Asun Jordaniassa Lähi-idässä. Maasta ei tiedetä yleensä paljon mitään. Ehkä siksi, että täältä ei tule päivittäisiä uutisia terrorismista, autopommeista tai sodasta vaikkakin monet luulevatkin, että maa on sotatoimialuetta. Harva kuitenkin tietää millainen maa Jordania on vaikka maassa sijaitsevat legendaarinen Petra ja Kuollut Meri, ja sen naapureina ovat Israel, Palestiina, Syyria, Irak ja Saudi-Arabia. Eli Jordania sijaitsee maailman polttopisteiden keskellä eläen rauhallista elämäänsä.
Mutta, onko kaikki sittenkään täällä niin auvoisaa?
Muutama viikko sitten julkaistun ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportin mukaan Jordaniassa on eniten pakolaisia maailmassa; yhteensä 2,7 miljoonaa. Se on aika paljon maassa jonka väkiluku on 9.5 miljoonaa. Siihen päälle vielä 1948 ja 1967 vuosien palestiinalaispakolaiset ja heidän jälkeläiset niin luku nousee todella korkeaksi.
Noin 28 % Jordanian väkiluvusta on pakolaisia. Jos Suomessa olisi vastaava tilanne niin meillä olisi noin 1,5 miljoona pakolaista. Miten se muokkaisikaan maatamme ja sen kulttuuria?
Syyrialaisia on valtion mukaan Jordaniassa noin 1,4 miljoonaa. Virallisesti rekisteröityjä pakolaisia on 656 400. Heistä vain vähän yli 10 % asuu pakolaisleireillä. Loput asuvat eri puolilla maata kansan keskellä.
Jordanian valtio kutsuu virallisissa puheissa pakolaisia usein kauniisti ”vieraiksemme”.
Amnestyn raportissa kerrotaan, että kymmenen maata maailmassa huolehtii 56 % maailman pakolaisista. Nämä maat pääsääntöisesti eivät voi sanoa ”ei” pakolaisille sillä ne sijaitsevat kriisimaiden naapureina ja ihmisiä pakenee niihin jatkuvasti. On mahdotonta sanoa ”ei” ihmiselle, joka pakenee henkensä edestä.
Samaan aikaan kun Eurooppa, Suomi mukaan lukien, yrittää keksiä keinoja pitää pakolaiset poissa rajojensa sisältä, kourallinen maailman maista on siis surutta jätetty huolehtimaan suurimmasta osasta maailman pakolaisista. Se on aivan liian suuri taakka näille maille, mutta kuka sitä miettii Euroopassa?
Vain rikkailla mailla on ”etuoikeus” sanoa ”ei” pakolaisille.
Kukaan joka on käynyt Pakistanissa, Libanonissa, Etiopiassa, Ugandassa ja muissa eniten pakolaisia vastaanottavista maailman maista, tietää että näissä maissa ihmisiä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja heidän elämä on usein jatkuvan epävarmuuden keskellä olemista.
Näiden kymmenen maan bruttokansantuote on vain 2,5 % maailman bruttokansantuotteesta. Eli näillä mailla ei todellakaan mene hyvin ja silti he isännöivät 56 % maailman pakolaisista.
Ongelmaksi halutaan leimata pakolaiset itse, MUTTA, ongelma lienee nyt kuitenkin maailman rikkaimpien maiden asenteissa ja haluttomuudessa tehdä tarpeeksi konkreettista niin pakolaisten lähtö- kuin vastaanottomaissa. Ilmassa on niin paljon tyhjiä sanoja ja korulauseita, mutta niin vähän toimintaan.
Tilanne voisi olla ihan erilainen jos vastuu maailman pakolaisista jaettaisiin maiden kantokyvyn mukaan ja huomioitaisiin maiden todellinen kyky vastata ongelmaan eikä mentäisi asenteiden ja mielipiteiden mukaan.
Hyvänä esimerkkinä tahdosta ja toiminnasta on Kanada, joka on vastaanottanut lähes 30 000 syyrialaista sitten marraskuun 2015. Kun johtaminen on hallittua, niin maailman tuskaa voidaan tasata monin keinoin.
Ja jos vielä näkisimme pakolaisen lähimmäisenä, niin moni asia olisi toisin maailmassamme. Jos vaan mittaamme pakolaisen arvoa hänestä saatavalla hyödyllä, niin maailmamme pysyy surullisena paikkana elää meille kaikille sillä tehokkuusajattelu ei korvaa koskaan ihmisen arvoa.
Näinhän se on, että juuri köyhimmät auttavat niitä, joilla ei ole mitään. Näinhän se on meilläkin. Mm yhteisvastuukeräyksessä pienimmät ja köyhimmät seurakunnat yltävät parhaisiin keräystuloksiin. Itse toimin lähes kymmenen vuotta Yhteisvastuukerääjänä ja näin tämän saman ilmiön. Oletettavasti Kirkon Ulkomaanavunkin pienet purot syntyvät meidän pienituloisten eläkeläisten vähäisistä kuukausilahjoituksista.
Pakolaisista oli kysymys. Viime suksynä luin ja kuuntelin kaikuja Kreikan saarilta, lähinnä Lespoksesta. Miten siellä ihmiset voimiaan säästämättä ja jopa oman henkensä vaarantaen päivä toisensa jälkeen pelastivat hukkumassa olevia pakolaisia merestä ja ilman virallista tukea ryhtyivät huolehtimaan heistä. – Ja mikä oli Kreikan tilanne – ja on edelleen- täällä rikkaassa Euroopassa? Samaan aikaan naapurissa Unkari alkoi rakentaa piikkilanka-aitoja rajoilleen. En tiedä Unkarinkaan rikkaudesta, mutta se on maa, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät vielä meitä suomalaisiakin nopeammassa tahdissa.
Minusta tämä pakolaiskysymys ei ole irrallaan siitä yhä totaalisemmasta silmien ummistamisesta sille, miten vanhuksemme ja vaivaisemme voivat. Meillä suomalaisilla on niin ohut sivistys, että sen vähäinenkin vaikutus on pois pyyhitty ja tulokset näkyvät räikeinä. Ja koska ne ovat lähellä, vaikka ilmiö on yleismaailmallinen.
Onneksi, kuten aina, nousee myös vastavoimia. Ja ne lähtevät alhaalta, eivät koskaan ylhäältä. Niillä ei auteta suuria joukkoja, mutta joukkokin muodostuu yksittäisistä ihmisistä, niin auttajista kuin autettavistakin, kumpi kulloinkin on kummassakin roolissa.