On turha toiveajatella, että tulevaisuudessa joku muu ruokkisi meidät kuin kotimainen viljelijä.
Seurasin eilen Hausjärvellä viljan puintia kauniissa syyssäässä – Myrsky ehti tänne Etelä-Hämeeseen vasta illan suussa. Sadon saaminen talteen elo-syyskuun lämpimien viikkojen ansiosta lämmittää viljelijää. Sen sijaan viljan hinnan lasku ja tuotantokustannusten nousu kylmäävät. Yhä useampi viljelijä ei saa työstään enää yrittäjäpalkkaa ja neljäsosa tiloista on tappiollisia.
Näin ei voi jatkua pitkään. Tuottajan saama osuus ruoan hinnasta on vain murto-osa, kun jalostus, liikenne ja kauppa ottavat suuren osansa. Kotimainen ruoka ei ole siksi Euroopan kalleimmasta päästä, että viljelijät saavat liikaa. Päin vastoin. Toivon, että viljelijät jaksavat jatkaa elämälle välttämättömässä ammatissaan ja että heidän saamansa hinta tekisi viljelystä ja karjanhoidosta kannattavaa.
Kriisiytyvässä Euroopassa ja väestön kasvun jatkuessa korkeana muualla maailmassa ruoka ei riitä kaikille tasapuolisesti. Suomen on Euroopan pohjoislaidalla turha ajatella, että me olisimme se houkutteleva markkina, jonne ruoan vienti suuntautuisi.
_ _ _
Toimitin keväällä muutaman maatiaiskanan ja kukon tutulle viljelijälle, jotta saimme tilaa huhtikuussa kuorituville omille pesueille. Viljelijä kertoi, että uudet kanat hautoivat hänelle yhteistuumin kymmenen tipun poikueen, josta vain pari oli kukkotipuja. Minä puolestani ostan häneltä kauraa omille kanoilleni. Hänen pyytämänsä hinta neljästä 40 kilon säkistä oli hävettävän alhainen ja tingin sitä ylöspäin. Eikö Suomessa kullankeltaiseksi kypsyvä kaura olekaan se muualla haluttu ”superfood”? Viljelijät joutuvat nykyhinnoilla vakavasti pohtimaan, polttaisivatko kauran polttoaineena sen sijaan että polttavat öljyä kuivurissa kostean viljan kuivaamiseksi.
_ _ _
Oma harrastemuotoinen viljelymme on ollut vaihtelevaa. Alkukesän kylmät iskivät perunoihin, papuihin ja kurkkuihin. Perunat jäivät pieniksi, pavut eivät itäneet. Kurkkuja riitti syöntiin mutta ei juuri säilöntään. Sen sijaan porkkanat ja sipulit kasvoivat hyvin. Niitä riittää vuoden tarpeiksi, jos varastointi onnistuu.
Luonnon marjoja tuli hyvin samoin puutarhamarjoja kohtuullisesti. Omenat olivat pihlajanmarjakoin ja ruven vaivaamia. Niitä tuli kuitenkin melko hyvin, soseeksi ja tuoremehuksi asti, kiitos mehiläisten pölytyksen.
_ _ _
Kaikki neljä mehiläispesää talvehtivat. Kesäkuun kylmien vuoksi jatkoin keinoruokintaa juhannukselle saakka. Ensimmäisten lämpimien aikoihin pesät parveilivat. Otin kaksi parvea kiinni, yhden kaksi kertaa, ja tein niistä parvipesät. Suomessa olisi perustettava joka vuosi 10 000 uutta mehiläispesää, jotta saadaan korvattua luonnon pölyttäjien vähentyminen. Ilman pölyttäjiä monen ruokakasvin sadot vähenevät ja tyrehtyvät.
Nyt pihallamme on jo kuusi pesää, joista neljä tuotti loppukesän ansiosta hyvin. Tästä harrastus ei saisi laajentua. Muuten olisi löydettävä uusia mehiläistarhan paikkoja ja hunajan markkinointi vaatisi lisää työtä. Puhumattakaan pesälaatikoiden varastoinnin vaatimista tiloista. Silti mehiläisten hoitaminen on ollut antoisaa. On upeaa seurata kauniina päivänä mehiläisten lähtöä pesiltä. Tummia kuusia vasten ne näyttävät ilmaan singahtavilta hehkuvilta kipinöiltä.
