Maahanmuuttajat elävät keskellämme seurakunnissa ympäri Suomea. Riippumatta siitä, mitä maan hallitus tulee tekemään, uusia tulijoita tulee riittämään. Tulon syitä on monia. Ilmiö ei ole uusi. Muutaman vuosikymmenen poikkeusta lukuun ottamatta tulijoita maahamme on ollut aina. Tulijat ovat yleensä asettuneet Suomeen niin hyvin, että olemme jo unohtaneet monien heistä tulleen joskus turvapaikan hakijoina.
Parhaillaan keskustellaan siitä, pitäisikö Suomen rajat sulkea turvapaikanhakijoilta, koska kansalaiset ovat huolissaan itsellemme vieraista oloista tulevien suuresta määrästä. Asiaan liittyy tärkeä eettinen näkökulma, jota ei saa unohtaa. Vaikka joukossa olisikin väärin perustein maahamme yrittäviä, viranomaiset eivät voi tutkimatta tietää, ketkä sellaisia ovat. Jos rajat suljetaan kaikilta maahamme yrittäviltä, tilanne on verrattavissa siihen, että kuulemme jäältä avunhuudon. Jokainen normaali ihminen reagoi silloin vaistomaisesti ja ottaa selvää, onko joku hukkumassa ja pystynkö auttamaan. En usko, että kovin moni kääntäisi silloin selkänsä toivoen jonkun muun ottavan asiasta selvää.
Seurakunnat ovat lähteneet ottamaan selvää apua huutavista ja tarjonneet pelastavaa kättä. Moni turvapaikanhakija onkin kokenut seurakunnan turvapaikkana viranomaisten päätöstä odottaessa. Tässä tilanteessa seurakunnissa joudutaan myös selvittämään, voivatko seurakunnan yhteyteen hakeutuneet liittyä seurakunnan jäseniksi. Turvapaikanhakijoiden kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen kuin maassa jo asuvien kohdalla.
Seurakuntien yhteyteen hakeutuville maahanmuuttajille tärkeä asia on mahdollisuus tulla osaksi yhteisöä. Kristuksen ja seurakunnan yhteyteen kutsuja ei voi vain kertoa sanomaa ja toivoa jonkun muun huolehtivan seurauksista, vaan hänen on itsensä elettävä sanoman edellyttämällä tavalla. Siihen kuuluu ”vieraan” vastaanottaminen tavalla, jonka Raamattu meille opettaa. Siitä voi lukea lisää Raamatusta.
Omista lähtökohdistaan kirkko todistaa aina ja kaikkialla Kristuksesta ja kutsuu kaikkia ihmisiä Kristuksessa pelastavan uskon yhteyteen. Kirkolla ei ole lupaa sulkea ketään pelastavan uskon ulkopuolelle. Tämä on periaatteessa selvä asia. Jokaisen kohdalla tämä todistus tarkoittaa lähimmäisen auttamista ehdoitta. Se on keskeinen uskostamme nouseva asia.
Silloin kun kyse on tilanteesta, jossa ihminen haluaa vaihtaa uskontoa, tarvitaan paljon harkintaa. Vuosikymmenien varrella moni muslimikin on halunnut liittyä seurakunnan yhteyteen ja on saanut kasteen. Tämäkään asia ei enää ole uusi. Kirkkoherran johdolla tuolloin on kuitenkin selvitettävä monia asioita, sillä myös seurakunnat kantavat oman vastuunsa tilanteesta ja kasteen seurauksista. Toivonkin, että Kirkon lähetystyön keskuksen sivuilta löytyvä, kaikkien kristillisten kirkkojen ja suuntausten hyväksymä, tähän liittyvä asiakirja tutkittaisiin nyt huolellisesti. Sen löytää osoitteesta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content29EE93.
Suomen Lähetysseura on tuottanut seurakuntien avuksi tilattavat koulutukset ”Hyvää turvaa” ja ”Ystävänä maahanmuuttajalle”. Niiden avulla voimme jatkaa keskustelua.
Seppo Rissanen
Toiminnanjohtaja
