Kotiseurakuntani luentosarjassa reformaatiosta oli ensimmäisen tilaisuuden aiheena luterilainen oppi ja sen kehitys. Armo on yksi sen kulmakiviä. Meitä askarruttaa kysymys, kuka pelastuu?
Armo on vaikea asia. Meille on opetettu, että usko ja armo ovat lahjoja. Armoa ei voi ansaita, eikä se noudata oikeudenmukaisuuden kriteereitä. Armo tulee kuvaan mukaan vasta, kun olemme umpikujassa, eikä mitään tietä eteenpäin näytä olevan.
Armo on kristinuskon peruskiviä, jolla tarkoitetaan pelastuksen syntymistä ”yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden”. Armosta tai pelastuksesta ei voi käydä kauppaa Jumalan kanssa, vaikka joskus mieli tekisi.
Mutta voidaan kysyä, tarkoittaako pelastuminen iankaikkista, kuoleman jälkeistä elämää vai voiko se tarkoittaa myös tässä ajallisessa elämässä tapahtuvaa?
Voimmeko pitää armoa ansaitsemattomana ja yllättävänä ja samaan aikaan olla varmoja armon saamisesta? Osan meistä armo ja pelastuksen pohtiminen tekevät nöyräksi, kun joillakin kristityillä varmuus pelastumisesta näkyy jopa hengellisenä ylimielisyytenä.
Kristinuskon armo on mysteeri, johon uskomme. Itse kukin voi pohtia omaa uskoaan ja pelastumistaan, mutta varokoon arvioimasta niitä toisten kohdalta.
Ajattelen, että armon kokemuksen voin saada niinkin, kun kykenen itse antamaan armon (= anteeksi) meitä vastaa rikkoneelle tai kokemallamme epäoikeudenmukaisuudelle.
Kun armon saamiseen kytketään ”sidottu ratkaisuvalta”, ”oppi ennalta määräytymisestä” ja ”ihmisen vapaa tahto”, ollaan labyrintissä, josta on vaikea löytää enää selville vesille, ainakin ilman teologista koulutusta.
Näin kävi ainakin yhdelle raamattuluentoa kuunnelleelle seurakuntalaiselle, joka luennon jälkeen – seuraavana päivänä – kysyi, ”mitä se pappi tarkoitti armolla?”.
Mieleen tuli vanhan sanonta, että ”olisin ymmärtänyt, ellei hän olisi sitä selittänyt.” Yksinkertainenkin asia voi muuttua monimutkaiseksi, kun sitä tarpeeksi pyörittää.
Seurakuntalainen pohti, että ”onko armon saaminen sattumanvaraista”. Tuskin sattumanvaraista, mutta kukapa meistä tietää Jumalan perusteluita.
Ansaitsematon armo on tulevan pyhän aiheena 12.2., joten kannattaa mennä kirkkoon kuulemaan, mitä pappi siellä armosta saarnaa.
Hyvä aihe blogilla ja tärkeä sillä ilman armoa ei kukaa pääsisi Jumalan valtakuntaan.
Vaikka ihmisen synnit olisi kuinka ”veriruskeat” tahansa niin kun Jumala kutsuu ja tekee parannuksen ja ottaa kasteen niin saa synnit anteeksi, armosta.
Sen jälkeen kun saa Pyhän Hengen uudestisyntyy Jumalan hengestä ja alkaa kuulemaan Jeesuksen äänen ja ”näkemään” sen saastaisuuden ja pimeyden jossa ennen eli tietämättömänä minne oli matkalla pimeyden valtojen viemänä.
Nyt uudessa luomuksessa alkaa seurata sydämen halulla Jumalan voimalla Jeesusta eli pistää pois synnit joissa ennen eli ja osaa armahtaa niitä jotka rikkovat itseä koska nämä eivät tiedä mitä tekevät koska elävät pimeydessä vailla Jumalaa, siis kun ymmärtää itsekkin eläneensä pimeydessä ilman ymmärrystä mitä tekee niin kun saa armon ja Jeesus parantaa paatuneen sydämen osaa ja kykenee armahtamaan ja rakastamaan kaikkia lähimmäisiä, myös vihollisia eikä tee kenellekkään pahaa eikä puolusta itseään.
Itse uskokin on armolahja.
Augsburgin tunnustus IX
”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.”
Näin siis aikoinaan Melanchton.
Risto Kauppinen otat ”kirjoituksen” joka ei ole Raamatusta, no vastaanpa samanlaisella ”kirjoituksella” samasta lähteestä eli ev.lut kirkon uskontunnustuksista:
Athanasiuksen uskontunnustus:
….Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Siis miten tuossa armo vaikuttaa eli eikö selvästi sanota ” pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.”
Eli mistä vauvat saavat armon, eiväthän he ole tehneet syntiä?
