Lankeemus ja sateenkaariparit

 

Onko seksuaalinen moneus Jumalan luomisessa tarkoittamaa vai lankeemuksen seurausta? Useimmista suomalaisista tällaisen kysymyksen pohtiminen on loukkaavaa ja toisten ihmisarvoa polkevaa. Kirkossamme on kuitenkin myös niitä, joille juuri tämä kysymyksenasettelu on keskeinen Jumalan tahdon kyselemisessä.

 

Vastausta kysymykseen ei saada niistä raamatunkohdista, joissa suhtaudutaan torjuvasti miesten väliseen seksiin. Niistä voidaan lukea se, että siinä maailmassa, jossa ne kirjoitettiin, miesten välinen seksi koettiin iljettäväksi. Vastausta ei myöskään saada siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska homo on mies ja lesbo on nainen. Kysymys on aina tulkinnasta.

 

Teoriassa voimme kuvitella kaksi kehityskulkua: Jumala tarkoitti kaikki ihmiset heteroiksi, mutta lankeemuksen seurauksena kaikki eivät tässä(kään) suhteessa täytä Jumalan suunnitelmaa; Jumala tarkoitti seksuaalisen moneuden, mutta lankeemuksen seurauksena ihmiset käyttävät, sekä heterot että homot, Jumalan lahjaa väärin. Homofobisissa kulttuureissa moni on valinnut ensimmäisen vaihtoehdon sen enempää pohtimatta asiaa.

 

Yhtä mahdollinen tulkinta on, että langenneessa maailmassa ihmisten kyky käsitellä Jumalan tarkoittamaa seksuaalista moneutta on vajavainen. Tässä tilanteessa rakkautta ja oikeudenmukaisuutta toteuttivat selvät ja yksinkertaiset säännöt. Nyt olemme tulleet tilanteeseen, jossa tätä asiaa on arvioitava uudelleen.

 

Mutta tällä pohdinnalla ei loppupeleissä ole merkitystä. Jumalan oma toiminta tekee eron alkuperäisen luomistarkoituksen ja langenneisuudessa elämisen välillä. Alkuperäinen luomistarkoitus oli: Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää (1 Moos 2:25). Kun Aadam ja Eeva pilasivat jutun, Jumala tarjosi ensimmäisen ratkaisun langenneena elämiseen: Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin (1 Moos 3:21). Jumala ei vaatinut langennutta elämään kuin paratiisissa.

 

Langenneessa maailmassa eläminen ei olekaan yritystä elää kuin paratiisissa vaan langenneen maailman ehdot hyväksyen. Luonnollinen seuraus tästä on, että ketään ei tule vaatia elämään kuin paratiisissa Jumalan – todellisen tai kuvitellun – luomistarkoituksen mukaan, vaan kaikkien tulee pyrkiä kykynsä mukaan toteuttamaan rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Homo- ja lesboparien kohdalla sitoutunut parisuhde – jota myös avioliitoksi kutsutaan – edustaa vastuullista elämää tässä langenneessa maailmassa.

 

P.S. Sallin vain teologisen keskustelun (ja toisten kommenttien maltillisen kehumisen).

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Luterilaiset Tunnustuskirjat: ”Epävanhurskas on sekin säädös, joka avioeron jälkeen estää syyttömän aviopuolison avioon menemisen.” (Paavin valta ja yliherruus,78).
    Aina avioerossa ei ole selkeitä syyllisiä, vaan kaksi avioliitossaan epäonnistunutta ihmistä. Olisiko sitten niin, että syyllisyys avioeroon tai epäonnistuminen avioliitossa olisi ainut synti, mitä ei voi saada anteeksi? Haureuden syntien välttämiseksi on mielestäni parempi, että he avioituvat uudelleen sen jälkeen, kun ovat voineet antaa itselleen ja muille anteeksi sen, mikä on johtanut eroon. Avioero ei aina johdu pelkästään puolisoiden omista synneistä, vaan suhde voi särkyä myös niiden syntien seurauksena, mitä aviopuolisoita vastaan on tehty heidän lapsuudessaan. Tämän vuoksi on kohtuullista, että kukaan ei sulje ihmisiltä uuden alun mahdollisuutta pois, jos he siihen kykenevät.

