Virsikirjassamme oli ja ehkä on vieläkin virsi: Oi Herra siunaa päämies maamme… Ensimmäisenä meillä oli laillisuusihminen, joa muotoili pitkään kestäneen perustuslain, jos oikein muistan. Vasta atomiajalla ja elektroniikan turvin siihen on uskallettu koskea. Kun sitten havaittiin, ettei perustuslain pirstominen satu yhtään pirstojaan, niin siitähän innostuttiin ihan tavattomasti. Mutta mistä kaikki alkoi ja johtuu? Mitä historia meille opettaa?
Yksi päämiehistämme käväisi risteilyllä Stockholmissa ja heti sai liikanimen. Ei tiedetty nuuskan autuutta vielä eikä Tallinnan linjaa oltu vielä avattu. Tulevaisuus oli vielä osin avaamatta. Hulinaksihan se olisi mennyt, jos emme olisi saanut järkälettä peruskiveksi, joka kesti sekä ulkoisen, että sisäisen paineen. Pienellä viksauksella saimme sitten elinikäisen päämiehen, jonka valinta silloin ja tällöin oli muodollisuus. Sieltä jalopuun alta alkoi kuulua maanisän eli isännän ääni. Silloin sitten alkoi viisumimatkailu ja sehän kävi kätevästi junalla, kun kiskoja piisasi muutamaksikin viikoksi reissata.
Pilapiirtäjäthän eivät osaa pitää mitään pyhänä ja sitten olikin julkisuudessa kuva, jonka tekstissä sanottiin uutisena: UKK käymässä Suomessa. Kateellisten panettelua. Siellähän oli ne juhla-ajat jolloin jokaisen poliitikon piti käydä pätevöitymässä. Muuten äänet vaikenivat, jos hyvää sanomaa ei saatu päämajasta. Siis selkeästi oltiin menossa paratiisia kohti. Saimme pensatislaamon ja atomivoimaloita. Kaikki oli kondiksessa. Melkein.
Sillanpää runoili aikoinaan: Niin kauan on turvassa kotilies, kun pystyss on yksikin mies. No, onneksi oli pystyssä joku, joka havaitsi, että feminismi rantautuu Suomenkin. Ensimmäiset vaaran merkit olivat tietenkin siinä, että eduskuntaan valittiinkin naisia runsaasti, eivätkä net olleet enää mitään nöyriä kahvinkeittäjiä. Jonain päivänä toteutuu painajainen, että meitä hallitsee nainen! Puolustusministeri ja ulkoministeri ovat jo niin lähellä vallankahvaa, että sen käyttö alkaa viehättää liiaksi. Kun emme muuta voi, niin riisumme päämiehen vallan niin pieneksi, että se sopii kenelle hyvänsä. Varmaan meitä on muutamia vielä hengissä, jotka muistamme kahdenlautasen loukun. Siinä osoitti uusi isäntä vanhalleisännälle oman paikan, kun ei kehdattu pyytää yhtä lautasta varten kaksia välineitä.
Jos joku vielä haikailee vanhoja hyviä aikoja, niin varoitan uppoamasta liian syvälle. Voisimme rekonstruoida maanisän kaksi komentoa tänä perjantaina: Veturimiehille, ehkä koko AKT:lle ja SAK:lle hän sanoisi: Töihin siitä! Ja puoluepampuille: Olemme täällä muodostaaksemme kuuden puolueen hätätila hallituksen ja te ratkaisette ongelmat mukisematta! Onnea on neuvotteluoikeus!
Aivan samalla systeemillä syntyi myös ensimmäinen evankeliumi, Markuksen evankeliumi v.70. Ja siitä versioina sitten myöhemmin muita. Logos kirjoitettiin tarinan muotoon ihmisenä seikkailemaan fyysiseen ympäristöön. Mutta Jeesus ei ensisijaisesti tullut julistamaan universaalia rakkautta eikä kinastelemaan juutalaisista perinnäisäännöksistä. Hän tuli antamaan sokeille näön ja ihmiskunnalle iankaikkisen elämän. Miten? Esittelen metodin lyhyesti ylihuomenna torstaina ilmestyvässä kirkonkellari.fi teologisessa verkkojulkaisussa. Stay tuned for that.
