg)
Kannattaa myös huolellisesti tutustua Mannerheimin Lüzenin taitelun 3oo vuotis-muistojuhlassa 1932 pitämän – joskin professori Koskenniemen laatiman- puheen loppuun. Jota olen jo edellä siteerannut.
Esoteerikkoja oli paljon ystävinä.
Suomen vapaussodassa (sisällisodassa) Mannerheim kutsui adjutantikseen Akseli Gallen Kallelan. Monet ovat ihmetelleet tätä. Gallen Kallela oli nimittäin taitelija eikä sotilas niin rohkea ja rivakka mies kuin olikin. Kiehtoiko Mannerheimia taitelijan kuluisuus, tämän taiteellisuus vaiko se, että Akseli oli vapaamuurari ja perehtynyt myös teosofiaan.
Oli miten oli Mannerheim oli viihtynyt kuvataiteellisissa piireissä aiemminkin kuvaavana esimerkkinä sisar Sophian kodissa Helsingissä vietetty uudenvuodenyö 1918; koolla oli ollut varsin erikoinen seurue. Siihen kuuluivat nimittäin
-taidemaalari Alfred Finch
-taidemaalari Louis Sparre
-taidemaalari Magnus Encell
-taidemalari Edefeltin 2 sisarta ja eräitä muita henkilöitä,
-mutta ei yhtään sotilasta!
Joukosta ainakin Magnus Enckel oli vapamuurari ja muurariutta esiintyi myös Sparren suvussa. Vapaamuraiuden oli Ruotsiin tuonut kreivi Wrede Sparre. Gribenberg- ja Ramsay-suvuissa, jotka olivat M:lle läheisiä, oli myös paljon vapaamuurareita kuten myös monissa Mannerheimille läheisissä poliitikkoissa ja sotilaissa. Tunnettu oli presidentti Risto Ryti, jonka vaimo Gerda oli myös spiritualisti ja kiinnostunut numerologiasta ja sotilaista tunnettuja olivat ainakin Ruben Lagus ja Paavo Talvela. On historian ironiaa siinä, että Mannerheim komensi Talvelan yhteysupseeriksi Saksaan, missä muurarius oli tuolloin pannassa. Aiemmin oli ollut toki toisin, sillä 1. maailmansodan aikainen keisari Wilhem II oli ollut muurari. Hän oli kutsunut Saksasta hevosia Venäjän armeijalle ostelleen nuoren Mannerheimin päivällisille, mitä on suuresti ihmetelty kunmoinen ei ollut aivan hovietikettien mukaista.
Eversti Bailey
Mielenkiintoisin muurariystävä lienee kuitenkin ollut englantilainen eversti Marsham Bailey,
johon Mannerheim oli tutustunut jo ennen 1. maailmansotaa ja joka vieraili vaimoineen sittemmin myös Suomessa. Tutkitutin tämän eversti Baileyn taustan. Sainkin Lontoosta vahvistuksen, että Bailey oli ollut vapaamuurari. Tähän viitaa Bailey itsekin vakoiluseikkailuistaan kertovassa kirjassaan Beyond the Fronties. Tunnistetuaan Baileyn merkistä vapamuurariksi olivat eräät veljet auttaneet häntä pääsemään rajan yli. Hauskan kurioseettina Bailey kertoo,että oli kerran joutunut mm. vakoilemaan itseään!
Bailey ja Mannerheim tekivät matkan Aleksandrian kautta Intiaan, missä viipyivät myös Nepalissa. Metsästyskiväärin matkalle Mannerheim oli ostanut loontoolaiselta kuululta asekauppiaalta, joka oli muurari hänkin.
Yhtenä jahti-isäntänä oli Nepalin maharadzha ja hänellä oli käytettävissään yli 200 norsua, metsästys tapahtui norsunselässä. Mannerheim kaatoi yli kolmimetrisen tiikerin.
Nepali oli mystinen maa kuten Tiibetkin, jonka maanpaossa olleen hallitsijan eli da lai Laman Mannerheim oli tavannut kesäkuussa 1908 eräässä Kiina provinssissa, jonne Dalai Lama oli joutunut englantilaisia miehittäjiä pakenemaan.
Matkoiltaan Aasiaan Mannerheim toi paljon buddhalaisia rituaaliesineitä ja buddhalaistekstejä; kokoelman arvo ja merkitys ovat tutkimuksen kestäessä vain nousseet.
Ainakin ruusuristiläisyys, mikäli se todella on vaikuttanut Mannerheimiin, niin nykyään luokitellaan esoteeriseksi oman muistikuvani mukaan.
Vanha rosenkreuts oli katolista kirkkoa vastustamaan asettunut Egyptin, Mesopostamian ja alkuperäisen kristilisyyden salattuja symboleja tuntenut hengellinen yhteisö.