”Aikaa kaksi minuuttia, josta puolet kulunut.” Ainakin vanhoista sotilasfarsseista tuttu komppanian vääpelin komento nousee pyytämättä mieleen kuunnellessa arkkipiispan tuumailuja avioliittolain tuoreen muutoksen johdosta. Ylen Ykkösaamussa arkkipiispa kehotti hätäisimpiä vihkijöitä malttiin kulkea kirkon oman järjestyksen kautta. Hän myös kertoi, että piispat parhaillaan valmistelevat yhteistä ohjetta, miten kukin piispa hiippakunnassaan omat pappinsa ohjeistaa, kun avioliittolain uudistus astuu voimaan vuoden päästä.
Siis nyt mietitään ohjeita, mutta ei osata sanoa, milloin ne annetaan. Tavoitteena on yhteiset ohjeet. Kunkin piispan erikseen omassa hiippakunnassaan sovellettaviksi.
Nyt ollaan puolivälissä siitä ajasta, joka on kulunut lain hyväksymisestä eduskunnassa siihen, kun laki tulee voimaan. Tekee mieli kysyä, kuinka kovalla vauhdilla kirkkolaivalla on tarkoitus ajaa jäävuoreen, joka on ollut horisontissa tähystäjän näköpiirissä jo pitkään ja vuoden verran on komentosillalla päivämäärän tarkkuudella tiedetty, milloin vielä toisen vuoden kuluttua laiva on jäävuoren kohdalla.
Väännetään nyt vielä kerran (taas kerran) rautalangasta: Evankelis-luterilaisen kirkon papeilla on vihkimisoikeus. He toimivat vihkiessään viranomaisasemassa siten, että valtiovalta tunnustaa heidän suorittamansa vihkitoimituksen sellaiseksi, että vihitty pari on yhteiskunnan lainsäädännön kaikkien oikeusvaikutusten tarkoittama aviopari. Kun vihkimiseen oikeutettu pyytää avioliittoon vihkimistä, hänen täytyy saada vastaus pyyntöönsä. Joko vihitään tai ei vihitä. Papilla on siis ns. ratkaisupakko ja päätös on voitava perustella. Hän ei voi vastata pyytäjälle, että ”ottiatuota, ehkä vihin, ehkä en”.
Jos ja kun kirkko haluaa säilyttää pappiensa vihkimisoikeuden (on se sitten viisasta tai ei), sen on osattava sanoa, miten toimitaan. Ja hyvän hallinnon – avioliittoon vihkiminenhän on yhteiskunnallinen hallintotoimi – periaatteiden mukaan sen on osattava sanoa mahdollisimman pian, miten toimitaan. Kirkko on myös vastuussa papeilleen, että se ohjeistaa heidät yksiselitteisesti ja selkeästi ja hyvissä ajoin. Ei kirkko eikä piispa voi pitää työntekijöitään epävarmuudessa eikä jättää heitä epävarmuuteen siitä, mitä he voivat virkatoimissaan tehdä ja mitä he eivät voi tehdä. Eikä siitä, mitä seuraa, jos he jollain tietyllä tavalla toimivat tai ovat toimimatta.
Ja avioliittoon aikoville jäsenilleen kirkko on vastuussa siitä, että he elämäänsä suunnitellessaan mahdollisimman hyvissä ajoin tietävät, miten heidän avioliittoaikeisiinsa suhtaudutaan, kun laki tulee voimaan.
Vihkimistä pyytävälle ei riitä vastaukseksi, että kirkko haluaa avoimesti ja arvostavasti käydä asiasta keskustelua toinen toisensa kunnioittamisesta kilpaillen.
Koko jähinä loppuisi siihen, jos kirkkomme luopuisi viranomaisasemastaan tässä vihkimisjutussa, kuten on käytäntö monissa Euroopan maissa ja varmaan muuallakin, en ole tarkistanut. Maistraatti hoitaisi homman oli sitten kyseessä monesti eronneet tai homoparit jne. ja papit saisivat sitten omantuntonsa mukaan siunata parit tai kieltäytyä siitä. Miksiköhän tämä Suomessa on niin vaikeaa? Avioliitto ei ole sakramentti ev.lut. kirkossamme, joten se ei ole vaikutin.
