Elääkö Suomi poikkeusoloissa ja valmistautuuko maamme sotaan? Tällaisia arveluja liikkuu ilmassa. Iltapäivälehdet ovat tehneet parhaansa, jotta jokainen suomalainen ajattelisi meidän nyt elävän erityisessä sodan vaarassa. Toki otsikoiden takana on todellisiakin ilmiöitä, joista ainakin osaan on syytä suhtautua vakavasti. Jatkuva huolten rummutus synnyttää kuitenkin myös aiheettomia pelkoja. – Pelot myyvät ja siten niiden lietsominen kuuluu irtomyynnistä elävien lehtien ansaintalogiikkaan.
_ _ _
Tämä huolipuhe näkyy tarttuneen myös toimittaja Elina Grundströmiin, jonka kolumnit ovat minusta yleensä olleet oivaltavia. Viimeisin kolumninsa Hesarissa (9.6.) ansaitsee populistisuudessaan kuitenkin muutaman vastakommentin.
Hänen mukaansa Suomessa tapahtuu nyt asioita, jotka eivät ole normaaleja ja antaa ymmärtää, että komentotalous ja totalitarismi kolkuttelevat ovella. Tästä hän näkee merkkejä hallituksen toimissa lisätä koululiikuntaa ja laittaa lastenhoitoon varatut rahat sotakalustoon. Tai siinä, että puolustusvoimat lähestyy lähes miljoonaa reserviläistä henkilökohtaisella kirjeellä. ”Onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?” kysyy Elina Grundström.
_ _ _
Puolustusvoimauudistus käynnistyi useita vuosia sitten. Uudistuksen tarkoituksena oli säilyttää puolustuksen uskottavuus, vaikka hallitus oli leikkaamassa huomattavasti puolustukseen varattuja määrärahoja. Useita varuskuntia lakkautettiin, palkatun henkilöstön määrää vähennettiin yli 10%, sodan ajan joukkojen vahvuutta supistettiin kolmanneksella. Vastaavasti oli määrä lisätä reservin kertausharjoituskoulutusta, johon liittyi reserviläisten lähestyminen kirjeitse. Näiden toimien lisäksi on ollut tarve käynnistää ensi vuosikymmenellä käyttöikänsä loppuun tulevan laiva- ja hävittäjäkaluston uusiminen.
Kaikki nämä toimet oli siis suunniteltu jo vuosia ennen Euroopan turvallisuustilanteen kiristymistä Ukrainan sodan myötä. Myöskään Sipilän hallituksen säästötoimista ei ollut vielä tietoa kun puolustusvoimauudistus oli työn alla.
Hallituksen valmistelemat leikkaukset – jotka koskettavat myös puolustusvoimien toimintamenoja – ovat välttämättömiä liian pitkään jatkuneen valtion velkaantumisen ja yli varojen elämisen pysäyttämiseksi. Populisti kuitenkin yhdistää nämä erilliset ilmiöt yhteen ja sanoo, että nyt leikataan vanhuksilta ja lapsilta hävittäjäkauppoja varten.
_ _ _
Toimittaja Grundström tiivistää kolumninsa johtopäätöksen: ”Tällainen aika vaatii herkkyyttä. Sitä on usein taiteilijoilla, toisinajattelijoilla ja ehkä myös naisilla enemmän kuin miehillä. … Historia arvostaa eniten niitä, jotka aistivat, mitä tapahtuu, puolustavat loppuun asti rauhaa, väkivallatonta vastarintaa, demokratiaa ja ilmaisunvapautta.”
_ _ _
Epäilemättä taiteilijoilla ja muilla kulttuurityöläisillä voi olla herkkyyttä aistia aikaa ja toimia rauhan sekä muiden hyvien päämäärien hyväksi. Aina se ei ole kuitenkaan onnistunut toivotusti.
Ilmeisesti ei vieläkään ole valmiutta rehellisesti arvioida sodan jälkeisen ajan historiaa tältä osin. Radiojohtaja Hella Vuolijoki ja kansanedustaja Hertta Kuusinen suojelivat sodan aikana Neuvostoliiton vakoojia ja olivat vaatimassa asekätkijöille sekä sodasta syytetylle valtiojohdolle ankaria tuomioita.
