2000-luvulla syntyneet eivät tingi etnisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvosta. Sen sijaan tämä z-sukupolvi ei sitoudu enää samalla tavoin luonnon suojeluun kuin 1990-luvulla ja aiemmin syntyneet. Heitä kiinnostaa perinteinen, rahalla ja asemalla mitattava menestys. Kyseinen Forbesin julkistama tulos nousi esille Hesarin merkintöjä-palstalla pari päivää sitten (HS 29.5.). Baristan pyöräyttämä sydän erikoiskahvin pinnalla vei sittenkin voiton yrttiteestä?
_ _ _
Taitaa olla niin, että jokaisella sukupolvella on oma kokemuksensa siitä, mikä on tärkeää. Aatteet vaihtuvat samalla tavoin kuin vaatteet. Nuoruuteni aikaiset valokuvat 1970-luvulta ja silloinen muoti näyttävät huvittavilta: sinapinruskeat trikooneuleet ja trumpettilahkeiset farkut, koululaukkuna muovikassi, tai 1980-luvun takatukat, pillifarkut ja topatut bleiserit.
_ _ _
1960-lukulaiset ottivat etäisyyttä sodan käyneiden vanhempiensa arvoista. He korostivat rauhaa ja kannattivat Che Guevara -T-paidoissaan kommunististen sissijärjestöjen taistelua imperialisteja vastaan. Kirkon piirissä lähetystyön tukeminen antoi tilaa kehitysmaaliikkeen kasvulle.
_ _ _
1970-luvulla öljykriisi ennakoi tulevia lama-aikoja. ETY-kokous ja SALT-neuvottelut korostivat Euroopan rauhan merkitystä. Edistyksellinen nuoriso puolestaan ihaili Neuvostoliittoa.
_ _ _
1980-luvulla nuoriso marssi lännen tuhoisia ohjuksia vastaan. Itäisen naapurin rauhan ohjukset eivät herättäneet samaa vastustusta. Suuri huoli olivat happosateisiin kuolevat Saksan havumetsät.
_ _ _
1990-luvulla Neuvostoliiton hajoaminen, suuri lama ja otsoniaukko pyyhkäisivät aiemmat maailmanparannuksen aiheet hetkeksi agendalta. Kirkon piirissä ekumenia ja yhteydet avautuneeseen Itä-Eurooppaan olivat pinnalla.
_ _ _
2000-luvulla otsoniaukkojen korjaannuttua huoli on kohdentunut ilmaston lämpenemiseen ja merien sekä metsien tilaan. Kirkon piirissä messu-uudistus sai huomiota. Samalla kirkosta eroaminen oli kasvussa.
_ _ _
Mitkä asiat ovat tärkeimpiä 2030 –luvun nuorisolle, kun heitä on yhä vähemmän maksamassa aiemman sukupolven velkoja ja kustantamassa 100-vuotiaiden vanhusten hoitoa? Tai kun maahan pyrkivien määrä kasvaa Afrikan ja Aasian ilmaston kuumetessa? Miltä silloin näyttävät tämän hetkiset muotivaatteet tai -aatteet?
– – –
Kun luin edellä kirjoittamani,alkoi kaduttaa. Suhtaudunko vättelevästi aitoon pyrkimykseen tehdä maailmasta parempi paikka elää? Se ei ole tarkoitukseni. Ehkä kriittinen kysymykseni kohdistuu siihen ehdottomuuteen, jolla aina yksi asia nostetaan ylitse muiden.1990-luvulla kuljettiin sateenkaarilipun jäljessä ympäristön puolesta, nyt seksuaalivähemmistöjen puolesta.
– – –
Eri vuosikymmenillä esiin nousseet asiat muodostavat jonkinlaisen jatkumon, jossa solidaarisuus on yhteinen nimittäjä. Teemat kulkevat limittäin ja päällekkäin: kehitysmaat, rauha, luonto, naiset, vähemmistöt, pakolaiset. Joku teemoista vain nousee kulloinkin muita hallitsevammaksi.
Samalla tällä agendalla jotkut teemat loistavat poissaolollaan: vanhukset, perheet, miesten asema, syntymättömät lapset, turvallisuus, maanviljelijöiden mahdollisuus tuottaa ruokaa, yhteiskunnan kantokyky huolehtia tehtävistään.
Miksi nämä teemat jäävät maailmanparannuslistalta syrjään, vaikka ne koskettavat huomattavan monia ja ovat vaikutuksiltaan laajoja? Ainakin osaksi syynä on politiikka.
Entä miksi huoli ympäristöstä on vaihtunut materialistisempiin arvoihin, kuten aluksi totean Hesariin viitaten? Ympäristön kannalta kestävä elämä vaatii enemmän itsekuria kuin kulutuskeskeinen elämä.
Hyvin kirjoitettu!
