Ihminen

Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet! (Ps. 144:3) 

Ihminen

Minkälaista ihmistä sinä arvostat?

Mitä eroa on Jumalan rakkaudella verrattuna meidän ihmisten rakkauteen? 

Keitä Jumala rakastaa? 

Miksi monet Joonan tavoin haluaisi paeta kaikkinäkevän Jumalan kasvojen edestä (vert. Joona 1:3); minkälaista on olla Jumalan tarkkaavaisen katseen alla (vert. Job. 7:17-20)?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Kristus in nobis/Kristus pro nobis. Herätysliikkeissämme on ollut eroa kumpaa em. on eri vaiheissa painotettu.

    Itse näkisin, että jonkinlainen mielen muutos, subjektiivisesti koettava sovitus tulisi tapahtua. Joskin käytännössä, ja hlökoht. tämä ainakin on jatkuvaa tappelua ”vanhan aatamin”/halun kokea maailmanystävyyttä/”kunnianperkeleen” kanssa.

    • Kasteessa saimme pelastavan uskon Jeesukseen Kristukseen. Käytännössä usko näkyy meissä siinä, että me voimme uskoa Kristuksen kirkon keskeiset fundamentit.

  2. Tuo jatkuva ”sotatila” vanhan ja uuden välillä pitänee uskon ”etsiväisenä” eli liikkeellä. Pahinta lienee ” jämähtää” paikoilleen!
    Tuo ”Kristus-nälkä” on elävän uskon merkki, jonka ”nälän” Herra itse meissä vaikuttaa ja Hän itse on vastauksena tuohon nälkään.
    On tämä mielenkiintoista ja jännittävää!

  3. ” Kristus elää minussa” ( Gal.2:20 )
    Aivan esimmäiseksi on sanottava , että uskon syntyminen on seurausta siitä, että Kristus itse Jumala uskoo minussa. Uskoni ei ole lainkaan minun ratkaisuni tulosta, eikä sen varassa, vaan on Jumalan Pojan uskoa.

    Tämä on elintärkeä asia tätä on julistettava, koska tästä saa kaikkein huonoin ja heikoin uskova lohdutuksen jaksaakseen elää uskon todeksi omassa elämässään. Koska usko on sitä, että Jumala uskoo minussa tämä usko kestää tauvaaseen asti. Jos kyseesssä olisi vain minun uskoni, se johtaisi lopulta epätoivoon. Myöskään pyhitys ei ole omaa vaan on seurausta siitä, että Kristus asuu minussa ja vaikuttaa Jumalan tahdon toteumista elämässämme.

    Nykyinen suomalainen Luther- tutkimus katsoo, ettei uskosa läsnäolevaa Kristusta saa eroittaa ristillä riippuvasta Kristuksesta ? Kyllä täytyy sanoa, että kyse on samasta Jeesuksesta. Silti Kristus meidän puolestamme ja Kristus meissä on eroitettava toisistaan. Kaiken perusta on Kristuksen työ ristillä puolestamme, vain siksi meidät julistetaan vanhurskaaksi.

    Kun itse Jumala taivaassa on julistanut meidät vanhurskaaksi, niin kyllä Kristus tulee asumaan meihin. Tästä on pidettävä lujasti kiinni. Ensin on Kristus meidän puolestamme, ja sitten meissä.

  4. Jälleen keskustelu on kääntymässä uskomme ytimeen: lahjaan, joka on ” Jumalan Pojan uskoa” ( Gal.kirje. vanh. kirkkoraamattu ) ja
    ”Jeesuksen usko” ( ilm. kirja ). Olemme jälleen suuren salaisuuden edessä: Jumala itse antaa ”korvan” kuulla Jumalan Pojan äänen:
    jolla on ”korva” toistuu Kirjoituksissa. Tuo korva avautuu sanan ja sakramenttien vaikutuksesta. Eräissä raamatunkäännöksissä esiintyy sana, joka viittaa ”infanttiin”, imeväisikäiseen. Jumalan salaisuus on kätkettynä ”imeväisikäisen” uskoon. Heissä on salatulla tavalla usko: kiittävää uskoa, Isän ”valmistamaa”!

  5. Voi miten siunaavaa tekstiä Martti tuossa edellä kirjoittaa!
    Jos meiltä ”ryöstettäisiin” pois lahjauskon, lahjavanhurskauden julistaminen, miten absoluutiokaan, täydellinen synninpäästö ”toimisi”. Siltä katoaisi tuo siunattu ”absoluuttisuus” , jossa ei ole eikä saakaan olla mitään ihmistekoa ( tunnetta, kokemusta, muuttumista, jne. ).

