Kansalaisaloitelaki voidaan nyt haudata juhlallisin menoin, se on tehnyt sen mitä sen piti tehdä. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että sen kaikkein huonointa puolta ei kukaan huomannut vai tuliko yliluonnollinen sokeus. Ei ole kohtuullista, että se määrä kansalaisista mikä siihen määrättiin, saa muutettua yhteiskunnan perusteita niin, ettei vastakkaiselle mielipiteelle jää tilaa.
Siinä olisi pitänyt olla mahdollisuus samasssa adressissa myös vastustaa sitä, silloin olisi kansan syvät rivit itse määritelleet millä aloitteella on elämisen oikeus. Tässä äänestyksessä oli paha vinoutuma, kun toisella kannalla oli jo presidentin allekirjoittama laki apuna.
Aloite oli huteralla pohjalla jo alusta alkaen. Eikä missään vaiheessa vahvistunut. Pyörää ei kuitenkaan voi pyörittää takaisinpäin. Niinpä pyörä jatkaa matkaansa. Moni halusi tosissaan uskoa muutokseen. Ihan yhtä huteralla pohjalla on monien usko siihenkin että kirkko voi toimia omalla tavallaan. Lopulta se ei tule olemaan mahdollista. Kirkko voi käydä viivytystaistelua, mutta sota on hävitty jo. Ne jotka kaikesta huolimatta uskovat torjunnan onnistumiseen tulevat karvaasti pettymään. valtavat voimavarat menevät siinä ihan hukkaan.
Hyökkäävä Jumalan armeija oli tehokas alussa. Kun on vetäydytty kasarmeihin ja käydään hiukan harjoituksissa, niin sotataito on menetetty. Jos eduskunta olisi kansa ppienoiskoossa ja äänestys olisi olluyt oikeilla perusteilla, niin meillä pitäisi olla n 150 tunnustavaa kristittyä eduskunnassa.
Jos olemme äänestäneet kukkarollemme hyvinvointia, niin on turhaa odottaa vanhurskaita päätöksiä, siinä on se ristiriita.
Eduskunta on äänestänyt jo toisen kerran avioliittolain muuttamisesta. Nyt lainmuutoksen puolella (vastusti aito avioliitto kansalaisaloitetta) oli jo 120 kansanedustajaa. Olisiko aika jättää pulinat pois ja kunnioittaa Eduskunnan päätöstä?
Kirkossa tietenkin pulina jatkuu, mutta voisi sielläkin uskoa, että esivalta on Jumalalta.
”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.” Paavalin kirjeestä Roomalaisille 13: 1 – 7.
Tietenkin joku voi heti muistuttaa että; ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”. Näinhän se valitettavasti yleensä menee.
Ei mahda mitään, mutta minusta tämä aitoa avioliittoa ajavien ihmisten homma vaikuttaa hölmöläisten touhulta. Maaliskuun ensimmäiseen päivään ei ole enää kahta viikkoa. Noin pienellä aikavälillä ei muuteta enää yhtään mitään. Oli itsestään selvää, että aloite ei voi mitenkään enää mennä läpi.
Lahtinen: ”Jos eduskunta olisi kansa ppienoiskoossa ja äänestys olisi olluyt oikeilla perusteilla, niin meillä pitäisi olla n 150 tunnustavaa kristittyä eduskunnassa.”
Kansa saa itselleen vapaitten vaalien kautta demokratioissa itselleen juuri sellaiset päättäjät kuin on ansainnut.
Maailma menee omia teitään, näin se on aina tehnyt. Kirkolla on asia ja sanoma, joka ei saisi olla myytävissä.
Kirkko joka ei pysy Raamatullisella pohjallaan, ei pysy vaan käy lopulta mauttomaksi ja häviää.
Ismo: ”Kirkko joka ei pysy Raamatullisella pohjallaan, ei pysy vaan käy lopulta mauttomaksi ja häviää.”
Niinpä, johtuupa se häviäminen sitten siitä, että ei pysy raamatullisella pohjalla, vai siitä huolimatta.