_ _ _
Eilen tein töitä yhdessä vanhan, kokeneen mehiläishoitajan puutarhassa. Saunan pata kuohui keskellä pihaa ja keitimme vanhoja kehiä lipeässä. Edellisenä päivänä olimme keittäneet kehistä vahat irti samassa padassa. Kiehuva vesi sulattaa vahan ja irrottaa mehiläistoukkien sikiövaipat. Lopputuloksena oli paksu, keltainen muutaman kilon vahatahko. Vein sen keskiaikaa harrastavalle ystävälle, joka valaa siitä kynttilöitä. Mukana päivän työssä oli ystävä, joka tekee kennojen sulatuksessa syntyvästä hunajavedestä tumman meripihkan väristä hunajaviiniä. Se on kuulemma hyvää, kun sitä nauttii kohtuudella.
_ _ _
Jumala lupasi Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1 Moos 8:22).
Ihmiset ovat laajemminkin innostuneet kanan hoitoon.
http://www.reijotelaranta.fi/pihlavan_kesakanala_-_blogi/?session=43141956
Myös omilla sukulaisillani on muutamia kanoja munien tuotantoon omaan pöytään.
Salme, mukava kun vinkkasti Reijo Telarannan kana-blogista. Tunnen Reijon vuosien takaa, mutta en tiennyt että hänkin on ryhtynyt kanojen hoitajaksi. Pihakanalat ja kesäkanat ovat suosittuja. Vähitellen se voi muuttua ympärivuotiseksi ja samalla kanamäärä hieman kasvaa. Nyt syksyllä osalla kanoista on sulkasato eivätkä ne muni. Keväällä ja kesällä kuoriutuneet nuorikot alkavat munntansa ennen joulua. Sitten taas tulee toistakymmentä munaa päivässä- kun se nyt on puolenkymmentä.
Kiitos Pekka mielenkiintoisesta tekstistäsi.
Kaikkien elintarvikkeiden viennin ja tuonnin suhteen sekä Eurooppa että Suomi ovat tuontivoittoisia maita. On siis täysin käsittämätöntä että muutamat ihmiset eivät ymmärrä kotimaisen tuotannon merkitystä maamme ravinnonsaannille.
Kiitos Matias kommentista. Maatalouspolitiikka on tukineen ja korvauksuineen vaikea laji, mutta sillä halutaan taata huoltovarmuus. Jokapäväinen leipä vaikeimpinakin aikoina on se mihin tähdätään ja jonka vuoksi maatalous on syytä pitää elinvoimaisena.
Luulenpa, että tämän hallituksen aikana ei ole suurempaa pelkoa maatalouden tukiaisten leikkauksista. Mikäli olen oikein ymmärtänyt Valiokin on hallituksen erityisessä suojeluksessa, ettei niinkin kaukaa tuleva kutsumaton vieras kuin ruotsalainen Arla uhkaa jokapäiväistä maitoamme:-)
”Luulenpa, että tämän hallituksen aikana ei ole suurempaa pelkoa maatalouden tukiaisten leikkauksista.”
Voi sitä pitää jo varmanakin tietona Kari-Matti.
Kimmo, vaikka hallituksen yksi kärkihankkeista on suunnattu luonnonvara-alalle, siis ainakin osaksi maatalouteen, on maataloudesta samalla poistumassa aiempia tukia. Jos muistan oikein , satovahinkojen korvaaminen on poistumassa tai ainakin supistumassa. Se lisää viljelijöiden riskiä, kun sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Viime kesäkuussa vesi makasi Pohjanmaan alavilla pelloilla ja etelässäkin kylvämään päästiin pari viikkoa tavanomaista myöhemmin.
Tärkeä ja vakava asia. Soi kunniaksi Luojan on entistäkin ajankohtaisempi virsi tänä päivänä kokonaisuudessaan!
Meillä on paljon peltomaata, joka on pantu pakettiin. Otetaan pellot auki ja annetaan viljelytyölle se kunnia, joka sille kuuluu. Voisimme olla luomuviennin huippumaa Euroopassa. Sipuli, valkosipuli, yrtit kasvavat meillä pitkän valon avulla makuisemmiksi kuin etelässä. Esim. avomaalla viljeltävä papukilo maksaa torilla maltaita. Itse olen viljellyt sen eri muotoja vuosikymmeniä ja saanut aina satoa monta pussillista pakkaseen hyvää proteiinia.