Taidanpa ostaa lentolipun ja liittyä sarjan käsikirjoittajatiimiin. Kuvaamme seuraavan jakson ns. GoPro -kamera kiinnitettynä päähenkilön otsaan. Sillon viimeinkin näette totuuden Kristuksessa. Enää ette kuin peilin kautta. Mies ilman päätä levittää kätensä ja sulkee syliinsä koko maailmankaikkeuden, joka syntyy ja kuolee hänen tahdostaan hänen ikuisen liikkumattoman kirkkautensa ympärillä.
Kun tällä tavalla päivitämme kristillisen uskon 2000-luvulle, alkavat kirkot taas täyttyä. Emme enää vänkää koulupojan uppiniskaisella asenteella, Mitä Jeesus nyt tekisi? Missä päin Galileaa hän tarkalleen ottaen seikkaili. Vai seikkailiko hän lainkaan? Oliko hän fariseusten kaveri vai ei? Saako sapattina parantaa? Nousiko hän edes kuolleista? Miksei hän lopeta sotia?, vaan nöyrinä kysymme, Kuka/mikä Kristus on? Miten hän tänään elää meissä? Näihin kysymyksiin saamme vastauksen, joka on linjassa modernin luonnontieteen ja kriittisen historiantutkimuksen kanssa, ja samaan aikaan avaa meille kristinuskon syvimmän ja ihmeellisimmän totuuden. Ensin ei: historian Jeesusta ei edes ollut. Mutta sitten kyllä: Kristus on totisesti ylösnoussut. Tänäänkin hän elää. Raamattu on sittenkin kokonaan totta! Mutta tavalla, jota emme vieläkään lainkaan käsitä. Ei silti syytä huoleen. Herran päivä koittaa. Jeesus tulee pian.
Evankeliumien Jeesuksen typistäminen pelkäksi ihmiseksi, ensin Markuksen kuvaamaksi kierteleväksi saanamieheksi (ja siitä sitten muka Johannekseen asteittain paisuteltuna Jumalaksi) on epäonnistunut projekti. Jeesuksen inhimillistäminen karkottaa kuulijat kirkoista. Sitäpaitsi se on historiallisesti kestämätön premissi. Tehdään siis kaksinkertainen virhe ja kaksinkertaisesti hallaa. Näin kärsivät sekä tiede että usko. Tätä kritisoin päättyneen teologipäivän yhteydessä. Jengi ei osta tuota läppää pelkästä kiertelevästä galilealaisesta hörhöstä. Sitäpaitsi se on tutkimuksen ennakko-oletuksena hyvin hatara. Täytyy avata täysin uusi tutkimuksen linja. Historian Jeesus on arvioitava kriittisesti uudelleen.
Tervehdys, Kari! Annoit tuossa taannoin minulle ja muille lukijoille kaksi kotitehtävää: pyysit lukemaan haastattelusi Vartijasta sekä piakkoin ilmestyvän jutun Kirkonkellarista; kotiläksysi ensimmäisen osan olen suorittanut, ja jälkimmäisen osan lupaan suorittaa heti lehden ilmestyttyä!
Vastavuoroisesti haluaisinkin antaa nyt sinulle lukutehtävän: Kipaise Kaisan kuutoskerrokseen, eksegetiikan hyllyille. Sieltä löytyy Brillin kustantama, Holmenin & Porterin toimittama Handbook for the Study of the Historical Jesus (2011, muistaaksi). Opus on melko paksu, neljä nidettä ja melkein neljätuhatta sivua, joten kohtuuden nimissä en tietenkään pyydä lukemaan sitä kannesta kanteen. Siinä on kuitenkin yksi artikkeli, muistaakseni nimeltään ”Did Jesus ever exists?” tai sinnepäin, joka sivumäärältään vastaa aikalailla sinun antamasi lukutehtävän sivumäärää.
