Kaikella on aikansa, myös valtiollisilla järjestelmillä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kaksikymmentäviisi vuotta siitä, kun Neuvostoliitto romahti.
Neuvostoliitto oli merkillinen maa. Virolainen kirjailija Imbi Paju sanoi kerran, että Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmä toi mieleen Kafkan novellien absurdin maailman. Kun lännessä ajateltiin, että Kafka kuvaa jotain sellaista, mitä ei ole olemassa, idässä kokemus oli aivan toinen. Paju oli sitä mieltä, että ”Kafka kuvasi juuri meitä, meidän elämäämme”.
Neuvostoliiton arkipäivä rakentui joukosta järjettömyyksiä. Huolellisesta työstä ei ollut monestikaan muuta kuin haittaa, kun taas hutilointi palkittiin. Oikeuslaitos vapautti omaa etuaan ajavia roistoja syytteistä, mutta passitti omantuntonsa ääntä kuuntelevat toisinajattelijat pakkotyöhön.
Talouselämä oli täynnä omituisuuksia. Neuvostoliitossa tuotettiin maailmanennätysmäärä leikkuupuimureita, mutta leipävilja ostettiin ulkomailta. Puimureita kärrättiin tehtaalta suoraan pelloille, jossa ne ruostuivat huollon puutteessa. Virallinen propaganda hehkutti maatalouden kollektivointia ja sen ihanuutta, mutta esimerkiksi vihannekset ja hedelmät tuotettiin miltei yksinomaan yksityispalstoilla. Niiden osuus peltopinta-alasta oli noin yksi prosentti.
Koko yhteiskuntaa leimasi suosikkijärjestelmä, asiat hoituivat, kun tiesi oikeat ihmiset. Neuvostoliitossa sanottiinkin, että kuolemanrangaistus on vasta toiseksi pahin. Pahinta on, jos tuomitaan elämään ilman ystäviä ja suhteita. Silloin elämä käy sietämättömäksi.
Muistan erään iltapäivän vuosia sitten, kun istuin leningradilaisen hotellin aulassa, selailin lehtiä ja yritin toisella korvalla saada selville, mitä respan tytöt ja paikalliset rekkakuskit puhuivat keskenään. Minulle selvisi, että käytiin pientä flirttiä ja sen tuloksena tytöt olivat luvanneet pojille huoneet samasta hotellista. Huoneet otettaisiin kylmästi suomalaisille varatusta kiintiöstä.
Näin oli ilmeisesti sovittu, sillä kun suomalaisia matkailijoita kuljettava bussi kohta saapui ja matkanjohtaja asteli tiskin ääreen kirjaamaan joukkoaan sisään, puhkesi myrsky. Ilmoitettiin, ettei mitään varausta ollut tehty. Anteeksi vain, mutta täällä ei tiedetä tulostanne mitään.
Matkanjohtaja selvitti asiaa yhtä kiihtyneemmin äänenpainoin, mutta väittely soljui vääjäämättömästi kohti sitä hetkeä, jolloin tytöt alkoivat keskittyä manikyyriinsä ja ryhtyivät puhumaan yksinomaan toisilleen. Silloin tapahtui ihme.
Matkanjohtaja tuli vahingossa sanoneeksi, että kysymyksessä oli ystävyysseuran matka ja että hän oli tuon seuran apulaispääsihteeri. Toiselta tytöistä pääsi hämmästynyt huudahdus: – ”Miksi ihmeessä te ette heti sitä sanonut?”
Huoneet järjestyivät pikavauhtia , ja rekkakuskit jäivät nuolemaan näppejään. Tytöt varmaan ihmettelivät, miksi näin tärkeä kortti otettiin hihasta vasta pitkän viivyttelyn jälkeen. Paikallinen tapa toimia oli toinen. Jos jollakin oli jokin arvoasema, hän toi sen reilusti esiin ja käytti sumeilematta valtaa. Olen se ja se, siispä teette niin kuin minä haluan.
Tätä kutsuttiin tasa-arvoksi. Sanottiin, että meillä Suomessa vallitsi luokkayhteiskunta, kun taas Neuvostoliitossa ei etuoikeutettuja luokkia ollut. Opetettiin myös, että kapitalistinen yhteiskunta perustui rahaan, mutta sosialismissa kaikki toimi ilmaispalvelujen varassa. Ne tekivät kuulemma rahan miltei tarpeettomaksi.
Kun Neuvostoliitossa jokin ravintola oli suljettu, sen saattoi saada auki maksamalla tarpeeksi länsivaluuttaa. Suomessa samaa oli turha yrittää. Meillä oli jo silloin tiukat työaikalait ja sopimukset. Sosialismissa raha oli taikasauva, joka avasi kaikki ovet, kapitalismissa sen valtaa rajoittivat lait. Tämäkin oli sellainen asia, josta ei ollut korrektia puhua, jos mieli säilyä ystävyyshenkisen maineessa.
