Viime vuoden lopulla vietettiin pienellä Biloorin kylällä suurta juhlaa. Senegalin luterilaisen kirkon toteuttama Suomen Lähetysseuran taloudellista tukea saanut maaseudun viisivuotinen kehittämishanke vietti päätösjuhlaansa. Juhlakutsussa todettiin, että tilaisuus alkaa klo 10, ja olin huolestunut, kun hieman harhailimme matkakumppanieni kanssa etsiessämme oikeaa tietä kylälle myöhästyen kymmenisen minuuttia alkamisajasta. Turha huoli. Juhlakatos oli paikoillaan, mutta muut valmistelut olivat vielä alkutekijöissään. Hankkeen vastuuhenkilöt laittelivat esittelypöytiä paikoilleen, äänentoistolaitteet tulivat paikalle hevoskärryillä vasta meidän saapumisemme jälkeen, eikä muita juhlavieraita juurikaan ollut saapunut paikalle.
Kiertelin juhla-alueella jututtamassa ruuanlaittopuuhissa olevia naisia ja tervehdin paikalle ennättäneitä. Kymmenisen naista kuori ja pilkkoi sipuleita ja juureksia suuriin vateihin, toinen naisryhmä oli valjastettu veden kantoon. Muutama nainen huolehti polttopuiden kokoamisesta ja tulen sytyttelemisestä suurten keittopatojen alle ja jotkut leikkasivat juhlaan lahjoitetun lehmän lihan leikkaamisesta. Ruokaa tulisi olemaan riittävästi, joten juhlalla oli oleva taattu menestys.
Äänentoistomiehet saivat laitteensa toimimaan generaattorinsa avulla, ja kaiuttimista alkoi kaikua huumaavalla volyymillä paikallista musiikkia. Tässä vaiheessa minä pakenin hetkeksi autoon huilaamaan. Olin ensimmäistä päivää töissä nuhakuumeen jälkeen, ja voimani tuntuivat olevan hieman vähissä puhumattakaan korvien melunsietokyvystä. Taisinkin hieman torkahtaa, kunnes havahduin aitojen rumpujen tasaiseen rytmiin. Tiesin, että se on merkki siitä, että juhla oli alkamassa.
Maaseudun kehittämishankkeen projektijohtaja rva Penda Diouf esitteli juhlapuheessaan hankkeen saavutuksia, joista moni oli nähtävissä myös Biloorin kyläläisten arjessa. Hanke sisälsi ympäristötyötä kuten jätteiden lajittelun ja kompostoinnin opetusta sekä ekokeittimien jakelua ja niiden käytön opastusta. Biloorin kylälle oli rakennettu kolme karjan lantaa hyödyntävää biokaasuyksikköä yhteistyössä valtakunnallisen biokaasuhankkeen kanssa. Oli aika upeaa nähdä tuo biokaasu myös käytössä. Polttopuusta on pulaa ja kaasu on kallista, mutta Biloorin kylällä iloittiin tästä upeasta mahdollisuudesta laittaa ruokaa ilmaisella kaasulla. Juhlaruoan valmistukseen ei vielä biokaasu olisi riittänyt, mutta perheen arkiruoanlaittoon yksikkö sai varattua riittävästi kaasua säiliöihinsä.
Naisten työtä keventäviä myllyjä oli hankittu ja mylläreitä koulutettu. Hankekylillä oli annettu terveydenhuoltokasvatusta, oli jaettu mikrolainoja kyläläisten erilaisiin pienprojekteihin, oli opetettu naisille kankaan värjäystä, oli opastettu ja autettu puiden istutuksessa ja oli rakennettu kaivoja. Kyläläiset esittivät juhlassa näytelmiä, joissa tuli esille niin ebolalta suojautuminen kuin kylän ja kotien siisteydestä huolehtiminen. Näytelmää seuratessa oli huojentavaa tietää, että pahin vaihe Länsi-Afrikan ebola-epidemiasta on ohitettu, eikä ebola rantautunut Senegaliin yhtä ulkomaista opiskelijaa lukuun ottamatta, ja hänetkin saatiin hoidettua terveeksi Dakarin sairaalassa.
Juhla ei ole mitään ilman tanssia, joten puheiden alkaessa ja puheen lomassa rumpalit antoivat parastaan ja saivat naiset tanssimaan juhlan ja monien juhlapuhujien kunniaksi. Ja eipä aikaakaan, kun alkoi jo ruoka tuoksua ja kutsu juhlalounaalle kuulutettiin. Ruoka tarjottiin suurista vadeista: punaista riisiä, marinoitua sipulikasviskastiketta ja keskellä vatia muhkeita paloja naudanlihaa.
Maaseudun kehittämishanke päättyi Biloorissa ja sen naapurikylissä, mutta kyläläiset lupasivat jatkaa oppimiensa asioiden käytäntöön panemista. Ajaessamme kotia kohti halki hankealueen siistien ja roskattomien kylien en epäillyt lainkaan etteivätkö kyläläiset pitäisi lupaustaan.
Teija Laine
Kirjoittaja on pappi ja teologian maisteri. Hän toimii Läntisen Afrikan eli Mauritanian ja
Senegalin kirkollisen työn koordinaattorina. Tämän lisäksi hän huolehtii alueen
tiedotuksesta ja kummiyhdyshenkilön tehtävistä.
