Jeesus ja opetuslapset kulkivat Kesarean Filippin alueella. Jeesus kysyi oppilailtaan kenenä ihmiset häntä pitävät. Vastausten jälkeen hän kysyi oppilaittensa omaa käsitystä.
Pietari vastasi oppilaitten puolesta: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämän tunnustuksen jatkeeksi Jeesus totesi että Pietarin vastaus oli Jumalan itsensä antama. Se siis kertoi totuuden Jeesuksesta.
Vastauksen jälkeen tulee Pietarin asettaminen kirkon virkaan. Hänestä tulee sellainen kallio jolle Jeesus itse rakentaa kirkkonsa. Myöhemmin ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sitten vielä suorittaa Pietarin piispan virkaan asettamisen Joh. 21: 15-17, kolminkertaisine kysymyksineen ja viran tehtäviin viittaamisineen.
Historian kuluessa Filippuksen Kesareassa tapahtunutta Pietarin virkaan asettamista on painotettu eri tavoin eri puolilla kristikuntaa. Katoliset ovat painottaneet Pietarin persoonaa: sanoohan Jeesus nimenomaan, että Pietari on se kallio jolle Jeesus rakentaa kirkkonsa.
Meidän luterilaisessa kirkossamme taas on painotettu sitä että Pietarin tunnustus on ratkaisevat. Me tulemme autuaiksi sen tunnustuksen varassa jonka Pietari antoi, nimittäin että Jeesus on Jumala. Tätähän ilmaus Jumalan Poika tarkoittaa. Tähän on luonnollinen peruste, koska mehän tulemme uskosta autuaiksi. Puhuuhan tästä jo esimerkiksi Fredrik Gabriel Hedbergin kirjan nimi: ”Uskon oppi autuuteen”.
Kokonaisuuden kannalta voimme todeta että nämä molemmat kuuluvat yhteen. Evankeliumi nimittäin kulkee kahdella jalalla. Ihminen joka on Jumalan työssä tuo esille evankeliumia eli hän tunnustaa Jeesusta. Hän siis edustaa sanomaa Jumalan valtakunnasta. Toisaalta oppi jää arkiston hyllyille homehtumaan, jollei ole julistajaa.
Pietarin elämästä tiedämme paljonkin vanhan perimätiedon välityksellä.
Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hän oli Jerusalemissa kirkon johtaja. Täällä kuitenkin oli arameankielinen väestö enemmistönä, niin että hän ei vielä käyttänyt piispa nimitystä, koska tuo virkanimike on kreikan kielestä peräisin. Mutta jo Pietarin seuraajasta Jaakob Vanhurskaasta käytettiin piispan nimitystä, koska kreikankielinen väestö oli jo niin runsas.
Jerusalemin jälkeen Pietari siirtyi isommalle paikkakunnalle Syyrian Antiokian piispaksi.
Täällä hänen seuraajistaan tunnetuin oli Ignatius, joka oli Antiokian piispana 68-110 j.Kr., jonka kirjeitä on säilynyt ja koottu Apostolisiin isiin.
Nykyisin samaa piispanistuinta eli Antiokian patriarkaattia johtaa Antiokian ja koko Idän patriarkka, Johannes X. Hän on Antiokian ortodoksisen kirkon johtaja. Hänet valittiin virkaan 17. joulukuuta 2012, edesmenneen Ignatius IV:n seuraajaksi. Koska historian aikana kirkko on tuolla laajentunut, niin tuo piispuus myös on jakaantunut moneksi patriarkaatiksi, joista jokainen jollain tavoin katsoo olevansa samaisen jo Pietarin ajoista eläneen Syyrian Antiokian piispanistuimen ja patriarkaatin jälkeläinen.
Syyrian Antiokian jälkeen Pietari elämänsä loppupuolella siirtyi Rooman piispaksi. Siellä ollessaan hän sai marttyyrikuoleman.
Hän itse suositteli seuraajakseen Klemensiä, mutta väliin tuli kaksi muuta ennen kuin paikallinen kirkko oli valmis ottamaan piispakseen tämän Pietarin oppilaan. Klemensin ensimmäinen kirje Apostolisissa isissä on tämä kirje luettavissa.
Nykyiset paavit ovat saman piispanistuimen seuraajia. Pietarin Rooman aikaisen piispanistuimen nykyinen haltija on Fransiscus 13.3.2013 alkaen.
Yhä edelleen evankeliumi menee eteenpäin kahdella jalalla eli Jumala tekee työtään ihmiseltä ihmiselle vievän todistuksen kautta. Tähän tehtävään Hän käyttää kirkkoaan ja sen käyttöön hän on asettanut kirkon viran, jotta kaikki pyhät kaikkialla maailmassa voivat kuulla pelastussanoman siitä, että Jeesus on Messias, Kristus, elävän Jumalan Poika.
Ensi sunnuntain 16.7.2017 evankeliumiteksti on 
Matt. 16:13-19.
Luin sen tällä viikolla inarin saamen kielellä. Kuvassa näkyy toisen kirjan kannet ja toinen kirja on avoinna Matt. 16:13-19 kohdalta.
