Tänään on kulunut vuosi elämäni pahimmasta hetkestä sairaalan heräämössä. Se hetki, kun kirurgi seisoo vakavana sängyn vieressä ja selvittää mitä leikkauksessa jouduttiin tekemään. Se pysyy mielessä. Vuosi on muuttanut elämäni tyystin. Olen joutunut opettelemaan kävelyä uudelleen, minut on vieroitettu pyörätuolista ja opetettu nelipistekävelemään kyynärsauvojen tuella. Olen saanut palata tekemään sitä työtä, johon minut on kutsuttu, sitä työtä, jota saan oppia tekemään yhä uudelleen ja uudelleen.
Tänään saarnani yhteydessä Riitta-kanttori lauloi pyynnöstäni laulun, joka saa minut itkemään, joka kerta kun luen sanoja tai laulan sitä. Tom Hollménin Tule kaikeksi mulle – laulussa todetaan: ”Tule kaikeksi mulle, Herra Jeesus, / sinun rististäsi turvan löysin vain. / Vaikka onkin synkkä yö, / aallot aina vastaan lyö, / rauhasi suojaan, / rauhasi suojaan tulla sain”. Nuoren seurakunnan veisukirjasta tuttu laulu kertoo uskosta, lujastakin luottamuksesta Jumalan huolenpitoon kaikkien vaikeuksien ja haasteiden keskellä. Vaikka nytkin jokainen päivä on taisteluhaaste, tulikoe, en ole mielestäni kadottanut uskoa armolliseen Jumalaan tai katkeroitunut elämänmuutoksesta. Taustalla on mutsilta periytyvä elämänhalu ”kyllä me tästäkin selviydytään”.
Paljon on tapahtunut vuoden aikana. Tällä hetkellä kaikki sujuu hyvin uudella proteesilla. Pystyn työskentelemään normaalisti. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Pystyn kävelemään jo pitkiäkin matkoja tukeutumalla vielä kyynärsauvoihin. Väillä tympäisee ja ottaa päähän tämä avuttomuus, onneksi saan apua pyytäessäni sitä. Hämmästytin fysioterapeuttiakin viime viikolla: ”silmät ymmyrkäisinä katselen miten hyvin kuljet sisätiloissa ilman sauvoja”. Tälläinen hämmästynyt palaute rohkaisee hurjasti. Täältä tullaan elämä!
Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta, Oulu
Kiitos tekstistäsi
Julkaisin sen naamakirjassa aikajanallani
Siunauksen toivotuksin
Kiitos elämänmyönteisestä kirjoituksestasi! Kiitos uskon Antajalle!
Juha!
Kiitos.
Fysioterapeuttisi myönteisestä kommentista päättelen, että kuulut siihen tunnollisten ja sinnikkäiden kuntoutujien joukkoon, joka ajoittaisista väsymyksen hetkistä huolimatta jaksaa ja ymmärtää tehdä myös oman osuutensa kuntoutumisprosessissa.
Sitkeyttä prosessissa edelleen toivottelen.
Onpa mieltä virkistävää lukea tällainen aidon elämän kuvaus, elämän, jonka turva on Jumalassa. Elämän, jossa ihminen tekee sen minkä sillä hetkellä voi. Se on armoa.
Kiitos kirjoituksestasi. Rohkaiseva ja perusasiasta muistuttava jokaiselle elämän ei aina todellakaan helpoissa käänteissä elävälle.