Jatkaa voisi todeten, että aate voi myös mennä läpi ja lakata olemasta aate. Vihreä liike syntyi 70-luvulla ja vaikutti 80-luvulla, oli Koijärveä ja muuta. Nyt jokaisen ison puolueen ohjelmassa on jotain ympäristöstä, on hyväksytty Ympäristöministeriö osaksi valtiota jne.
Samoin esimerkiksi demokratian idea oli Suomessa aikanaan aate, nyt todellisuutta.
Uskon, että aikanaan loppuu ”homorummutus”. Se tapahtuu, kun nykyinen avioliittolaki on itsestäänselvästi hyväksytty.
Oikeassa olet Jori, että monet nyt itsestään selvät asiat ovat aikanaan olleet pienen ja sitoutuneen joukon ajamia, kuten 8 tunnin työpäivä tai 5 päivän työviikko. Joidenkin arvioiden mukaan perinteinen vasemmisto on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, kun sen ajamat asiat ovat toteutuneet. No, kyllä aina löytyy uusia ajettavia kysymyksiä. Esimerkkisi ympäristöasioiden muuttumisesta osaksi kaikkien puolueiden ohjelmaa oli hyvä. En kuitenkaan toivo kaikkien eri syistä ajettavien asioiden toteutumista, kuten alkoholin saatavuuden lisääntymistä. En myöskään sitä, että puhe miehen ja naisen avioliitosta tai lapsen isästä ja äidistä aletaan kokea leimaavina/epätasa-arvoisina, tai että biologinen ja sosiaalinen vanhemmuus ymmärretään yhä enemmän toisistaan riippumattomiksi.
Alkoholin suhteen tavoite lienee se, ettei rajoituksia tarvita. Siihen suuntaan ollaan menossa THL:n tilastojen mukaan.
Yhden naimakaupanpäällisen ainakin jotenkin kasvattaneena — ja äidin, enon ja mummun kasvattamana — en oikein usko biologisen ja sosiaalisen vanhemmuuden kiinteään yhteyteen. Se on oletusarvo, ei takuu.
Jos ei ole alkoholille rajoituksia, ei mikään rajoita haittoja. Sitä ei myöskään THL halua.
Eipä ole takeita sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden yhteydestä. Tämän ei tarvitse kuitenkaan merkitä kyseisen yhteyden merkityksen kieltämistä. Osa ihmisen identiteettiä on hänen perimässään ja juurissaan. Ei kai sukuja muuten tutkittaisi.
Osa identiteettiä voi olla omassa suvussa, mutta osa esimerkiksi oman kansan historiassa. Joillekin syntyjuurien tunteminen on tärkeää, toisille ei niinkään. Hyvinvointivaltio ohjannee ajattelua pois oman suvun ja perheen merkityksestä, kun ei tarvitse enää muistaa langon serkun nimeä että kehtaa lainata siemenviljaa…
THL ei esitä rajoitusten lievennystä, mutta THL:n tilastot kertovat että keitto maittaa koko ajan vähän vähemmän. Ei sillä etteikö matkaa vielä olisi, omallakin työpöydällä taas huomenna eräs päihdehoidossa olleiden seurantatutkimuksen toteuttaminen IT:n osalta.
Mikä takaa, että hyvinvointivaltio vielä sanokaamme 2030-luvulla hoitaa kehdosta hautaan? Ehkä langon serkulta vielä pyydetäänkin -jos ei siemenviljaa – niin maitoa, munia, jauhoja tai hunajaa? Mitä tulee juomiseen, niin runsaan 20 litran keskikulutuksesta suuren osan juo pieni suurkuluttajien joukko. He kuormittavat terveydenhuoltoa ja ainakin 1000 kuolee vuosittain alkoholiperäisiin sairauksiin. Saatavuuden paraneminen rumentaa edellisiä lukuja.
Yli 1500 luokitellaan alkoholikuolemiksi, mutta määrä on laskussa: http://www.findikaattori.fi/fi/65 .
Jotenkin sinulla on kovin synkän oloinen käsitys tulevaisuudesta. Ympäristöongelmia on, mutta niitä on myös ratkaistu. Happosateista ei enää puhuta, ja otsoniaukon korjaantuminenkin lähtee käyntiin lähitulevaisuudessa.
En tarkoita, etteikö maailmassa parannettavaa riittäisi. Mutta ateistin perusasenne on perusteltu optimismi. Lääkkeeksi pessimismiin ehdotan Esko Valtaojan kirjoja.
Jori myönnän välillä synkisteleväni. Ehkä se on osaksi luonteessa, osaksi sen vuoksi, että olen valmiusorganisaation palveluksessa, joka varautuu pahimpaan – vaikka todennäköinen skenaario onkin myönteisempi. Mutta eikös se ole niin, että uhkista muistuttajia pidetään viisaina valtiomiehinä, kuten Raimo Sailasta. Viihdyttämään pyrkivät ovat erikseen, jotka ehdottavat etuuksien lisäämistä ja velanottoa sekä pitävät alle 70% työllisyysastetta tai 1,5% syntyvyyttä riittävänä.
