Ihmisen täytyy syntyä uudesti!
Miksi täytyy? Mielestäni siksi, että kaikki ihmiset haluavat päästä taivaaseen.
Taivaaseen, Jumalan Valtakuntaan, päästään jo täällä ajassa. Se tulee ihmiseen sisäisesti, uudestisyntymässä.
Jokainen ihminen on syntynyt tähän maailmaan ja siihen viittaa Jeesuksen sanat Joh. 3:4, “.. jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä Jumalan valtakuntaan”
Ihminen syntyy luonnollisesti vain kerran ja Hengestä vain kerran.
Joh. 3:6, “Mikä lihasta on syntynyt, on liha ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki”.
Neljännen jakeen “.. ja Hengestä”, tarkoittaa uudestisyntymää, niinkuin Jeesus 3. jakeessa sen sanoo.
Kaikki luotu katoaa, on tulelle talletettu. Siksi katoava ei voi periä katoamattomuutta.
Se Jumalan valtakunta, joka ihmisessä on tullut uudestisyntymässä, on katoamaton, iankaikkisuuteen kelpaava, nyt näkymätön ihminen. Tuo savisilmille näkymätön voi jo täällä ajassa nähdä iankaikkisuuden:
2. Kor. 4:18, “meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Tämä mullistava statuksen muutos, joka kestää iankaikkisuuden tilan taivaassa on tarjottu uudestisyntymässä. Jeesus ja hänen lunastuksensa vastaanottaneet tietävät asian laidan jo täällä ajassa.
Matias Roto, tukeudut kirkon opetuksiin eli kun keskustellaan niin pyritään todistamaan omaa ”tietoa” jonkun ”suuremman” esittämillä ajatuksilla eli nyt sinä tuot esille tueksesi kirkon, mitä on kirkon opetus, voiko sen mukaan elää ja luottaa että se on kalliolle perustettu?
Otetaampa esimerkki elävästä elämästä, onko kirkon opetus koko sen historian ajan pysynyt samana esim aviorikkojia, homoja, noitia, ns ”uudestikastajia”, kastamattomia, toisuskoisia, uskontopakkoa suomessa, maahanmuuttajia jne…. kohtaan?
Onko kirkko tuominnut joitakin edellä mainituista?
Nyt kun lukee komenttejasi niin tuntuu kuin ei olisi mitään muuta kuin kastamattomat joita tuomitaan eli kastamattomat eivät voi pelastua, kaikille muille luvataan pelastus tekipä mitä tahansa ja eläisi kuinka tahansa?
Kirkkoa ei ole kutsuttu tuomitsemaan vaan vapauttamaan: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.”
Reijo: ”Matias perustelee “pelastuksen tien” vedoten Augsburgin tunnustukseen. Rauli sitten romuttaa sen, muttei sano, että järjestönsä oppi kulkee Vartiotornin tunnustuksilla viitoitettua tietä. ”
Reijo, vihjailet ja jopa väität, että Rauli ei puhu totta, vaan peittelee järjestönsä oppia! Tämähän ei ole totta! Hänhän nimenomaan kertoo avoimesti olevansa Jehovan todistaja. Muistan, että joskus 60-luvulla kyyditsin Kemijärvelle Tuure Vapaavuorta, silloista kirkon Lähetysseuran Afrikan lähettiä. Kysyin häneltä, mitä mieltä hän on eräästä yhdistyksestä. Tuure vastasi hetken mietittyään viisaasti, että jokaisessa astiassa on oma makunsa ja jatkoi: ”Mutta tässä yhdistyksessä on aivan erityinen makunsa!” Siihen loppui minun arvostelu- ja parjaushaluni sillä kertaa!
Muistuttaisin tässä yhteydessä Kooreksesta, jota Herra kutsui paimenekseen ja voidelluksensa (Jes 44:28; 45:1, vrt. Esra 1:1)! Hänen ”erityismakunsa” oli, että Koores oli zarathusralainen pakana ja epäjumalanpalvelija, jonka Herra itse, kun Koores oli tehtävänsä tehnyt, aikanaan ”siivosi” maisemista!
Vaikken itse ole Jehovan todistaja, ole julkisesti halunnut hyväksyä kristityiksi, kun he uskovat Raamatun olevan Jumalan sanaa ja tunnustavat Kristuksen Jeesuksen uskonelämän perustaksi. Olkoonkin, että näissä asioissa meillä itsekullakin on omat vivahteensa, jotka poikkeavat toisistaan. Iloitsen myös Raulin toteamisesta, että meillä on yhdensuuntaisia näkemyksiä ikuisesta helvetistä.
Nämä ja totuuksia, jotka nousevat perustellusti Raamatusta. Totuus on Majesteetti, Herra itse, jonka edessä on syytä kumartua maahan saakka, tulivatpa ne meitä vastaan miltä suunnalta tahansa! Jokaisessa totuudessa Jumalan Poika itse tulee meitä aina vastaan! On syytä huomata, että Hän tulee joskus aivan ”outona” ja jopa pakanallisessa valepuvussa joskus vastaamme. Maailmankaikkeuden Herralla on kyky ja valta tähän. Hän myös tuomitsee oikein jokaisen nupin aikanaan, jättäkäämme se Hänen huolekseen! Samaten mielestämme jonkun harhaoppisen käännyttämisen voimme pääasiallisesti jättää Hänen tehtäväkseen!
