Katsoin aamulla peilistä parrakasta miestä. Siitä lähti sitten ajatukset harhailemaan. Mieleeni tuli Marxin veljeksistä nimenomaan Karl. Hän oli tunnetusti myös parrakas. Tosin pakko tunnustaa, että hänen partansa ainakin kuvissa on muhkeampi. Hän kirjoitti teoksen: Pääoma, jonka sisältöä en tunne. Pääomista puhutaan nykyisin paljon omasta ja vieraasta. Mitä sitten on vieras pääoma? Lainattua vai varastettua? Ei kai se kovin kauan ole vierasta, kun sen lompsaansa saa. Joskus sanotaan, että sotkeentuvat omat ja vieraat varat. Onhan se luonnollista, jos kaikki on samassa taskussa, niistä harvoin näkee, että tämä tuntuu niin omalta. Korvamerkeistä myös puhutaan, mutta en ole vielä nähnyt lovia muualla kuin lenkkipolun levähdyspenkin reunassa. Miten sattuukin olemaan ihan kunniallisilla ihmisillä puukot mukana, ehkä juuri loveamista varten. Naantalinkin pömpelissä on Peppe käynyt ja nykertänyt siihen kunnon jäljet.
Pääoma voisi olla vaikkapa kulttuuria. Slaavilainen kulttuuri on hienoa paidat housunpäällä ja tanssii tripaskaa, soittaa balalaikkaa, mutta se on vierasta suomalaisille ei taivu eikä jaksa. Taannoin ministeri puhui vakavana, että tarvitsemme ulkomaista pääomaa, muuten emme selviä. No, pääomaa tuli kyllä ja hedelmän nautimme nyt. Jos Fortum ei olisi myynyt niitä lankojaan, niin korotus olisi varmaan 60% nyt sentään selviämme kolmellakymmenellä. Vieraan pääoman piti tuoda meille autuutta ja se on nyt varmaakin tätä mitä nyt nautimme. Eri asia on kokonaan se, että osa omasta pääomastamme tuppaa muuttumaan vieraaksi. Pääomahan on heti meille vierasta, kun se on saavuttanut paratiisin aurinkotuolin ja uima-altaan baarin.
Sähkön siirto kallistuu? Miten sähköä siirretään niin, että syntyy korvattavaa? Eikö se sähkö juokse ihan itekseen luvallisia ja luvattomia teitä. Jos ostaa valmiit langat joissa sähkö juoksee ihan ilman hoputtamista, niin huikia on uskua, että on laitapeliä. Kun puu kaatuu linjalle, niin kenen syy ja kenen puu. Eikö katkoksen aiheuttavan puun pitäisi maksa korvausta. Jos ajan autollani tehden hallaa jollekkin, niin minulta maksua vaaditaan. Katkennut lanka ja kaatunut puu miettivät mitäs nyt tehhään? Laitetaan joku sinne minne lanka johtaa ja esitetään ukaasi, maksat lisää niin saat sähköt, jotka me teiltä katkaisimme. Jokunenkymmentä miljoonaa kärttyinen kansan käsi kokosi, vaikka sitä ehkä koitettiinkin pienentää sulle mulle menetelmällä. Kaikki on kuulemma Suomen lain mukaista. Kuka ne lait laati? Eikö periaate pitänyt olla: Jos asia ei ole kohtuus, se ei voi olla lakikaan. Mutta voiko se kuitenkin olla niin, että maassa syntyy hyvää, joka ei ole keltään pois? Vai onko pieneläkeläinen samaa mieltä. Ihan niinkuin vuoden vaihde olisi ottanut enemmän vaikka toisille sataa ovista ja ikkunoista. Onko tämä kateellisen panettelua, on tietysti, mutta myös sitä, että ahneudesta pitäisi saarnata kaikissa kirkoissa ja erityisesti uutisten yhteyteen voisi laitta tietoiskun: Ahneus on synti! Jos et muista mitä synti merkitsee niin se kerrotaan seuraavissa uutisissa.
Joona Ojanen :”Ja edelleenkään ei ole osoitettu että yksikään jumala on olemassa tai että universumia on luotu.”
