Tämän päivän, 3. adventtisunnuntain teemahan on yhtä selvä kuin sen värit: violetti tai sininen. Tehkää tie Kuninkaalle! En kiistä teemasta mitään kirkkovuoden teksteineen. Silti haluaisin mieluumin sanoa teeman muodossa: Tehkää tie Ihmisen Pojalle, Jumalan Pojalle. Jeesukselle Kristukselle. Marian ja Joosefin esikoiselle! Siunatulle.
Kuninkuus sanana on maalliseen valtaan ja asemaan liittyvä arvonosoitus, maallisesti periytyvä ja elitistinen arvosana maallisessa valtahierarkiassa. Jeesus ei ollut koskaan tätä luokkaa. Hänen kuninkuutensa oli taivaallista. Mutta mitä taivaallista puhe nykyihmisille kuninkaasta tuleekaan mieleen. Lähin assosiaatio ovat nykyhovit varsin mahtipontisine seremonioineen, skandaaleineen, turhiksineen jne. Ja suuri raha kaiken ylläpitämiseksi.
Tämä kaikki Jeesukselta kuninkuudessaan puuttui, paitsi ehkä skandaali kun hän kapinoi fariseuksia vastaan ja puhdisti Jerusalemin temppelin rahanvaidosta ja kaupustelijoista tehdäkseen siitä rukouksen huoneen. Kuninkuutta ajatellen Keesus oli kaikkiaan suuri häpeä juutalaisten maailmassa: tuli Nasaretista, eli kalastajien seurassa, rikkoi sääntöjä, tuli tuomituksi omiensa lakien mukaan rikolliseksi, kuoli siten ristillä. Roomalaiset pesivät kätensä koko touhusta.
Se että itämaan tietäjät tulivat loppiaisena, kuten nykyään lasketaan, tuomaan hänelle ruhtinaalliset lahjat, oli ainoa maallinen suuri kunnianosoitus Jeesukselle! Mihin lahjat oikeastaan menivät. Egyptin pakomatkaanko? Jeesuksesta ne eivät tehneet evankeliuien mukaan rikasta saati ruhtinaallista. Itämaan tietäjien tarina jää konkreettisuuden sijasta varsin symboliseksi. Mirha ja suitsukkeet tuoksuineen kyllä menivät taivaan tuuliin kuten aromit ilmassa ylipäänsä.
Sitähän Jeesuksen kuninkuus, joka sai ylleen orjantappurakruunun, ennen muuta on. Hengellinen vertauskuva maalliselle. Kuitenkin emmin sen käyttöä. Jeesusen lähimmille nykyajassakin on ehkä parasta(?) puhua maallikon kielellä mitä he ymmärtävät. Puhua Antikuninkaasta maan päällä, (mutta toisin taivaassa). Kunnian kuninkaasta, joka olikin henkipatto. Sai kerran tietäjien lahjoja, mutta oli aina vaatimattomien elinolosuhteiden kanssaihminen. Varsin varaton. Jalankulkija lähes mierontiellä. Raivoisa kanssaihmisten, tavisten, rakastaja jne.
Näin joulun alla korostuu jotenkin kiiltokuvamainen Jeesuksen syntymäjuhlan odotus, jota tukee Kunnian Kuninkaan odotustematiikka. Kyllä jouluun liittyvät seimiastelmat ja luolasynnytysikonit, mutta köyhyyden rikkautta kuitenkin juhlitaan kodeissa maallisilla lahjavuorilla – ei Jeesuksen nimiin vaan Joulupukilta. Jotenkin soisin, että lahjapäivä olisi katolisten maiden mukaan vasta loppiaisena. Joulun sanoma hukkuu meillä ainakin lasten silmissä maallisten odotusten täyttymyksiin ja pettymyksiin joulujuhlan aattona.
Kirkko kyllä osoittaa, mikä on suurin kauden lahja-aika: itse joulupäivä, kun Jumalan lupaus, Sana, tuli lihaksi Ihmisen pojassa. Kuinka monelle tämä varsinaisen juhlapäivän merkitys sanoo mitään , jos ei satu olemaan kirkollisista piireistä. Maallikko kokoaa voimiaan lahjojen paikoilleen panemisessa, paperien selvitelyssä, aattoruokien uudelleen versioinnissa jne.
Tehkää tie Kunikaalle! Olisiko se tänä päivänä muuta kuin materiaalisen joulun valmistelua?
Päivi
Kiitos syvällisestä joulun tutkistelusta.
Aina suuri kysymys on miten ymmärrämme joulun keskeisen sanoman sen että Jeesus on syntynyt, Jumala ottanut ihmisyyden olemukseensa.
Vietämme Johannes Kastajan syntymäpäivää juhannuksena, jolloin meillä ”maailman äärilaidalla” asuvilla on vuoden valoisin aika. Jeesus-lapsi syntyi vuoden pimeimpänä aikana, jolloin auringon valo ja lämpö on kaikonnut Pohjolasta, lintujen laulu on vaiennut ja kukkiva luonto vajonut odottamaan uutta kevättä.
Joulu odottaa, että Juhannuksen ulkoinen lämpö heijastuisi sisimmästämme meitä ympäröivään pimeyteen. Näin tapahtui vuosikausia sitten, kun seurakunnan nuortenkuorossa laulaneet lapset menivät hämärtyvässä aattoillassa katsomaan, kuinka ihmiset sytyttivät kynttilöitä haudoille ja alkoivat omatoimisesti laulaa laulua Maa on niin kaunis. Toivottavasti tämäkin joulu on meille kaikille sisäisen valon ja lämmön juhla, joka heijastaa sitä Rakkautta, joka ei ole ”tästä maailmasta”.
