Tänään on suuri päivä ja iso ilo kirkon viestinnän näkökulmasta. Lähetysseura saa uuden ilmeen. Samalla opettelemme uudenlaista raikasta ja nykyaikaista tapaa puhua kirkon rakkauden sanomasta, Hyvästä Sanomasta.
Olemme moderneja toivon tuojia. Olemme ylpeästi kirkollisia. Olemme kiitollisia pitkästä historiasta. Tässä joukossa saamme olla omalla paikallamme tekemässä merkityksellistä työtä kirkon, maailman ja yhteiskunnan murroksessa.
Kaksivuotinen oma työtaival Lähetysseuran viestinnässä on ilahduttanut minua monta kertaa. Työ on lahja ja tästä lahjasta saa olla kiitollinen. En voi kyllin hämmästellä Lähetysseuran työnporukan sitoutumista pitkäjänteiseen työhön, toinen toisensa tukemista ja luottavaista työilmapiiriä. Meillä nauretaan paljon ja yhdessä toisten kanssa – ei toisille.
Aamuisin hiljentyminen kauniissa Lähetyskirkossa hoitaa. Kirkko puhuttelee jo itsenään. Se lienee Suomen kaunein ja intiimein kirkko. Kirkko, josta on paljon lähdetty ja johon on palattu.
Lähetysseuran kohtaamisen kulttuuri on opittu vieraissa maissa. Kohtaaminen ei lähde minun tarpeistani vaan kokonaisvaltaisuus tarkoittaa toisen ihmisen tarpeita ja toisen ihmisen näkemistä. Sinä olet minulle rakas!
Lähetysseuran työväki tuntee kumppaninsa ja ne ihmiset, kenen parissa työtä tehdään, hakee majoista vammaiset lapset ja tekee esimerkiksi uutta tavoittavaa työtä halveksituista halveksituimpien kuten siirtotyöläisten parissa. Maattomien ja nimettömien ihmisten.
Juhlapäivänä on mukavaa iloita. Kurkista uusille freesatuille sivuille toivoa.fi. Verkkosivut uusimme kokonaan vasta ensi vuonna.
Mutta nyt pääset jo iloitsemaan yhteisestä toivosta: toivoa.fi meidän mahtavien työporukoiden kanssa ja mukaan vaikka lahjoittamaan toivoa.
toivoa.fi
Iiris Kivimäki
viestintäjohtaja
Suomen Lähetysseura
Onko Jumalan maailmanlaajuista työtä kuvaava lähetysristi kokonaan korvattu Helsingin Tähtitorninkadulla sijaitsevan pienen kirkon julkisivulla?
Lähetysseuran uuden logon muotokieli kertoo tarinaa Jumalan maailmanlaajasta työstä ja rististä tässä ajassa. Kuvassa voi nähdä maapalloa, yhteistä ruokapöytää, ehtoollispöytää osana globaalia kirkkoa. Yritämme sanoittaa ja raikkaalla tavalla esittää samaa rakasta lähetystyötä uudella ilmeellä ja tähän aikaan sopivalla kielellä.
Minä näen tunnuksessa vain arkkitehti K. A. Wreden uusgoottilaista muotokieltä vuodelta 1899 ja ihmettelen, miten se liittyy maailmanlaajuiseen missioon, jota 60-luvulta asti käytössä ollut lähetysristi loistavasti symboloi.
”Kuvassa voi nähdä …” Voihan siinä nähdä kahdeksanpuolaisen Dharman pyöränkin. Hyvä tunnuskuva on sellainen, missä ei voi olla näkemättä sen viestiä.
Joku näki tikku-ukon, joka päästää pallon jalkojensa välistä maaliin.
Eikö se ole kuitenkin hyvä että ei ole sateenkaarta? Vai onko?
Kiitos Martti pohdinnoistasi. Ihminenhän näkee usein kuvissa ja symboleissa sen, mitä haluaa nähdä – assosiaatioita, jotka liittyvät omaan elämään ja historiaan -jalkapallofanit varsinkin:) Jos haluaa nähdä ristin ja globaalin kirkon, senkin tässä näkee. Jos haluaa vähän pilkata tai laskea leikkiä symboleista tai rististä, siihenkin on mahdollisuus.
Symbolit ovat silti meille tärkeitä. Risti on roomalainen kidutusväline, mutta meille merkitsee kärsivää Kristusta, tyhjää ristiä. Ruusuikkuna on kirkoissa käytetty 800-luvulta ja symboloi valoa, Kristusta, toivoa.
Kaikkea hyvää sinulle tulkintoihisi – ruusuikkunasta on netissä paljon tietoa.
Kiitos vain! Tietoa minulla on ihan ammattinikin puolesta. Sillä perusteella pidänkin tunnuskuviota epäonnistuneena. Edellinen lähetysristi on nerokas klassikko. Miksi Shell Oilkaan luopuisi kampasimpukastaan?
Katsoinpa kuitenkin, mitä netistä löytyy. Siellä kerrottiin, että ruusuikkunoissa kuvattiin alun perin enimmäkseen viimeistä tuomiota. Ikkunoita kutsuttiin pyöräikkunoiksi tai Katariinan ikkunoiksi. (Pyhän Katariinan tunnus on tosin rikkinäinen teilipyörä.) Myöhemmät ruusuikkunat kunnioittavat neitsyt Mariaa, jonka symboli ruusu on. Tämä liittyy ikkunoiden muotokielen kehittymiseen enemmän kerrottua ruusua muistuttaviksi. Näiden tietojen perusteella pyöreä ikkuna on tuomion tai Marian vertauskuva.
Jälleen kuulin uuden kommentin. Tunnus nähdään pienen piirin kokoontumisena omaan pieneen mökkiinsä. Myönteisiä kommentteja ei ole kantautunut.
”Opettelemme uudenlaista raikasta ja nykyaikaista tapaa puhua kirkon rakkauden sanomasta.” Miksi siis valita kuvalliseksi tunnukseksi yli satavuotias, sisäilmaongelmista kärsivä rakennus, josta on tarkoitus luopua?
Lähetysseuran johtoryhmästä tiedotetaan kuulemma näin: ”Kirsti Pietilän 70-luvulta oleva, ristiretkeläisten käyttämään Jerusalemin ristiin pohjautuvaa tunnusta ei ole ’deletoitu’, sillä se liittyy aiempaan strategiaan.” Kirsti Pietilän luoma lähetysristi on erilainen kuin Jerusalemin risti. Se ei myöskään liity mihinkään strategiaan vaan on Lähetysseuran tunnus siinä kuin siniristilippu maamme tunnus. Sen käytöstä luopuminen olisi vakava erehdys.
Turun Mikaelin seurakunnalla on samanlainen tunnus, paljon kauniimpi vain.
http://www.turunseurakunnat.fi/mikaelinseurakunta