Em. ilmaisua voi pitää seurauksena ihmisen sielussa ja mielessä tapahtuneesta subjektiivisesta tietoisesta tai alitajuisesta arviointiprosessista, jossa etusijalle on asetettu oletus, jossa kuvannollisesti ”puut tekevät tuulen” ja ”hiekkaan painuneet jäljet” tekee hiekka.
Kiitos Atso Eerikäiselle pyrkimyksestä selvittää arviointiprosessia, jossa aistihavaintojen piiriin kuuluvasta välineiden maailmasta siirrytään ”intuitiivisesti” näkymättömään arvojen maailmaan, jonka ymmärtäminen sulkee sisäänsä mm. menneisyyden, tulevaisuuden ja nykyhetken.
”Em. ilmaisua voi pitää seurauksena ihmisen sielussa ja mielessä tapahtuneesta subjektiivisesta tietoisesta tai alitajuisesta arviointiprosessista, jossa etusijalle on asetettu oletus, jossa kuvannollisesti ”puut tekevät tuulen” ja ”hiekkaan painuneet jäljet” tekee hiekka.”
Kertoisitko Tuula vielä, miten tämä liittyy Joonan huomautuksen siitä, ettei Jumalan olemassaoloa ole osoitettu? En ymmärtänyt.
(Uskonnollisen) teologian ja luonnontieteiden yhteensovittamisessa on ainakin yksi perustavanlaatuinen ongelma. Luonnontieteissä ei voida pitää tutkimuksen perustana sitä, että oletetaan jumala, jonka toimista kaikki seuraa. Mutta toki luonnontieteiden periaatteisiin kuuluu sekin, että henkiolennot huomioidaan tutkimuksessa, mikäli niiden vaikutuksia voidaan havainnoida.
Luonnontiede itse asiassa syntyi siitä motiivista, että haluttiin selvittää miten Jumala on luomakunnan rakentanut. Monista muista uskonnoista poiketen kristinusko antoi sellaiselle tutkimukselle mahdollisuuden ja jopa kannusti luonnon tutkimiseen. Vaikka tutkimusta ei enää samasta mitiivista, edelleenkään tutkijalle ei ole mitenkään haitaksi, vaikka hän olettaisi tutkivansa Luomakuntaa. Kunhan on valmis oletuksestaan luopumaan, jos tutkimus sellaiseen lopputulokseen johtaa. Nykyinen luonnontiede ei ole kumonnut oletusta Jumalasta. Ja filosofiankin puolella asia on avoin.
”… edelleenkään tutkijalle ei ole mitenkään haitaksi, vaikka hän olettaisi tutkivansa Luomakuntaa. ”
Tutkimuksen lähtökohtana tuo on haitaksi, tutkijan omana uskomuksena ei välttämättä.
”Nykyinen luonnontiede ei ole kumonnut oletusta Jumalasta.”
Tämä kumoamispyrkimys on yllättävän yleinen virhekäsitys. Oletus jumalista, muistakaan kuin kristittyjen, ei kuitenkaan kuulu luonnontieteelliseen tutkimukseen.
En esittänyt sellaista väitettä, että luonnontiede pyrkisi kumoamaan Jumalan olemassaolon mahdollisuuden. Tosin kiihkeimmät ateistisaarnaajat ovat virheellisesti väittäneet luonnontieteen siihen pystyneen.
”En esittänyt sellaista väitettä, että luonnontiede pyrkisi kumoamaan Jumalan olemassaolon mahdollisuuden.”
Minä tai muut lukijat emme osaa lukea ajatuksiasi 😉 Koska kuitenkin mainitsit, ettei “nykyinen luonnontiede ei ole kumonnut oletusta Jumalasta”, halusin todeta, että oletus jumalolennoista ei edes ole tutkimuksen kohteena.
Ajatus olisi kyllä ilmennyt tekstistä esimerkiksi lukemalla koko kommentti tai edes kritisoimaasi luonnontieteen saavutuksia kuvaavaa lausetta edeltävä lause, joka kuului: ”Kunhan on valmis oletuksestaan luopumaan, jos tutkimus sellaiseen lopputulokseen johtaa.”
”Em. ilmaisua voi pitää seurauksena ihmisen sielussa ja mielessä tapahtuneesta subjektiivisesta tietoisesta tai alitajuisesta arviointiprosessista”
Sielussa tapahtuva arviointiprosessi? En heti Tuula löytänyt tätä osaa ihmisen kehosta. Voitko tarkentaa missä se sielu on ja miten sen olemassaolo on todistettu?
