Viel’ päivä koittaa

Oui, non, non, non, oui, non.  Kyllä, ei, ei, ei, kyllä, ei.   Ääntenlaskijat nostavat laatikosta punaisia ja keltaisia lappusia, ja liitutaululle piirretään viivoja tukkimiehen kirjanpidon mallin mukaan. Ääntenlaskun alussa olin vielä toiveikas, mutta loppua kohti kävi selväksi, ettei Senegalin luterilainen kirkko ole vielä valmis tasa-arvoon pappeuskysymyksessä.  Maaliskuun kirkolliskokous äänesti naisten pappisvihkimystä vastaan äänin 70/42.  Olin surullinen.   Olin pahoillani Senegalin naisen puolesta.  Naisen asema Senegalissa on vielä hyvin alisteinen miehiin nähden.  Ehkä he ajattelevat naisen aseman olevan kulttuurikysymys, jota kirkon ei tulisi pyrkiä muuttamaan.

Senegalin luterilaisella kirkolla on vasta yksi koulutettu naisteologi.  Hän on harjoittelujaksollaan ja odotti pappisvihkimystä yhdessä neljän miesteologin kanssa.  Hänen tiensä pappisvirkaan on toistaiseksi suljettu.  Kun hänen mieskollegansa vihitään papeiksi harjoittelujakson jälkeen, joutuu hän seuraamaan juhlallista toimitusta sivusta.  Kun vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan äänestyksen jälkeen, vaikutti hän kuitenkin rohkealta ja päättäväiseltä uskoen siihen, että vielä koittaa päivä, jolloin hänkin saa palvella Jumalaa ja kirkkoaan virkaan vihittynä pappina.  Kutsumus kantaa häntä.  Nuoresta iästään huolimatta hän on päättänyt kuunnella enemmän Jumalaa kuin kulttuurisidonnaisia kanssasisariaan ja –veljiään.

Äänestystä seuraavana päivänä sain saarnata kirkolliskokouksen päätösjumalanpalveluksessa.  Pappina papinpaita, alba ja stola ylläni saarnasin uskonpuhdistuksesta ja uudistuksesta, jonka olisi jatkuttava edelleen luterilaisessa kirkossa.  Luterilaisen kirkon tulisi olla suolana tässä maailmassa: suolana, joka kirpaisee avoimessa haavassa, suolana, joka säilyttää hyvää ja antaa maailmalle parempaa makua.  Luterilaisen kirkon tulisi Senegalissakin olla esimerkkinä ympäröivälle islamilaiselle kulttuurille, joka alistaa naista.  Meidät on kutsuttu Jumalan työtovereina rakentamaan ja luomaan uutta.  Jumala on kutsunut naiset ja miehet rinta rinnan taistelemaan rakkauden ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Iloitsin siitä, että saarnani jälkeen muutama kirkolliskokousedustaja pyysi saada kopion palopuheestani.   Tulin myös toiveikkaaksi, kun kaksi iäkkäämpää mieskirkolliskokousedustajaa tuli kättelemään minua todeten, että jos olisivat kuulleet tämän saarnan ennen äänestystä, olisivat he ehkä äänestäneet toisin.

Vielä koittaa päivä, jolloin äänestystulos on toinen.  Ehkä se ei ole edes kovin kaukana.  Kun se päivä koittaa, ylistän Senegalin naisten kanssa yhdessä Jumalaa Marian ylistyslaulun sanoin: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.  Hän on korottanut alhaiset.”   Jo nyt kuulen tuon ylistyslaulun ensisävelet hiljaisena mielessäni.  Viel’ päivä koittaa…

 Teija Laine