Nainen pelinappulana

Naisviha on nousussa. Puheenaiheita tuttavapiirissäni ja viikon uutisvirrasta:

  •  Suomen hallitus uudisti ministerikunnan ja kokoonpanoksi tuli 12 miestä, 5 naista. Herää ajatus, onko joidenkin mielestä tasa-arvo Suomessa niin ”valmis”, ettei tällaisella asialla ole merkitystä.
  • Euroopan parlamentin tiloissa on tällä viikolla järjestetty ns ”Anti-Choice”-liikkeen huippukokous. Kyseessä on järjestäytynyt, Bushin ajan Amerikasta lähtien Eurooppaan työntynyt liike, joka vastustaa lisääntymisterveyttä edistävien tahojen työtä ja jolla nyt on Euroopassakin vahva edustus. Kansalaismielipiteen muokkaajana liike on tuoreen raportin mukaan turvautunut  kepulikonsteihin ja tunteisiin vetoavan misinformaation levittämiseen. Liikkeen toimijat ovat muun muassa kalastelleet kansalaisia mukaan poliittiseen kampanjaansa väittämällä, että EU:n seksuaaliterveyttä koskeva ohjelma ajaa varhaiskasvatusta, johon kuuluu pakollinen masturbaatio 0-4-vuotiaille. Koska kristityt ovat valitettavan usein tällaisen valheellisen propagandan levittämisen taustalla, tulisi erityisesti juuri meidän kristittyjen pitäytyä mediakriittisinä ja malttaa selvittää ajankohtaisten ilmiöiden taustoja. Aitoon ihmisoikeuksien edistämiseen ei tarvita valheita ja vastapuolen leimaamista.
  • Viikon aikana pastori Marjaana Toiviainen pyysi somekavereiltaan apua tappouhkauksia ja seksualisoitua vihapuhetta sisältävien keskustelupalstojen läpikäyntiin viedäkseen aineistoa poliisille. Häneltä loppuu yksinkertaisesti aika käydä kaikki kunnianloukkauksen tuntomerkit täyttävä aineisto netin syövereistä läpi. On syntynyt eräänlainen uusi, aikamme absurdi vapaaehtoistoiminnan muoto: roskan seuloja.
  •  Ystäväni kertoi menettäneensä yöunensa katsottuaan suoratoistopalvelusta  pitkät pätkät maailmalla suursuosion saanutta ”Handsmaids Tale”-sarjaa. Margaret Atwoodin dystooppiseen kirjallisuuteen perustuva televisiosarja kertoo ”spekulatiivisen fiktion” tyylilajilla karusti maailmasta, missä fundamentalistinen vallankaappaus alistaa naiset nimettömiksi synnytyskoneiksi. Jotain ajastamme kertoo, että Atwood on noussut teoksillaan myyntilistojen kärkeen USA:ssa yhdessä George Orwellin teosten kanssa. HS:n lehtijutussa Atwood kertoo kirjoittavansa teoksia, jotka eivät kerro hirviöistä tai avaruusaluksista vaan asioista, jotka voisivat oikeasti tapahtua. Joidenkin mielenosoitusten tunnuslauseeksi on noussut ”Atwoodin teokset eivät ole ohjekirja, vaan fiktiota!”.

 

Yhteistä näille ajankohtaistapahtumille on, että naisen keho, yhteiskunnallinen osallistuminen ja oikeus päättää omasta elämästään on noussut länsimaissa puheenaiheeksi ja politiikan pelinappulaksi. 


Onko Kirkkopäivien naisvartaloa esittelevä katumainos kriittistä havainnointia näiden yhteiskunnallisten ilmiöiden äärellä, vai onko se ”laput silmillä” tehty menneisyyden kaiku, joka onnistuu vain entisestään pönkittämään naista esineellistävää ja mitätöivää kulttuuria? Se jää nähtäväksi. 

 

Kansainvälinen trendi joka tapauksessa osoittaa, että keskustelulle naisen asemasta on kipeä tilaus. 

 

Niin, ja mitä Kirkkopäiviin tulee, mainoskuvan lisäksi yksi toinenkin asia niihin liittyen näkyi tämän viikon some-virrassani: Sain kutsun loistavaan paneelikeskusteluun sukupuolten välisestä tasa-arvosta, kotimaisten ja kansainvälisten huippuasiantuntijoiden voimin. Ironista kyllä, paneelin kaikki puhujat ovat naisia.

    • Jari: Jos ja kun varmasti luit tuon blogin huolellisesti, mikä siinä mielestäsi perustui kateuteen? Vertailuahan on pakkokin tehdä, kuten hyvin ymmärrät.

    • Kateus eli toisen aseman haluaminen on useimmiten ”tasa-arvovaatimusten” takana. Harvoin suoraan, useimmiten taustalla. Vertailua ei ole pakko tehdä, jokaisen on hyvä keskittyä omaan kilvoitukseensa eikä tuomita ja kadehtia toisia.

