Yrjö Raution tämänpäiväinen HS-kolumni sai minut ajattelemaan: ”Voi raukka”. Nähtävästi joku lestadiolaismies meni pilaamaan vanhan emännän 100-vuotisjuhlat pitkällä saarnalla, joka ilmensi ahdistavaa Jumala-kuvaa, jonka mukaan kaikki ei-(oikein-)uskovat ovat matkalla helvettiin.
Rautiosta on varmasti tuntunut pahalta, ja niin minustakin tuntuu, kun ajattelen tällaista tapahtuneen. Häpeän ja pahoittelen kristittynä sitä, miten kristityt usein toimivat ja tuovat uskoaan esille. Ymmärrän myös tarpeen tuoda oma turhautuneisuus esille ja näin ”tasoittaa tilanne”. Rautio sai tuntemuksensa julki koko kansan sanomalehdessä.
Raution tuntemuksia kohtaan tunnen sympatiaa, mutta hänen esittämistään ajatuksista en voi sanoa samaa. Ne ansaitsevat korkeintaan sääliä. On surullista, että kokenut toimittaja alentuu yläkoulutasoiseen argumentaatioon.
Kun Rautio on jakanut epämiellyttävät kokemuksensa katusaarnaajista, hän aloittaa uskonnonfilosofisen traktaattinsa, joka paljastaa alussa ilmoitetut pakolliset suvaitsevaisuusperiaatteet pelkäksi sanahelinäksi: ”Uskontoa vastaan ei minulla mitään ole (–). Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, kunhan ei tule tyrkyttämän sitä minulle.”
Miksi ja millä logiikalla julkaiset jumalanvastaiset argumenttisi maan luetuimmassa lehdessä?
Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. ”Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on.” Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita.
”Jo pelkästään kaikki se pahuus, joka maailmaa hallitsee, riittää todistamaan, ettei Häntä voi olla.” Pahuuden ongelma on tietysti kuuluisin argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta Rautio ei edes yritä osoittaa argumentin logiikkaa vaan tyytyy ylimalkaiseen viittaukseen. Pelataan samoilla säännöillä: vastaukseksi riittää tässä ylimalkainen viittaus vapaaseen tahtoon, syntiin ja Saatanaan.
Tai pistetään astetta paremmaksi. Rautio tunnustaa, että ainakin sellainen objektiivinen moraaliarvo kuin ”pahuus” on olemassa (listaan voisi ehkä lisätä pikkumaisuuden ja julmuuden). Mutta ilman Jumalaa ei ole objektiivisia moraaliarvoja. Siispä Jumala on olemassa. Siinä Rautiolle yksi Jumala-todiste, kun hän ei ole toistaiseksi yhtään löytänyt. Lisää voi etsiä vaikka tästä.
Rautiolla on toinenkin moraaliin (tai sen puutteeseen) perustuva argumentti kristinuskon Jumalaa vastaan. ”Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma. Hän uhkailee, kiristää ja kostaa. Hän asettaa ihmiselle taakan, jota hän ei jaksa kantaa, ja potkaisee hänet sitten helvettiin.”
Kristittyjen Jumalaahan ei ole olemassa? Puhutaan siis vain kristittyjen Jumala-kuvasta. Mutta eivät kristityt näin Jumalaansa näe. En minä ainakaan. Puhutaan siis ei-kristityn näkemyksestä kristillisestä jumalakuvasta. Nyt ollaan jo sen verran kaukana itse Jumalasta, että mitäs jos annettaisiin mahdollisuus käsityksen puhdistamiselle? Sanon siis vastaan: ”Jumala on suurisieluinen ja laupias. Hän armahtaa, lahjoittaa ja pelastaa. Hän antaa ihmiselle sen, mitä käskee, ja vie sitten ikuiseen iloon.”