Ainakin ensimmäisen haastattelusi lukeminen auttoi minua ymmärtämään vähän paremmin teologista ajatteluasi; uskon, että viittaamaani opukseen tutustuminen auttaisi puolestaan sinua ymmärtämään vähän paremmin eksegeettien valtavirran ajattelua.
ystävällisesti, Harri
Harri, eksegeettien enemmistö (100%) pitää kynsin hampain kiinni historian Jeesuksesta, eikä minulla ole mitään illuusioita, että suomut yhtäkkiä putoaisivat heidän silmiltään. He eivät käännä kelkkaansa. Se ei yksinkertaisesti ole heidän etujensaå mukaista. Mitään kotiläksyjä en ole sinulle antanut, mutta jos yhdyt aloitteeseeni, että esittämälleni hypoteesille annettaisiin tulevassa tutkimuksessa edes teoreettisen mahdollisuuden sija, olet jo tehnyt historiallisen myönnytyksen kohti tietä, jonka päässä häämöttää aidosti kriittinen ja oikeat tieteen kriteerit täyttävä uskottava akateeminen Raamatun tutkimus. Sivumennen sanoen, samalla kristillinen usko ja kirkko sen edustajana saavat aivan uuden uskottavuuden ja kiinnostavuuden ulottuvuuden. Suomeksi sanottuna, päästään vihdoin asiaan.
Minulle on esitetty toive, että myöntyisin teologiassani edes joiltakin osin ideaan historian Jeesuksesta. Näin Nasaretilaiseen sitoutuneet tutkijat säilyttäisivät edes jotenkin kasvonsa. Mutta tuon kaltainen kompromissihan juuri tutkimuksen on mädättänyt. Ja kirkon julistuksen myös. Menemättä enää yksityiskohtiin totean, että vaikka sivuja olisi kymmenen tuhatta (sivuja on itse asiassa miljoonia, mutta ne eivät vakuuta) Jeesus-korttitalo on niin hatara, että vähintä mitä voimme nyt tehdä, on asettaa koko kysymys perusteellisesti uudelleen arvioitavaksi. Puolitotuuteen emme voi enää jäädä. Virallinen totuus tietenkin torjuu kritiikin, mutta, kuten totesin, jo tämä keskustelun avaus oli voitto. Tie on avoinna.
Tutkijoiden yksimielisyys vallitsee siitä, että ensimmäinen evankeliumi, ja aluksi ainoa, oli Markus (kaikki muut syntyivät myöhemmin sen innoittamina). Sen kirjoittaja ei liene käynyt lähelläkään tarinansa päähenkilön seikkailujen miljöötä, sillä paikat, nimet, etäisyydet etc. eivät lainkaan täsmää. Tarinansa sankarin Jeesuksen arameaa tai hepreaa ei Markus puhu, hän kirjoittaa kreikaksi. Tarina on laitettu kokoon motiiveilla ja sitaateilla VT:n profeetoista ja psalmeista. Q lähteistä (kerrostumia ainakin Q1 ja Q2) on poimittu päähenkilön suuhun sitten erikseen muualta koottuja viisauksia ja apokalyptisia ennustuksia etenkin Matteuksella ja Luukkaalla. Itse Logos on näin saapunut keskuuteemme. Miksi täytyy yrittää nykyään yhä todistella, että kerrotaan ihmisestä? Semminkin kun Markuksen lukijat itsekin mitä ilmeisimmin ymmärsivät koko tarinan vain vertaukselliseen midrash-muotoon puetuksi. Ei historian Jeesus ollut Markuksen lukijoille mikään ongelma. Heille ei olisi tullut mieleenkään pitää tarinan sankaria oikeasti eläneenä puusepän poikana. Markuksen kertomus on opetuksen muotoon puettu apokalyptinen ennustus ja viisauslauseiden kokoelma. Mutta tämän tarinan pintatason alla kulkee syvempi sanoma. Sanoma näkemisestä. Sama sanoma löytyy Paavalilta, joka julistaa kosmista Kristusta, jo 20 vuotta aiemmin. Tässä on kristinuskon ydin. Galilealaisen kiertelevän saarnaajan tekemisistä tai sanomisista kinaaminen on turhaa. Häntä ei nykyhistorian kriteereillä yksinkertaisesti ole.
Ajatuksesi eksegeettien maailmanlaajuisesta salaliitosta on oikeastaan aika söpö; haluaisikohan Dan Brown kirjoittaa aiheesta Mikki Hiiri -tarinan?