Nuori Hannu Salama niin ikään pyrki edistämään Neuvostoliiton päämääriä, kuten hän kertoo kirjassaan Siinä näkijä, missä tekijä. 1960-70 –lukujen kulttuurieliitin ja monien taiteilijoiden sukupolvikokemukseksi tuli edistää maailman rauhaa. Tässä tarkoituksessa he tukivat vallankumousta ja valmistautuivat aseellisesti kukistamaan kotimaansa taantumukselliset voimat. He ottivat vastaan monenlaista tukea Neuvostoliiton kommunistiselta puolueelta. Lopullisena tarkoituksena lienee ollut liittyä demokraattiseen kansojen perheeseen, suureen itäiseen naapuriin.
Komentotalous ja totalitarismi eivät silloin ilmeisesti arveluttaneet vasemmistolaista eliittiä, joka tänään on näkevinään niitä Sipilän hallituksen toimissa kestävämmän tulevaisuuden hyväksi?
Tilastoja tosiaan kaivataan. Itsemurha tilastot ovat korkealla mutta eivät murha tilastot. Niissä Suomen edellä on yli 50 maata
Suomea edellä olevista maista ei kovinkaan moni ole n.s. länsimainen sivistysvaltio. Joku Honduras ja El Salvador eivät ole kovin hyviä vertailukohteita Suomeen monessa muussakaan mielessä.
Sensijaan Oikeuspoliittisen Tutkimuslaitoksen viimevuotisessa raportissa (http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/verkkokatsauksia-sarja/8rcuHHA5f/36_henkirikoskatsaus_2014_korjattu.pdf) todetaan yksiselitteisesti: ” Henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan
maat huomioiden.”
Korutonta kertomaan on niin ikään YK:n raportti: https://www.unodc.org/documents/data-and-analysis/statistics/GSH2013/2014_GLOBAL_HOMICIDE_BOOK_web.pdf
Tuula, kiitos ministeri Niukkasen muistelmien siteeraamisesta. Tuosta käy hyvin ilmi, että pian itsenäistymisen jälkeen oli ryhdytty määrätietoisesti perustamaan kotimaista teollisuutta puolustusvoimien varustamiseksi. Työ oli vain kesken sodan syttyessä.
Lauri, tuntuu tosiaankin hankalalta, että Suomenkin on osallistuttava varusteluun. Osaa kalustoa odottaa elinkaaren pää ja massavanheneminen. Kyse on vaikkapa tykkien sodanaikaisista kranaateista. Mistään varustelukierteestä ei oikeastaan voida puhua. Sen verran pitkä käyttöikä kalustolla kuitenkin on. Ajanmukaisella kalustolla voidaan säästää ihmishenkiä, kuten Lauri toteaa.
Olen samaa mieltä Salmen kanssa, että kaikki mahdollinen on satsattava lasten ja nuorten kasvuun, vaikka tässä postauksessa paino onkin puolustuskyvyn ylläpitämisessä. Lasten ja nuorten etu lienee se, että he saavat elää turvallisessa ja vapaassa maassa. Sen sijaan joitakin asioita on rohjettava tarkastella Euroopan verrokkimaiden perusteella, kuten subjektiivista päivähoito-oikeutta, koulujen työrauhaa ja kouluviihtyvyyttä tai luokkakokoja.
Pekka Särkiö :”Työ oli vain kesken sodan syttyessä.”
Niinhän se oli. Suomella oli voimassaoleva hyökkäämättömyyssopimus Nl:n kanssa, eikä Nl olisi saanut rikkoa sopimusta, jonka oli määrä päättyä vasta v. 1945, mutta kommunistit halusivat sotaa ja diktatuuria.