    Elinikäinen avioliitto on tietenkin kristillinen ihanne, mutta jos me sulkisimme uuden avioliiton mahdollisuuden avioliitossaan epäonnistuneilta pois, niin silloin me asettaisimme avosuhteen parempaan asemaan kuin avioliiton. Ihminen voisi tehdä avosuhteista parannuksen, jonka jälkeen hän voisi avioitua, mutta epäonnistuneen avioliiton jälkeen hänen pitäisi elää yksin. Onneksi kuitenkin kristikunnan enemmistö, myös konservatiivinen, ei enää sulje avioliitossaan epäonnistuneita ulkopuolelle, vaan pyrkivät tukemaan heitä, sillä harva kristitty suhtautuu avioeroonsa kevyesti.

  2. Hannu & co,
    lainattu luterilaisten tunnustuskirjojen kohta sisältää ajatuksen, että Raamatun kohtuutonta määräystä voi lieventää. Jos tälle tiellä lähdetään, kuten olen itse lähtenyt aikoja sitten, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla voidaan etsiä muitekin tulkintoja, kuin ei, ei, ei!
    Juha on puolestaan johdonmukainen omalla linjallaan. Kunnioita tällaista näkemystä, vaikka olenkin eri mieltä.

  3. Sonja,
    olet oikeassa siinä, että oman linjan johdonmukainen vetäminen voi vahingoittaa toisia ihmisiä. Mutta ihan oma lukunsa ovat ne, jotka tulkitsevat toisten kohdalla Raamattua avarasti ja toisten kohdalla erityisen tiukasti. Minun on helpompi kunnioittaa sitä, joka on ankara kaikille, kuin sitä, joka on ankara ’toisille’ ja lempeä ’omille’.

  4. Heikki
    Avarakatseiduuden ei välttämättä pidä olla kumulatiivista, siis niin että Raamatulla perusteltu jousto yhdessä asiassa edellytäisi etsimään perusteluja Raamatusta toisestakin asiasta.

    Paavalin opetus ettei uskosta osattoman osapuolen tahtoma ero sido uskovaa osapuolta tulee tulkita yhdessä Luterilaisen kirkkokäsityksen ja vanhurskauttamiskäsityksen kanssa. Uudelleen vihkikinen pysyy tälöin miehen ja naisen välisen avioliiton kontekstissa.

    Samaa sukupuolta olevien parisude on väistämätä tästä kontekstista ulos. Ei se ole enempää eikä vähempää synnillistä kuin huoruudessa eläminen tai esiaviollisessa haureudessa eläminen.
    Paavali toteaa naimattomien välisestä himosta, että hehän voivat mennä naimisiin, mutta mikään siunaus ei muuta samaa sukupuoltaolevaa paria miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Heidän parisuhteensa, vaikka sitä nimitettäisiin avioliitoksi, tule aina olemaan jotakin muuta kuin miehen ja naisen välinen avioliitto.

  5. Itse olen oppinut niin, että luterilaisessa perinteessä emme ajattele, että raamatullista on vain se, mikä on Raamatussa mainittu, vaan kaikki se, mikä on Raamatun hengen ja ilmoituksen mukaista, on raamatullista. Avioeroon liittyen on huomattava Jeesuksen sanojen lähtötilanne, jossa fariseukset kysyvät häneltä, että onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa. Eroja saatettiin tuolloin ottaa jopa ruuan pohjaan polttamisen vuoksi, joten Jeesuksen opetukset nostivat avioliiton pyhyyden aivan toiselle tasolle siitä, mihin se oli ajautunut. Hänen opetuksensa terävöittämänä avioliittoinstituutio on kestänyt suhteellisen hyvin meidän päiviimme saakka ja tulee edelleen säilymään, ainakin kristittyjen keskuudessa. Kristityt eivät edelleenkään tahdo erota, koska he tietävät, että se on väärin. Avioliitot kuitenkin voivat hajota, vaikka ihmiset eivät sitä tahtoisikaan. Monenlaiset elämänolosuhteet voivat tuhota avioliiton, ilman että kukaan sitä päättää varsinaisesti tehdä. Mikäli molempien tahto ei ole avioliiton puolella, saatetaan ajautua tilanteisiin, joissa vastuullisempi osapuoli joutuu eroamaan oman tai lasten henkisen tai fyysisen turvallisuuden vuoksi, mutta itse avioliitto on yleensä lakannut olemasta jo kauan sitten. Jeesus sanoi yhden konkreettisen syyn, joka voi päättää avioliiton saman tien ja se on haureus. Haureuteen syyllistynyt puoliso on lupa hylätä ja tietenkin myös se, joka nai haureuden takia hylätyn, tekee haureutta. Sen sijaan petetty osapuoli on vapaa.

