Näin on kysytty viimeaikaisessa keskustelussa köyhyydestä. Sysäyksen antoi nettikysely, jossa parhaiten ansaitseviksi ilmoittautuneet katsoivat muita useammin köyhyyden johtuvan asianomaisista itsestään.
Päivän Hesarissa (22.12.) puolueiden edustajat vastailivat köyhyyttä koskeviin kysymyksiin kieli keskellä suuta. Joulun alla ja julkisesti on poliittisesti korrektia sanoa, että köyhyys johtuu enemmän yhteiskunnasta ja ympäristöstä kuin yksilöstä itsestään. Yhteiskunnasta kumpuavat köyhyyden syyt: työttömyys, alkoholismi, elämänhallinnan ja mielenterveyden ongelmat, perheiden hajoaminen. Köyhän ja työttömän perheeseen syntyvällä on suuri todennäköisyys jäädä itsekin köyhäksi ja työttömäksi. Köyhyys merkitsee sitä, ettei ole mahdollisuus tehdä työtä elääkseen.
Näkymä on aika masentava yksilön mahdollisuuksien suhteen, kun Suomessa kuitenkin on panostettu paljon esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhoitoon. Eikö pahan kierteen kuilusta ole mahdollista nousta tahdolla, osaamisella ja muiden tuella? Mikä ero oli Ryysyrannan Joosepilla ja Saarijärven Paavolla?
_ _ _
Miksi juuri hyvin ansaitsevat nostavat esille ihmisen oman mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä? Hyvin ansaitsevatkaan eivät aina olleet hyvin ansaitsevia. Monet nyt eläkeikäiset yritysjohtajat nousivat vaatimattomalta pohjalta pientilojen tai työläiskasarmien hellahuoneiden poikina ja tyttöinä. Lahtelaisen, tuhansia työllistävän yrityksen perustaja teki ensin autotallissa harjateräksestä rakennuselementtien kiinnikkeitä ja kävi myymässä niitä työmailla auton peräkontista. Vääksyläisen yrityksen perustaja vuoli perheensä kanssa männyn kaarnasta vaappuja. Lahtelaisen kotileipomon leivinuunissa paistettuja leipiä myytiin torilla. Monet tuntevat tänään Rapalan, Oululaisen tai Peikon.
_ _ _
Myönnän, että ajat ovat muuttuneet. Työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Monien osaamiselle ja työpanokselle ei ole tarvetta entistä vaativammassa työelämässä. Tämä synnyttää tarpeettomuuden kokemusta ja itsetunto-ongelmia.
Yrittämistä ei ole tehty ainakaan helpommaksi. Suurempi asia on yhteiskunnan rakenteiden muuttuminen 1950-60 -luvuilta lähtien. Maaseutu on syöttänyt työntekijöitä teollisuuteen ja 1990-luvulta lähtien teollisuus kortistoon. Samalla viennistä kasvanut kansatalous nosti huimasti kansatuotetta ja elintasoa. Kun 1970-luvulla väritelevisio, nakit ranskalaisilla ja laivaristeilyltä tuotu tuliaispullo edustivat toiveiden huippua, ovat ne tänään varsin tavanomaisia asioita – jopa niihin tyytyminen merkki syrjäytymisestä.
_ _ _
Rajojen avautuminen vapaalle liikkuvuudelle ja suomalaisen yrityselämän joutuminen globaaliin kilpailuun ovat merkinneet seuraavaa murrosta. Suomalainen työ ja tuottavuus eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Tavara ei ole hintaansa nähden riittävän vetovoimaista. Tavaran hintaa taas nostaa työn hinta. Tästä yhtälöstä parhaillaan väännetään hallituksen ja työmarkkinoiden kesken. Vasemmisto vaatii hohdokkaampia innovaatioita ja myyvämpiä tuotteita. Oikeisto taas vähän alhaisempaa työn hintaa. Molempia tarvitaan.