Kari, kuten jo sanoin, luonnontieteessä ei jumalolentoja tutkita eikä oleteta lainkaan. Jos niin kävisi, että esim. teologinen tutkimus osoittaisi jumalia kuitenkin olevan, niistä toki tulisi luontevasti myös luonnontieteiden tutkimuskohteita.
Risto, kuten jo sanoin, on koko joukko luonnontieteilijöitä, jotka olettavat Jumalan olevan olemassa. Ja heillä siihen täysi oikeus. Kyseisten luonnontieteilijöiden tiedettä popularisoivia ja sen perusteita pohtivia kirjoja on nyt kysymyksessä olevan hankkeen puitteissa tarkoitus jopa kääntää.
”… on koko joukko luonnontieteilijöitä, jotka olettavat Jumalan olevan olemassa. Ja heillä siihen täysi oikeus.”
Aivan Kari, minäkin totesin saman asian aiemmin tässä keskustelussa. Puhuinkin siitä, että luonnontieteellisessä tutkimuksessa olettamus Jumalasta (jumalista) ei vaikuta, mikäli noudatetaan tieteellisen menetelmän kriteerejä. Se, että luonnontieteilijä kirjoittaa uskonnollisen kirjan, on ihan ok. Luonnontiedettä se ei ole.
”Luonnontieteissä ei voida pitää tutkimuksen perustana sitä, että oletetaan jumala, jonka toimista kaikki seuraa. Mutta toki luonnontieteiden periaatteisiin kuuluu sekin, että henkiolennot huomioidaan tutkimuksessa, mikäli niiden vaikutuksia voidaan havainnoida.”
Fakta on se, että luonnontiede an sich ei tutki mitään, mutta ”joku tutkii, oivaltaa, päättää ja valitsee”, ja tuo joku on aina ihminen subjektiivisine, näkymättömässä todellisuudessa muodostettuine arvomaailmoineen, välineineen ja arviointiprosesseineen, joten luonnontiede ei koskaan sisällä mitään objektiivista, ihmisestä riippumatonta tietoa uskosta sellaisen olemassaoloon puhumattakaan.
”Fakta on se, että luonnontiede an sich ei tutki mitään, mutta ”joku tutkii, oivaltaa, päättää ja valitsee”, ja tuo joku on aina ihminen …”
Fakta on sekin, että tuo on fakta kaikessa tieteellisessä, jopa teologisessa, tutkimuksessa. Ja jos havaintoja jumalallisesta toiminnasta saataisiin, olisi luonnontieteellinen tutkimus etunenässä niitä hyödyntämässä. Jos havaintoja tulisi vaikkapa Ukko Ylijumalan teoista, luonnontieteilijöiden olisi varmaankin helpompi suhtautua niihin ennakkoluulottomasti kuin kristittyjen teologien 😉
Risto Korhonen,
valitettavasti tämä suuntaus on ainakin ateistisille/materialistisille ”luonnontieteilijöille” tutkimaton läntti jopa heidän omassa tietoisuudessaan:
Fenomenologia (kreik. φαινόμενoν, fainomenon, ilmenevä, ilmiö; kreik. λόγος, logos, puhe, oppi) eli oppi ilmiöistä tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan. Se on filosofian tutkimussuuntaus ja oppi, joka pyrkii tutkimaan tietoisuuden rakenteita havaintokokemuksessa.
Termillä ”fenomenologia” on ollut filosofian historiassa kolme eri merkitystä, joista yksi on johdettu G. W. F. Hegeliltä (1807), yksi Edmund Husserlilta (1920) ja yksi Martin Heideggerilta (1927). (Wikipedia)
Tuula, en kyllä millään usko, että sinulla olisi hallussasi tieto tai ymmärrys ateistien mielestä ja niiden tutkimattomista länteistä.
Oletko todella sitä mieltä, että fenomenologiaa ymmärtääkseen on välttämätöntä olla uskonnollinen? Jos näin on, onko jokin uskonto tässä suhteessa muita parempi?
Tuula, sopiiko että kommentoisit myös minun vastaukseni, etkä aina aloittaisi uutta kommenttia jostain toisesta asiasta? Tällä tavalla on hankalaa keskustella.