    Lutherin mukaan haureutta tehnyt olisi lain mukaan kivitetty, joten toinen osapuoli on näissä tapauksissa ikään kuin lesken asemassa ja vapaa avioitumaan uudelleen. Haureus usein tuhoaa avioliiton, mutta joskus aviopuolisot voivat päästä siitä yli. Asumuserovaiheessa on myös mahdollista vielä aviopuolisoilla palata yhteen, jolloin voi toteutua Paavalin ohje asioiden sopimisesta. Erilleen muuttamista käytetään liian vähän. Se olisi hyvä keino kriisiyttää avioliitto ja saada toinen osapuoli tajuamaan, että asioiden täytyy muuttua. Valitettavasti puolisot yrittävät usein viimeiseen asti kestää puolisoaan, jolloin ero tulee saman tien, kun mitta täyttyy tai sitten he eroavat uuden ihastuksen avulla. Kristityt eivät aina ymmärrä, että asumusero ei ole avioero, eivätkä siten osaa rohkaista toisiaan tämän viimeisen keinon käyttämiseen.

    Lakia ei tarvitse lieventää tai muuttaa eikä saakaan, koska laki on peili, joka ohjaa meitä muuttumaan. Silloin, kun epäonnistumme lain ihanteiden noudattamisessa, saamme katsoa lain täyttäjään, Jeesukseen ja uskoa syntimme anteeksi. Monet kristityt tuntuvat pitävän Raamatun avioliitto-opetuksia lakina, joka kristittyjen pitäisi kyetä täyttämään. Lain kolmas käyttö tarjoaa kyllä ihanteen, joihin meidän tulee pyrkiä, mutta lain varsinainen tehtävä on paljastaa synti ja ajaa meitä turvautumaan Kristukseen. Haureuteen syyllistynyt voi myös tehdä parannuksen ja irtisanoutua haureudesta, jolloin hänen asemansa muuttuu. Tämä voi kuitenkin tapahtua niin myöhään, ettei alkuperäistä liittoa ole enää mahdollista pelastaa. Mielestäni hän on tällöin vapaa avioitumaan uudelleen, kunhan se vain se tapahtuu Herrassa.

  6. Hannun tekstistä on hyvä jatkaa, että taipumus haureuteen koskettaa meitä kaikkia, mutta ilmenee eri ihmisiä eri tavalla. Maailman syntisyyden vuoksi Herra on jättänyt meidät himojemme valtaan ja ilman Kristuksen sovitustyötä kulkisimme molemmat silmät tallella kohti kadotusta.

    Homoseksuaalisuus on siis vain yksi tyyppi taipumuksesta haureuteen. Jos kerran Kristuksen sovitustyön vuoksi voi saada armon myös haureudestaan, niin eikö se sitten koske myös homoseksuaaleja? Toki koskee, ei raamattu sitä kiistä. Jos sitten tästä haureudesta voi eheytyä, niin saako sitten toisen haureuden tilalle? Näinkin voi käydä.

    Todennäköisempää kuitenkin on että itse kunkin haureutemme kulkee pistimenä mukanamme läpi elämän.

    Aviosuhde toimii miehelle ja vaimolle myös lääkkeenä. Tätä lääkettä sinkuilla ei ole. Tässä suhteessa sinkut ovat irtonaisia puoliskoja.

    Homosuhteen dynamiikkaa en omakohtaisesti tunne, mutta arvelisin sen poikkeavan heterosuhteen dynamiikasta monella tapaa. Jää itse kunkin näkemys kysymykseksi, pitääkö sellaista suhdetta lääkkeenä vai huumeena.