Kaura sisältää tutkitusti flavonoideja, jotka tuovat elimistöön tärkeää muisti-B-vitamiinia edullisesti ja kananmunien valkuainen on erityisesti ikäihmisille hyvä proteiinin lähde.
Kourat multaan palsternakat ja sellerit kasvamaan, lampaat syömään heinikoita kukkiviksi niityiksi, kukot kiekumaan ja mittailemaan kukonaskelillaan päivien pitenemistä ja lyhenemistä. Verkot vesiin Opetetaan työttömät nuoret kalastamaan Saimaalta muikkua ja Päijänteeltä kuhaa ja tuntemaan rikkaat merenrantamme.
.
Herra antoi meille kaiken tämän varjeltavaksi ja viljeltäväksi, ei tuhottavaksi
Kiitos May innostavasta näköalasta. Kunpa entistä useampi työtön, tai raskaaseen työhönsä vastapainoa kaipaava löytäisi kotitarveviljekyn harrastukseksi. Ainakin Lahdessa eläkeläisrouvat ja inkeriläiset paluumuuttajat ovat aktiivisia palsraviljelijöitä. Silti paljon on tyhjiä palstoja. Mistä uusia innostuneita? Itse olemme pitäneet samaa kaupungin vuokrapalstaa yli 20 vuotta. Taidot ovat karttuneet vähitellen – vaikka eivät ne vieläkään ole kaksiset. Naapuripalstan Viktor saa huippusatoa, mutta tekee sen eteen kovaa työtä.
Särkiö: ”Sen sijaan viljan hinnan lasku ja tuotantokustannusten nousu kylmäävät. Yhä useampi viljelijä ei saa työstään enää yrittäjäpalkkaa ja neljäsosa tiloista on tappiollisia.”
Se on semmoista se yrittäjyys herra Särkiö. Yrittäjällä on yrittäjän riski, maatalousyrittäjälläkin. Ei se ilman riskiä yritystoimintaa olisikaan. Elllei pysty tuottamaan kilpailukykyisesti markkinoille tuotteitaan, niin se on sitten ennen pitkää kanttuvei sen yrityksen kanssa.
Itse parisenkymmentä vuotta yrittäjänä – vieläpä jokseenkin hyvällä menestyksellä – toimineena uskoisin kyllä tuntevani asian, mistä puhun. Omasta sellkänahasta, kilpailukyvystä ja innovaatioista ne on raavittava ja otettava vastaan niin voitot, kuin tappiotkin.
Maatalouden tukipolitiikasta voisin keskustella pitkäänkin, mutta totean vain, että millään muulla yritystoiminnalla ei ole moista automaattia, jolla tappiot nollattaisiin. Ymmärrän kyllä asian huoltovarmuuden näkökulmasta, mutta en muuten.
Tuottajalla ei kuitenkaan ole kaikkia muiden yrittäjien etuuksia. Esimerkiksi tuotteiden hintaa ei voi määrätä itse vaan se sanellaan muualta. Niinpä tuottajien tulot tuntipalkaksi muutettuna ovat jo useamman vuosikymmenen olleet keskimäärin sallitun pienimmän tuntipalkan alapuolella.
Esimerkiksi kaikkien maataloustuottajien työeläke on tällä hetkellä noin 500 – 600 euroa kuukaudessa. Tämän vuoden alkupuolella myönnettyjen uusien maataloustuottajien työeläkkeen keskiarvo on ollut vähän yli 900 euroa kuukaudessa. Tuo summa kuvaa erittäin hyvin sen missä ihan todellisuudessa eletään kun koko elämäntyön tulos pannaan eläkkeitten pohjaksi. Näemme siis että kaikki kadehtijoitten kiivastumiset maatalouden mukama suurista avustuksista perustuvat täydelliseen väärinkäsitykseen.