Rautiota vaivaa selvästi lestadiolainen tai muuten eksklusivistinen kristillinen pelastusoppi, jonka hän valitettavasti samaistaa kristinuskoon ja Jumalaan. Hänen isänsä joutui kuulemma helvettiin, ”koska ei uskonut, jos kristinuskon opit pitävät paikkansa”.
Menemättä sen enempää kristillisen inklusivismin ja pluralismin vaihtoehtoihin haluaisin vain sanoa, että kristinuskon oppien mukaan lopulta vain Jumala tuomitsee ja tietää, mitä kunkin sielussa viime hetkellä tapahtuu. Kukaan maan päällä ei voi varmasti julistaa kenenkään toisen joutuneen helvettiin. Rautio – ja hänen isänsä – voivat siis levätä rauhassa.
Rautio ei kuulemma ole ateisti, koska ”hekin ovat erään sortin uskovaisia”. Eikö Rautio sitten usko omiin ajatuksiinsa ja argumentteihinsa? Jos ei, niin miksi hän niitä epärehellisesti Hesarissa levittää? Jos uskoo, niin eikö hänkin ole erään sortin uskovainen? Ja siinä missä argumentit pyrkivät todistamaan, ettei Jumalaa voi olla, Rautio on nimenomaan ateisti.
Mutta Rautiokin on pohjimmiltaan homo religiosus, Jumalan kuva, joka etsii yhteyttä Luojaansa. ”Pyhyyden kaipuu on yleisinhimillinen ilmiö. (–) Pyhyyden kaipuuta on minussakin. Pyhyys koskettaa minua usein luonnossa, niin kuin se kosketti suomalaisia ennen kuin he hylkäsivät omat jumalansa ja ryhtyivät harjoittamaan vieraiden kansojen taikoja.”
Rakas Yrjö Rautio, meillä on paljon yhteistä. Rakastamme Suomen luontoa, tunnemme siinä jotain pyhää. Haluamme olla suomalaisia pyhyyden etsijöitä. Metsänhenkiin emme kuitenkaan enää kumpikaan usko. Mutta vielä vähemmän ateismi, jumalankieltäminen tai tiedeuskovaisuus jättää tilaa yhtään millekään pyhälle. Kristinusko opetti meidät näkemään pyhän luonnon Pyhän Luojan.
Kristinusko ei ole vieraiden kansojen vaan kaikkien kansojen uskonto. Sitä se on ollut helluntaista asti: kaikki kansat, kaikki kielet, myös suomi ja suomalaiset. Kristinusko on universaali uskonto, koska ongelma – se ihmisten pahuus ja julmuus – on universaali. Kristuksessa puhdas hyvyys voittaa pahuuden. Kristittyjen kanssa on tosiaan usein niin ja näin. Mutta onneksi se ei olekaan kristitynusko vaan kristinusko.
Hyvä kirjoitus Emilillä. Kiitos siitä.
Vanhoillislestadiolaisena uskallan väittää, että ylivoimainen enemmistö meistä ei hyväksy Raution kolumnissa kuvattua käyttäytymistä. Ikävä ja nolo juttu, ja ymmärrän sen tuntuneen juhlaväestä pahalta.
Kolumnista voi saada käsityksen, että lestadiolaisseuroille olisi tyypillistä synkkyys. Kokemus synkkyydestä on tietysti hyvin subjektiivinen asia, josta on paha ruveta väittelemään. Jos joku haluaa muodostaa asiaan oman mielipiteen, vihjaisen, että tästä osoitteesta voi kuunnella vanhoja suviseurasaarnoja:
http://www.youtube.com/user/ajonraas/videos
Suosittelen erityisesti tätä saarnaa:
http://www.youtube.com/watch?v=U4d8fTaEVLA&list=UUA5cMUbsVqT4OLiShQY1WTw
Rauhanyhdistysten reaaliaikaisia seuralähetyksiä voi kuunnella täältä:
http://rauhanyhdistys.fi/fi/seurat/seurat-radiossa/
Kun tämä nyt on ”katolinen blogi”, jossa paheksutaan vasemmistoa, sallittakoon syrjähyppy paavi Franciscuksen viimeaikaisiin toimiin.
