Piispainkokouksen elokuisen selonteon mukaan pappi ei voi vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria eikä siunata parin avioliittoa, mutta ”[m]uussa seurakunnan toiminnassa periaatteena on, että samaa sukupuolta olevien avioliitto rinnastuu muihin siviilivihkimisenä toimitettaviin avioliittoihin.” Rinnastus ulottuu päiväjumalanpalveluksen esirukoukseen: ”Pyydettäessä voidaan seurakunnan jäsenen siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta rukoilla päiväjumalanpalveluksessa sen mukaan, mikä on paikallinen tapa.” (http://evl.fi/documents/1327140/9823846/PK+VALMIS+AVIOLIITTOSELONTEKO+2016.pdf/c1bb8df3-7b77-404a-b05a-f5582b219a36)
Nyt kurssia on alettu rukata pappien omantunnonvapauden suuntaan. Erityisesti ymmärretään niitä pappeja, jotka eivät halua millään tavalla tunnustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa eivätkä edes rukoilla avioliiton solmineiden ihmisten puolesta.
Arkkipiispa taitaa olla kaikkein lempein tällaisia pappeja kohtaan. Hän tarjoaa heille omantunnonvapauden kaikesta palvelusta: ”On myös pappeja, jotka uskonvakaumuksensa ja omantuntonsa takia katsovat, etteivät voi palvella millään tavalla samaa sukupuolta olevaa avioparia. Vastuullista on silloin ohjata sellaisen papin luo, jolle palveleminen tässä tilanteessa on luontevaa. Siihen täytyy olla mahdollisuus nyt ja vastaisuudessa.” (http://www.arkkipiispa.fi/kirkolla-on-vastuu-ihmisista/)
Piispat Salmi, Repo ja Luoma ovat (lehtitietojen mukaan) ilmoittaneet, että pappi voi halutessaan väistyä rukoilemasta päiväjumalanpalveluksessa samaa sukupuolta olevan parin avioliiton puolesta. (http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00013035; http://paivamies.fi/uutiset/2663/). Piispa Peura viittaa mahdollisuuteen lukea rukous mainitsematta avioliittoa. (http://www.lapuanhiippakunta.fi/fi/avioliittolain-muutosta-koskeva-piispan-kirje/#.WKv1SPLcry1) Papit saavat siis vetäytyä julkisesta jumalanpalveluksesta siltä osin kuin siinä rukoillaan avioliittojen puolesta tai muuttaa rukouksen sanamuodon epämääräiseksi.
Toisaalta ymmärretään niitäkin pappeja, jotka haluavat vihkiä tai siunata samaa sukupuolta olevan parin. Arkkipiispa kuuluu lempeimpiin myös heitä kohtaan: ”Tulee myös olemaan tilanteita, joissa pappi omantuntonsa ohjaamana toimittaa avioliittoon vihkimisen ohjeista huolimatta. Kirkko ei siihen kaadu.” (http://www.arkkipiispa.fi/kirkolla-on-vastuu-ihmisista/) Piispa Vikström on todennut, että halutessaan pappi voi parin kanssa suunnitella ”seremonian, joka pitkälti muistuttaa avioliiton siunausta”. (http://www.kyrkpressen.fi/fileupl/KP1705Webb.pdf)
Pohjoisemmissa hiippakunnissa samaa sukupuolta olevia pareja vihkivät tai siunaavat papit saanevat vähemmän ymmärrystä piispoiltaan. Seurakunnista tukea sen sijaan saattaa löytyä. Pohjois- ja Väli-Suomen hiippakunnissakin pappeja kuitenkin suojaavat lait ja kirkkojärjestys.
Yksittäisten pappien omantunnonvapaus ei ole mikään ongelmaton ratkaisu sekään. Sen toimiminen suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien avioliittoihin edellyttää luottamusta eri tavoin ajattelevien välillä ja luottamuksellista yhteistyötä pappien kesken. Puolustettaessa pappien omantunnonvapautta puolustetaan paitsi pappeja myös kirkollista yhteyttä.
Vesa Hirvonen
TT, dosentti
Joo joo. Ensin omantunnonvapaus ja sitten tulee kymmenen vuoden päästä joku komitea ”Kaari, kaaren suojelu ja kaariyhteisöjen kehittäminen” ja omantunnonvapaus kriminalisoidaan.
Tämä nähtiin naispappeuden kohdalla, tämä nähdään tässäkin kysymyksessä.
Vai nähdäänkö sittenkään?
Kun Pirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden.
Omantunnonvapauden ongelmallisuutta lisää seikka, että tätä nykyä asiaa pohditaan vain pappien näkökulmasta. Seurakunnan muiden työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja muiden toimijoiden omantunnonvapaudesta ei niinkään olisi väliä.
Tuo on aivan totta. Jos pappi saa vihkiä omantuntonsa mukaan, kukaan ei kysy suostuuko kanttori soittamaan häämarssia.
Olen ollut monissa häissä, joissa musiikista on huolehtinut joku vihkiparin sukulainen, ei kanttori, joten häämarssin soittaminen ei tule olemaan ongelma.
Kun vain papilla on vihmikisoikeus, on oleellisinta keskustella omantunnonvapaudesta nimenomaan ja vain pappien osalta.
Ei silloin kun vihkimisiä olisi tarkoitus järjestää kirkon sakraali tiloissa.