Olisiko parempi että ruuan hinta voitaisiin panna ihan oikeasti avoimeen kilpailuun jolloin laadullisesti ala-arvoinen tuote valtaisi markkinat ja kaikkein köyhimmät jäisivät liian vähälle ravinnolle yhdessä noiden noin miljardin muun nälkää näkevän joukkoon joita maailmassamme tällä hetkellä jo pidempäänkin on ollut mutta joiden ääntä kukaan ei oikeastaan ole halunnutkaan kuulla niin että he ovat jääneet äänettömiksi kärsijöiksi.
Huomattakoon että luonnon ja ilman puhtauden takia suomalainen kemiallisesti tuotettu ruoka on puhtaampaa kuin keski-eurooppalainen luomutuote. Tiheämpi asutus lisää enemmän ympäristösaasteita kuin harva asutus. Keskieurooppalaisesta kemiallisesta viljelystä puhumattakaan, koska se liikkuu ihan eri sarjassa. Monen vuoden takainen tilasto esimerkiksi kertoi että yhtenä vuotena Hollannissa pantiin keskimäärin 18,4 kiloa erilaisia torjunta-aineita vuodessa hehtaaria kohti, kun Suomessa vastaava määrä oli 0,8 kiloa hehtaarille.
Matias: ”Esimerkiksi tuotteiden hintaa ei voi määrätä itse vaan se sanellaan muualta.”
Väitätkö ihan tosissasi, että muu yritystoiminta voi määritellä tuotteittensa hinnan itse? Saarnaspöntöstä katsoen näin voi olla, mutta Matiias hyvä, totuus on tarua ihmeellisempi.
Oletko kuullut milloinkaan sellaisista käsitteistä kuin ”hintakilpailu” ja ”hintajousto”? Usimmat yritystoiminnan muodot eivät voi toimia ilman hintajoustoa. Täydellisesti joustamattomia hintoja voivat pyytää vain yritykset, jotka tuottavat ”pakko saada tuotteita” vaikkapa nyt esimerkiksi apteekit, yksityiset terveyskeskukset (rajoitetusti nekin jos kilpailija sattuu olemaan paikkakunnalla) tai hermomyrkkyjä kansallemme myyvä rakas Alkomme.
Mutta pelastuksena rajuun markkinataistoon ja siinä menestymiseen on yrittäjälle tarjolla muitakin keinoja kuin hinta. Uudet innovaatiot, luovuus, laatu, suuremmat ja tehokkaammat tuotantoyksiköt, jakelu ja itseäni lähellä oleva, niin rakas kaupallisen ilosanoman julistaminen, markkinointi ja mainonta.
Kerrot itse kommenntissasi kuinka hyvä ja puhdas maamme luonto on ja kuinka vähän käytämme torjunta-aineita ja lannoitteita kilpailijamaihimme verrattuna. Olen siitä samaa mieltä kanssasi. Miksei näitä kiistattomia valtteja käytetä laajemmin kilpailukeinoina maatalousyrittäjyydessä? Itse ainakin ostan mielelläni kotimaassa tuotettuja elintarvikkeita, jos niitä vain on saatavilla vaikka ne maksaisivat huomattavastikin enemmän kuin muualla tuotetut.
Maatalous on yrittäjyyttä riskeineen siinä kuin mikä muu yritystoiminta hyvänsä – voittoineen ja tappioineen – vieläpä voimallisesti tuettua.
Kimmo, vaikka maatalous on yrittämistä, on siinä käsittääkseni muuta yrittämistä vähemmän liikkumavaraa: lannoitteiden ja rehujen hinnat nousevat, laiteinvestoinnit kallistuvat, eläinten kohtelua säätelevät normit (onneksi niitä on!) tuottavat lisäkustannuksia. Samalla keskusliikkeet maksavat alhaisempaa hintaa viljasta, sianlihasta ja maidosta. Jotkut ovat ryhtyneet keskusliikkeisiin myynnin sijaan suoramarkkinoimaan ja myös jalostamaan tuotteitaan. Luulen, että maataloustuottajat ja kalastajat nousevat vielä joskus arvoonsa ihmisinä, joilta saa ruokaa kun sen saanti muualta vaikeutuu.