Kuvassa evankeliumikirjojen alla on rakkaani Coletten juuri ennen kuvausta ompelukoneesta valmiina otettu pöytäliina.
Tuolla Fipippuksen Kesareassa Jeesus puhui Simon Pietarin nimestä.
Pietari oli Jeesuksen hänelle antama nimi.
Kreikaksi sana kallio ja Pietari muistuttavat vähän toisiaan, mutta ne eivät ole täsmälleen sama sana. Sen sijaan Jeesuksen arkisessa äidinkielessä lause muodostaa aidon sanaleikin, missä sekä nimestä että Pietarin asemaa kuvaavasta peruskalliosta käytetään samaa sanaa ” kēfā ”.
Uuden nimen antaminen kirkollisen eli Jumalan kansan palveluksen vastaanottamisessa ei ollut harvinaisuus juutalaisessa yhteisössä Jeesuksen aikana. Niinpä juutalaisen Damaskon seurakunnan johtohenkilöillä esiintyi sellaisia tehtävän mukana saatuja nimiä kuin Tähti, Valtikka jne.
Opetuslasten joukossa Jaakobia ja Johannesta nimitettiin Ukkosen jylinän pojiksi ja Paavali nimitti aikansa Jerusalemin johtavia Pylväiksi jne.
Yhä edelleen sisarkirkoillamme ortodokseilla ja katolisilla on tapana kirkollisiin tehtäviin vihittäessä tapana ottaa toinen nimi. Esim ortodoksien piispa Ambrosius on siviilinimeltään Risto Tapani Jääskeläinen ja yllä mainittu paavi Fransiscus oli siviilinimeltään Jorge Mario Bergoglio.
Vanhastaan monille tavallisillekin ihmisille annettiin toinen nimi heidän kääntyessään kristinuskoon. Tällä julistettiin sitä että kasteessa näillä entisillä pakanoilla alkoi uusi elämä, he uudestisyntyivät uuteen elämään uusina ihmisinä ja yhtenä tämän uuden alun ilmauksena oli että he alkoivat käyttää uutta nimeä. Meidän aikaamme asti tämä vanha käytäntö on siirtynyt siinä muodossa että kastetoimituksessa mainitaan lapsen nimi yhtenä kaavaan liittyvänä kohtana, kun pappi kysyy lapsen nimeä. Se heijastuu myös siinä että joissakin perheissä lapsen nimi kerrotaan vasta kasteen yhteydessä.
Uusi nimi oli usein salainen ja sen tiesi vain initiaatiopappi ja nimen saaja. Käytäntö on eräissä nykyisissäkin salaseuroissa. Tämä puhuu asiasta selvääkin selvemmin:
Joh Ilm 2:17…
Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.’
Salattu manna oli esoteerisen opetuksen sisältö, jonka nautinnan jälkeen nimi annettiin.
Jerusalemin patriarkaatti on ortodoksisen kirkon piiriin kuuluva autokefaalinen paikalliskirkko.
Historiallisesti Jerusalemin patriarkaatti on yksi viidestä alkuperäisestä ns. vanhasta patriarkaatista. Muut ovat Rooman, Konstantinopolin, Aleksandrian ja Antiokian patriarkaatit. Ortodoksit pitävät Jerusalemin kirkkoa koko kristinuskon äitikirkkona, koska se sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina.
Jerusalemin patriarkaattia on vuodesta 2005 alkaen johtanut Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkka Teofilos III. Piispanistuin on Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa.
Pietari oli tämän viran ensimmäinen hoitaja, vaikka nimitykset ovat muuttuneet historian kuluessa. Sana patriarkka on kreikankielise viran nimityksen muodosta kehittynyt, vastaava virka oli synagogan juutalaisilla ”ylirabbi”. Tämä ylirabbin virka syntyi kun Jerusalemin hävityksessä vuonna 70 j.Kr. temppelin ylipapin virka menetti vaikutusvaltansa. Saman nimityksen kreikkalaisen muodon antoivat kristityt omien laajempien alueiden piispoja yhdistävien virkojensa nimeksi.
Pietarilla oli eri puolilla liikkuessaan useitakin eri työkavereita. Mainitsen näistä kaksi joita ei aina osata yhdistää apostoli Pietarin työseurueeseen kuuluviksi.
Aikoinaan Jerikossa tullimiehenä toiminut Sakkeus on perimätiedon mukaan ollut yhteen aikaan Pietarin seuralainen tämän matkoilla.
Elämänsä loppupuolella hän toimi Kesarean piispana, jossa ensimmäisenä piispana toimi Kornelius.
Yhteen aikaan Pietarin läheisenä työtoverina toimi Markus.
Elämänsä lopussa hän toimi Egyptissä Aleksandian ensimmäisenä piispana. Hän koki marttyyrikuoleman vuonna 63 j.Kr..
Aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkko eli Egyptin koptilainen kirkko pitää Markusta perustajanaan. He kutsuvat nykyistä Markuksen piispanistuimen haltijaa paaviksi.
Hyvin varhain Egyptistä tuli kristitty valtio ja Aleksandriasta merkittävä kristitty keskuspaikka. Nykyisin kirkon keskuspaikka on siirretty Kairoon.