Paavi nimittäin meni ja sanoi, että Oscar Romero oli ”Jumalan mies”, jonka autuaaksi julistaminen tulee käynnistää nopeasti.
Tätä ennen Karol Wojtyla (Paavi Jonannes Paavali II) ja Joseph Ratzinger (Paavi Benedictus XVI) ovat tyrmänneet, teologis-poliittisista syistä, koko hankkeen. Autuaaksi julistaminen on pyhimykseksi tulemisen ensiaskel, pakollinen sellainen.
Kuka sitten oli Oscar Romero? Romero oli San Salvadorin arkkipiispa, joka murhattiin raaasti alttarin kupeeseen oikeistolaisten kuolemanpartioiden (joita USA rahoitti ja tuki) toimesta. Samalla kun kardinaali Ratzinger varjeli Vatikaanissa ”opin puhtautta”, ja Karel Wojtyla, Paavi Johannes Paavali II kiersi maailmaa käyden omaa ideologista sotaansa, arkkipiispa Romero puolusti köyhiä ja vähäosaisia maansa väkivaltaista, verisesti hallitsevaa luokkaa vastaan.
Paavi Franciscuksen viime viikonlopun ilmoitus oli hatun noston ja syvän kumarruksen arvoinen teko.
Kari-Matti Laaksonen: ”Autuaaksi julistaminen on pyhimykseksi tulemisen ensiaskel, pakollinen sellainen.”
Katolisen kirkon opetuksiin kuuluu sellainen omituinen ajatus, että ”pyhimyksiksi” julistetut ihmiset toimisivat vielä maan päällä elävien puolesta esirukoilijoina taivaassa Jumalan edessä.
Raamattu taas opettaa, että Jeesuksen välityksellä kaikki voivat puhua ”vapaasti ja saavat lähestyä luottavaisesti” Jumalaa rukouksessa (Efesolaisille 3:11, 12).
Se sanoo, että Kaikkivaltias Jumala ei ole liian kaukana ihmisistä kuullakseen rukouksemme. Psalmista Daavid rukoili luottavaisesti: ”Oi rukouksen Kuulija, sinun luoksesi tulee ihmisiä kaikesta lihasta.” (Psalmit 65:2.)
Jumala antaa pyhää henkeä niille, jotka pyytävät sitä uskossa. Jeesus perusteli: ”Jos siis te, vaikka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin Isä, joka on taivaassa, antaa pyhää henkeä niille, jotka pyytävät häneltä!” (Luukas 11:13.)
Lisäksi Jeesus ja Raamattu varoittavat kohottamasta toisten yläpuolelle yksittäisiä ihmisiä. Se on jo askel kohti epäjumalainpalvontaa.
Apostoli Paavali kirjeissään sanoi kaikkia varhaiskristittyjä pyhiksi.
Nämä pyhät eivät siis selvästikään olleet vielä kuolleet, eikä heitä ollut asetettu erilleen muiden uskovien yläpuolelle poikkeuksellisen hyvyyden vuoksi.
Raamattu osoittaa, etteivät ihmiset eikä mikään kirkkolaitos tee henkilöstä pyhää. Raamatussa sen sijaan sanotaan: ”(Jumala) pelasti meidät ja kutsui meidät pyhällä kutsumisella, ei meidän tekojemme takia, vaan oman tarkoituksensa ja ansaitsemattoman hyvyytensä takia.” (2. Timoteukselle 1:9.)
Pyhän siis pyhittää Jumalan kutsu sopusoinnussa Hänen ansaitsemattoman hyvyytensä ja tarkoituksensa kanssa.
Kristillisen seurakunnan pyhät ovat mukana ”uudessa liitossa”. Jeesuksen Kristuksen vuodatettu veri vahvistaa tämän liiton ja pyhittää sen osapuolet.