Jos tulemme niin ”raittiiksi” kuin Efeson seurakunnassa, ettei voi pahoja sietää, vaan siivoamme ne omista maisemistamme, siinä voi käydä, että ”ensimmäinen rakkaus” menee luudan mukana saman tien (Ilm 2:1-7). Eikö ole niin, että jokainen ihminen on kovin kalliilla rahalla, nimittäin Karitsan verellä ostettu. Antakaamme meille ja heille vielä mahdollisuus tehdä parannus, tulle mielenmuutokseen, kun vielä peukalomme liikkuu!
Raamatun tasolle ja monien kohdalla jopa yläpuolelle arvostettuun Augsburgin tunnustukseen palaan myöhemmin.
Tavoitit jotakin olennaista uskonnollisissa keskusteluissa, Reino. Olet pannut merkille saman kuin mitä minunkin havaintoni osoittavat: monille merkitsee enemmän se, kuka sanoo kuin se mitä sanotaan.
”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää”, sanottiin Jeesuksellekin. Toki sanoja sai erinomaisen myönteisen vastarepliikin Kristukselta, joka näki vilpittömyyden. Me emme toisten arviointiin kykene, siksi pidättäytykäämme leimakirveen heilutuksesta.
Olet Reino erikoinen yksilö. Tiedän ja tunnen toki muitakin, jotka uskaltavat kahden kesken puolustaa Jehovan todistajien näkemyksiä, joukossa jopa pastoraalitutkinnon suoittaneita. Mutta että julkisesti- monet näkevät sellaisen hengellisenä itsemurhana.
Nyt tietysti voisi olettaa, että minä näkisin sinut Reino ikuiseen elämään johtavalla tiellä kulkijaksi. Ja niin minä teenkin. Siitäkin huolimatta, että et kuulu meidän maailmanlaajuiseen veljesseuraamme.
Minulla on näet sellainen positiivinen asenne lähimmäisiimme: kaikki ovat potentiaalisia ikuisen elämän saajia. Jos joku sitten ei sellaista lahjaa Luojaltamme saa, ei se ole minulta pois. Meillä on matka kesken, ja ne, jotka ovat ylösnousemuksen varassa voivat olla oikeudenmukaisuuden toteutumiseen luottavaisia.
Raamattu nimittäin sanoo Jehova Jumalasta , että ”Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.”(Apt17:31)
Se tuomari ei jaa vääriä tuomioita.
Totta, en vihjaile, vaan väitän.
Väitän, että Raulin, niinkuin muidenkin Vartiotornin “treenamien” todistajien metodi on olla jesuiittamaisesti samaa mieltä, vaikka Itse Asia, eli Jeesus on toinen jeesus. Ei ole pelastusta kuin Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, joka on ollut niinkuin Isäkin on ollut. Tästä toisenlaisesta Jeesuksesta jo Paavali mainitsi ja varotti. Eli jehovalaisuuden juuret ulottuvat alkuseurakunnan aikaan ja oli heti tunnistettavissa.
2.Kor.11:
3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
Puhut haluistasi parjata. Sellainen ei sovi kristitylle oli kyse kenestä ja minkä suuntauksen edustajasta tahansa.
Sinun ja Raulin näkemyksiin helvetistä yhtyy erilaisten maailman- , uskomusten ja uskon edustajia, kuten esim. hindut ja budhalaiset; kumpikin ovat samoilla Raulin (sinunkinko?) linjoilla, vaikkakin mainittujen pimeyden voimien palvojien suurin saavutus on jehovalaisuuden “rangaistus”, kun hylkää Vartiotornin opit, eli haihdutaan pois kaikista rekistereistä.
Maailmankaikkeuden Herra on kertonut kaiken Pojalleen ja Poika on kertonut kaiken ystävilleen, uudestisyntyneille. Hän on myös ilmoittanut tahtonsa ja suunnitelmana Sanassaan. Ei ole mitään yksityistietoa, mikä olisi ristiriidassa Raamatun kanssa.
Berealaiset jo alkuseurakunnan alkumeterillä tarkistivat Kirjoituksista, että oliko asiat niinkuin Paavali ja Siilas julistivat. Eli tapaus on Raamatussa meille esimerkkinä, mistä Totuus on tarkistettavissa. Muuten, nuo kielitieteelliset helvetin horjuttelut eivät toimi. Helvetti on jo valmistettu: Matt. 25:41. “’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Muuten, mitä helvettiin ja taivaaseen tulee, niin sen määrittely kuuluu, asioihin, jotka vasta alkavat jäsentyä ensin Taivaan Valtakunnan kansalaisille, kun he Jeesuksen pilvissä kohtaavat. Kaikki sen jälkeinen on vain uskossa koettavissa ja omistettavissa tässä ajallisessa ajassa.
1.Kor.2:
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”.