_ _ _
Tarkoitus oli kirjoittaa köyhyydestä. Tunnettua on, että köyhyys on sekä absoluuttista että suhteellista. Helpompi on puhua absoluuttisesta köyhyydestä, jolloin rahat eivät riitä perustarpeisiin; asumiseen, ruokaan, vaatteisiin ja lääkeisiin.
Köyhyydeksi voidaan kokea myös, ettei ole varaa tehdä mitään ”ylimääräistä”: harrastaa, matkustaa, käydä ulkona syömässä. Näin vastasi erään puolueen edustaja HS:n kyselyyn. Muistan diakoniapappina 1990-luvulla kokouksia, joissa diakoniatyöntekijät esittelivät avustusanomuksia. Riipaisevien, absoluuttisesta köyhyydestä kärsivien anomusten lisäksi saattoi olla joku anomus, josta heijastui taitamattomuus rahan käytössä: esittelijän omat tulot olivat selvästi matalammat kuin anojalla. Suurillakaan anotuilla summilla ei ollut mahdollisuutta auttaa elämäntilannetta. Sen jälkeen seurakunnissa lisättiin velka- ja talousneuvontaa.
_ _ _
Suhteellisesta köyhyydestä puhutaan kun arvioidaan ihmisen mahdollisuuksia suhteessa keskimääräiseen tasoon, johon muilla näyttää olevan varaa. Naapurin auto, talo, vene ja lomamatkat voivat synnyttää osattomuuden ja köyhyyden kokemusta. – Sitä synnyttää varsinkin kuluttamista arvostava kulttuuri, mainosten markkinoima elämäntyyli ja vaeltelu ostoskeskuksissa pari euroa taskussa.
Tällaista osattomuuden kokemuksesta nousevaa köyhyyttä on vaikea hoitaa yhteiskunnan toimin.
Eniten itsetuntoa kohottaa se, että on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä itseään koskevia myönteisiä ratkaisuja. Pysyvästi muiden avun kohteeksi joutuminen sen sijaan kalvaa omanarvontuntoa. Siksi koulutuksen kautta työllistyminen ja työllistymisen esteiden poistaminen on tärkeintä. Lisäksi olisi hyvä löytää itsetunnolle ja identiteetin rakentamiselle muitakin kuin rahaan perustuvia asioita.
Joka tapauksessa on edelleen vaikutettava köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi.
Onko rikkaus sitten omaa ansiota? – Onko se ansiokasta lainkaan vai sittenkin inhimillisesti katsoen vika? Varallisuus on kai tarkoitettu käytettäväksi oikein eikä kottavaksi.
Martti Pentti :”Varallisuus on kai tarkoitettu käytettäväksi oikein eikä koottavaksi.”
Entä mitä ”oikein käyttäminen” on”? Sitäkö, että kansainvälisestä oikeudesta välittämättä hyväksytään se, että ”valtion” nimissä voidaan sosialisoida itärajan taakse jäänyt yksityisomaisuus asiaa selvittämättä ja vaalitaan ja pidetään voimassa kansainvälistä virallista asiakirjaa, jonka mukaan Suomen itsenäisyyttä viime sodissa puolustaneet läheisemme tukivat maailman pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin syyllistynyttä demokraattisesti valittua valtiojohtoa?
Tänään on viattomien lasten päivä. Miksi ei tuomita suurvaltojem ”herodeksia”, joiden epäoikeudenmukaiset ja valtioterroria suosivat vallankäyttäjät kylvävät aseiden avulla vuosikymmenestä toiseen tuhoa jättäen jälkeensä vain inhimillistä epätoivoa ja kärsimystä. Kansanmurhat, pakolais- ja suodatusleirit, nälkä, sairaudet ja ihmisten karkottaminen kotiseuduiltaan ovat meidän päiviemme jokapäiväisiä uutisia ja turvapaikanhakijat pakenevat tekoja, joista nuo uutiset kertovat. Palkitsisiko Jumala esim. keinottelijoita, jotka perustavat vastaanottokeskuksia taloudellisen voiton tavoittelun vuoksi ja maksattavat vastaanottokeskustensa sijoitusvoitot kaikkein köyhimmilläkin veronmaksajilla?
