Aleksis Kivi ja herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen elivät samaan aikaan. Paavon kuollessa Kivi oli 18-vuotias. Herännäisyyden merkitys Kiven tuotannossa on ilmeinen, ja välittäjinä toimivat hänen oma äitinsä ja Nurmijärven pappi Johan Fredrik Bergh. Vaikutus on tapahtunut Berghin mittavan kansansivistystyön kautta. Berghiä sanotaan Suomen pyhäkoulun isäksi. Se tarkoittaa, että hän ryhtyi tosissaan edistämään Nurmijärvellä kesannolla ollutta lasten ja nuorten opetusta lukutaidosta alkaen.
Paavo Ruotsalainen ei osannut kirjoittaa, mutta hän saneli ja lähetti kirjeitä. Nurmijärven papin saamista on säilynyt yhdeksän. Niistä käy ilmi, että Bergh joutui Kuopiossa kamppailemaan hurmahenkien kanssa. Paavo kirjoittaa: ”taitaa teillä olla aivan paljon moninaisia kiusauksia, erinomattain monen heikon heränneen sopimattomasta käytöksestä, jotka usiammissa paikoissa ilmaantuvat ensimäisen herätyksen alla, niinkuin erinomattain ne, jotka kielillä puhuvat, tekevät suuren hämmenikin äkkinäisten seassa.” Hurmahenkiä on saattanut olla myös Nurmijärvellä, vaikka Kiven kuvaus Vehkalan niitun tapahtumista, Juhanin kapinasta Jumalaa ja taivasta vastaan ja Juhanin liittymisestä heränneisiin melko varmasti perustuukin erääseen herännäisyyden historian tapaukseen, valtavaan hurmoskokemukseen vuonna 1796 Telppäsniityllä Iisalmen pitäjässä.
Useat kirjallisuudentutkijat eivät tunne herännäisyyden teologiaa ja tekevät sen johdosta vääriä johtopäätöksiä Aleksis Kiven suhteesta kristinuskoon. Heränneet eivät koe olevansa uskon sankareita, vaan kehnoja vaeltajia, joilla uskoa saattaa olla rippusen verran. Paavo Ruotsalaiseen liittyy käsite ”ikävöivä usko”, jota asiaa tuntematon tuskin osaa pitää uskona ollenkaan. Aleksis Kiven Ikävyys-runon säe ”kaik ääretön tyhjyys olkoon” sopisi ukko-Paavon tokaisuksi.
Elävä Kivi -elämäkerran tekijä Hannes Sihvo kirjoittaa, että Nurmijärvi oli yksi herännäisyyden eteläisimmistä kasvualustoista. Hän jatkaa, että herännäistyypit ovat Kivellä lähiympäristöstä otettuja. Äiti Anna Stiina Hamberg oli herännyt. Skaala ulottuu koomisesta herkkään: herätyssaarnaaja Kurkelan Juhosta perkeleillä pelottelevaan mutta sovinnon suloisuutta ylistävään lukkariin, tekohurskaitakin piirteitä omaaviin Simeoniin ja körttiin pukeutuvaan Juhaniin, Härkämäen isäntään mutta myös hänen aito kristittyyn tyttäreensä, josta tuli veli Tuomaan vaimo, näkyjä näkevään Seunalan Annaan, joka rukoilee Jumalalle kiroilevan Juhanin puolesta.
Seitsemässä veljeksessä mainitaan Ukko-Paavo yhdessä kohtaa. Juhani haastaa Aapon väittelyyn kysymällä ”mikä on totuus?” Kysyypä vielä sitäkin mikä on synti. ”Sanopa sinä Jukolan Salomoni, Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta.” Näin Juhani luettelee suurimmat henkiset auktoriteettinsa.
Kivi oli mukana keskustelussa, mitä herännäisyyden asemasta ja suhteesta yhteiskuntaan hänen aikanaan käytiin. On ihme, ettei Kiven myönteistä kuvausta, erityisesti Jukolan veljesten kehittymistä seurakunnan täysvaltaisiksi jäseniksi hänen lähipiirissään (lukuun ottamatta Cygnaeusta, Bergbomia, Snellmania) tajuttu.
Seitsemän veljeksen ajatuksissa niin ankara provasti osoittautuu lempeäksi suostuttelijaksi, joka lopulta saa aikaan veljesten pyrkimyksen kunnon ihmisiksi.
Hän lähetti veljeksille lempeät terveiset, joissa kertoi, millaisilla taidoilla he voisivat päästä ripille. Veljekset ilahtuivat, koska provasti sanoi: ”Suuri olis hänen ilonsa ja riemunsa Herrassa, jos se ihme tapahtuisi, että Jukolan veljekset kerran astuisivat hänen eteensä lukien välttäväisesti sisältä ja nuot kymmenen käskysanaa ja uskontunnustuksen ulkoa.”
Se pysäytti veljekset pyrkimään yhteiskunnan hyväksytyiksi jäseniksi, pois marginaalista. Timo sanoo: Aapiskirjani tahdon oppia. Juhani: Sen tahdon minäkin, vaikka tuo tuntuisi ja maistuisi kuin pureskelis pieniä kiviä ja raakoja perunoita. Sen tahdon, koska on provastimme niin hyvä ja laupias meitä kohtaan, että oikein tulee häntä armo.