Se on vaikeaa sen takia että kirjallisella vihkimisellä on niin vanha historia. Mutta asiassa on kyllä ideaa. Koko spn-avioliittolk jyrättiin läpi valehtelemalla että se ei vaikuta kirkon vihollisiin vaikka koko lainmuutoksen tarkoituksena oli pakottaa kirkko vihkimään.
Vihkimisoiieudesta luopumisella olisi ainakin se myönteinen merkitys että TK-liike lopettaisi toimintansa kun aivan sananmukaisesti yhden asian liikkeellä ei olisi enää mitään tekemistä.
Tarja: ”Koko jähinä loppuisi siihen, jos kirkkomme luopuisi viranomaisasemastaan”
Juuri näin. Jäisi kirkon eropiikkikin toteutumatta ainakin tästä vihkiasiasta johtuvista syistä.
Risto voisi vielä kirkastaa, miten juttu eteneekään, jos papin kuviteltavasta vihkioharista lähtee ihan pätevä valitus hallinto-oikeuteen. Tuleeko ymmärtää niin, että tällöin papin kuuliaisuus kirkon laille ja järjestykselle arvoidaan lopulta maallisessa oikeudessa ja pohjapaperina mm. ne kirkoakin nyt melko tuoreena koskevat virkamiesoikeudelliset säännökset. Kuka sitten antaa hallinto-oikeudelle pyydettäessä kirkon puolesta lausunnon – PK, KH vai KK ?
Kirkollista tai kristillistä avioliittoa erillisenä juridisena käsitteenä ei ole olemassa. Sen sijaan monien kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien toimihenkilöillä on oikeus toimittaa avioliittoon vihkiminen, jolloin vihitty pariskunta on avioliittolain mukaisessa avioliitossa, jos vihkiminen on tapahtunut avioliittolain määräyksiä noudattaen. Pelkistäen: valtiovalta siis tunnustaa näin solmitun liiton avioliitoksi.
Se, että kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan toimihenkilö on velvollinen noudattamaan kyseisen yhteisön sääntöjä vihkiessään, perustuu hänen asemaansa ja lojaalisuusvelvoitteeseensa kyseistä yhdyskuntaa kohtaan. Jos hän ei niitä noudata, hänen työnantajallaan/esimiehellään on oikeus/velvollisuus puuttua siihen. Se, miten väärään toimintaan voi puuttua, riippuu asianomaista kirkkoa tai uskonnollistan yhdyskuntaa koskevista tai sen omista säännöksistä ja normeista.
Paavo Eeron kysymykseen vastauksena: Jos kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta kohdistaa rangaistustoimia vihkijään, joka on toiminut oman yhteisönsä normien vastaisesti, tällaiset voivat tulla yleisen tuomioistuimen ratkaistaviksi riita-asioina. Tyypillinen esimerkki on silloin irtisanominen palvelussuhteesta, jonka laillisuus saatetaan tuomioistuimen tutkittavaksi. Silloin tuomioistuin tutkii, onko ja miten asianomainen toiminut vihkiessään vastoin häntä vihkijänä sitovia määräyksiä ja päättää, onko irtisanominen ollut laillinen vai laiton. Työnantajan on oikeudessa osoitettava, että sillä on ollut riittävä peruste irtisanomiseen.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa kirkolliskokouksen ratkaisu vuodelta 2015 ja sen pohjalta tehtävä piispain kokouksen ohjeistus riittää osoittamaan että ohjeiden vastaisesti on toimittu.
Nykyiselläänkin on kirkolliselle vihkimiselle sellaisia ehtoja, jotka eivät ole peräisin avioliittolaista. Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa seuraavin ehdoin:
1)Kihlakumppanit ovat avioliittolain mukaan esteettömät solmimaan avioliiton.
2)Jos molemmat kihlakumppanit ovat luterilaisen kirkon jäseniä, tulee molempien olla rippikoulun käyneitä
3)Vihkiminen voidaan toimittaa myös jos toinen kihlakumppaneista on rippikoulun käynyt luterilainen ja toinen on jonkin muun kristillisen kirkkokunnan jäsen, joka on omassa kirkkokunnassaan oikeutettu solmimaan kirkollisen avioliiton.
