Paavi, homot ja tiedotusvälineet – mihin nuoret unohtuivat?

Tiedossahan se on ollut jo kauan, tosin en tiedä kuinka yleisessä, mutta haastamatta sen ei saa antaa jatkua. Nimittäin se, etteivät tiedotusvälineet ainakaan täälläpäin maailmaa oikeasti ole kiinnostuneita tiedonvälityksestä eivätkä uutisoinnista, vaan ideologisesta ohjelmastaan. Ainakin tässä yhdessä tapauksessa. 

Muutama päivä sitten n. 3 miljoonaa nuorta kokoontui Copacabanan rannalle Rio de Janeirossa messuun ja bileisiin paavi Franciscuksen, Rooman piispan ja universaalin kirkon johtajan kanssa. Siis kolme miljoonaa – se on enemmän kuin kaikki Suomen nuoret yhteensä tai noin kolme kertaa koko pääkaupunkiseudun asukasmäärä. Siis rannalle – sinne, missä yleensä pelataan beachvolleyta ja otetaan aurinkoa bikineissä. Siis messuun ja bileisiin – eukaristian sakramentin viettoon ja iloiseen flashmob-tanssiin, jossa papit ja piispatkin heiluttivat käsiään ja pyörivät ympyrää. 

Mutta eihän tämä ole uutinen. HS, Yle, MTV, IS, IL? Eipä juuri mitään. TS sentään sanoi jotain, pisteet Turkuun! Mutta auta armias kun paavi paluumatkan lehdistötilaisuudessa siteerasi omin sanoin Katolisen kirkon katekismusta kysyttäessä Vatikaanin väitetystä gay-lobbysta, niin johan meillä kaikilla on uutisoitavaa: PAAVILTA LINJANMUUTOS: HOMOT HYVÄKSYTÄÄN. Toivon ennustavani väärin, kun ennustan, että tämänkin blogin kommenttiketju tulee käsittelemään ko. paavin sanojen tulkintaa eikä Maailman nuortenpäiviä. Huokauksien huokaus, sanoi Saarnaaja. 

3 miljoonan nuoren kokoontuminen juhlimaan kristillistä uskoa ei yksinkertaisesti sovi läntisen sekulaarimedian kertomukseen, jossa kirkko tasaisen varmasti menettää jäsenensä ja sekulaarihumanismin valo saavuttaa kohta koko yhteiskunnan. Sen sijaan kertomukseen sopisi erinomaisesti kirkon linjanmuutos (mikä implisiittisesti tietysti osoittaisi, ettei kristinuskossa ole mitään pysyviä totuuksia), varsinkin homokysymyksessä (joka on agendalla nro 1). Joten ignoorataan edellinen ja keksitään jälkimmäinen, vaikka otsikko jouduttaisiinkin hetken päästä taas muuttamaan (”ei sittenkään linjanmuutos” – eli toisin sanoen ”kirkko edelleen vanhoillinen”). Ainakin ihmiset on taas saatu ajattelemaan olennaista.

Olisi kiva joskus julkisessa ja avoimessa keskustelussa kysyä median edustajilta, mihin he oikein pyrkivät. Voin ymmärtää heitä: he kokevat kirkon syrjiväksi ja haitalliseksi voimaksi yhteiskunnassa, instituutioksi, joka pitää yllä vanhentuneita ja ei-perusteltuja uskomuksia, joilla se sitten oikeuttaa kaikenlaisen yhteiskunnallisen vääryyden (naiset, homot, you name it). Tämän takia ei tietenkään kannata rohkaista ihmisiä liittymään siihen tai esittää sitä positiivisessa valossa. Parempi nostaa se esiin vain silloin, kun se näyttäytyy nolossa valossa, ja jos jokin menee tätä ohjelmaa vastaan, on parempi marginalisoida se tai nostaa esiin vastakkainen näkökulma (kuten muutaman sadan hengen protestit maailman nuortenpäivien yhteydessä).