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
Jehovalainen oppi ja raitis raamatullinen oppi eivät mielestäni korreloidu toistensa kanssa. Toista ei voi toiseen ympätä eikä toisistaan poistaa. On kysymys samasta kuin Lutherin yrityksestä puhdistaa Roomalaiskatolisen kirkon harhoja.
Olipas siinä Reijolla puheenvuoro. Kukin keskustelee tyylillään.
Reijo,
Palaan lupaamaani aiheeseen: ”Raamatun tasolle ja monien kohdalla jopa yläpuolelle arvostettuun Augsburgin tunnustukseen”. Erityisesti sen kovin poliittiseen syntytilanteeseen.
Tunnustuksenhan laati Philp Melankton, kun samaan aikaan Luther piileksi Coburgin linnassa valtakunnan kirouksen saaneena. Hän muutti henkilöllisyytensä, nimensä ja vaatetuksensa (ritari Yrjö-herra, ”Junker Jörg”, kasvatti pitkän parran ja tukan) suojellakseen itseään. Hänethän sai tappaa, kuka vain halusi ilman edesvastuuta.
Saksin keisari Kaarle V oli kutsunut valtiopäivät koolle ja pyytänyt uskonpuhdistuksen kannattajilta lausuntoa, onko aihetta hajoittaa koko liike, kuten vastustajat toivoivat. Melankton rauhan miehenä kirjoitti tällaisessa poliittisessa tilanteessa, jossa siis koko uskonpuhdistusliikettä vastustajat leimasivat valtakunnan järjestystä ja lakeja vahingoittavasta toiminnasta, hyvin säyseän selvityksen, vakuuttaen, että uskonpuhdistusliike on opillisesti täysin kunnon katolilainen liike, joka ei pyri mihinkään vallankumoukseen, vaan esimerkiksi kastaessaan lapsia, heidät liitetään edelleen kirkon ja samalla valtakunnan lakien mukaisesti myös keisarikunnan jäseniksi! Teksti alkoi hyvinkin laajalla ja mielistelevällä esipuheella keisarille, eikä siinä sanallakaan puhuttu piispojen, paavin ja pappien välittäjän asemasta ja aneitten myynnistä, vaikka näitten kritisoinnista ja vallan käytöstä koko kritiikki ja liikehdintä oli alkanut.
Teksti lähetettiin myös Lutherille ja mitäpä muuta mahdollisuutta hänellä olosuhteet huomioon ottaen oli, kuin hyväksyä teksti puutoksineen, jotta ”markkinat” pääsisivät rauhoittumaan!
Edellä olevan kuvauksen olen kirjoittanut ulkomuistista, monet mutkat oikaisten, mutta siitäpä saavat arvoisat asiantuntijat selvittää, olenko puhunut pötyä vai en!
Joka tapauksessasta Melanktonin tekstistä tuli ns. Augsburgin tunnustus, luterilaisen kirkon päätunnustus!
Tekstissä on tietty paljon oikeaa ja hyvää opillista selvittelyä, mutta se tässä ihmetyttää, ettei sitä, vaikka se on ihmisten värkkäämää, ole suostuttu missään vaiheessa tarkentamaan ja muuttamaan. Ei edes silloin, kun Raamatun ilmoitus on havaittu olevan selvästi ristiriidassa joiltakin osin.
Luterilaisen kirkkojärjestyksen mukaan Raamattu on ylin ohje ja ojennusnuora, jonka auktoriteetin alle kaikki muut säännökset tulisi sopeuttaa!
Papit ovat kyllä vannoneet valansa noudattaa näitä säädöksiä. Luther itse kuitenkin rikkoi valansa ja luostarilupauksensa suvereenisen vapaasti. Hänen mielestään sellaisilla valoilla ja lupauksilla ei ole mitään sitovaa arvoa, vaan ne voidaan vapaasti rikkoa, jos voidaan osoittaa, että ne ovat vastoin Jumalan määräyksiä! Hänen pyhä tahtonsa on kaikkien meidän vannokseluittemme yläpuolella!
Niinpä niin, Reijo. Taisit päästää tunteesi kiehahtamaan vihan puolelle vastineessasi. Sanoit mm.: ”Jehovalainen oppi ja raitis raamatullinen oppi eivät mielestäni korreloidu toistensa kanssa.”
Luepas uudestaan huolella tekstini, ettei tarvitse luulojen ja rivienväli-kirjasta kaikkea lukea! Enhän minä toki tuollaista väittänyt! Ja tosiasiahan on, ettei taida meillä itse kullakin tarkkaan ottaen kaikki asiat aina korreloitua raamatullisen opin kanssa. Minä olen vasta joitakin vuosia yli 70 vuotta saanut olla armosta Jeesuksen seuraaja, mutta vielä vanhana ukkonakin joudun lähes joka päivä tekemään parannusta ja tarkentelemaan korreloitumisiani Jumalan edessä! Ympäristön siivoamisen, kuten näyttävät esimerkiksi jotkut Isisin jihadistit tekevän maailmalla muista syntisistä ja harhaoppisista, olen jättänyt Jumalan asettaman oikeudenmukaisen Tuomarin, Herran Jeesuksen käsiin. Ihan sen vuoksi, koska tässä siivoustouhussa ja leimakirveen nakkelussa omakin nahka on enemmän kuin vaarassa. Silti haluan Totuutta tervehtiä kunnioittavan nöyrästi, vaikka se sattuisi tulemaan itse paholaisen suusta! Myöntelen silloinkin, että olet oikeassa tässä asiassa!