Toisaalta kristittynä pitäisi nähdä kaikkien uhkien ohitse Jumalan siunaukseen ja huolenpitoon, jotka lopulta kantavat.
Jori , oikein tuot esille sen, että eräät vakavat uhkat, kuten happosateet tai otsonikato on saatu korjaantumaan rikkiä ja typpeä savukaasuista suodattamalla sekä freoneja rajoittamalla. Ehkä nykyisistäkin uhkista selvitään, mutta se edellyttää tositoimia – ei suinkaan hiilen polton lisäämistä. Kun Trump haluaa pelastaa Pittsburgin hiili- ja terästeollisuuden työpaikat hän samalla heikentää mahdollisuuksia maapallon ilmaston vakaana pitämiseen.
Juu, Trumpin politiikka on ilman muuta ongelma. Siihen en osaa ratkaisua sanoa.
Kai intissäkin pitäisi olla sillä tavalla myönteinen, että turvallisuustilanne voi heikentyä, mutta meillä on myös valmius vastata siihen. (Ja niin on tehtykin, reservin virallinen koko nousee jne.)
Ilman muuta! Nähdään, mistä voi ongelmia tulla ja varaudutaan pahimpaan, mutta samalla on vakaa usko ja luottamus omaan puolustuskykyyn ja selviämiseen. Koiviston sanoin: ”Kyllä se siitä!”
Päivän uutiset osoittavat, että taas olisi tarvetta marsseille ilmaston ja luonnon puolesta, kun Trump on irtisanoutunut Pariisin sopimuksesta. Itsekkyys ja halu jatkaa tuhoisaa kuluttamista on nähtävästi houkuttelevampaa kuin toimia turvallisemman tulevaisuuden puolesta. Myös rauhanmarssit Pohjois-Korean ohjuskokeita vastaan olisivat nyt paikallaan?
Kuulin uuden määritelmän suvaitsevaisuudelle: suvaitaan kaikkia niitä, jotka ovat samaa mieltä.
Tyypillistä tälle ajalle on rajut vastakkainasettelut. Oman mielipiteen tukena käytetään härskisti omaa taustayhteisöä, jolla saadaan painoarvoa sanomalle.
Kaikilla, kun pitää olla vapaus tuoda näkemyksensä esiin. Virkapuvussa saadaan näyttämään siltä, että koko taustayhteisö on asian takana.
Kirkollinen keskustelukin junnaa paikallaan, kun jokainen mielipide on yhtä merkityksellinen. Joten mitään yhteistä näkemystä ei voida saavuttaa. Keskustelu luo vain yhä syvempiä erimielisyyksiä. Kenelläkään ei näytä olevan toista parempaa asemaa tässä suhteessa. Jokaisella on vain oma mielipiteensä.
Pekka P. Kuvaat osuvasti vastakkainasetelujen kärjistymistä, mikä ei ole vierasta kirkolliselle keskustelullekaan, kuten ei myöskään suvaitsevaisuuden rajoittuminen samanmielisiin. Olen kutenkin vajaan vuoden ajan ollut aistivinani keskustelun pahimman kärjekkyyden loivenemista. Joko a) on väsytty toistamaan samoja argumentteja, kun ne eivät johda mihinkään; b) on alettu arkailla tai pelätä mielipiteen sanomista kun toinen (liberaali) kanta on tullut vallitsevaksi; c) toisen näkemyksen suvaitseminen on lisääntynyt, eikä tunnu olevan tarvetta konfrontoida; d) vastakkaista (perinteistä) kantaa avioliittokysymyksessä edustavat ovat alkaneet henkisesti etääntyä kirkosta, eivätkä enää jaksa kantaa siitä huolta, vaan ovat etsimässä uutta hengellistä kotia. Luulen, että kaikkia neljää reagointitapaa esiintyy.
Edelliseen komenttiini: ”ovat alkaneet etsiä uutta hengellistä kotia.” Ns. klassisen kristinuskon edustajat saattavat nyt katsella aiempaa suopeammin roomalaiskatolista tai ortodoksista kirkkoa. Viidettä herätysliikettä edustava kustantamo julkaisi Paavi Benedictuksen kirjat Uudesta testamentista. Juuri uutisoitiin Pauli Annalan liittyneen kat. kirkkoon. Itse toivon, että lut. kirkossa pidetään edelleen näkyvästi esillä kirkkomme tunnustuksen mukaista, perinteistä raamatuntulkintaa. Silloin ei olisi tarvetta katsella aidan yli vihreämmille laitumille.