Särkiö: ”lannoitteiden ja rehujen hinnat nousevat, laiteinvestoinnit kallistuvat, eläinten kohtelua säätelevät normit (onneksi niitä on!) tuottavat lisäkustannuksia”
Niinpä, mutta kyllä kaikessa yritystoiminnassa tapahtuu tuotanto- ja työvoimakustannusten vaihtelua. Pitäisi maataloudessakin pyrkiä vielä suurempiin ja tehokkaampiin tuotantoyksiköihin niin kuin muussakin samaa suuruusluokkaa olevissa yritysmuodoissa.
Särkiö: ”Samalla keskusliikkeet maksavat alhaisempaa hintaa viljasta, sianlihasta ja maidosta.”
Entä MTTK? Mitä se tekee? Onko se täysin hampaaton taistelussaan maataloustuottajien etujen puolesta keskusliikkeitä vastaan? Miksei se lyö nyrkkiä pöytään ja sano, että tavaraa ei tipu ja hanskat pannaan naulaan, elleivät tuottajahinnat nouse?
Särkiö: ”Jotkut ovat ryhtyneet keskusliikkeisiin myynnin sijaan suoramarkkinoimaan ja myös jalostamaan tuotteitaan.”
Niinpä, ja se on ihan oikein. Siinä on sitä oikeaa yrittämisen henkeä, luovuutta ja innovaatiota, mitä tähän maahan kaivattaisiin roppakaupalla lisää vahän joka alalle.Taitaa vain olla niin, että maataloustuotteiden saatavuus kuluttajien pöytään asti kärsii tehokkaan ja kilpailukykyisen jakelutien puutteesta, jos keskusliikkeet jätetään pelistä pois.
Meillä on kaiken lisäksi keskustavetoinen hallitus, joka takaa (ennen kuin kaatuu), että maatalouden tukitoimiin ei kosketa, vaikka kaikilta muilta leikattaisiin.
Voisi niitä traktoreita ja leikkuupuimureitakin vaihtaa vähän harvemmin, tuotannon tehokkuuden siitä vielä kärsimättä. Viimeistä vuosimallia näyttävät koneet olevan aina, ainakin täällä meillä päin.
Lisäisin vielä tuohon edelliseen, että meidän huusholliin hankitaan liha ja lihajalosteet joulukinkkua myöten suoraan lihakarjatilan kotiteurastamon supersuositusta myymälästä, perunat ja juurekset taas paikalliselta viljelijältä. Eikä valittamista ole ollut ja ko. maatalousyrittäjätkin pärjäävät käsittääkseni hyvin, keskivertokolleegojaan paremmin. Mutta tämä lienee yksi (entisen kaupunkilaisen) maalla asumisen eduista, jota citysuomalaisilla ei ole, ei ainakaan ihan lähellä.
Kimmo, mistä erotat pellolla tai pihapiirissä kymmenen vuotta vanhan traktorin tai puimurin uudesta?
”Meillä on kaiken lisäksi keskustavetoinen hallitus, joka takaa (ennen kuin kaatuu), että maatalouden tukitoimiin ei kosketa, vaikka kaikilta muilta leikattaisiin.”
Juuri näin.
Juha, kysymyksesi on nyt suoraan sanoen hieman epäoleellinen, mutta vastaanpa nyt kuitenkin: Minä tunnen henkilökohtaisesti lähialueiden viljelijät erilaisista yhteisistä riennoistamme ja monen sorttisista pippaloista. Ei heitä täällä nyt niin hirveän monia ole. Olen joutunut myös sivusta seuraamaan heidän keskinäistä nokitteluaan siitä, kellä on uusin ja paras alan teknologia käytössään, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, etteikö näin olisi myös muualla maassamme isäntämiesten keskuudessa.
Kateus tuntuu näissäkin asioissa olevan suomalaisuuden kantavia voimia.
Kimmo, jos maajussi kaljapäissä rehvastelee, niin siitäkö teet johtopäätökset? Väitän, että maatalousyrittäjä ei turhaa koneita vaihda, koska kukapa heittäisi rahaa kankkulan kaivoon.
Juha, tämä menee nyt vähän turhan jankkaamiseksi epäoleellisesta sivusekasta, mutta pakko nyt on vain oikaista näkemyksesi.