Sovittelen tähän loppuun Yrjö Jylhän runosta pari säettä:
”Oikeoppinen huusi: Tuokaa luuta uusi, Jolla voipi laasta Jehovalaiset maasta. Silloin rientää ylväät, uskovaisten pylväät, Kohden luutaa tuota, Sen varsi puolta.
Profeetta sen tähden. pahuutensa nähden, Astuu luudan eteen, Laastaan maalta veteen!”
Kunpa saisimme tuollaista synnintuntoa ajoissa. Senhän myöskin Pyhä Henki näyttää todeksi, jos annamme sen itsellemme tapahtua!
PS:
Annan kaiken suuttumuksesi anteeksi! Täällä me olemme vielä matkalla, Jeesus-tiellä, emme vielä ihan perillä!
Rauli,
Kiitos vastauksestasi! Arvostan sitä kovasti. Siinä puhuu tunnustava kristitty. Tulkoon tämä kaikille todetuksi, että sellaisia löytyy Jehova Todistajienkin joukosta, saattepa perillä nähdä! Olen varma siitä, että niitä löytyy myöskin JT:n piirissä muitakin, jotka ovat iankaikkisuuteen matkalla, siis ei ihan perillä vielä. Joka voittaa, sanoo Jeesus Ilmestyskirjassa, ne pääsevät perille!
Rauli: ”Eräs saarnamies oli sitä mieltä, ettei “päivääkään olisi uskossa, jollei helvettiä( sellaista kidutuspaikkaa) olisi”.”
Tällaisia lausuntoja olen minäkin kuullut useitakin – jopa saarnamiehiltä. Ei sellaisella uskolla, mikä rakentuu helvettipelon varaan, ole mitään, edes viiden pennin arvoa! Ei sellainen usko ole ilosanomaan, hyviin uutisin Jumalan pelastavasta rakkaudesta uskomista!
Pawson, tunnettu englantilainen Raamatun opettaja kertoi työnsä aloittamisesta saamassaan pestissä ilmavoimien pastorina. Kun parin suurimman kirkkokunnan edustajat kutsuivat ensin kaikki ne ilmavoimissa asepalvelustaan suorittajista, jotka kuuluivat kirkkoon ja olivat kastetut lapsena, niin hänelle jäi sitten kaikki loput, joista suurin osa oli ateisteja. Velvollisuuden tuntoisena hän henkilökohtaisesti lupasi heille jokaiselle, että jos he palveluksen aikanaan sattuisivat kuolemaan, hän hautaisi heidät ilman mitään seremonioita ja rukouksia. Tilaisuudessa ei veisata yhtäkään virttä eikä lueta yhtäkään Raamatun paikkaa. Korkeintaan hän sanoisi, että tämä henkilö poistui lopullisesti keskuudestamme.
Yllätys, yllätys! Eivät nämä tunnustavat ateistit sellaisia hautajaisia itselleen halunneet. Jo toki, jonkun raamatunlauseen voisi lukaista, pienen rukouksenkin pitää ja virren värssyn vetäistä!
Mistä tämä kertoo? Mielestäni siitä, ettei kenellekään ihmiselle olekaan niin helppoa ”haihtua unohdukseen”, tuhoutua tulijärvessä, jossa hänen egonsa, koko hänen persoonallisuutensakin tuhotaan. Tämän ajallisen ruumiillisen elämän nyt kykenee jokainen jollakin tavalla, ilman Jumalaakin elämään ja jopa ruumiillisen kuolemankin sietämään, mutta, mutta: – olenhan minä itsekin jotakin, onhan minussa nyt toki jotain hyvääkin, oma ajatteluni ja viisauteni – nekin noteerataan tyhjän arvoisiksi!
Viimeistään siinä vaiheessa ihminen tajuaa, että minähän en ole minkään arvoinen, hyödytön ja tarpeeton, tällaisen silmänräpäyksellinenkin tajuaminen tuhoutumisen edellä saattaa tuntua ikuisuudelta ja suorastaan -helvetilliseltä! Varsinkin, kun tietää menvänsä YÖHÖN, missä ei toivoa ole!
Vaimoni kuvasikokemiaan synnytspolttoja, kuinka pitkältä tuntui odottaa ison kellon sekuntiviisarin yhtä ainoaa sekunnin loksahdusta. Mutta sen kesti, koska tiesi että korkeintaan 40 sekunnin päästä tuska on ohi ja muutaman tällaisen tuskan jäkeen seuraa suuri ilo. Näinhän Raamattu sanoo: ”Kun vaimo synnyttää, tuntee tuskaa, mutta sen jlkeen hän ei enää muista SEN ILON TÄHDEN, että ihminen on syntynyt maailmaan!”
Älköön siis kukaan kuvitelko, että ateisti tai joku epäuskoinen tai jumalankieltäjä pääsevät lopullisesta kuolemasta kuin koira veräjästä! Pimeässä yössä ei ole mitään iloa – eikä varmuudella sitäkään, kuinka unohduskaan edes olemattomana ja ilman toivoa ja tietoisuutta sujuu.