Kun entinen avioliittolaki lähtee siitä, että vihittävinä on aina yksi mies ja yksi nainen, ei tästä ole ollut erillistä säädöstä kirkkojärjestyksessä. Uudessa tilanteessa on välttämätöntä ottaa selvä kanta siihen, voidaanko muita kuin mies-naispareja jatkossa vihkiä kirkollisesti. Tällöin on huomattava, että kirkollinen vihkiminen on myös kaavalla säädelty rukoushetki, siis osa kirkon jumalanpalveluselämää. Tästä syystä pidän toivottavana, että kirkko joko täsmentää kirkollisen vihkimisen ehtoja vain mies-naisparien vihkimisen mahdollistavaksi tai luopuu kokonaan vihkimisoikeudesta, jolloin juridinen vihkiminen aina tapahtuu maallisen viranomaisen edessä.
Kiitos Risto selkeyttävistä kirjoituksistasi. On hyvä lukea tiukan kuivaa faktaa kaikkien tunnekuohujen keskellä.
Ja näitä tuomiokapitulien sanktioita sun muita tullaan sitten käsittelemään myös julkisuudessa. Ne tulevat varmaan kiinnostamaan, etenkin kun ympäröivä suomalainen yhteiskunta suhtautuu koko ajan yhä kielteisemmin homojen syrjintään.
Samassa yhteydessä voi sitten keskustella julkisuudessa myös siitä, miksi kirkko ei juurikaan puutu homojen rakenteelliseen syrjintään (esim. virallisissa järjestöissä, jotka ovat osa kirkon rakennetta. Osa järjestöistä ei esim. palkkaa homosuhteissa eläviä mihinkään töihinsä ja opettavat että homosuhteet ovat syntiä), mutta puuttuu kyllä sitten siihen, jos homopareja kohdellaan hyvin (vihitään).
”opettavat että homosuhteet ovat syntiä”
Mietin, että en ole tainnut koskaan nähdä kirkon laatimaa luetteloa siitä, mikä on syntiä tai mikä ei ole syntiä.
Yksittäiselle ihmiselle syntiä voi olla sellainen mikä toiselle ei ole. Ihmisen Raamatun sanaan sidottu omatunto tulee levottomaksi kun hän tekee syntiä eli toimii Raamatun ohjeiden vastaisesti.
Näin ollen kirkko ei voi mielestäni ilmoittaa lopullisena totuutena että esim. homosuhteet eivät ole syntiä. Yksittäiset papit ovat kyllä tainneet määritellä synnin rajan kulkevan siinä, että homoseksuaalinen kanssakäyminen ei ole syntiä.
Näin kiron sivuilla määritellään synti.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Synti
Taas Sarin perättömiä väitteitä homojen syrjinnästä. Ei niitä todisteita nytkään tule mutta kysynpä kuitenkin.
Juhani Ketomäki, mikä sinulle olisi todiste homojen syrjinnästä kirkossa?
Tässä on ote erään kirkkomme lähetysjärjestön ohjelmasta:
Ajankohtaisissa eettisissä kysymyksissä kristittyjen
valintoja tulee ohjata Jumalan sanan eettinen
opetus ja Jumalan laki, kymmenen käskyä, joka kiteytyy
rakkauden kaksoiskäskyyn:
”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Tämän eettisen linjauksen mukaisesti Kansan-
lähetys ei hyväksy samaa sukupuolta olevien henkilöiden
parisuhteiden siunaamista eikä tällaisessa
parisuhteessa elämistä. Ajatus niin kutsutusta
sukupuolineutraalista avioliitosta ei ole Raamatun
mukainen. Kristittyinä rukoilemme kaikkien puolesta,
mutta emme siunaa tai rukoile sellaista, min-
kä tiedämme Raamatun perusteella Jumalan tahdon
vastaiseksi. Emme myöskään tee yhteistyötä
Jumalan sanan vastaisen opetuksen edistämiseksi.
Eikö tämä ole todiste homojen syrjinnästä? Siitä voidaan sitten keskustella, onko kyseisellä järjestöllä oikeus tähän syrjintään.
Ei ole todiste syrjinnästä. Kenellä tahansa järjestöllä tai yksilöllä on oikeus olla tuota mieltä. Se että se mielestäsi on syrjintää, on ristiriidassa sen kanssa että sinulla on lämmin asenne islamiin jonka oppien mukaan homot pitää tappaa. Siinä joutuu olemaan itsensä kanssa eri mieltä. Jostain syystä odotan ihmisiltä johdonmukaista ajattelua. Jos sitä ei ole, en pysy mukana keskustelussa.