Koska heidät on Jumalan silmissä puhdistettu, he muodostavat ”pyhän papiston”, ja he uhraavat ”hengellisiä uhreja, jotka ovat otollisia Jumalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä” (1. Pietarin kirje 2:5, 9).
Kari-Matti Laaksonen :”Kun tämä nyt on “katolinen blogi”, jossa paheksutaan vasemmistoa…”
Kuulepa kundi, kun sekä EU että Euroopan neuvosto ovat tuominneet kommunistisen diktatuurihallinnon natsirikoksiin verrattavat rikokset ja vaatineet jäsenmaidensa kommunistisia liikkeitä julkisesti sanoutumaan irti noista rikoksista, niin mitä tekee suomalainen vasemmisto. Se vierittää ”arvojensa mukaisesti” syyn noista rikoksista ”oikeistolle” valitsemiaan pappeja myöten ja jatkaa Suomen itsenäistymisestä alkanutta vihaperinnettään esimerkiksi ”kiakkojoukkueiden” muodossa.
Samalla se vaalii Pariisin rauhansopimuksen aiheettomia sotasyyllisyysartikloja, jotka vailla yhdenkään kansainvälisen sotarikostuomioistuimen päätöstä tällä hetkellä ”oikeaoppisesti todistavat”, että suomalaiset olivat yksin syyllisiä toiseen maailmansotaan.
”HS – Pääkirjoitus – 5.9.1990: ”Syksyn Ety-kokousten tuloksina syntyy tilanne, jossa toisen maailmansodan päätteeksi 1947 tehty Pariisin rauha sitoo enää vain Suomea. Saksaa ei sen piiriin voida liittää ja muut hävinneellä puolella olleet maat ovat sanoutuneet rauhansopimuksesta irti. Bulgaria, Romania ja Unkari tekivät niin liittyessään Varsovan liittoon ja Italia liittyessään Natoon. Sen takia Suomi näyttää muodollisesti ainoalta syylliseltä toiseen maailmansotaan. Uusi tilanne on kohtuuton, koska Suomi oli muiden pienten maiden tavoin diktaattorien sodan uhri eikä aloittaja.”
Kirjaa lukiessa olen ihmetellyt inspiroijan moraalia (moraalin perusta ?) ja sitä jatkavien tekomoraalia, joka tuhoaa inspiroijan tarkoittaman perustan.
Minä hiukan ihmettelen, että asetetaan Romero ja Wojtyla vastakkain kuin hyvä ja paha.
Se jos mikä on sitä Kari–Matin inhoamaa mutu-tietoa – täysin tunteisiin perustuvaa.
Wojtyla oli arkkipiispana Puolassa ja sitten Paavi.
Puolan kansa ja uskovat olivat kommunismin orjia omassa maassaan, uskonto vainottuna. Kirkkoherra Popieluzco ei ollut ainoa kylmän haudan Veikselissä saanut pappi. Se tapahtui Jaruzelskin aikana, mutta mitä tapahtuikaan Gomulkan aikana ja neuvostoliittolaisen kenraali Rokassovskin toimiessa Puolan sisäministerinä..?
Wojtylan ja hänen edeltäjiensä tiedossa oli varmasti monta kuolemanpartiota, eivätkä ne toimineet Salvadorissa.
Saksassa on sodan jälkeen tuomittu vapausrangaistuksiin 100 000 natsia. Sosialistisessa leirissä jokunen, mutta sen emämaassa ei ainuttakaan. Miksi tämä maailmankatsomus vaimentaa niin tehokkaasti omantunnon?
Kun luen saksalaisen Tscifferlyn matkakirjaa 1920-luvun latinalaisesta Amerikasta, huomaan, ettei mikään ole muuttunut.
Metisot pitävät yllä harvainvaltaa vuosikymmenestä toiseen, eikä se ole esim. USA:a haitannut.
Kuolemanpartioita on myös vasemmistopuolueilla, ei kai vähiten
takkinsa kääntäneen Ortegan Nicaraguassa.