Varman päälle meistä kukaan tokko näissä asioissa voi pelata. Tuuriin tai joihinkin yllätyksiin tai omiin perustelluihin selittelyihinkään kun ei voi luottaa. Vieläpä kirjatkin (eli menneisyytemme kaikki tiedostot) pannaan niin levälleen kaikkien nähtäväksi, että mitkään valehtelut ja vakuuttelut syyttömyydestä eivät auta!
Ja lopuksi: Lähtökohtahan on se, että Jumala on täydellisesti vanhurskas ja oikeudenmukainen. On sanottu, että vanhurskaus on lakipykälä Hänen armossaan! Kun ihmisten joukossa ei löydy yhtään vanhurskasta, ei myöskään sitä ilman kenelläkään eiJumalan luo – oli se sitten taivaassa tai maassa – ole asiaa. Tästä seuraa johdonmukaisesti, ettei yksikään ilman Jumalan itsensä tarjoamaa ja vain uskon kautta saatavaa pelastuksen lahjaa, voi ilmestyä Jumalan eteen, olipa sitten hyvä tai paha tai siltä väliltä, maan joutuu helvettiin tuhottavaksi. Tämä tarjoilu on kaikilla kuolevilla ihmisillä edessä jo valmiina.
Tätä taustaa vasten ymmärtää, että itse Jeesuksenkin, Jumalan Pojan, täytyi kuolla, vaikkei Häntä koskaan synti, tottelemattomuus tai epävanhurskaus hallinnut- Miksi? Siksi, että Hän oli tosi ihminen ja sen vuoksi Hänellä oli ihmisen täydellinen perimä. Kun Johannes Kastaja yritti estellä Hänen kasteelle tuloaan, Hän huomautti, että näin meidä (huom! IHMISTEN, siis Johanneksen ja Hänen) tulee täyttää kaikki vanhurskaus” (siis kaikki vanhurskauden vaatimukset). Ja miten ihminen kykenee ne täyttämään? Vain siten, että antaa kunnian Jumalalle ja suostuu vapaaehtoisesti hukutettavaksi tuomion vesiin. Jos ihminen itse sen tekee, se olisi itsemurha ja huono omatunto ei sillä lähde pois, mutta jos Hän suostuu siihen, että Jumala saa sen tehdä, hyvän omantunnon pyyntö ohjautuu oikeaan osoitteeeseensa,ja ihminen saa rauhan ja levon kuollessaan ja tuhoutuessaan vanhan ihmisensä puolesta, syntyy uusi ihminen, jolla on lahjana uusi elämä!
Tässä on kasteen tosi sisältö: siinä on ihmisen toimittama osuus, pyytäessään Jumalalta kastetta ja sehän tapahtuu vain Jeesuksen kanssa uskomalla Häneen ja Jumalan toimittama varsinainen kasteprosessi, joka kestää kastetun koko elämän ajan. Siinä Jumala itse suorittaa työn: Kuolettaa meissä vanhan ihmisen ja antaa yhdessä Jeesuksen kanssa uuden elämän. Ja tämä uskovan kilvoittelu vanhan ja uuden kanssa on voittoisaa, sillä lopputuloksena on se, että kerubin säilän (Sanan) alla kuolleena me havaitsemme päässeemme Paratisiin Jeesuksen kanssa ja voimme jatkaa Jumalan työtovereina kesken jäänyttä istutustyötä, kunnes tämä Telluksemme jälleen on jumalattomuuden jäljiltä asuttavassa kunnossa.
Mitä sitten tapahtuu, sen jätän arvoisan lukijan Raamattu kourassa tutkimaan ja lukemaan ja pohtimaan, mitä sitten seuraa. Sen verran vihjaan, jos et ole vielä asioihin välittänyt perehtyä, että lopputulos on erittäin hyvä – kaikin puolin.
Tulipa tästä kovin pitkä kirjoitus, mutta lohdutan: koeta jaksaa lukea ajatuksella, kesällä (Marjakankaalla) mustikkaämpärikään ei täyty, ellet suosta sen eteen näkemään ensin hieman vaivaa!
Reino Marjakangas :”Tässä on kasteen tosi sisältö: siinä on ihmisen toimittama osuus, pyytäessään Jumalalta kastetta …”
Voiko edellisen liittää millään vauvaan eli PYYTÄESSÄÄN sisältää kastettavan omaa toimintaa, mielestäni.
Ari: ”Voiko edellisen liittää millään vauvaan eli PYYTÄESSÄÄN sisältää kastettavan omaa toimintaa, mielestäni.”
Ei tietenkään voi vauvaan liittää! Sehän on järjetöntä! Kyllä ”pyytäminen” on kastettavan omaa toimintaa! Samoin kuin kääntyminen Luojansa puoleen, parannuksen teko, on ihmisen omaa toimintaa! Tosin se onnistuu silloin ja vain silloin, kun Taivasten valtakunta tavalla tai toisella lähestyy ihmistä!
