Tajunnan räjäyttävä kokemus. Sellaisena muistan ensimmäisen matkani kehitysmaahan vuonna 2005.
Olin päässyt Kirkon Ulkomaanavun seurakuntalehtien toimittajille järjestämälle matkalle Etiopiaan. Työskentelin Tampereen seurakuntien viestinnässä ja pääsin matkaan, kun etusijalla ollut työtoverini ei silloin voinut matkustaa. Kävimme tutustumassa Luterilaisen maailmanliiton kehitysyhteistyöhankkeisiin eteläisen Etiopian rutiköyhällä syrjäseudulla. Kirjoitimme näkemästämme ja kokemastamme sivukaupalla juttuja.
Köyhyyttä, kauneutta, hymyileviä lapsikatraita – kaikkea maksimiväreissä. Kuvien lisäksi pääni täyttyi matkalla ja sen jälkeen suurista kehityskysymyksistä, kuten miksi hedelmällisen maaperän maa kärsii köyhyydestä ja kuka määrittelee hyvän kehityksen. Sitten pääsin Suomen Lähetysseuran työhön ja Etiopiaankin neljäksi vuodeksi. Sain perehtyä kehityskysymyksiin perusteellisesti tuossa vastakohtaisuuksien maassa.
Kun palasin kotiin ensimmäiseltä ”räjäytysmatkalta”, sain kylmän suihkun naamalleni. Vain harva lähipiiristäni kotona tai töissä jaksoi kuunnella juttujani tai katsella kuviani. Kaikki olivat kiireisiä ja kiinni omissa projekteissaan. Perheenjäsenet pakotin katsomaan kuvat ja kuuntelemaan päällimmäiset tunnot ennen tuliaisten jakoa.
Tietenkin ymmärrän näitä ihmisiä. Miksi ihmeessä heitä olisi kiinnostanut minun pinnalliset kokemukseni, joita suu vaahdossa vyörytin? Ne eivät koskettaneet heidän elämäänsä millään tavoin.
Myöhemmin olen puhunut aiheesta ulkomailla työskennelleiden kanssa. Monet jakavat kokemukseni. Keskimäärin ihmisiä, varsinkaan lähipiirin ihmisiä, eivät kiinnosta kokemuksemme kaukomailla. Olen kuullut samaa myös monelta muun syyn kuin lähetystyön vuoksi ulkomailla työskentelevältä tai opiskelevalta. Pikku hiljaa reissukansa oppii jakamaan kokemuksiaan vain oman ”kuplansa” eli saman kokeneiden kanssa. Heitä onkin nykyisin jo paljon.
Psykologian lakien mukaan ihmisiä kiinnostavat läheiset, omaa elämänpiiriä koskettavat asiat. Tämä tiedetään hyvin myös uutistoimituksissa. Harvat jaksavat kiinnostua globaaleista asioista, vaikka monet tietävät, että ajan myötä maailman äärten tapahtumat ja ongelmat vaikuttavat heidänkin elämäänsä. Mutta vielä ne tuntuvat liian kaukaiselta. Tämän joutui karvaasti kokemaan myös ulkoministeriön laadukas ja monipuolinen kehitysviestintä, jota jouduttiin karsimaan rajusti leikkausten aikaan. Kehitysteemaiset artikkelit eivät jaksaneet kiinnostaa riittävän monia.
Meillä lähetystyöntekijöillä on kuitenkin yksi valtavan suuri etuoikeus verrattuna moniin muihin reissaajiin.
Kun vierailemme seurakunnissa, saamme kertoa työstämme ihmisille, joita se todella kiinnostaa. Kuinka hyvältä se tuntuukaan! Lisäksi seurakuntalaiset rukoilevat puolestamme ja siunaavat meidät matkaan.
Silloin tunnen vahvasti, että teemme yhdessä tätä työtä ja olemme kaikki osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Sari Lehtelä
Suomen Lähetysseuran tiedottaja ja kummiyhdyshenkilö Lähi-idässä
Haastattelin vähän aikaa sitten Jerusalemin keskustassa lapsia ja nuoria teemasta rauha ja uskonnon tärkeät asiat JiipeeExpress-lehteä varten. Kuvassa on gallupin nuorin osallistuja juutalainen Liam Moalem (5). Hän ei osannut sanoa rauhasta mitään, mutta uskonnossa parasta on tytön mielestä vanhempien vapaapäivät. Kuva Maria Paulasaari