  6. Tuosta vanhurskaaksi julistamisesta. Jo vuosisatoja on protestanttisessa kristillisyydessä keskusteltu tapahtuuko vanhurskaaksi julistaminen ” taivaan torilla” ”tuomiotoimena”.
    Pelastuksemme näkökulmasta on oleellisinta, että Isä ”näkee”
    meidät Kristuksen persoonan ja työn ( sanoisiko ) ”läpi”. Hänessä olemme vanhurskautetut, syntimme anteeksi saaneet. Ihmeellisintä,
    että kolmiyhteinen Jumala armahtavaisuudessaan ja rakkaudessaan ”ennättää” aina ”ennen meitä”. Suunnitelma on laadittu jo. ”ennen maailman perustamista”.

    • Sakari, kiitos erinomaisista kommenteista. Jumalan Pojan uhriveri koko maailman synneistä on riittävä. Ei siinä jää meille mitään sovitettavaa. Oltaisiin lähes 2000 vuotta myöhässä, jos ajattelisimme osallistua jollainlailla syntimme sovitukseen. Nimemme on Kristuksen elämän kirjassa pysyvästi.

  7. Niin kuin luonnollinen syntymämme, samoin myös hengellinen syntymämme tapahtuu tässä ajassa ilman meidän operoimistamme. Tämä on se mistä Raamattu puhuu kautta linjan. Oma minä asettuu kokonaan uuteen valoon, kun ihminen ”nöyrtyy” (”luopuu omastaan”, jota ihminen ei tee luonnostaan, vaan ihminen kapinoi kaikin voimin Jumalaa vastaan, tämän ”harhaisen ja sokean” luonnon me saimme syntiin lankeemuksessa osaksemme.)
    Ikään kuin meidän luontomme olisi saastunut ja se luulee, että olemme itsemme omia. Tässä pimeydessä ihminen siis vaeltaa luonnollisen syntymänsä tilassa, kunnes syntyy uudelleen Sanasta, (Veden ja Hengen kautta), joka on Kristus.

    Nikodeemus sanoi: Kuinka ihminen voi mennä uudelleen kohtuun ja syntyä jälleen, kun Jeesus oli sanonut, että ihmisen tulee syntyä uudelleen ylhäältä. Vielä Jeesus sanoi Nikodeemukselle: Olet Israelin opettaja, etkä tätä tiedä?

    Itselleni on viimeaikoina alkanut valkenemaan, mitä on OLLA KristukseSSA.
    Siinä minä olen kuollut ja uusi on sijaan tullut, tämä ei siis tarkoita, että olen kuollut vaan, että Elän uudessa, joka on Kristus minussa.
    Synnyn siis aikanaan kuoleman ruumiiseen, Adamin lankeemuksen tähden, mutta en tiennyt olevani kuollut, vaan kun kasvoin aikuiseksi, pidin itseäni mainiona veikkona, mutta kun kuolin lyötyäni pääni Kristus kallioon, ja syntini paljastui, niin synnyin samalla hengelliseen elämään Kristuksen tähden, joka siis pelasti minut Sanallaan ja ymmärsin elämäni olleen täysin kuollutta.

    Nyt siis elän tuossa kuoleman ruumiissa, jossa virtaa sama veri jonka saian luonnollisessa syntymässä, mutta kuten senkään alkuunpanijana en ole ollut minä itse, niin samoin on myös hengellisen syntymäni laita, senkin on saanut aikaan itseni ulkopuolinen taho. En siis enää elä minä, vaan Kristus minussa, kirkkauden toivo. Kaiken kaikessa vaikuttaa Jumala. Miten minä tämän kaiken uskon ja ymmärrän? Se on itselleni suuri ihmetyksen aihe. ”Mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä on ihmislapsi, että häntä ajattelet”?
    Komppaan edellä kirjoittaneita, hyvin on samankaltaisia tuntoja teidän kanssa.

    Paavalin teologiassa lahjavanhurskaus on kaiken ytimessä, sen löysi myös Luther ja monet muutkin, mutta kaikille tämä ei ole selvä, ja kuten Sakari kuvaa, usko on Jumalan salaisuus. Kristuksessa kuitenkin kaikille avoin.
    Menen tässä kohtaan sanattomaksi, niin ihmeellinen on meidän Jumala.

    Raamattu avaa Jumalan Armovalinnan (ennaltamääräys) näköalat selkeänä eteemme ja vahvistaa omat lupauksensa meille sanassaan. Meille, jotka uskomme, Kristus on Jumalan Voima, mutta sitä ei maailma voi ymmärtää. Pimeys ei voi käsittää Valkeutta.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.