Mitä vauvoihin tulee, ne ovat ihmisiksi syntyneitä, mutta niinkuin jokainen ihminen on silti: ”Varten taivasta luotu!” Ne ovat täysin avuttomia, isän ja äidin huollosta täysin riippuvaisia. Ne tarvitsevat vauvasta lähtien ruokkimista kaksilla eväillä: sekä luonnollisella ruoalla että pienestä pitäen saattelemalla heitä hoivaajiensa toimesta Jeesuksen syliin rakkaudella, esirukouksilla ja hengellisillä kehtolauluilla, kunnes kasvat siihen ikään, jolloin on mahdollista tajuta henkilökohtaisesti, että omat eväät ei riitä, vaan tarvitsevat rinnalleen Pelastajaa! Kun ovat saaneet jo esimaistiaisina uskovilta vanhemmilta maistella taivaallistakin Leipää, on heidän helpompi kääntyä pyytämään tätä suurenmoista taivaallista Leipää itseään matkaseuraksi ja avukseen!
Kastetta tulisi ajatella laajempana, Jeesukseen uskovan koko elämän taipaleelle kuuluvana prosessina eikä vain jonain kerta suoritteisena toimituksena, joka toimitetaan ihmiselle jossain elämän vaiheessa, toisten mielestä vauvana, toisten varttuneemmalla iällä. Muuten on vaarana sortua ns. sakramentalismiin myöskin uskovien kastetta puolustaessaan! Kummastakaan toimituksesta ei ole mitään hyötyä, jos ihminen ei suostu ristin tietä kulkemaan yhteistyössä ja kohtalonyhteydessä Jeesukseen sekä uudessa elämässä, jonka Jeeus antaa että vanhan ihmisen kuolettamisessa, jonka Jeesus on tehnyt ja tekee puolestamme. Hurskas toimitus, tapahtuipa se sitten oikein tai väärin, jää vain maagiseksi jonkin papin tai muun gurun suorittamaksi rituaaliksi, mutta ei vaikuta mitään kastetun elämässä.
Mielestäni siis vain sellainen pelastetaan, joka uskon kautta ”riippuu kiinni” (Ps 91:14) Jeesuksessa, suostuu kulkemaan Hänen kanssaan kaitaa tietä, jatkuvasti huutaen Häntä avukseen, jos ”kärryiltä” tippuu! Tällä tiellä uskon kautta evankeliumiin lahjavanhurskauden saanut (se uudestisyntynyt ihminen) elää uskostansa ja saa kasteen ja saa elää ja vanha kuolee (Mk 16:15, 16).
Niin Ari, meillä on vielä kasteprosessi hieman kesken, mutta meillä on suuret lupaukset tässä itkujen laaksossa:
”Virvoitushetket saat Tiell’ ristin runsaimmat, Seimestä alkamalla Ja päättäin Golgatalla. Saat taivaan kruunun jalon Ja suuren ilon, valon.”
Reino,
En ole kommentoinnut sinulle. Se ei johdu ylimielisyydestä sinua kohtaan. Koen, etten saa sanotuksi sinulle mitään rakentavaa.
Rauli sinut näkee potenttiaallisemmaksi Vartiotornin paratiisin matkaajaksi, mitä tässä yhteydessä kommentoijiin tullee .
En kuitenkaan usko, että ne laitumet sinua kiinnostavat.
Reijo, kiitos vastauksestasi!
Sanot:: ”Koen, etten saa sanotuksi sinulle mitään rakentavaa.”
En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat. Ajatteletko, että ei sellainen, missä ollaan eri mieltä tai toisen mielestä jopa väärässä, ei olisi rakentavaa ottaa puheeksi? Kyllä sellainenkin on rakentavaa, tietenkin riippuen siitä, miten kulloinkin kykenemme asian esittämään. Voimme esittää asian myrkyllisesti, jopa pirullisesti, ilkeästi vihjaillen – tai siten, että onnistumme esittämään käsittämäämme totuutta rakkaudessa ilman vanhan Aatun rähjäilyjä. Tässä jälkimmäisessä tarvitsemme Herran suurta armoa eikä se aina onnistu, ei ainakaan minulta. Koetan silti kilvoitella pitääkseni riman tällöinkin mahdollisimman korkealla.
Asut siellä Tampereen tienoilla, Veikko Mannisen entisillä kylvömailla. Sieltä suunnalta, Pirkkalasta, minäkin ajauduin tänne Haminaan.
Tunsin Veikon aikaisemmilta vuosilta henkilökohtaisesti. Hän soitti minulle muissa asioissa juuri ennen kuolemaansa. Kun kerroin hänelle, että täällä minä Haminassa nykyisin elelen, enkä ymmärrä, miten minä tänne, Jumalan selän taakse, olen oikein ajautunut, hän kysyi minulta: Oletko ajatellut, miksi Pietari pystyi vankilassa, raskaisiin kahleisiin kahteen vartiomieheen sidottuna niin sikeästi nukkumaan, että enkelin piti tönäistä hänet hereille ja unen tokkurassa enkeli sitten ohjasi hänet vankilasta ulos. Veikko jatkoi: Pietarille oli Mestari sanonut ennakkoon, että nuorena sinä vyötit itsesi ja menit, minne tahdoit, mutta kun vanhenet, sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo! Pietari pääsi unen päästä heti kiinni, kun muisti, että tässäkään kiipelissä, täällä vankilassa, ei hän ole sattumalta.