Kuvaus Juhanin elämän suuresta käänteestä on kaunis: ”Pian sade ja ukkonen siirtyi ja seuraavana päivänä korjattiin Vehkalan niittu, korjattiin tulisessa poudassa. Mutta itse talon isäntää ei nähty siellä. Missä viipyi hän? – Seunalan tyttären ääni oli kaikunut hänen korvissansa ja ei suonut hänen sielullensa rauhaa. Sentähden oli hän aamulla varhain lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä, kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta vastaan. Tästäpä provasti tosin ensin häntä vakaasti nuhteli, mutta lausui myös pian hänelle lohdutuksen sanoja, ja rauhallisella mielellä palasi Juhani kotiansa taas.”
Harri Raitis
kirjoittaja on Turun Aleksis Kivi -kerhon sihteeri
Erityisen mieluista luettavaa!
Aleksis Kiven myönteinen poikkeavuus tai paremminkin ehkä, lahjakkuus on minua puhutellut niin Seitsemän Veljeksen kuin Nummisuutarin Eskon kautta.
Voit varmaan tarkentaa, mutta olen jossain nähnyt Aleksis Kiven patsaan ja sen oheen laitetun lainauksen Raamatusta: ”Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät”.
Minulla oli ilo saada esiintyä Aleksis Kiven päivänä häne patsaallaan Tampereella. Esitin Kiven ensimäisen varsin vähän tunnetun Eriikan, novellin erään nuoren naisen kauniista kuolemasta.
Novellissa onmm. Tuone lehdon typos.
Kiven neron erityisiä piirteitä olivat herkkyys ja miltei mystisen syvä luonnon ja ihmisen ymmärtäminen, joka pukeutui huikean kauniiseen ja elävään kieleen. Kivi seurasi aikansa aatteita, luki Snellmania, tiesi Hegelin filosofiasta ja sai vaikutteita nousevasta naturalismista. Hän oli kristillinen idealisti, mutta näyttää tunteneen myös ajan salatieteellisiä virtauksia ja hänen tuttavapiiriinsä kuuluikin swedenborgilaisia ja hän oli ostanut Emmanuel Swedenborgista kertoneen kirjan. Tämä heijastuu mm. Seitsemässä veljeksessä etenkin huikeassa visiossa Simeonin saapasnahkatornista.
Kiven pääteokset ilmestyivät tiheään tahtiin, mutta fyysinen heikkous ja sisäinen levottomuus johtivat hänet lopulta surulliseen mielisairauteen ja elämään vain ’syksystä jouluun’. Kiven kohtaloon vaikutti suuresti myös Seitsemän veljeksen aikanaan saama lähes täydellinen teilaus kateellisen August Ahlqvistin kirveestä.
Kiven äärimäisen herkkyden ja nerollisuuden takana jotkut ovat aavistelleet olleen läheistä Raalan kartanoa-Viertolan esikuvaa- hallinneen Adlercreuzien aatelissuvun sillä Palojoella eläneen vahvan ja nyttemmin perustelluksisikin tulleen uskomuksen mukaan Aleksis Kiven isän Erik Juhana Stenvallin biologinen isä ei nimittäin olisikaan ollut helsinkiläinen merimies Antti Stenvall, vaan Raalan kartanon herra Carl Henrik Adlercreutz.
Kivi oli poikkeuksellinen taiteilija, sillä vaikka hän sai runsaasti tunnustusta jos tuomiotakin jo elinaikanaan, hän nousi jatkuvasti ja yhä korkeammalle ja korkeammalle vielä kuoltuaan. Kaarlo Marjanen kiteyttää kauniisti Näköaloissaan 1958:
Kiven kasvu kuoleman jälkeen ja oikeuden jos kohta myöhästyneen,toteutuminen on sivistyshistoriamma kauneinta katseltavaa.
Samantyyppisiä kulkijoita on ollut van Gogh.
Häneenkin ”miellyin” siinä määrin, että ensin kun joskus matkani kulki Amsterdamin kautta, niin pariinkin otteeseen varasin puoli päivää viettää van Goghin museossa. Sitten vaimoni kanssa teimme muutaman päivän matkan Porvence’en, kaupunkiin, missä hän vietti viimeisiä aikojaan. Karuhkot ympäristön kukkulat ja viljapellot auringonkukkineen ja sairaalan huone ja rautasänky kertoivat suuresta todellisuuden ja sisäisen elämyksen erosta.
Eli olen Aleksin ja Vincentin kanssa kamu. Olisikohan heillekin pitänyt julistaa se Sanoma, minkä Pietari ja nk helluntalaiset ovat tehneet. Tarkoitan, että usein tuollainen ihmiselle näkyvä ”hulluus” on kurottautumista Jumalaa kohti.
Tuohon edelliseen sen verran jatkoa, että kyllä Kivi ja van Gogh ovat varmaan kuulleet Sanoman, joka on ollut ikäänkuin kutsu antaa itsensä ja lahjansa Jumalan käytettäväksi. Mihin asti ja missä määrin he olivat Jumalan välineinä ei ole minun määriteltävissä, vaikka siitä asemasta aavistelenkin.
Seppo, en huomioinnut tilaisuutta. Ilman muuta sinne olisin tullut.
Mileihyvin yhdyn käsitykseesi Van Gogh’:sta. Impressionismi on läsnä Kivelläkin vaikkakin paikka paikoin realistisempana. Olen saanut läheltä seurata pariakin esitystä teatterissa: ”Van Gogh ja postinkantaja” oli hienoa teatteria. Rovaniemellä päärooleissa Reino Kanerva ja Orma Aunio.
Tilaisuutemme Kiven patsaalla oli varsin pienesti ilmoitettu, vain Menot-palstalla ja siihenkin oli tullut väärä aika, jolloin osa yleisöstä oli tullut liian aikaisin eikä sateessa siten enää tullut uudestaan. Ensi vuonna paremmalla onnella.