Hassu kysymys: mikä olisi toduste? Tidiste on tietenkin joku syrjinnästä saatu tuomio. Katsotaan sitten voiko sitä yleistää. Termisi rakenteellinen syrjintä on epämääräinen ja voi tarkoittaa mitä tahansa. Minulle syrjintä tarkoittaa sellaista menettelyä joka on rangaistavaa. Ymmärrän toki että kyse on puhtaasta demagogiasta ja toisin ajattelevien vaientamisyrityksestä. Se vaan ei toimi minun suhteeni. Muutettavat muuttaen ihmettelen myös sinun lämmintä asennettasi islamia kohtaan.
’Syrjiä’ tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan 1978 mukaan ’pitää jotakin muita huonompana, kohdella huonommin, asettaa joku huonompaan asemaan, hyljeksiä, diskriminoida.’ ’Syrjintä’ on tämän teonsanan johdannainen. Siitä kyseinen teos antaa esimerkkeinä ’jonkin maan tuotteiden syrjinnän, neekereiden* syrjinnän Amerikassa sekä yhdyssanan rotusyrjintä.’ Sana ei siis tarkoita mitä tahansa. Laajemmasta on toki kysymys kuin pelkästä rikosnimikkeestä. (*huom. julkaisuvuosi!)
Mitä homojen tappamiseen tulee, joissakin itäisen Afrikan maissa heitä surmataan kristinuskoon vedoten. Silti minulla on erityisen lämmin asenne kristillisyyteen.
L inkittämäsi kohta osoittaa että kyse ei ole syrjinnästä edes yleiskielen merkityksessä. Kun joku ottaa työntekijän töihin, ei se tarkoita että hän syrjii muita hakijoita vaikka he tietenkin joutuvat huonompaan asemaan.
Ero on siinä ( kuten hyvin tiedät) että islamissa se tappaminen kuuluu oppiin mutta kristinuskossa ei. Mutta on se tosi jännää tuo lämmin suhtautuminen. Saarnaaja sanoo että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Tämä voidaan mielestäni tulkita niinkin että on ihmisen on vaikea muuttaa joskus omaksuttuja asenteitaan vaikka kuinka tulee tietoa lisää. Ihm selle on myös ominaista torjua tietoa.
Yllättävän itsekriittinen tunnustus! Kiitos siitä, Juhani Ketomäki. Tällaisiahan me ihmiset olemme.
”Koraani: 7.79 Totisesti te käytte miesten luokse himoissanne naisten sijasta. Kylläpä olette kevytmielisiä ihmisiä!
Koraani: 26.165-166 Menisittekö kaiken maailman miehiin ja laiminlöisitte vaimonne, jotka Herranne on luonut teille? Niin, te olette rikollisia ihmisiä.
Koraani: 27.55-56 Entä Loot, kun hän sanoi kansalleen: Harjoittaisitteko törkeyksiä ehdoin tahdoin? Menisittekö tosiaankin miehiin naisten sijaan irstaudessa? Niin, te olette mielettömiä ihmisiä.”
Mooseksen laki on tämän vertailun perusteella Koraania jyrkempi: ”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. – – – Jokainen, joka tekee yhdenkään näistä kauhistuttavista teoista, on poistettava kansansa keskuudesta.”
Kuka ottaisi työntekijäkseen henkilön, jonka työpanosta hän ei voisi käyttää asianomaisen tehtävän suorittamiseen? No SLL lähetti tosin homoparin työhön. Siinäkään tapauksessa heitä ei kuitenkaan voitu käyttää tehtävässä, johon heidät oli tarkoitettu. työtehtävä piti hommata muualta.
Kyseisen SLL lähettiparin suhteen on syytä todeta, että heidät kyllä siunattiin yhdessä kentälle, mutta kyseessä ei ollut samalla heidän parisuhteensa siunaus. Ei vaikka moni asian siten voi kokea.
Jää piispan harkintaan; kenet hän katso voivansa vihkiä papiksi, eikä kyseinen tapaus sido ennakkotapauksena muita piispoja.