Tämä Veikon muistutus rohkaisi minua ja rakensi henkilökohtaisesti omassa, sen hetkisessä tilanteessani ymmärtämään, että Herran omat ovat aina turvassa, jos emme aina ymmärrä edes oman elämämme kuvioita.
Tuo kohtaus Tiberiaan järven rannalla, jossa Jeesus lausui Pietarille edellä siteerattuja sanoja (Jh 21:1ss.), on hyvin syväulotteinen ja monivivahteinen. Siinä Jeesus kysyy kolme kertaa Pietarilta, rakastaako hän Jeesusta. Kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä Jeesus tiedustelee alkutekstin mukaan ns. agapee-rakkautta, tuota jumalallista, pyyteetöntä rakkautta, joka saadaan, kun Pyhän Hengen kautta ja Hengen annon yhteydessä vuodatetaan tämä Jumalan rakkaus ihmisen sydämeen (Rm 5:5).
Tätä agapee-rakkautta ei ole ihmisellä itsellään, vaan se saadaaan Jeeuksen kautta, joka kastaa Pyhällä Hengellä! Ilman tätä rakkautta ei onnistu lampaiden ruokinta eikä kaitsenta.
Siinäpä ne tulivatkin molemmat asiat, joita me tarvitsemme, kun puhumme Jeesuksen lampaille rakentavasti: ruokkiminen Jumalan Sanalla ja kaitseminen, eli opettaminen, miten tulee käyttäytyä Jumalan huoneessa, seurakunnassa.
Mutta vielä tuli Jeesukselta kolmas kysymys rakastamisesta, kysymys, joka teki Pietarin murheelliseksi. Nyt Jeesus kysyykin Pietarin omaa (lähimmäis)rakkautta, veljesrakkautta, filiaa. Sitäkin tarvitaan lampaiden ruokkimisessa ja kaitsennassa! Jos ei välitä noista monta kertaa juntturoista ja pässinpää-luonteen omaavista lähimmäisistä, hommasta ei tule mitään.
Ei ihme, että Pietari tuli murheelliseksi. Ei minusta sittenkään taida olla tähän tehtävään. Mutta Jeesuksella on neuvo tähänkin: Seuraa minua! Kävele perässä, niinkuin aramealainen sanonta kuuluu. Anna minun iestää itsesi, Minä en pane sinulle enempää kuormaa kuin jaksat kohtuudella vetää. Ehkäpä Jeesus muistutti Pietarille, että Hän oli luvannut: ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia!
On syytä vielä lopuksi todeta, ketkä ovat Jumalan lampaita, Jeesuksen Isän lampaita, joita Jeesus ruokkii ja kaitsee! Hes 34:31 sanoo selkeästi: ”Te ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala.”
Jeesuksen veri on vuotanut kaikkien ihmisten puolesta. Tähän sakkiin kuuluvat siis esimerkiksi islamilaiset, jehovalaiset, kaikki harhaopettajat, eksyneet ja väärät. Kaikkia heitä, niin kauan kuin he ovat elossa, meidän tulee pyrkiä ruokkimaan ja kaitsemaan Jumalan Sanalla siinä toivossa, että he kääntyisivät omilta teiltään kaikessa. Jumalalle on kaikki mahdollista, eikö vain.
Eikös esimerkiksi Rauli, vaikka onkin Jehovan Todistaja, puhu aivan oikein Raamatun opetuksen mukaisesti, kun hän kirjoittaa: ”Minulla on näet sellainen positiivinen asenne lähimmäisiimme: kaikki ovat potentiaalisia ikuisen elämän saajia. Jos joku sitten ei sellaista lahjaa Luojaltamme saa, ei se ole minulta pois. Meillä on matka kesken, ja ne, jotka ovat ylösnousemuksen varassa voivat olla oikeudenmukaisuuden toteutumiseen luottavaisia.”
Onhan selvää, että kerran perillä ei taida olla yhtäkään jehovalaista, ei yhtäkään luterilaista, ei ainuttakaa eksyttäjää tai harhaoppista, niin eipä siellä taida löytyä edes helluntalaisiakaan! Matkan vaivat ja monet väärät korostukset ovat siinä vaiheessa siivoutuneet Jeesuksen seuraajien yltä!
Eiköhän ole viisainta noudattaa vielä täällä ajassa liikkuessamme sitä hyvää neuvoa, minkä Vilho Rantanen antaa runossaan ”Viisi pappia taivaan portilla”: ”Istu vain tänne Augustin viereen vuoroas oottelemaan”!
Muuten, tuosta helvettikysymyksestä oli esimerksi hyvä ystäväni, edesmennyt Aapeli Saarisalo, jonka kanssa pidimme yhdessä mm. raamattuherätyspäiviä, samoilla linjoilla kuin Rauli ja minä.
Toivotan ja rukoilen sinulle kaikkea Jumalan siunausta elämääsi ja työhösi Jumalan työsaroilla!
