Keväinen päivä pääsiäisen alla Kuopiossa Kanttilassa oli alkanut mukavasti. Minnan salonkiin oli kokoontunut kahvin ja kahvileipien äärelle joukko hyviä ystäviä. Tosin äskeinen Minna Canthin ja Juhani Ahon kiivas keskustelu naisten tasa-arvosta ja Minnan näytelmistä oli jättänyt hetkiseksi kireän ilmapiirin. Minna Canth uppoutui nojatuoliinsa rauhoittaakseen kiihtynyttä mieltään. Jean Sibelius vilkaisi tuuheiden kulmakarvojensa alta mietteissään. ”Voi noita kirjailijoita!”, hän vaikutti tuhahtavan.
Hetken kireys tuntui kuitenkin katoavan nopeasti. Canth nousi nojatuolistaan ja ryhtyi hyvän emännän tapaan kaatamaan lisää kahvia vierailleen. Kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldt kohotti kuppiaan kahvipannua kohden ilmaisten, että kupponen lisää maistuisi.
Kun vieraat olivat saaneet lisää kahvia, Minna vaikutti mietteliäältä. Kahvipöydällä oli avoimina kaksi Minnan kirjoittamaa näytelmäkirjaa, Työmiehen vaimo ja Anna Liisa. Vaikka näytelmillä oli ikää yli 100 vuotta, ei niiden viesti vieläkään ollut vanhentunut. Naisten palkkauksen epätasaisuus, perheväkivalta, alkoholismi tai naisten syyllistäminen perheissä olivat edelleen jatkuvana huolena.
”Mitä ne nahistelemme näistä asioista tässä pääsiäisen alla!”, rouva Canth huudahti, ”Vaikka twiittaankin säännöllisesti näistä asioista edelleen, haluan pääsiäistwiittieni olevan jotain muuta.”
Minna ojentautui ja ihmeellisen roimalla kädenheilautuksella hän pyyhkäisi näytelmäkirjansa pöydältä lattialle. ”Puhumme noista asioista myöhemmin! Ei enää politikointia tai puheita Sipilästä. Se kiihdyttää liikaa mieliämme.”
Kahvipöydälle jäi enää yksi kirja, jota oli selvästi luettu moneen kertaan. Niin kulunut se oli. Minna Canth otti jo käytössä nuhjaantuneen Tuomas Kempiläisen teoksen Kristuksen seuraamisesta käsiinsä ja uppoutui sen ääreen muutamaksi hetkeksi. Hiljainen hetki ei ollut laisinkaan painostava, vaan tervetullut. Ilmapiirin täytyi vieläkin hetkisen puhdistua äskeisen kiihkeän keskustelun jäljiltä. Hiljaisena hetkenä Sibelius vaikutti hyräilevän jotain silmät kiinni, Venny oli kaivanut piirroslehtiönsä esille ja hahmotteli istuvan Minnan ääriviivoja. Juhani Aho vain keskittyi kahviinsa ja naposteli pikkuleipiä.
”Nyt taisin keksiä!”, rouva Canth tokaisi niin innostuneesti, että Venny onnistui säikähdyksissään vetäisemään viiksikarvan Minnan kasvoille piirrokseensa lyijykynällään. ”Tuomas Kempiläinen on aina innostanut minua. Ikivanha kirja tämä Kristuksen seuraamisesta, mutta ai että se on hyvä!”, Minna hykerteli. ”Palmusunnuntain twiittini saa olla tiiviydessään tämä: Ota palmunoksasi, seuraa Jeesusta. Tervehdi riemulla ratsastavaa kuningasta! Hän on tullut sinua varten.”
Aho, Sibelius ja Soldan-Brofeldt olivat hiljaa. Mietteliäät ilmeet kertoivat, että asiaa prosessoitiin. Kohta keskustelu alkoi uudelleen, tosin nyt Minnan uuden twiitin pohtimisessa. Yllättäen vaiteliaampi Sibelius mietti palmunoksan hankkimista ja osallistumista palmusunnuntain messun kulkueeseen. ”Mistäköhän hän tuonkin ajatuksen keksi?”, Minna huomasi pohtivansa mielessään. Säveltäjien tiet ovat ihmeellisempiä kuin kirjailijoilla.
Varmasti kannatettava ajatus. Tälläkin aukeamalla kommenttiketjussa mietitään vakaumuksellinen kristitty ilmauksen sisältöä. Näyttää siltä, että vastaukseksi saadaan kovin markkinavetonen tulema.
Hieno suunnitelma! Toivottavasti ottaa tuulta allensa. STI tekee tärkeää työtä ja sen soisi jatkuvan ja kehittyvän.
Ei hassumpaa. Teologiaa ja suomalaista kristillisyyttä tämä ainoastaan rikastuttaa.
Onhan se yliopisto-opetuskin tietynlaista propagandaa, mutta soisi nyt että siinä pidettäisiin sentään joku taso myös ajattelun vapauden suhteen. Kerran yliopistolla menin ”herätysliikedogmaatikon” luennolle kun teema kiinnosti. Siellä oli ”vain vääriä” kysymyksiä. Tuollainen henki ei sovi minusta yliopistoon. Helsingin yliopiston luennoilla teol. tdk: ssa on aina ollut hyvä ja avoin, kyselyä ja kritiikkiä arvostava henki. Niin sen tulisi ollakin.
STI jakaa näköjään valmistuville tohtoreilla jo väitöskirjan loppuun saattamiseen apurahoja. Yritetään ostaa selvästikin myötämielistä suhtautumista tulevilta yliopiston päättäjiltä. Rahahan se on kun ratkaisee.
Luin tässä paremman puutteessa Antti J. Pietilän jättimäistä III osaista ’Kristilistä dogmatiikkaa’. (1931), Kirja on hirmuisessa sanahelinässään ja – tulvassaan (melkein sivun mitaisia virkkeitä/saksalaisvaikutusta?) lähes tyylipuhtaasti puhdas kaikesta tieteellisestä objektiivisuudesta.,Se on kuin suuri kristillisen uskon apologia tehtävänään halveksia ja painaa muut uskonnot ’primitiivisiksi’ ’alemmiksi’ uskonnoiksi. No se oli muutenkin tuo 30-luku perin pimiä monila muillakin kuin dogmatiikan alueilla-.
Toivottavasti viimeinen osa anta jotainmyös tietellisessä mielessä.
”Helsingin yliopiston luennoilla teol.tdk:ssa on aina ollut hyvä ja avoin, kyselyä ja kritiikkiä arvostava henki.”
Jaa. Muistan useammankin eksegetiikan luennon, kun muutamat luennoitsijat avoimesti naureskelivat/ylimielisesti hymähtelivät ”väärä-oppisille” kysymyksille tai ”vääräoppisten” eksegeettien tutkimustuloksille.
Voi olla, että STI:ssä valtaenemmistö katsoo jotkin kysymykset ”vääriksi”, mutta ihan sama pätee myös teologisessa tdk:ssa, erityisesti eksgetiikan laitoksella, nykyään osastolla.
Hienoa proosaa!
Tämä on itse asiassa huomisaamun lukion aamunavaus. Pari asiaa piti kehitellä samaan tekstiin, joten miksipä ei kirjoittaa novellinkaltainen tarina, jossa historian henkilöt ihan piruuttani sijoitan nykypäivään.
Ville
Kiitos erinomaisesta tekstistäsi