Vesa Ahlfors näkee turhaan vaivaa raamattunsa eteen.
Uuden maailman käännös on täällä blogimetsässä, kuten kristikunnassa yleensäkin, todettu väärennöksiä sisältäväksi. Jeesuksen sanat ristillä ovat yksi asiaa todistava esimerkki.
jorma ojala: ”Vesa Ahlfors näkee turhaan vaivaa raamattunsa eteen. Uuden maailman käännös on täällä blogimetsässä, kuten kristikunnassa yleensäkin, todettu väärennöksiä sisältäväksi..”
??!! Täällä tekemäni siteeraukset Raamatusta ovat enimmäkseen uudesta tai vanhasta kirkkoraamattukäännöksistä.
Perustietoa Raamatun kääntämisestä ja siitä mikä olisi hyvä tai huono Raamatunkäännös alla olevassa linkissä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan sivuilla:
http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tutkimuksen/kaantaminen3.html#7
jorma ojala: ” Jeesuksen sanat ristillä ovat yksi asiaa todistava esimerkki.”
Jos tarkoitat Jeesuksen sanoja ryövärille näiden teloitushetkellä: ”Minä sanon sinulle tänään: ”Olet oleva kanssani paratiisissa”, niin Raamatun alkukielen teksteissä ei käytetty lainkaan välimerkkejä. Ne on sinne laitettu vasta jälkeenpäin, joten kaikkien käännösten versiot siitä voidaan kyseenalaistaa, jos niin haluaa.
Asia voidaan kylläkin ymmärtää, kun otetaan huomioon Raamatun tekstien kokonaisuus.
Jeesus herätettiiin kuolleista vasta kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen. Hänen kerrotaan nousseen taivaaseen 40 päivää teloittamisensa jälkeen, joten hän ei voinut olla samana päivänä jonkun kanssa ”paratiisissa”.
Lisäksi Raamatussa ilmaisulla paratiisi yleensä tarkoitetaan maallista paikkaa ja olosuhteita. Taivaallisen elämän mahdollisuus ihmisille tuli mahdolliseksi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen pyhän hengen vuodattamisen yhteydessä vuoden 33 helluntaina.
Lisäksi Raamattu ilmaisee kaikkien sen palkinnon saavien uskon tulevan koetelluiksi ja heidän pitää olla uskollisia kuolemaansa asti. Jeesus tuskin ”jakoi taivaspaikkaa” alustavaa kiinnostusta hänen sanomastaan kiinnostuneelle ryövärille.
Mitä ristiin tulee, niin Raamatun alkukielen teksteissä ei sitä sanaa esiinny Jeesuksen teloituksen yhteydessä. Alkukielen sana stau-ros tarkoittaa klassisen kreikan sanakirjojen mukaan ainoastaan pystysuoraa paalua tai pylvästä.
Raamattu käyttää silloisesta välineestä myös sanaa ksy′lon. Liddellin ja Scottin A Greek-English Lexicon määrittelee sen merkityksen: ”Katkaistu ja käyttövalmis puu, polttopuu, puutavara jne. – – puun kappale, tukki, hirsi, pylväs, – – ryhmysauva, nuija, – – paalu, johon rikolliset kiinnitettiin, – – elävästä puuaineksesta: puu.”
Uuteen kirkkoraamattukäännöksessä on myöskin alkukielessä seurakuntaa merkitsevä sana muutettu kirkoksi.
Teloitusvälineenä σταυρος on nimenomaan risti. Häpeäpaalu on eri asia.
Martti Pentti: ”Teloitusvälineenä σταυρος on nimenomaan risti.”
Uuden testamentin alkukielessä koinekreikassa sana stauros tarkoitti nimenomaan paalua ja pystypuuta. Tämä käy ilmi useista sanakirjoista ja Raamatun hakuteoksista.
