Luin talven pimeinä iltoina muutamia hyvää elämää käsitteleviä kirjoja. Niissä korostetaan hyveitä ja etiikkaa sekä puhutaan merkityksellisestä elämästä pelkän suorittamisen sijaan. Vaikuttaa siltä, että teema on nousussa ja kiinnostaa yhä useampia. Onko menossa ”hengen vallankumous” ja kyllästyminen materiaan, suorittamiseen ja kilpailuun? Tiedä häntä?
Joka tapauksessa ilmassa on etsimistä ja kysymyksiä, joihin kirkolta jos keneltä löytyy vastauksia. Tommy Hellsten jopa toteaa ”Levollisuuden kirjassaan”, että maailmanhistorian suurimmat ja merkittävimmät sanat on esitetty Vuorisaarnassa. Käsitykseen on helppo yhtyä.
Ajatuksia herättävässä Isa Merikallion kirjassa ”Suorituselämästä merkityselämään” on punaisena lankana hetkessä eläminen – ja nimenomaan siten eläminen, että itsellä ja kanssaihmisillä olisi hyvä olla. Kirjoittaja opastaa meitä valitsemaan asenteen tai perustyylin ohjaamaan jokapäiväistä toimintaa. Tulee löytää vastaus kysymykseen, miten suhtaudun päivittäisiin asioihin ja ihmisten kohtaamisiin.
Miten-elämä on siten vaihtoehto mitä-elämälle, jossa koko ajan tavoitellaan jotain – uutta autoa, parempaa palkkaa, superelämyksiä huvipuistossa jne. Liika runsaus ja jatkuva ”elämysten napostelu” vie tilaan, jossa mikään ei tunnu miltään. Kannattaa siksi koettaa tehdä päivittäisestä arjesta täydempi ja onnellisempi keskittymällä vaikkapa elämään ” arvostaen” tai ”kiitollisena”.
Yhä useampi on kyllästynyt kiireeseen, suorittamiseen ja oravanpyörässä juoksemiseen. Etsitään rauhaa, lepoa, mielen tasapainoa – sanalla sanoen onnellisempaa elämää. Tämä tulisi saavuttaa ilman, että hypätään syrjään ja muutetaan roussealaisittain luontoon downshiftaamaan. Mikäli tällainen elämäntapa tulisi vallitsevaksi, yhteiskunta ei pysyisi pystyssä siinä muodossa kuin on totuttu tuntemaan. On tehtävä työtä, yritettävä, keksittävä uutta eli ponnisteltava aktiivisesti eikä maata uuninpankolla.
Juuri tähän maailmaan – tämän päivän usein hektiseen todellisuuteen – kirkolla on suuri tilaisuus tuoda ihmisten elämään lohdutusta, elinvoimaa, uskoa, toivoa ja rakkautta.
”Juuri tähän maailmaan – tämän päivän usein hektiseen todellisuuteen – kirkolla on suuri tilaisuus tuoda ihmisten elämään lohdutusta, elinvoimaa, uskoa, toivoa ja rakkautta.”
Aha.
Kuitenkin sattuu olemaan niin, että yhä harvemmalle kirkon tarjoama todellisuuskäsitys kelpaa.
Suosittelen tutustumista Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuun Haastettu kirkko.
Hei Henrik Sawela, ko. julkaisu kyllä löytyy kirjahyllystäni ja luettukin on. Myös kirkon Tulevaisuuskomitean julkaisut sekä sen sihteerin plogit ovat hyvää luettavaa. Kirkko on – ja onpa tainnut alusta alkaen olla – tilanteessa, jossa sitä haastetaan. Totta on, että väkimäärät esim. ev.lut. kirkossa eivät ole lisimään päin, mutta kysyä sopii, onko vika ”tuotteessa” vai tavassa tuoda se esille eli ”markkinoinnissa” sekä ajan henkeen sopivana sanomana. Monihan kovasti arvostaa kirkon diakoniatyötä ja heikkojen puolustamista. Henkisyys ja hengellisyys näyttää saavan lisää jalansijaa kiireen ja kilpailun maailmassa sekä monien kyllästyttyä materian ja asemien keruuseen. Haetaan syvempää elämisen kokemusta ja tähän tarpeeseen toki vastaajia löytyy monia muitakin kuin kirkkp, joka on siis kilpailuasemassa ihmisten ajasta ja kiinnostuksesta.