Jos luit tekstini, niin huomasit toki, etten ottanut mitään kantaa Melanchtonin laatiman ja luterilaisuudelle keskeisen tekstin oikeellisuuteen. Tuli vain mieleen lainata sitä, kun kirkollisessa mediassa kirjoitetaan armosta. Eli halusin herättää ajattelemaan.
Kysymyksesi on oikein hyvä. En minäkään usko kasteen välittävän vauvalle armoa. Herra antaa kullekin hänen tekojensa mukaan eikä Aadamin tekojen mukaan. Ymmärtävässä iässä olevalle armo on varmasti saatavilla monellakin eri tavalla, jolla syntinen ihminen voi lähestyä armollista Jumalaa. Jeesuksen asettama kaste välitti armon esimerkiksi niille, ketkä Pietarin saarnan vaikutuksesta saivat synnin tunnon ja astelivat kastettaviksi. He käytännössä tunnustivat siinä Jeesuksen herruuden ja oman syntisyytensä.
Johanneksen evankeliumin lähetyskäskyssä luvataan syntien anteeksisaaminen synninpäästössä. Moni on lähestynyt Jumalaa suoraankin tyyliin ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu”.
Oleellista kai lienee Jeesuksen lupaus: ”sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”. Eikö se ole armoa?
Monta mielenkiintoista pohdintaa plogissa. Poimin sieltä esille yhden: ”Osan meistä armo ja pelastuksen pohtiminen tekevät nöyräksi, kun joillakin kristityillä varmuus pelastumisesta näkyy jopa hengellisenä ylimielisyytenä.”
Apostoli Paavali kuului epäilemättä tuohon ensinmainittuun ryhmään. Siis hän, joka KR92:n mukaan käytti käsitettä armo 40 kertaa.
Näin Paavalin nöyryys ilmenee: ”Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta”(1.Ko4:4,5)
Toki Paavali sitten sai hiukan ennen kuolemaansa lupauksen siitä, että ”Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään(2.Tim4:8).
Hyvä ja tärkeä kirjoitus. Jumalan Armovalinta on sellainen kysymys, minkä edessä joutuu nöyrtymään Jumalan tahdon varaan. Onkin hyvä nähdä Jumala vain Kristuksen kautta ilmestyneen Rakkauden mukaan. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuvat. Onko siis myös Jumalan tahto, että jotkut eivät pelastu? Jos näin on, niin meidän on syytä sulkea suumme ja peljätä Jumalaa.
Ihmisen Pelastaminen on kuitenkin Jumalan tahto Kristuksessa. Ei ole siis syytä kysyä heti perään miksi kaikki eivät pelastu, vaan on syytä kääntää katse heti Kristuksen puoleen ja Hänen antaman lupauksen puoleen. Jos Jumala tekee mitä tahtoo, niin sen ei pidä olla meille pelottava ajatus, vaan voimme ajatella, että Jumala on oikeudenmukainen ja toimii Sanansa mukaan.
Kristuksessa meillä on täysi Pelastus, mutta ulkopuolella meidän syntimme pysyy.
Jumalan Armovalintaa voi ymmärtää vain perisynnistä käsin. Jos taas kuvittelemme, että meillä on mahdollisuus olla Jumalan edessä vanhurskaat ja voimme omilla teoilla vaikuttaa Jumalan mielisuosioon, niin Kristus ei ole meille miksikään hyödyksi.
Me voimme olla maailman parhaita ja hyveellisemmin käyttäytyviä ihmisiä ja luontomme puolelta kaikessa kunnollisia ja kunniallisia, kuten Aabramin sanotaan olleen, mutta silti Aabrahamin oma vanhurskaus ei ollut se, minkä tähden Jumala valitsi Aabrahamin. Paavali kirjoittaa:
”Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” Room.4:1-8
Armo ei ole sattuman varaista, vaan Jumalan tahdon mukaista, sillä Hän Lähetti Kristuksen meitä pelastamaan Armosta, sillä ilman Armoa ei kukaan Pelastu synnin alta. Sillä meidät on kaikki myyty synnin alaisuuteen. (Room. 7:14)
”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:9-10).
Pitää aina muistaa, mitä Paavali tarkoitti torjumillaan lain teoilla: juutalaisia säädöksiä kuten ympärileikkausta, sapatti- ja ruokasäädöksiä, rituaalilakeja ym. Niitä, joita juutalaiskristityt halusivat kreikkalaiskristittyjen alkavan noudattaa. Paavali ei siis tarkoittanut esimerkiksi Jeesuksen tunnustamista, joka on aivan oma kategoriansa – saman tapainen kuin kastekin.
Eikös armo määritellä kansanomaisesti armo-ansaitsematon rakkaus minun osakseni?