Arvostettu journalisti Jaakko Okker istui kerran huoneessaan Gdanskissa legendaarisessa hotelli Orbiksessa. Huoneen pöydällä oli englanniksi kirjoitettu esite, jossa kerrottiin Puolan yhteiskunnasta ja sen eri ilmiöistä. Esitteessä tehtiin jo alkuun selväksi, ettei rahalla ollut sosialismissa samaa roolia kuin kapitalismissa, koska yhteiskunta pääsääntöisesti perustui ilmaispalveluihin. Okker ehti lukea vain tämän lauseen, kun kerrospalvelija jo soitti ovikelloa ja kysyi, halusiko vieras vaihtaa pimeästi valuuttaa.
Neuvostoliiton olemukseen kuului myös, että se oli kuolematon. Oli mahdotonta, että se voisi koskaan sortua. Tätä mieltä olimme erityisesti me suomalaiset, jotka ylpeilimme sillä, että me istuimme Neuvostoliittoon nähden aitiopaikalla ja että meillä oli paras tuntuma siellä vallitsevaan todellisuuteen. Länsimaisilla tiedustelupalveluilla oli Neuvostoliitosta paljon realistisempi kuva, Jälkeenpäin on yllättävää todeta, kuinka tarkkaan ne osasivat ennustaa lähestyvän katastrofin.
Suomessa Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti aikanaan samanlaista pelkoa kuin näinä päivinä tunnetaan Brexit-äänestyksen jälkeen. Mitä tästä seuraa? Muistan kuinka asiantuntijat varoittelivat kilvan virolaisia: Älkää ihmeessä lähtekö Neuvostoliitosta, teiltähän sulkeutuvat laajat markkinat. Mihin te sitten myytte voita, maitoa ja halkojanne…?
On lohduttavaa havaita, kuinka huonosti me pystymme ennustamaan tulevaisuutta. Me emme pysty, vaikka luulottelemme pystyvämme.
Tällä hetkellä mietimme kumpi romahtaa ensin: EU vai Amerikan Yhdysvallat. EU:n veikkaaminen on helppoa, mutta USA:ssakin melkoisia jännitteitä. Kauanko esim. Texas ottaa ohjeita liittovaltiolta. Se on ollut aiemmin itsenäinen eikö olisi ihme jos se päättäisi nostaa kytkintä. Etenkin jos Hilary Clintonin kaltainen ylimielinen päsmäri valitaan presidentiksi. Jos taas Trump valitaan voi joissakin muissa osavaltiossa tulla mieleen jättää koko liittovaltio. Kirjatkaa ennusteeni jat katsotaan parin vuoden kuluttua. Toivottavasti olen väärässä, vaikka niin on harvoin tapahtunut 😉 .
Kiitos loistavasta analyysistä. Olen tosin neuvostokansalaisen arkea kokeneilta lukenut ja kuullut myös toisenlaisia kuvauksia: tietyt asiat toimivat hyvin, palkat tulivat ajallaan, lomia oli säännöllisesti, varsinkin ’hyviin’ työpaikkoihin päässeille. Systeemin suosioon päässeillä ei ollut valittamista elämän laadun suhteen. Terveydenhoito ja lääkkeet olivat ilmaisia, kunhan kyseessä ei ollut mikään erityishoitoa vaativa sairaus, johon lääkkeitä sai vain lännestä.
Pripyatin kaupunki oli kuulemma varsinainen paratiisi ennen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta…
Niitäkin kuvauksia ja lapsuutensa Neuvosto-onnelassa viettäneiden kertomuksia on paljon, siinä missä puutetta ja varjojakin.
Muutama vuosi sitten joku jossain EU:n korkealla paikalla oleva ilmoitti, että EU:n vertaaminen Neuvostoliittoon on naurettavaa, eikä sellaista argumenttia saa esittää eikä EU:ta kritisoida… Väärinajattelevia ei tule ottaa vakavasti, hehän ovat ilmiselvästi rauhan ja vakauden vastaisia..
Nyt Brexit saa toivon mukaan aikaan julkista ja avointa keskustelua EU-tasolla siitä, mihin suuntaan järjsetelmää on kehitettävä ja kuinka päätöksenteosta saadaan läpinäkyvämpää – pois salaisista kabineteista.
Neuvostoliiton perustuslaissakin muuten oli kohta, jossa sanottiin valtioon kuulumisen olevan täysin vapaaehtoista.. Samoin EU:n artikla 50 antaa jäsenmaille irtautumismahdollisuuden, jonka Britannia muiden paheksunnasta huolimatta on nyt ottamassa vakavasti … Toivotaan, että prosessi sujuu jouhevasti ja vähemmällä kaaoksella kuin esim. Baltian maiden itsenäistyminen.. ja todennäköisesti sujuukin, Euroopalla ei ole varaa elää ilman hyviä suhteita Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan.