Risti

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. (1. Kor. 2:1-2)

Vanha risti

Miksi Paavali halusi olla tuntematta Jeesusta muuta kuin ristiinnaulittuna? 

Mitä sinulle risti merkitsee?

Miksi Jeesuksen risti halutaan (tai ei haluta) tehdä tyhjäksi? 

Mitä syitä voisi olla siihen, että olemme joskus halunneet peittää ristin tai emme sitä vain nähneet? 

Miksi on tärkeää, että elämämme velkakirjassa on risti (mitätön)? 

Miksi Jeesuksen kantama risti riittää (tai ei riitä) meille?

.

Exit: Hymni

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Juudaksen kohtalo oli epäusko. Hän katui, mutta ei jaksanut uskoa saavansa anteeksi.

    Jeesus lähetti täysin uudestisyntymättömiä opetuslapsiaan julistamaan Jumalan valtakunnasta. Mitä tapahtui?
    Luuk 10:17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.

    Ei heidän pyhyytensä tähden, vaan sen sanan tähden, joka heille oli annettu puhuttavaksi.
    Näin se on tänäänkin.

  2. Jorma Ojala, minä taasen ymmärrän ettei Jeesuksen Sanan yli voi millään mennä eli Juudaksella ei tekonsa jälkeen enää ollut anteeksiantoa. Samaa todistaa evankeliumissa oleva:

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

  3. Juudas ei varmaankaan ole nyt sinun ongelmasi Ari, vai onko?
    Anteeksiantamus koski kaikkia, Juudastakin. Pietarikin petti Jeesuksen.
    Kysymys ei ole synnistä, vaan uskosta.
    Jeesus oli Jumala, joka näki edeltä, mitä on tapahtuva. Juudas on myös eräänlainen uhri, sinunkin tähtesi.
    Sitten kun olet syntinen ihminen, kuten kaikki muutkin, sitten ymmärrät kokemusten kautta tämänkin asian.
    Meillä ei ole kenelläkään varaa henkselien paukutteluun.

  4. Jeesus sanoo meille itsevanhurskaille, jotka vähättelevät uskonveljiä tai ei pidä ketään kelvolliseksi uskonveljiksi; luulemmeko olevamme vanhuskaampia kuin jotkut muut?

    Jeesus sanoi niille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen: ”Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.’ Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.’ Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Luuk 18:9-14)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.