Pääsiäisen tapahtumilla on oma luonteensa ja kävijäkuntansa. Kaksi erilaista tilaisuutta teki minuun syvän vaikutuksen.
Lahden Ristinkirkossa on vankka passioiden perinne. Nyt oli vuorossa Bachin Matteuspassio. Tiedän, että kirkon täydelle yleisölle se on keskeinen osa pääsiäisen viettoa – monille ehkäpä ainoa pääsiäiskirkko, eikä lainkaan huono sellainen. Evankelista johdattaa kuulijat Raamatun sanoin läpi Kristuksen kärsimyshistorian, jota aariat ja koraalit kommentoivat. Nyt tosin kuoro laulaa koraalit, joihin alun perin seurakunta osallistui, mikä korosti passion jumalanpalvelusluonnetta.
– – –
Orkesterina on Lahden maailmankuulu kaupunginorkesteri, joka moderneilla soittimilla tavoittaa barokkiteoksen sävyn saksalaisen kapellimestarin johdolla. Hyvin harjoitettu Dominante-kuoro on iskevä ja notkea, solistit erinomaisia – Leipzigissa oppinsa saanut Tobias Hunger evankelistana ylivertainen.
– – –
Ajattelen mielessäni Leipzigin Tuomaskirkon kanttoria 300 vuotta sitten – hänen piti säveltää jatkuvasti musiikkia ja harjoituttaa se jumalanpalveluksiin. Käytössä oli poikakuoro, kylmä kirkko ja kynttilöiden valoa.
Levottomista pojista piti koulia enkelimäisiä evankeliumin julistajia aarioihin, jotka nyt vaativat huippusolisteja. Entä kun sopraanosolistille tuli pahaan paikkaan äänenmurros tai altto kuoli kulkutautiin? Tilanne saattoi olla pahimmillaan kuin Shostakovitsilla Leningradin piirityksen aikaan: soittajista puolet paikalla, nälästä ja vilusta vapisevina.
Bach ei päästänyt soittajiaan helpolla. Aarioita säestävät virtuoottiset soitinstemmat, milloin traversot, oboe d’amorit, viulu tai gamba, jota nyt soitti naapurin poika Mikko Perkola.
Bachin tuotannossa henki voittaa aineen.Teoksen rakentaminen tyhjästä kuultavaksi on valtava luomistyö, josta kanttori antaa kiitoksen työnantajalleen: Soli Deo Gloria!
– – –
Kun ei ollut tarkoitus kirjoittaa konsertista kritiikkiä (sen teki jo tyttäreni, ESS 14.4.) siirryn kokonaan toisenlaiseen tilaisuuteen.
Esikoislestadiolaiset noudattavat Lahdessa vanhaa tapaa tulla kiirastorstaina Herran Pyhälle Ehtoolliselle. Kyseinen herätysliike on kärsinyt jakautumisesta. Enemmistö on ottanut etäisyyttä maallistuneeksi kokemastaan kirkosta ja siirtynyt omien maallikkosaarnaajiensa toimittamaan ehtoolliseen. He viettivät näin rukoushuoneellaan eilen kiirastorstain ehtoollista ensimmäistä kertaa, varmaankin yli 500 osallistujan voimin.
Samaan aikaan kirkolle uskolliset esikoiset viettivät ehtoollista kirkoissa. Olin avustamassa ehtoollisen jaossa Liipolan seurakuntakeskuksessa, missä oli noin 400 seurakuntalaista, heistä suurin osa esikoisia. He ovat saaneet säännöllisen seuratoiminnan käyntiin seurakuntien tarjoamissa tiloissa. Heidän toivettaan miespapeista näytään kuultavan. – Tuskin halutaan, että tämäkin joukko joutuu kirkossa ahtaalle? Tosin monet kirkolliset esikoiset hyväksyvät naispappeuden.
– – –
Ehtoolliskirkossa oli myös kymmeniä maahanmuuttajia. Esikoiset ovat osoittaneet heille rakkauttaan ja avanneet kotiensa ovet. Monet olivat käyneet rippikoulun ja saivat ehtoollisen. Toisilla oli vielä rippikoulu käymättä tai kesken ja he saivat siunauksen. Yllättävällä tavalla irakilaiset ja afgaanit ovat löytäneet yhteyden konservatiiviseen herätysliikkeeseen. Perinteiset arvot, jopa pukeutumistapa – naisten huivit – saattavat yhdistää. Tukea kotoutumiseen tulee siten ehkä yllättävältä taholta – kun myönteisyys maahanmuuttajia kohtaan taidetaan yleensä yhdistää kokonaan toisaalle, vapaamieliseen suuntaan. Ainakin minä tunnustan näin ajatelleeni.