Nyt on kuitenkin annettu uusi mahdollisuus edustajien koetella arvopohjaansa. Vastustajilla oli kansalaisoikeus ilmaista mielipiteensä. Tätä ei suuri osa usko, mutta asioilla on seuraamuksensa ja kun se tulee misä tahansa muiodossa, niin se koskee kaikkia, myös niitä jotka eivät olleet mukana. Kansakunta on linjansa valinnut, mutta tämä ei ollut reilu ottelu.
Kyllä se demokratiassa oli reilu ottelu. Eduskunnassa on kristillisdemokraattien ryhmä, jolle avioliittolain vastustaminen tuo merkittävästi ääniä. Sitten on jokunen kepulainen ja perussuomalainen, jotka hyötyvät hieman vastustamisesta.
Loput kansanedustajista myötäilevät hekin äänestäjiensä kantoja. Koska ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa uutta avioliittolakia, kannattavat sitä myös heidän äänestämänsä kansanedustajat.
”150 tunnustavaa kristittyä eduskunnassa” on tilastoharha. Suomalaiset kuuluvat perinteisesti kirkkoo, koska heidät on siihen kysymättä kastettu. Uskonnollisuus ja arvot ovat eri asia. Todellisuudessa eduskunnassa lienee hyvinkin paljon alle sata tunnustavaa kristittyä. Heidänkin keskuudessaan kristillisyydellä on monia toisensa tuomitsevia muotoja.
Ylivoimainen enemmistö saattaa olla yhtäläinen tilastoharha. Yleensä kalluppi haastattelee non tuhatta henkeä ja saa sitten ylivoimaisen tuloksen.
Jos asiat ovat niinkuin edellä kuvattiin, että kirkkoon kuuluminen ja Raamattuun uskominen eivät kulje käsi kädessä, niin eikö olisi jotopäätösten aika.
Eikö ole ristiriitaista olla kirkon jäsen, jolla vanhan tiedon mukaan on ollut Raamattu ohjekirjana ja samaan aikaan maallisissa ympyröissä on murentamassa niitä kirkon peruspilareita. Tietämättömyydestä ei voi olla kyse, kyllä asiat ovat saaneet ilmaisunsa myös eduskunnan puhujapöntöistä.
Tuhannen hengen otos on riittävä, kunhan vastaajat valitaan satunnaisesti. Jos valittaisiin tuhat vastaajaa esim. Suviseuroilta, saataisiin vääristynyt ennuste koko Suomen kansan mielipiteen suhteen (ainakin avioliittolaista kysyttäessä). Kyselyissä on tapana ilmoittaa myös mahdollisen virheen rajat. Lisäksi tietenkin kyselyjen tuloksia verrataan toteutuneisiin tuloksiin ja menetelmiä korjataan tarvittaessa.
On se ristiriitaista. Lapsikaste on kaksiteräinen miekka. Toisaalta se takaa kirkolle valtaa ja verotuloja. Sivuseurauksena on tietenkin jäsenkunnan maallistuminen. Toistaiseksi raha on tärkeämpää kuin jäsenten uskonnollisuus. Muutaman kymmenen vuoden kuluessa tilanne voi muuttua, kun jäsenmäärä laskee reilusti alle puoleen kansalaisista.
Lahtinen: ”Eikö ole ristiriitaista olla kirkon jäsen, jolla vanhan tiedon mukaan on ollut Raamattu ohjekirjana ja samaan aikaan maallisissa ympyröissä on murentamassa niitä kirkon peruspilareita.”
Kirkon peruspilareista voi olla montaa mieltä, eikä avioliitto ainakaan luterilaisen kirkon peruspilareihin kuulu – ei ole edes sakramentti, mutta olipa se ristiriitaista tai ei, kirkkoon kuuluminen on kuitenkin Suomessa ollut männävuosiin asti ja on edelleen lapsikasteen vuoksi useimmille pellkä tapa.
Tapa se oli minullekin (rippikouluineen ja kirkkohäineen) melkein 40 vuotta kunnes huomasin erota minulle täysin turhasta ja kohtuuttoman kalliiksi käyvästä yhteisöstä. En ole ikinä uskonut minkään sorttisten uskontojen mukaan, enkä minkäänsorttisiin jumaliin.