Totta on, että ”luopumuksen” jälkeisessä kristikunnassa sille annettiin jälkikäteen kirkon taholta myös risti merkitys, sen jälkeen kun kirkko oli ottanut käyttöön vanhan pakanallisen symbolin ristin.
Oxfordin yliopiston Companion Bible sanoo: ”On – – todistettu, että Herra surmattiin pystyssä paalussa eikä kahdessa ristiin pannussa hirrenkappaleessa.”
Arvostettu brittiläinen tutkija W. E. Vine sanoo varsin suorasukaisesti: ”200-luvun puoliväliin mennessä – – pakanoita otettiin kirkkoon – – ja heidän sallittiin suurimmaksi osaksi pitää pakanalliset merkkinsä ja vertauskuvansa. Niinpä tau eli T, jonka poikkipuu oli – – laskettu alas, omaksuttiin Kristuksen ristin muodoksi.” (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words.)
Vine sanoo lisäksi Raamatun hakuteoksessaan, että kreikan kielessä substantiivi, joka käännetään ristiksi, ja verbi, joka käännetään ristiinnaulitsemiseksi, viittaavat paaluun ja ne on ”erotettava kirkollisesta muodosta, jossa kaksi hirttä on ristissä”.
Käyttäessään siis ristiä kirkot ovat selvästikin omaksuneet epäraamatullisen tavan.
Tanskalainen historioitsija ja merkkien tuntija Sven Tito Achen kirjassaan Symboler omkring os: ”On epätodennäköistä, että Jeesuksen kuolemaa seuranneina kahtenasatana vuotena kristityt olisivat käyttäneet ristiä.”
Ristin käytön voidaan katsoa saaneen alkunsa Mesopotamiassa kaksituhatta vuotta ennen Kristusta. Achen kirjoittaa kirjassaan myös, että ”pronssikaudella, useita satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää, ristejä oli jopa skandinaavisissa kalliopiirroksissa. Ei-kristityt käyttivät ristiä ”maagisena merkkinä. – – Sen kaksi toisensa leikkaavaa viivaa – – suojelivat, toivat hyvää onnea.”
Ei ristin käyttö maagisena merkkinä tee siitä kristityiltä kiellettyä.
Pystypaalu on ristiin verrattuna tehoton teloitusväline. Juuri levälleen kiinnitettyjen käsien varaan ripustettu ruumiinpaino tekee rististä tappavan. Se on toki todennäköistä, että Jeesuksen risti on ollut T-kirjaimen mallinen. Varhaiskristillinen taide kuvasi Kristuksen Hyvänä Paimenena. Ristiinnaulitun kuva otettiin käyttöön myöhemmin.
Göteborgin yliopiston uskontotieteen professori, teologian tohtori ja pastori Gunnar Samuelsson julkisti joitakin vuosia sitten väitöskirjansa Ristiinnaulitseminen antiikin aikoina (Crusifixion in antiquity: An inquiry into the backround of The New Testament terminology of crusifixition). Tilaisuudessa
ns. vastaväittäjänä toimi suomalainen silloin professorin virkaa hoitanut Erkki Koskenniemi.
Väitöskirja hyväksyttiin. Siinä käytiin läpi kaikki vuosien 800 eaa (=ekr) ja vuoden 100 ya (=jkr) välillä olevat antiikin heprean-, aramean-, kreikan- ja latinankielen tekstit, jotka käsittelevät kiinnitys/ripustusrangaistuksia ja teloituksia.
Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että niissä ei mainita lainkaan ristiä ja ristiinnaulitsemista. Käsitys Jeesuksen ristillä kuolemisesta perustuukin vain kirkon perinteisiin ja taideteoksiin, ei antiikin ajan teksteihin. Raamatun alkukielen teksteissä Jeesus kuvataan surmatun puunkappaleeseen sitoen, jonka
tarkka merkitys käännettynä on paalu tai puunrunko.
Se on sittemmin
virheellisesti käännetty ristiksi, kun kirkot olivat omineet tämän vanhan ns. pakanauskontojen maagisluonteisen symboolin itselleen. Puunrungossa tai paalussa teloitukset olivat yleinen teloitustapa Jeesuksen aikoihin.