Saarisalo oli tunnetusti tuota mieltä. Ei hänkään yrittänyt pysäyttää surmapaikalle hoippuvia. Se on kuitenkin minun ainoa syy elää, tai Jumalan antama syy uskovalle.
Tämä oli Veikko Mannisenkin ainoa syy. Ei häntäkään ilahduttanut tai olisi ilahduttanut olla potentiaalinen ehdokas jehovalaisten ”taivaaseen”.
Reijo: ”Se on kuitenkin minun ainoa syy elää, tai Jumalan antama syy uskovalle.”
Mitä ihmettä, Reijo, nyt puhut? Mielestäsi siis sinulla tai yleensä uskovalla on ainoa syy elää, että yrittää” pysäyttää surmapaikalle hoippuvia”?
”Surmapaikka” -sana löytyy vain vuoden 1933 käännöksestä: ”Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat (Snl 24:11)”. Uudessa käännöksessä tämä on käännetty hieman paremmin: ”Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle”.
Panen vielä lainauksen Puukon Raamatun selitysteoksesta: ”Kuolemaan vietävät ja surmapaikalle hoippuvat tuskin tarkoittavat vääryydellä kuolemaan tuomittuja, vaan verisesti sorrettuja köyhiä ja kurjia; sanonta olisi siis kuvakieltä.” Jakeet 11-12 tahtonevat ”sanoa, että ken ei auta lähimmäistään kuoleman hädässä, sen verukkeeksi ei kelpaa väite, ettei hän siitä tiennyt, vaan Herra kostaa hänelle”.
Kysymys on siis lähimmäisen auttamisesta, menemistä väliin, ettei syyttömiä saa mennä omavaltaisesti tuomitsemaan ja surmaamaan! Sinä, Reijo, siis tiedät sanoa, ettei Saarisalokaan edes yrittänyt mennä väliin puolustamaan kurjia ja köyhiä, kun heidän henkeänsä uhataan! Saarisalo sentään osasi ulkomuistista koko Raamatun tekstin, ei vain suomeksi, vaan myös esimerkiksi hepreaksi. Tästä kertoi minulle Raamatun kääntäjä Seppo Seppälä, että Aapeli pudotteli kerran Jesajan kirjan pitkiä lukuja ulkomuistista hepreaksi hyvinkin arvovaltaisen yleisön edessä.
Mannisestakin tiedät kovin paljon. Minä tunsin Veikon henkilökohtaisesti kenties jo silloin, mun sinä vielä potkiskelit vauvan kapaloissa!
Nöyrempi asenne, veliseni, kun kuulut vielä seurakuntasi vanhemmistoon! Muuten jokaisella Jeesuksen lampaalla on suora yhteys Paimeneeseensa, ei siihen saa tunkeutua edes vanhelliston jäsen välittäjäksi. He eivät saa ”herroina hallita, vaan olla laumalle esikuvina”. Eikös se Pietari kirjoittanut jotenkin tähän tapaan!
Mutta Pietari olikin tehnyt parannusta ”kaksi kertaa”, ensin syntisyydestään ja sitten omasta jumalisuudestaan, omavanhurskaudestaan ja itse riittävyydestään! Lk 22:32 vanhassa käännöksessä on kääntäjä hiukan runoillut, kylläkin kauniisti, että kun ”kerran palajat”. Alkuteksti puhuu uskovan kääntymyksestä, parannuksen teosta ”saatanan seulasta”. Tähän seulaa joutuu jokainen uskova ja siitäkin on selvittävä, ennen kuin on jonkin verran kypsä paimentamaan muita!
Rauli: “Minulla on näet sellainen positiivinen asenne lähimmäisiimme: kaikki ovat potentiaalisia ikuisen elämän saajia. Jos joku sitten ei sellaista lahjaa Luojaltamme saa, ei se ole minulta pois. Meillä on matka kesken, ja ne, jotka ovat ylösnousemuksen varassa voivat olla oikeudenmukaisuuden toteutumiseen luottavaisia.”
Tässä Rauli kirjoittaa ihan oikein! Jokainen ihminen on potentiaalisesti, siis on kaikki mahdollisuudet voimassa saada ikuinen elämä! Näin on myös jokaisella mielestämme eksyksissä olevilla tai vääräoppisilla samat mahdollisuudet!
Tuomitseminen, joka on kielletty kaikilta, on sitä, että lausumme jotakin lopullista esimerkiksi Jehovan todistajista, että he ovat omaan ”taivaaseensa (?!)”, sis jo valmiiksi potentiaalisia, kadotukseen meneviä, jopa määrättyjä! Siis että joiltakin ihmisiltä oman arviomme mukaan on kertakaikkisesti mahdollisuudet jo täällä eläissä otettu pois! Eivät toki he, niin kauan kuin ovat elossa täällä, ole määrätyt vietäväksi ”surmapaikalle”!
Tähän astun nyt, Reijo, vanhempana miehenä voimakkaasti eteesi ja sanon: So, so, Reijo!! Jeesu vetosi jopa Juudakseen viimeiseen asti, että hän kääntyisi. Leipäpalan antaminenkin oli tällaista vetoomusta!