Tavaksi se on jäänyt suurimmalle osalle kirkon nykyisistäkin jäsenistäkin. Kirkon omakin tutkimus kertoo, että kristillisen uskonopetuksen mukaan uskoo vain kolmannes suomalaisista, vaikka kirkkoon kuuluu yhä yli 70% kansalaisista. Suurin osa kirkon jäsenistä on näin ollen puhtaasti ns. tapa- tai kulttuurikristittyjä, jotka ovat ja ajattelevat täysin maallisesti. Monet eivät yksinkertaisesti ole tulleet ajatelleksi kirkosta eroamista, monilla taas on sukulaisista riippuvia syitä kuulua kirkkoon, vaikka usko ei merkitse heille hölkäsen pöläystä ja kirkossa käynti rajoittuu pelkästään ystävien ja sukulaisten häihin ja hautajaisiin.
Ruuska! Ei suuriinkaan muutoksiin tarvita kuin silmänräpäys. Hiroshima kertoo sen meille ja Tsernobyl.
Siinä taitaa tulla ensimmäinen synti, kastetaan, mutta ei opeteta kunnollisesti, vaikka Vapahtajamme kasteen yhteydessä velvoittaa niin tekemään.
Wallentin omistaa ymmärrystä paljon enemmän kuin moni muu. Kirkko häviää, kun Raamattu on olemassa, mutta sillä ei ole sitä asemaa mihin se on tarkoitettu. Kun viimeinen synti eli armontarve on kukistettu, niin silloin ei ole enää mitään mieltä maksaa kirkollisveroa. Kirkon tulisi arvostaa enemmän uskollisia pysyviä jäseniään kuin niitä lipoen, jotka eroavat kun joku sanoo jotakin ja vastaavasti liittyvät kun joku sanoo jotakin. Liikkuviin äänestäjiin ei voi koskaan luottaa niinkuin oikeisiin jäseniin.
Lahtinen: ”Kun viimeinen synti eli armontarve on kukistettu, niin silloin ei ole enää mitään mieltä maksaa kirkollisveroa”
Armon tarpeesta ja helvetin pelostako sitä kirkollisveroa maksetaan? Tämän päivän anekauppaako?
No en niinkään sanoisi, mutta onhan se optio pelastukseen. Varsinkin, kun katugallupissa kysytään uskovaisuudesta. Joku vastaa: Minut on lapsena kastettu, konfirmoitu ja kirkossa vihitty, eikö se riitä ja haastatteleva pappi vastaa: Kyllä se riittää.
Nyt sitten on tämä ajankohtainen asia. Sitä on käsitelty yhteiskunnassamme ihan eduskuntatasolla niin, että siitä on ollut merkinta rikoslaissa. Sitten on ollut merkintä diagnostiikassa. Nämä molemmat asiat ovat tapahtuneet sekulaarissä yhteydessä. Viimeinen määritelmä oli kirkollinen eli synti. Noihin edellisiin auttoi lainsäädännön uudistaminen. Viimeinen oli vaikein ja sitä jälkilöylyä nyt otamme. Kun joku keksi, että koska Jumala on Rakkaus, niin rakkaus täytyy olla jumala. Nyt on synti kukistettu ilman Jeesuksen ristintyötä. Ja kirkko hakkaa innolla viimeisen naulan arkkuunsa. Tosin se ei taida sitä tietää. Kerrottiin sotien jälkeen tarinaa eräästä maasta, jossa oli ompelukonetehdas. Joku tyäntekijä päätti sosialisoida yhden kutakin osaa joita tehdas tuotti ja valmistaa itselleen ompelukoneen. Yllätys oli melkoinen, kun niistä osista syntyikin konekivääri.
Lahtinen: ”mutta onhan se optio pelastukseen”
Ai kirkon jäsenmaksun maksaminenko? Minä kun ole aina luullut ettei sitä paljon puhuttua pelastusta – mitä sitten lieneekin – voi rahalla ostaa. No, aina näyttää oppivan uutta niin kauan kuin elää saa.
Kun euro (lkirkon) kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaasaeen vilahtaa.
No, tämä meni nyt tämmöseksi. Ehkä sekin on jäänne vanhalta ajalta. On rippikoulun käynyt ja rokotettu ja nauttii kansalaisluottamusta. Näinhän se meni joskus kunnon kansalaisen määritelmä.