Linkkejä tutkimukseen ja siitä uutisointiin:
http://gupea.ub.gu.se/handle/2077/22126,
http://abcnews.go.com/GMA/jesus-crist-died-cross-scolar/story?id=11066130,http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/7849852/Jesus-did-not-die-on-cross-says-scholar.html
”Kirkot olivat omineet tämän vanhan pakanauskontojen maagisluonteisen symbolin itselleen.” Tästä kai on varsinaisesti kysymys, kun halutaan päästä rististä eroon. Kristinusko yritetään pestä puhtaaksi kaikesta, mikä vähänkin vivahtaa muiden uskontojen tavoilta tai merkeiltä. Yritys on mielestäni turha ja toivoton. Mitä rististäkin jää, jos sen poikkipuu poistetaan? Eikö se olisi ikivanha palvonnan kohteena oleva falloksen kuva?
Sinun vastauksesi, Vesa Ahlfors, ovat varsin kummallisia ja asian vierestä – ihan tarkoituksellisestiko?
En ole puhunut siteeraamisestasi, vaan raamatustasi, joka tunnetusti on filunki tekele ja niin sanotusti falski. Se jo kertoo keltä tuo jehovantodistajien oppi on peräisin.
Hyvä. että luet näitä blogeja. Kukaties saat sinäkin löytää tien
Kristuksen luo ja pelastua.
jorma ojala :”En ole puhunut siteeraamisestasi, vaan raamatustasi, joka tunnetusti on filunki tekele ja niin sanotusti falski.”
Eikö näin ajatella luterilaisen kirkon piirissä myös ortodoksien ja katolilaisten Raamatusta? Mielestäni Vesa Ahlforsin Raamatun tulkinnat eivät ole poikenneet millään tavalla siitä Logoksesta, joka mielestäni muodostaa uskon perustan ja sen, mikä Raamatun mukaan on maailmankaikkeuden alku: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä” jne.
Suomen ortodoksinen kirkko käyttää samaa käännöstä (1992) kuin luterilainen kirkko. Sama Raamattu on myös Katolisella kirkolla Suomessa, joskin heillä on siihen liitettynä muutamia kohtia koskeva korjauslista. Raamatunkäännöskomiteassa ortodoksista kirkkoa edustivat silloinen arkkipiispa Johannes ja Merja Merras. Katolinen kirkko osallistui työskentelyyn antamalla palautetta. Toki heillä voi olla käytössään painoksia, joihin on liitetty Apkryfikirjat. Jokaisen kirkon sisältä löytynee henkilöitä, jotka käyttävät jotain aiempaa, vanhastaan tuttua käännöstä.
Ole aivan huoletta, Tuula Hölttä. Ei se niin mene, kuin pelkäät.
Nyt puhutaan tekstiväärennöksistä ja tekstin poistoista. joita jehovantodistajien raamattuun on tehty.
jorma ojala :”Nyt puhutaan tekstiväärennöksistä ja tekstin poistoista. joita jehovantodistajien raamattuun on tehty.”
Enpä itsekään osaa tuohon sanoa muuta, kuin siteerata itseäni paljon viisaampaa:
”Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?” [Luukas 12:14]
Rakas kirjeenvaihtotoverini Tuula Hölttä.
Ei asian tuomitsemiseen Herraamme tarvita, pelkkä visiitti
Specksaversilla tai Nissenillä riittää 🙂
Logos on kreikkalaisilta filosofeilta tuleva termi, joka viittaa asioiden (laajempaan) ymmärrykseen, esiinsaattamiseen. Eihän tämäkään huono tulkinta raamatullisesti ole, sillä kristinuskossa Kristus on tuollainen ymmärryspiste. Arkikielessä puhutaan hiukan välineellisesti logiikasta, mikä siis alunperin tarkoittaa logoksen miettimistä.