Tärkeitä ja kipeitä kysymyksiä. Näitä ei useinkaan haluta edes kuulla, saati näihin vastata. Mitättömämmistä asioista lörpötellään, mutta isoista synneistä ei haluta kuullakaan.
Tuula, nostat isoja kysymyksiä esille. Huono hallinto ja ihmisryhmien jakautuminen moneksi taistelevaksi osapuoleksi on suistanut monia maita Lähi-idässä ja Afrikassa vuosikymmeniä jatkuviin sotiin, joissa heikoimmat kärsivät ja kuolevat. He hakeutuvat yli kaikkien esteiden Euroopan maihin ja niihin oloihin Suomessa, joita pidämme täällä surkeana köyhyytenä. Silti heille lämmin asumus, vaatetus, puhdas vesi, jokapäiväinen ruoka – ja ennen kaikkea rauha – on suurta ylellisyyttä. Siksi halukkaita tulijoitakin olisi miljoonia, jos ei mitään esteitä tulolle olisi. Tämä jos mikä osoittaa, että köyhyys on suhteellista.
Vielä Tuulan nostaa kysymys: ”palkitsisiko Jumala keinottelijoita …”. Turvapaikanhakijoiden suuren määrän sijoittaminen on ollut mahdollista vain yksityisten yrittäjien toimin. Samalla he ovat vainunneet lukratiivisen bisneksen. Ruotsissa alaikäisen yksityinen sijoituspaikka on saattanut maksaa kunnalle 10 000 €/kk. Ilman yrittäjiä yhteiskunta ei olisi selvinnyt tästä tehtävästä. Samalla ylihinnoittelu on voinut vaikuttaa keinottelulta ja toisten hädän hyödyntämiseltä.
Pekka Särkiö :”Turvapaikanhakijoiden suuren määrän sijoittaminen on ollut mahdollista vain yksityisten yrittäjien toimin. Samalla he ovat vainunneet lukratiivisen bisneksen.”
Kiitos vastauksista. Kaikki yrittäjät eivät ole keinottelijoita, mutta heitäkin on. Lahti ja ympäristökunnat potevat mm. korkeaa työttömyyttä ja järjestelmän luukuilla nöyryytetyillä ja erilaisilla ”piiloveroilla” rasitetuilla kansalaisilla ei riitä ymmärrystä sille, miksi heitä ei tässäkään asiassa ole haluttu kuunnella. Esim. Asikkalan kunnanjohtaja on tällä hetkellä näiden kriisien aiheuttamalla sairauslomalla ja Nastolan kunnanjohtaja Pauli Syyrakki kirjoitti jo vuosikausia sitten, että ”kuntakamelin selkä on katkennut”.
Yrittäjien ajattelumaailmaa tuntevana olen sitä mieltä, että jos yrittäjä ei ole keinottelija, hän ottaa huomioon myös toimintaympäristön sosiaalisen tilanteen ja sopeuttaa toimintansa sen mukaan. Nyt näin ei ole käynyt.
Tuula, olet oikeassa Pauli Syyrakin kanssa, että kuntia ei voi jatkuvasti rasittaa lisävelvoitteilla. Uudet tehtävät ja heikko kuntatalouden tilanne on huono yhtälö, joka ei voi jatkua pitkään. Turvapaikanhakijatilanne pääsi yllättämään ja se piti jotenkin hoitaa. Yrittäjät ovat tarjonneet tilojaan eikä kunnilta ole aina saatu suostumusta. Asia on tullut kuitenkin tällä erää hoidettua. Edessä on kuitenkin vielä pitkä kotoutumista, joka edellyttää kunnilta esimerkiksi satojen opettajien palkkaamista. Ilman tulijoiden koulutukseen panostamista on vaarana, että vielä useammat heistä jäävät työelämän ja yhteiskunnan ulkopuolelle.