Näin tässä eräänä päivänä erään firman mainoksen talon seinässä: ”Paras tapa ennustaa tulevaisuus, on suunnitella se itse.” Mainos jäi mietityttämään.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tulevaisuuden suunnittelemiseen on olemassa aika paljon mahdollisuuksia. Jo yksistään koululaitoksemme tarjoaa monia vaihtoehtoja. On pitkälle meistä itsestämme kiinni, haluammeko opiskella ja edetä sitä kautta elämässämme vai valitsemmeko muun tien. Vanhempiemme rikkaus tai asema ei ole vaatimus sille, miten pitkälle voimme edetä. Monessa maailman maassa ei olla näin onnekkaita.
Toisekseen terveydenhuoltomme on aika hyvässä jamassa, sote-sekoiluista huolimatta, ja saamme hyvää hoitoa moneen muuhun maailman maahan verrattuna kohtuullisen hyvin. Ja niin voimme pitää itsestämme huolta.
Entä sitten Suomen passi; se takaa meille melko vapaan matkustamisen maailmalla. Olemme neutraaleja ilman voimakkaita poliittisia siteitä ja voimme nauttia maailmalla kulkemisesta ilman meihin kohdistuvia vihakuvia. Meihin suhtaudutaan hyväntahtoisesti ja saamme helposti apua jos sitä tarvitsemme.
Olin kerran jossain raja-asemalla Afrikassa ja edellä kulkeva amerikkalainen joutui maksamaan 50$ viisumista. Kun minun vuoroni tuli, niin virkailija löi viisumin passiin eikä kysynyt rahaa. Kun tiedustelin, että mitä olemme suomalaisina tehneet kun emme joudu maksamaan viisumista. Siihen virkailija tokaisi; ”ei se johdu siitä, että olette tehneet jotakin vaan siitä, ettette ole tehneet mitään.”
Lohdullista!
Asia ei tietenkään ole niin musta-valkoista. Meilläkin pudotaan köyhyysloukkuun, sairastutaan, kohdataan onnettomuuksia, jäädään työttömäksi – mutta pääsääntöisesti olemme kuitenkin melkoisen etuoikeutettuja ja aika monen kohdalla toteutuu tuo mainoksen ajatus, että voimme ennustaa tulevaisuuttamme suunnittelemalla sen itse.
Kuitenkin monessa osassa palloamme ei vanhemmille ole itsestäänselvyys saada lapsia kouluun vaikka miten haluaisi. Ja jos lapset saadaan kouluun niin usein heidät pitää ottaa sieltä pois, tekemään työtä, että perhe ylipäätänsä selviytyy. Törmään tähän(kin) ilmiöön liian usein täällä Lähi-idässä.
Tai jos sairaus kohtaa niin lääkäreitä ei ole – tai ei ole rahaa viedä lapsia tai itseään sairaalaan. Usein voi käydä niin, että vaikka periaatteessa sairaanhoito olisi ilmaista, sairaaloissa ei ole lääkkeitä ja lääkäreistä on pula.
Törmäsin Afrikassa asuessani silloin tällöin uutiseen, että odottava äiti kuoli sairaalan ulkopuolelle komplikaatioihin, kun häntä ei otettu sisälle sairaalaan. Hoito oli periaatteessa ilmaista, mutta kun hoitaja ei saanut lahjuksia köyhältä äidiltä, hän ei laskenut naista sairaalaan.
Entä jos olet paperittomana maassa missä et voi päästä sairaalahoitoon ellei joku sitä salassa järjestä – saati, että saisit lapsesi kouluun? Tai sitten sinua ollaan karkottamassa kotimaahasi missä sinua odottaa vaino, väkivalta ja pahimmassa tapauksessa kuolema? Ikävä kyllä tätäkin ilmiötä olemme todistamassa ”hyvinvointi Suomessa” nykyään.
Surullista!
Syyllistäminen ei auta ketään, mutta joskus meille tekisi hyvää pohtia omaa asemaamme maailman kansalaisina verrattuna esim. pakolaisiin.
On melkoinen etuoikeus, että elämme valtiossa missä hyvinvointiamme ajatellaan vaikkei kaikki hallituksen päätökset siltä aina näytä. Vielä jos osaisimme äänestää oikeita ihmisiä johtaville paikoille, joilla olisi samalla ymmärrystä ja kykyä hoitaa yhteisiä asioita, mutta myös sydän paikallaan?
Voisimmeko yhdessä ennustaa maailman vähäosaisten tulevaisuutta jakamalla omasta hyvinvoinnistamme edes vähäsen? Loppujen lopuksi meillä suomalaisilla on asiat aika hyvin – eikö? Jaettu hyvinvointi on varmasti meille kaikille parempi paikka elää ja antaessamme muille, saamme itsekin.
Ja näinä Yhteisvastuukeräyksen aikoina voimme auttaa sen kautta niin Suomessa kuin Lähi-idässä ihmiskaupan uhreja ja pakolaisia.
Eikä se loppujen lopuksi vaadi meiltä paljoakaan.