Minä sanoin, että TUNNEN nämä sinänsä mukavat isäntämiehet HENKILÖKOHTAISESTI mm. useiden eri yhdistysten toiminnan kautta ja TIEDÄN heidän investointiensa laadun ja määrän. Yritä nyt vain pysyä housuissasi ja olla puhumatta kaljapäissään törisevistä maajusseista, ettet saisi kutsua raastupaan vastaamaan julkisesta herjaamisesta, uskovainen mies. (Tämä oli vitsi, ellet sattunut ymmärtämään ja viittaus johonkin toiseen ketjuun).
Kateus tuntuu nyt vain olevan yksi maamme kantavista voimista. – Ainakin auto- ja maatalouskonekaupan.
Kimmo, yleistykset ja tietomme muista kuin itsestämme menee harvoin kohdalleen. Kerromme siten miten se meille sopii. Yrittäjät, jotka haluavat kehittää toimintaa järkevästi, tekevät kannattavuuslaskelmat, eikä siinä naapurikateudella tai tunteilla ole paljoa merkitystä. Tunnen maanviljelijöitä, eikä noi konejutut sovi ainakaan heihin.
Ystäväni Juha. Taidetaan olla vähän sivuraiteella tämän keskustelun suhteen, joten eiköhän jätetä tämä tähän.
Kimmo, minäkin olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ainakin takavuosina koneiden uusimiseen ja muihin laiteinvestointeihin oli tarvetta kovin usein. Etelä-Saksassa asuessamme 1990-luvulla panin merkille, että siellä Suomen keskimääräistä tilakokoa (silloin reilusti alle 50 ha) vastaavilla tiloilla konekanta oli kevyempää ja vanhempaa. Voi tietysti olla, että Suomessa raskaat savimaat tarvitsevat isot koneet. Mutta voi kyse olla myös tarpeettoman isoista investoinnista. Luulen, että vanhempi ja pienempi kone usein riittäisi työtehon suuresti kärsimättä. Samalla se lisäisi tilan tuottavuutta. Tänä päivänä tilakoko Suomessa on paljon suurempi ja koneiden työleveys on tarpeen olla suuri sekä siten traktorien entistä isompia. Varjopuolena on maan tiivistyminen koneiden alla ja maan pieneliötoiminnan heikkeneminen.
Moni Suomalainen ei tiedä, eikä ymmärrä, että jos laivat, maaliikenne ja lentokoneet eivät tuo keskusvarastoille elintarvikkeita, niin kaupoista loppuu tavarat viikossa.
Omavaraisuutta ei saa enää väheksyä tuumaakaan. Suurin onnettomuus on katoava osaaminen, nuorten katoaminen kaupunkeihin ja EU:n maatalouspolitiikka.
Kaupanala on myös kasvattanut osuuttaan viimeiset 20v elintarviketuottajien kustannuksella.
Maanviljely, karjatalous ja muu pientuotanto on kovassa puristuksessa. Onneksi ”maajussit” ovat sitkeää väkeä ja homma jatkuu vielä senkin jälkeen, kun EU on hävinnyt maailman kartalta.
Elintarviketilanne voi olla yllätyävän haavoittuva esimerkiksi kuljetusalan mahdollisen lakon seisauttaessa tuonnin. Toiseksi Suomessa kaupan kilpailua vääristää kahden keskusliikkeen duopoli. Onneksi saksalainen ketju on tullut markkinoille ja tuomassa kilpailua, vaikka sen osuus on vain kymmenyksen luokkaa.
”Onneksi “maajussit” ovat sitkeää väkeä ja homma jatkuu vielä senkin jälkeen, kun EU on hävinnyt maailman kartalta.”
Siitä sitkeydestä en tiedä enkä EU:sta, mutta jatkuu se homma ainakin niin kauan kun maataloustuet pelaavat ja keskusta on hallituksessa.
No, tunnustettava on, että huoltovarmuus on toki tärkeä asia.
Näin itsekin toivon, että maanviljelijöiden sitkeys riittää. Aamupalapöydässä on puisevaa nauttia pelkkää uutishöttöä ilman aamupuuroa, leipää, maitoa ja juustoa. Kilpailukyky on tulevaisuudelle välttämätön, mutta niin on jokapäiväinen leipäkin.
” Kilpailukyky on tulevaisuudelle välttämätön, mutta niin on jokapäiväinen leipäkin.”
Tästä on helppo olla samaa mieltä.