      Jostain syystä myös syntymättömien lasten surmaamista (=abortti) pidetään usein tasa-arvon mittarina. Omituista sekin.

    • Aborttia vastustavat lähes sataprosenttisesti miehet. Lapsen alullesaattamiseen tarvitaan kuitenkin miehen ja naisen sukusolut. Et näe tässä mitään ristiriitaa?

      En oikein käsitä, mitä tarkoitat tuolla ’toisen aseman haluamisella’. Ehkä voit vähän selventää, mitä se merkitsee.

      ”Jokaisen on hyvä keskittyä omaan kilvoitukseensa eikä tuomita ja kadehtia toisia”. En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi!

    • Tämä blogi ansaitsee kaikki palkinnot suomalaista miestä vastaa suunnatun suvaitsemattomuuden edistämisestä. (toki tämä työ on jo jatkunut yli sata vuotta koskaan lepäämättä.)

    • Kertoisitko Werner, missä kohden tässä blogissa näet suomalaista miestä kohtaan suunnattua suvaitsetattomuuden edistämistä? Voitko laittaa vaikka jonkun lyhyen sitaatin, joka käsitystäsi tukisi.

    • Shakkimestarikaan ei osaa perustella siirtojaan. On vain luotettava omaan tilannearvioon ja siirrettävä intuiitiolla.

  1. Vaikea miehen on ymmärtää naisen ajattelua. ”Naisviha” outo termi. Voisko kukaan tervejärkinen mies puhua ”miesvihasta” yleisenö terminä, yksilötaolla kylläkin. Muttanaisilla on jostan syystä kyky puhua ”naisvihasta” yleisenä terminä. Anteeksi vain mutta me miehet emme teitä naisia ymmärrä .

  2. Kertokaa nyt joku minulle ettei kirjoittaja voi olla tosissaan. Hän pitää naisvihana sitä että hallituksessa on enemmän miehiä kuin naisia. Sanokaa että olen käsittänyt väärin. Sanokaa joku sekin että hän ei pidä naisvihana sitä että Marjaana Toiviaisen toimintaa arvostellaan aivan samoin kuin kenen tahansa muunkin.

    • Juhani: Varmaankin käsität, että on eri asia arvostella henkilön x toimintaa kuin uhkailla henkilön x henkeä, perhettä, läheisiä.

    • Niin mutta ei ole varmaa että tällaista uhkailua on edes ollut. Näin Johanna Korhonenkn aikanaan väitti mutta poliisi ei löytänyt mitään todisteita. Kyseessä oli arvostelu joka saattoi olla tökeröä tai härskiä mutta ei rikollista. Ydinkysymys oli että Korhosen kanssa ei saa olla eri mieltä. Sama näyttää olevan Toiviaisen kun kanssa.

      Kirjoittajan alkuperäinen väite siitä että hallituksen ministereiden sukupuolijakauma on miesvihaa, on tietysti lähinnä naurettavaa. Kaikki 3 hallituspuoluetta tekivät valintansa itsenäisesti eivätkä etukäteen tietäneet kuinka toiset valitsevat.

    • ”Näin Johanna Korhonenkn aikanaan väitti mutta poliisi ei löytänyt mitään todisteita.” Taidat taas oikaista. Poliisi luultavasti arvioi, etteivät todisteet riittäneet syyteharkintaan. Se on eri asia kuin ’ei mitään todisteita’.

    • Seija. Olen kuullut koko elämäni ajan, että suomalaiset naiset olivat ensimmäisiä maailmassa, jotka …. (aivan kuin Jumalan valitsemia.) Se on ollut ikäluokalleni melkein kuin kansallisuskonto toistaa tätä. Muita lähteitä mulla ei ole, kun olen käynyt vaan Runebergin lähteellä. Oliko se nyt Mänty-,Honka-,Petäjä-, Ruo- vai KonneVEDELLÄ ? Vai missä se nyt oli?

      Pitäisikö tämä puolet naisia vaatimus ulottaa Suomen jääkiekkomaajoukkueeseenkin? Varmasti jos olisi ainakin yksi naishyökkääjä ja puolustaja joka ketjussa Kanada kaatuisi useammin, kuin nykyisin?

      Miksette useammin vaadi myös, että puolet bussikuskeita ja rakennustyöntekijöistä olisi naisia? Silloinhan matkustajat saisivat ystävällisempää palvelua ja kaupungit paremmin rakennettuja homeettomia tiloja.

    • Monissa urheilulajeissa Naistensarjan Suomenmestarit voittavat 14-vuotiaat pojat, mutta häviävät alle 16-vuotialle pojille. Esim. viime kesänä alle 14-vuotias poika hyppäsi korkeutta 204 senttiä samalla, kun Linda Sandblom hyppäsi naisten Suomenennätykseksi 193 senttiä korkeutta.

      Shakki päätöstentekijänä hallitseva naisten Suomenmestari on pelitaitovahvuudelta yleisessä sarjassa sijalla 359.

Mannert Minna
Mannert Minna
MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.