Mutta (vähän) vakavammin: Olen ainakin omasta puolestani täysin valmis hyväksymään ”Nasaretilaista ei koskaan ollut” -väitteesi eksegeettiseksi työhypoteesiksi. Tämä ei suinkaan olisi minkäänlainen ”historiallinen myönnytys”, kuten sinä sitä ehkä nimittäisit, vaan ainoastaan yhden aikaa sitten hyvin perustein kuopatun tutkimustrendin ruumiiseen kajoamista.
Jotta ajatus voisi nousta pelkästä työhypoteesista vakavasti otettavaksi tieteelliseksi teoriaksi, sen pitäisi pystyä selittämään aiheen kannalta relevantti havaintoaineisto, ja vieläpä paremmin kuin kilpailevat teoriat. Juuri tämä kriteeri on se tekijä, eivät suinkaan nykytutkijoiden rahanahneus ja sokeus, kuten sinä toistuvasti esität, joka estää väitteesi hyväksymisen osaksi akateemisen raamatuntutkimuksen perusparadigmaa.
On jopa hieman huvittavaa, että hylkäät historian Jeesus -mallin, mutta tukeudut silti Q:n stratifigaatio-teoriaan, joka on rakenteeltaan sitä huomattavasti spekulatiivisempi – vaikka kohtuullisen hyvä ja omalla aihealueellaan selitysvoimainen teoria sekin toki on.
Ei ole mitään salaliittoa. On vain tavallisia, ahkeria ihmisiä, jotka haluavat pitää kiinni työpaikoistaan ja asemastaan. Se on hyvin ymmärrettävää ja hyvin inhimillistä. Näin, Harri, maailma toimii. On aina toiminut.
Se kirkonkellari.fi ilmestyy huomenna. Jutellaan & katellaan sitten lisää. Ok?
Luen jutun ja ymmärrän näkemyksiäsi taas vähän paremmin!
Mahtavaa! Kiitos. By the way. Liikutko Kaisa-talossa milloin? Istun usein siellä kahvilla. Lyödään joskus viisaat päämme yhteen ja jutellaan lisää face-to-face. (Vai pitäisikö sanoa face-to-no-face?) Mitä sanot?
Mahdolliseen palaveriimme pyydän sinua pohtimaan tuota teologipäivän teemaa. Alustajat R&R vetosivat papistoon, jotta ei enää takerruttaisi Jumalaksi julistettuun Jeesukseen. Kuitenkin he itse takertuvat ihmiseksi julistettuun Jeesukseen. Asetelmassa on jotakin perin hassua. Kaksi kaveria yrittää ikään kuin vieroittaa kuulijoitaan tissistä, mutta samalla itse imevät yhä tuttia.
Kun historiallisen Jeesuksen etsintä II maailmansodan jälkeen lähti elpymään Bultmannin mahtavan figuurin halvaannuttavasta varjosta, nousi aivan valtava Jeesus-tutkimusten boomi. Se on tuonut uutta ja tärkeää, mutta voi myös ärsyttää tuolla valtavuudellaan. Kun vielä muistetaan, kuinka paljon siitä rakentuu pienemmille tai suuremmille todennäköisyyksille.
Juuri näin. Ja kun pienemmistä tai suuremmista todennäköisyyksistä on todellakin kyse, on monella tavalla vastuutonta sulkea jokin linja kokonaan pois. Semminkin kun vuosisatoja vallinnut implisiittinen ennakko-oletus historian Jeesuksesta on myös monin tavoin matkan varrella värittänyt ja vääristänyt kaikkea tutkimusta, tuloksia ja myös Raamatun käännöksiä ja kieliasua.
Niin kauan kuin niin liberaalit kuin konsu-tutkijat jättävät tutkimusparadigmansa ulkopuolelle kokonaan heprealaisen esoteerisen tulkintatradition antamat avaimet, voi kirkko hengittää rauhassa. Ovet Raamatun todellisiin merkityksiin pysyvät kiinni
ja väkevä ruoka pysyy kellarissa, vain erimakuisia maitoja jaetaan.
Seppo, lue kirkonkellari.fi sivustolta tänään ilmestynyt haastatteluni. Esoterian aika on ohi. Viimeinkin. Nyt se mikä on korvaamme kuiskattu, voidaan katoilta huutaa julki.