Jos omantunnonvapauskeskustelu kirkollisen vihkimisen suhteen ulotetaan koskemaan kaikkia niitä, jotka asioivat tulevan pariskunnan kanssa, voisi siis virastotyöntekijä olla suorittamatta avioliiton esteiden tutkintaa, suntio kieltäytyä laittamasta tiloja valmiiksi, siivooja kieltäytyä siivoamasta sakraalitiloja kuntoon, kanttori soittamasta häämusiikkia, ja mahdollisessa hääjuhlassa keittiöhenkilökunta kieltäytyä pitopalvelusta.
Kaikki muut asiat voidaan hoitaa toisin tai muualla (esteiden tutkinta maistraatissa), mutta kirkollisessa vihkimisessä tarvitaan aina pappi. Siksipä on hupahapajuttua laajentaa keskustelua omantunnonvapaudesta koskemaan muita kuin pappeja tässä vihkimisasiassa.
Tarja Heiskanen et ilmeisesti ole lukenut koko aloitetta.
Kirkollinen vihkiminen voidaan tosiaankin hoitaa vaikka ravintolan kapinetissa, mutta aloiteessa nimen omaan todetaan, että seurakunna olisi luovutettava sakraalitilat käyttöön. Tämä siis tarkoittaa, että tarvitaan muitakin seurakunnan työntekijöitä kuin pappi.
Seurakuntasalissa ruokaa tarjoilevaa pitopalvelua tähän ei kannata sekoittaa koska ruokailu ei ole kirkon pyhä toimitus.
Kyllä olen tietoinen, että sakraalitilojen käytöstä on ollut myös kyse, mutta silti keskustelu omantunnonvapaudesta on työntekijöistä koskettava ensisijaisesti pappeja. Hehän vihkivät, siunaavat, rukoilevat jne.
Jos muiden työntekijöiden omantunnonvapaus nousee keskiöön, ohjaa se keskustelua laveammalle kuin on tarkoituksenmukaista.
Tarja Heiskanen: ”Jos muiden työntekijöiden omantunnonvapaus nousee keskiöön, ohjaa se keskustelua laveammalle kuin on tarkoituksenmukaista.”
Niinpä niin. Tarkoituksen mukaista on ettei aloite mene läpi, ellei laaja enemmistö kirkkomme paikallisseurakunnista olisi valmis toteuttamaan asia ilman mitään uutta velvoittettakin. Tarkoituksenmukaista ei siis ole että uusi oppi viedään kirkolliskokouksen päätöksellä pakolla sellaisille paikkakunnille, joissa sitä ei olla (vielä) valmiita vastaanotamaan.
Sikäli jos samaa sukupuolta olevien vihkiminen tulee Suomessa evlut kirkossa sallituksi, paikallinen seurakunta ei voi estää omalla alueellaankaan estää toimitusta muissa kuin omissa tiloissaan. Mikäli uusi oppi tulee seurakuntia velvoittavana, velvoittaa muutyos kaikkia seurakuntia muuttamaan opetustaan ja käytäntöjään. Ellet ymmärrä mitä eroa näillä asioilla on, niin se on sitten voi voi.
Siis vihkimis -ei vihmikisoikeus. Liian nopeat tai kömpelöt sormet täällä.
Varmaan moni valitsee pappinsa tämän ”puoluekannan” perusteella. Oman kannan vastaisia pappeja ei spn. asiassa enää tahdota hyödyntää. Näin papit eivät enää voi palvella, kuin pelkästään samanmielistä osaa seurakunnassa. Toivottavasti tuo pelkoni on turha. Pienemistäkin syistä on kuitenkin näin käynyt.
Kansa kääntää osalle papistoa selkänsä. Papin tulisi kuitenkin olla koko seurakuntaa varten. Viisaasti ovat toimineet ne papit, jotka eivät ole menneet julkisesti omaa näkemystään kuuluttamaan kaikille.
Millaisia ongelmia on ollut muissa pohjoismaissa? Kaikissa muissa pohjoismaissa vihitään samaa sukupuolta olevia avioliittoon ja niissä on käsittääkseni näitä omantunnonvapauksia. Mitä ongelmia on esiintynyt?
Pidän itse itsestään selvänä että tällaisiin omantunnonklausuuleihin liittyy usein ongelmia. Mutta ehkä käsillä olevia tilanteita on pyrittävä joskus ratkaisemaan tälläkin tavoilla. Käsittääkseni kirkostamme löytyy edelleen pappeja jotka eivät vihi myöskään eronneita uusiin avioliittoihin, omantunnon syistä. Ja löytyy varmasti muutakin henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä, joiden omatunto ei salli osallistumasta eronneiden uudelleenvihkimisiin. Seurakunta toimittaa sitten sellaisen papin paikalle joka vihkii. Tämäkin vakaumus on hyvin perusteltavissa Raamatun, Tunnustuskirjojen ja luterilaisen perinteen pohjalta. Myöskään
Roomalaiskatolinen ja Ortodoksikirkko eivät vihi eronneita siten kuin oma kirkkomme.
Pappi on lopulta yksi seurakunnan jäsenistä, joka on kutsuttu ja valittu palveluvirkaan. Ns. uskottu mies tai nainen.
Seurakunnan tulisi voida seisoa papin takana kaikesta sydämestään…
Yleensä silloinkin, kun toimituspappi tulee muualta, kanttori ja suntio määrätään tehtävään työvuoroluettelon mukaisesti siitä seurakunnasta, jonka alueella toimituskirkko sijaitsee.
Papilla ei ole täyttä omantunnonvapautta, vaan hän on virassaan ja yksityiselämässäänkin velvollinen noudattamaan antamaansa pappislupausta.