”Maanpaossaan Neuvostoliitossa suomalaisten kommunistinen johto piti yhteyttä Suomen vasemmistovoimiin sekä kehitteli selkeää taktiikkaa niiden toimille poliittisessa taistelussa. Päätavoitteena oli entiseen tapaan kansan vastaisen – niin kuin siihen aikaan sanottiin – ”lahtarihallituksen” kukistaminen ”proletariaatin vallankumouksella”. Eräässä viestissään Suomen työtätekeville kuusi vuotta ennen talvisodan alkamista kommunistinen puolue esitti varsin selkeän kehotuksen: ”Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta! Näin tulee vuoden 1918 vallankumouksen tappiosta se voiton porras, jolta Suomen työväenluokka SKP:n johdolla nousee valtaan”. (Nikolai Baryšnikov: Terijoen hallitus, Helsinki-Pietari 2001)
Otto Wille Kuusisen johtama SKP solmi ”Suomen demokraattisen tasavallan” nimissä 2.12.1939 Neuvostoliiton kanssa keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen, johon vedoten Molotov torjui 4.12.1939 Kansainliiton esittämän rauhan välitystarjouksen sillä perusteella, että ”Neuvostoliitto ei ollut sotatilassa Suomen kanssa eikä uhannut Suomen kansaa, vaan oli rauhansuhteissa Suomen demokraattiseen tasavaltaan, jonka hallituksen kanssa oli 2.12.1939 solmittu keskinäinen ystävyys- ja avunantosopimus.”
Tuntemattomasta sotilaasta on jäänyt mieleen kohtaus, kun panssarivaunut hyökkäävät ja kauhistuneet sotilaat joutuvat toteamaan, ettei ole keinoja: Ne jyrää meitin!
Polttopullot ja koivuhalot olivat aluksi ihan käypiä vehkeitä, mutta sitten tuli järeämpää kalustoa, joka ei halkoa säikährtänyt. Halolla siis saatiin pienemmistä vaunuista tela pois raiteiltaan.
Kolkuttelee totalitarismi ovella tai sitten ei, suursodan mahdollisuutta Euroopassa ei voida sulkea pois. Kun seuraa valtiojohtajien kannanottoja, vaikuttaa siltä, ettei heistä kellään ole aikomusta perääntyä sanomisissaan, vaan uhittelu päinvastoin kasvaa.
Paavo Eero :”Kun seuraa valtiojohtajien kannanottoja, vaikuttaa siltä, ettei heistä kellään ole aikomusta perääntyä sanomisissaan, vaan uhittelu päinvastoin kasvaa.”
Aleksei Kudrin sanoi Kultarannan keskusteluissa, että federaation intressit Ukrainaa kohtaan periytyvät syvemmältä menneisyydestä. Olisiko niin, että Mustanmeren seutujen ”jäätyneiden konfliktien” alkusyyt olisivat jo slaavien (vaan ei moskovalaisten) hallitseman ”Rusien maan” valloittaneessa Mongoli-imperiumissa. Se valloitti Krimin v. 1239, jolloin Krimistä tuli yksi mongoli-imperiumin läänityksistä ja netistä löytyneiden tietojen mukaan aikojen kuluessa alueella asuneet tsuudit, turkkilaiset, kreikkalaiset, gootit ja mongolit sulautuivat ja muotoutuivat Krimin tataariväestöksi.
Jos näin on, niin mitä on ajateltava siitä, että muinainen Novgorodin maakin oli slaavien (vaan ei moskovalaisten) ja suomensukuisten kansojen hallitsema tasavalta, joka valitsi itse ruhtinaansa ja jota johti vetše-kokous? Moskovalaiset valloittivat Novgorodin maan v. 1471, mikä johti v. 1478 Novgorodin tasavallan purkautumiseen ja Iivana Julman v. 1570 toimeenpanemaan Novgorodin hävittämiseen. Tsuhna-sana on johdettu sanasta ”tsuudi” ja mongolien perillisinähän meitäkin on ”tieteellisesti hyväksyttyjen todisteiden” mukaisesti aiemmin pidetty, mistä 1916 kirjoitti mm. ruotsalainen Carl G. Laurin: ”Että suurin osa – 86% [Suomen] väestöstä – on mongolilainen, tai jos niin kernaammin halutaan ural-altailainen, sen ruotsalaiset kernaasti unohtavat.”
Tuon menneisyyden historian vuoksiko moskovamielisten slaavien on mahdotonta hyväksyä sitä, että itsenäistyneillä pienillä valtioilla eikä Venäjän federaatiolla, on YK:n peruskirjan mukainen oikeus päättää itsenäisesti esim. arvojensa mukaiseen puolustusliittoon liittymisestä.
Perinjuurin syvällistä analyysiä, Tuulalta
!