Ymmärrän siis yskän. Ongelma vain on siinä, ettei media tule koskaan onnistumaan kirkon hävittämisessä maailmasta, yhteiskunnasta, Suomesta, ei edes julkisesta elämästä/keskustelusta. Ja niin kauan kuin näin on asian laita (eli aina maailman loppuun asti), yksipuolinen uutisointi ei paranna vaan pahentaa tilannetta – se jakaa ihmisiä yhä vahvemmin, se saa sitä mitä tilaa: suuttumusta, epäluottamusta, riitaa, vihapuhetta. Sekulaarihumanismi ampuu täten itseään nilkkaan: ihanteet suvaitsevaisuudesta, toisten kunnioittamisesta ja rauhaisasta yhteiselosta eivät toteudu, vaan vastakkainasettelut vain kärjistyvät. 

Rakentava ratkaisu olisi tarjota kättä ja tehdä kirkolle sama, mitä kirkko on jo tehnyt yhteiskunnalle: yrittää ymmärtää. Katolinen kirkko lähti dialogiin modernin maailman kanssa Vatikaanin II konsiilissa 1960-luvulla (ks. dokumentti Gaudium et spes). Luterilainen kirkko on ollut vuorovaikutuksessa sekulaariyhteiskunnan kanssa vielä kauemmin, tosin en ole varma, onko vaikutuksen suunnassa ollut niitä vuoroja. Niin kauan kuin sekulaariyhteiskunta ei halua kuunnella eikä ymmärtää, vaan ainoastaan opettaa ja sanella, emme pääse eteenpäin. Kyllä, se on ollut meidän syntimme: kirkko on pitkin historiaa sanellut eikä kuunnellut. Mutta nyt kun olemme vihdoin ottaneet opiksemme, niin älkää nyt itse langetko samaan virheeseen! Kun olemme vihdoin tulleet luoksenne, sinne, minne te olitte meiltä karanneet, niin älkää nyt juosko taas piiloon sinne, missä me ennen olimme!

Toisin sanoen: miten olisi todellisen dialogin aloittaminen? Miten olisi avoin, tasapuolinen julkinen keskustelu, jossa eri ideologiat, maailmankatsomukset ja uskomukset tulisivat saman pöydän ääreen kunnioittavasti, kuunnellen, perustellen ja toisiltaan oppien? Ehkä osoittautuisi, ettei kirkko olekaan vain tuhovoima yhteiskunnassa. Ehkä kykenisimme näkemään sen toivon ja ilon, josta 3 miljoonan nuoren kristillinen festivaali kertoo. Ehkä pääsisimme eroon siitä pahamaineisesta vihapuheesta, ehkä löytäisimme toisemme ihmisinä ja tovereina, jotka kuitenkin lopulta olemme jollain lailla samassa veneessä.

Paavi toisti Brasiliassa useita kertoja, että tulevaisuuden takaamiseksi on kiinnitettävä erityistä huomiota kahteen ääripäähän: nuoriin ja vanhuksiin, sillä nuoret ovat tulevaisuuden vaikuttajia, vanhukset taas voivat antaa meille elämänkokemuksen ja menneisyyden viisauden. Nyt olemme valitettavasti sulkemassa nämä elintärkeät ääripäät pois yhteiskunnallisesta keskustelusta. Sama tuntuu pätevän muihinkin ”ääri”päihin. Leimataan vain ”ääri”-joksikin ne, joiden kannat eivät sovi ohjelmaan, ja marginalisoidaan heidät, ilman että kuunneltaisiin perusteluita ja keskusteltaisiin niistä kohteliaasti.

Pointti taisi tulla jo selväksi. Lopuksi kerron enää, että pyörittämälläni suomenkielisellä Paavi Franciscus-Facebook-sivulla on aivan kohta jo 500 seuraajaa (kuka rikkoo 500:n rajan?), ja lähes joka kerta, kun käännän sivulle paavin sanomisia, ne saavat useita tykkäyksiä, ja niitä jaetaan FB-seinillä, sekä yksityishenkilöiden että seurakuntien. Siellä kuuluu paavin oma ääni ilman ideologisia editointeja. Ne, jotka ovat uskaltautuneet sitä kuuntelemaan, ovat yllättyneet, ilahtuneet ja rakentuneet. Dialogi alkaa kuuntelemisesta. Tervetuloa mukaan.