Vastaus kirjoitukseeni vai oma puheenvuoro? Sinulle sopisi olla blogisti Kotimaa 24:ssä.
Päivi Huuhtanen-Somero :”Vastaus kirjoitukseeni vai oma puheenvuoro?”
Kiitos vastauksesta. Kommenttini oli tarkoitettu vain täydennykseksi kirjoittamaasi blogiin. Olen kirjoittanut blogikirjoituksia verkkolehti Uuteen Suomeen 7-8 vuotta sitten. Tässä näyte ensimmäisestä viritelmästäni:
”En ole ikinä tätä ennen kirjoittanut blogiin. Tämä ensimmäinen ”viritelmä” on pieni päiväkirjamerkintä muutaman vuoden takaa: ”Pohjantikka toi Padasjoen Valkiajärvelle kylmät tuulet ja ensi lumen. Kylmyys karkotti hirvikärpäset kuin vuoteen yläpuolella riippuva dream catcher pahat unet.
Joku #&§?¤! oli rikkonut vain reilun viiden metrin päässä mökin portaista rakenteilla olevan muurahaispesän ja jättänyt tassunjäljen ja ”käyntikortin”. Päätin, että tähän loppuu koiranmakkaran tähteiden ”uhraaminen seidalle”.”
Jonkin ajan kuluttua tuli sitten vastaan puoluepolitiikka, ja lopetin blogin kirjoittamisen, kun ”Puoluepolitiikka on vastenmielistä, koska se on ihmisiä eri leireihin ja kuppikuntiin jakava ”tekemällä tehty” konflikti tässä maailmassa, jossa ihmisten toiveena kuitenkin kaikuu tässäkin joulun ajassa: ”Ei valtaa, eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.”
Ajoissa heijastuu aikansa astronomia, Ympyrän sisään piirtyy risti, jonka sakaroiden neljässä päässä on seisaus-ja tasauspäivät. Ei sattuma
Tuula, ota yhteyttä Olli Seppälään. Omat juttusi kannattaisi blogata eikä jättää kommenttein pimentoon! 🙂
Kiitos Päivi Huuhtanen-Somero hyvästä kirjoituksestasi ynnä Matias Roto ja Tuula Hölttä kommenteista.
Oikeastaan lähetän oman kommenttini iloisesti yllättyneenä koskien blogin mainintaa kullasta, suitsukkeesta ja mirhamista. Puutun vain tähän kohtaan vaikka kirjoituksen muu osa on toki tärkeämpi.
Olen silloin tällöin, sattumoisin viimeksi tänään varsin maallisesti miettinyt, mitä kallisarvoisille lahjoille oikeastaan tapahtui. Eipä se todellakaan joulun sanoman tärkein aihe ole vaan sen pohtimiseen tai selitykseen en ole oikeastaan koskaan törmännyt.
Tulipa mieleeni, että Matteuksen evankeliumissa sanotaan ”Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.”
Ajattelen, että lahjat olivat todellisia. Vaan kun Maria ja Joosef aikaisempien ilmoitusten mukaan tiesivät, ehkä hyvinkin hämmentyneinä, että heidät oli valittu maailmankaikkeuden Herran vanhemmiksi täällä maallisessa elämässä, he eivät hetkeäkään epäröineet lähteä ja nopeasti tämän uuden ilmoituksen saatuaan. He tiesivät vievänsä turvaan maailmankaikkeuden valtiasta. Se vain merkitsi!
Siinä kauhistuttavassa tilanteessa ei pohdittu maallisia aarteita vaan paettiin ja ilmeisesti varsin alkeellisilla kulkuneuvoilla ellei peräti jalan pitkälle matkalle tärkein aarre mukana, muu sai jäädä. Heidän lähdettyään pahuuden valta riehui valtoimenaan Herodeksen annettua käskyn kammottavasta lasten murhasta. Kauheuden keskellä kuka tahansa saattoi viedä kullan, suitsukkeet ja mirhamin.
Tämä vain oma aatokseni vaan kuulisin mielelläni, onko tätä yleensä pohdittu vähän meikäläistä viisaampien ja Raamattuun syvällisesti perehtyneiden joukossa. Varmaan jossain, vaan ei ole sattunut kohdalleni.
Tarja Aarnio :”Kiitos Päivi Huuhtanen-Somero hyvästä kirjoituksestasi ynnä Matias Roto ja Tuula Hölttä kommenteista.”
Kiitos kiitoksista, Tarja. Ja kiitos blogisti-ehdotuksesta, Päivi.
Kun olen joskus työskennellyt matriisiorganisaatiossa, jossa oli useita keskenään erimielisiäkin johtajia, joista jokaisen näkökulma oli heidän tilanteensa huomioiden ymmärrettävä, niin vakaumusten alueella blogistiksi ryhtyminen merkitsisi omalla kohdallani tämän subjektiivisen ja omakohtaisen Raamattuun perehtymiseni vuoksi kaikkein haasteellisimmassa matriisiorganisaatiossa toimimista ja siihen kykyni eivät riitä. Joten voin sanoa, että kun ”Je ne suis pas Charlie” ja ”Ja ne suis pas Jesus” niin samalla tavalla ”Je ne suis pas bloguese”.
Jos kaikista vakaumuksista haluaisi löytää pääasian, eli maailmankaikkeuden luoneen Jumalan osatekijät, pitäisi mielestäni turvautua ensin vähintäänkin osallistavien ryhmätyötekniikoiden mykkäkouluna toteutettavaan puukaavioon, jossa asioita johtavat kirjoittaisivat lapuille omat näkökulmansa.