Tahtoisin voida tuntea myötätuntoa piispojamme kohtaan, vaan en oikein voi. Kun esikoislestadiolaisten piirissä Kotimaan tietojen mukaan on myös kastettu lapsia maallikkovoimin, voi tuntua yhtäkkiseltä, että ongelma olisi uusi ja yllättävä. Mutta se ei ole.
Joitakin vuosia sitten ns. Luther-säätiön piirissä tapahtui Ruotsissa toimituksia, joissa säätiön tulkinnan mukaan Kenialainen piispa vihki muutamia suomalaisia mieshenkilöitä papeiksi. Jonkin ajan kuluttua tällaisen vihkimyksen kohteeksi päässyt mies kastoi lapsen vanhempien pyynnöstä Suomen ev.-lut. kirkon papin lapsen. Kaste ilmoitettiin ev. – lut. seurakunnalle, jossa kaste pahaa aavistamatta vietiin kirjoihin ja kansiin. Kun tätä asiaa sitten selvitettiin, kirkossa ei voitu ottaa kantaa, että kaste olisi ollut pätemätön. Ei siitä huolimatta, että pappina itseään pitänyt ja kasteen toimittanut henkilö ei ollut minkään Suomen ev. – lut. kirkon tunnustaman uskontokunnan pappi.
Piispat eivät voineet muuta todeta, kuin että oikein eli vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen tehtyä kastetta ei voi enää toimittaa uudelleen, kun sen kristitty on kerran toimittanut. Asetelma oli sama, kuin helluntailaisten tapauksessa. Helluntailaisten maallikoiden toimittamat aikuiskasteet eivät olleet aikaisemmin tuoneet isompaa ongelmaa eikä luterilaiseen kirkkoon liittyvän helluntaikasteen saaneen kastetta enää uudistettu. Useimmat helluntaiseurakunnat eivät Suomessa olleet edes uskonnollisiksi yhteisöiksi rekisteröityjä, vaan parhaimmillaankin tavallisia rekisteröityjä yhdistyksiä. Ei siis ollut edellytetty pätevästi kastavalta henkilöltä edes uskonnollisen yhdyskunnan piirissä tehtyä toimitusta.
Kun esikoiset nyt kuulemma kastavat maallikkovoimin lapsia, kirkon on ohjeistettava kirkkoherransa vakiintuneen käytännön mukaisesti ottamaan lapset seurakunnan rekistereihin kastettuina, jos vanhemmat lapsensa rekisteröitäviksi tarjoavat.
Jos tähän asiaintilaan olisi haluttu voitavan reagoida toisin, se olisi pitänyt tehdä silloin kuin tämän tilanteen mahdollisuus oli nähtävissä ja käsitettävissä viimeistään Luther-säätiön toiminnan käynnistyessä. Kun mitään ei silloin tehty, ja paragraaffit ovat samat kuin ennenkin, nyt mennään sitten näin. Ja pulinat pois, vaikka muuta tahtoisi.
Kiitos kirjoituksesta. Kun nyt tavallisena ev.lut. kirkon jäsenenä näitä suoritettuja kasteita kotimassa ja ehtoollisia Roomassa seuraa ynnä Kotimaan sivuilla olevia kirjoituksia niistä, niin ei voi kun hämmästellä.
Mistä ihmeestä oikeastaan on kysymys? Eikös homma ole oikein hanskassa kellään?
Kyllä maailmassa ristejä ja ristiriitoja riittää. Miksi lapsen kastamista ja ehtoollisen jakamista koskeva sakramenttiseparatismi on erityisasemassa verrattuna esim. pappisvihkimykseen tai avioliittoon, jotka ortodoksi- ja katolisessa kirkossa ovat myös sakramentteja?
Risto Voipiolta – jälleen kerran – erittäin hyvä kirjoitus.
Kirkon omat rivit ovat hajoamaisillaan, sopivasti löytyi tällainen ”hyvä, mutta vaaraton vihollinen,” joka yhdistää porukan lähes laidasta laitaan. Piispoille oiva tilaisuus osoittaa opillista jämäkkyyttä.
Tuskin. Koko Luther-säätiötä olisi syntynyt, Ellei kirkko olisi kieltänyt ordinaatiota eräiltä.Vain siksi tarvittiin oma piispa jne.
Pekka, eikö se ole niin että jotkut miehet kieltäytyivät pappisvihkimyksensä yhdessä naisten kanssa vai muistatko väärin ?
Suo siellä, vetelä täällä.
Ei kenialainen piispa ole vihkinyt Missionsprovinseniin kuin piispan eli Arne Olssonin. Hän sitten on vihkinyt pappeja, ensimmäisenä suomalaisena Niko Vannasmaa.
Kimmo, olet oikeassa. Unohdin sen ruotsalaisen siinä välissä. Mutta se ei muuta asiaa. Nimet eivät ole tässä tärkeitä, vaan prosessiin osallistuneiden status/statuksen puute.
Tietysti kirkon kannattaa ottaa jäseneksi maallikoiden kastamat lapset, jos vanhemmat tahtovat. Ovathan lapset tällöin evankeliumin piirissä ja tulevia kirkollisveronmaksajia. Kyse on siitä, haluavatko vanhemmat? Jos nyt haluavat, niin kuinka kauan? Joka tapauksessa ”villi toiminta” pyhien asioiden ympärillä ei ole hyväksi kenellekään. Luther säätiön toiminta ei ole villiä, vaan kaikki tapahtuu hyvässä järjestyksessä, sakramentteja ja niiden luterilaista kristinoppia kunnioittaen. Valitettavasti esikoislestadiolaisten kastekäsitys ei ole luterilainen, vaan enemmänkin babtistinen. Miksi he haluavat liittää maallikoiden kastamat lapset kirkkoon, vaikka eivät hyväksy kirkon kasteopetusta?