Fasistikortin vetäminen esiin keskustelussa hyydyttää kummasti tunnelman. Kuka on fasisti ja mitä käsitteellä ylipäätänsä tarkoitetaan?
Professori Tarmo Kunnas on tarttunut aiheeseen, joka herättää monissa kammoksuntaa ja inhon tunteita.
Kunnaksen kirja Fasismin lumous lähestyy aihetta aatehistoriallisesti ja kulttuurielämän kautta. Hän kysyy, mikä sai eurooppalaiset taiteilijat ja intellektuellit innostumaan 1920–40-luvuilla ensin Italian fasismista ja sitten Saksan kansallissosialismista.
Kiinnostavasti Kunnas selvittää, kuinka Italiassa fasismin (”vitsakimppu”) henkisessä maisemassa oli varsinkin aluksi paljon kaikupohjaa runoilija Filippo Tomassa Marinettin lanseeraamalle futurismille, jossa ihailtiin modernin elämän dynaamisuutta, voimaa, koneita, militarismia ja jopa anarkiaa.
Fasismin ja kansallissosialismin syntyä selittävät muun muassa ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen traumat, kommunismin uhka, talouden lama ja pelko koko talousjärjestelmän romahtamisesta. Fasismilla oli alussa myös ideologiset ja myyttiset perustelunsa, lopussa liike kehittyi kohti totalitarismia, aggressiivisuutta ja johtajakulttia.
Fasismi on Kunnaksen kirjassa historialliseen tilanteeseen sidottu ilmiö. Nykyiset äärioikeistolaiset liikkeet eivät ole fasistisia samassa merkityksessä kuin 1920–40-luvun liikkeet. Äärioikeisto ammentaa kannatuksensa toisenlaisesta yhteiskunnallisesta todellisuudesta, vaikka toki yhteisiäkin näkemyksiä löytyy, kuten kansallismielisyys, muukalaisvihamielisyys ja ennen kaikkea vahvan johtajan ja moraalin kaipuu.
Yhteenvedossaan Kunnas muistuttaa, että fasistit ymmärsivät oman toimintansa ihanteelliseksi ja rakentavaksi, eivätkä he suinkaan ajatelleet olevansa pahan vaan hyvän asialla Euroopan rappiota vastaan. Lopputulos oli kuitenkin päinvastainen, kauhea ja rikollinen ja johti kansamurhaan, rasismiin, ahdaskatseiseen nationalismiin, militarismiin ja järjettömään verenvuodatukseen.
Fasismin lumous on kiinnostava ja hyödyllinen. Sen luettuaan pitää varmasti fasistikorttinsa pitempään taskussa eikä ainakaan ala leimata kanssaihmisiä umpimähkään.
P.S. Kirjoitin Fasismin lumouksesta enemmän Kotimaa Suola- aikakauskirjan numerossa 1/14.
Jorman kommenttiin ”Berliinin eri meiningistä” on todettava, että natsit pistivät pikkutuhmaa 1920-luvun Berliiniä paljon pahemmaksi omissa bileissään: Pientä aavistusta siitä voi saada, vaikka lukaisemalla Carl-Henning Wijkmarkin kirjan ”Metsästys Karinhallissa.” Nimi tulee Göringin ruotsalaissyntyisestä vaimosta Karinista.
Tarkoitin vain, että Adolfin aate ei tuohon aikaan vielä
pahemmin vaikuttanut Berliinissä. Tarvittiin uusi alku ja taistelu
demarien ja kommunistien kanssa, Horst Wessel usw.
Carinhall, es gibt nicht mehr.
Sijaitsi muuten noin 8-90 km Berliinistä koilliseen järvialueella.
Tätä vasten kiinnostava mutta valitettavan vähän tutkittu ilmiö oli Venäjällä vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen esiinnoussut äärioikeistolaisuus, jota jotkut ovat sanoneen, mielestäni erittäin hyvin, protofasismiksi. Väkivaltainen vastavallankumouksellisuus, juutalaisvastaisuus ja ankara autoritaarisuus olivat tämän liikehdinnän tunnusmerkkejä. Esimerkiksi amiraali Kolchakin valta Siperiassa kärsi tästä äärioikeistolaisuudesta, koska se vieraannutti maltilliset bolsevikkien vastustajat valkoisesta vallasta. Lopulta bolsevikit alkoivat näyttää monille pienemmältä pahalta.
Tämä protofasismi oli myös yksi toisen sortokauden venäläistämistoimenpiteiden taustavoimista, todellisten Suomi-syöjien ideologia.
Talous aina tietysti. Sanan aidossa mielessä haastavan näkemyksen fasismin syistä esitti taloushistorioitsija Karl Polanyi v. 1944 ilmestyneessä teoksessa ”Suuri murros”. Polanyin mukaan 1800-luvulla syntynyt vapaa liberalistinen markkinatalous, jossa markkinat irrotettiin kaikista muista yhteiskunnallisista siteistä, oli ihmiskunnan mitassa jotakin aivan uutta eikä voinut puhtaaksiviljeltynä kestää. Kun se ajautui kriisiin, fasismi oli yksi yritys ratkaisuksi, yhteiskunnan itsepuolustuksen tapa. Muita tuon ajan malleja olivat sosialismi ja amerikkalainen New Deal.
Täysin vastakkaista mieltä oli Friedrich Hayek, joka näki, että vapaat markkinat juuri olivatkin demokratian ja kaiken toimivan talouden tae – koska markkinoihin sisäänrakentui hajauttava tietämisen mekanismi. Muussa oltiin jo matkalla hiipivään totalitarismiin. Uusliberalistinen talousoppi, thatcherismi Englannissa ja Neuvostoliiton romahdus, toivat Hayekin käsitykset laajasti uudelleen esille ja muotiin viimeistään 1990-luvulla Kun sitten on eletty pitemmälle 2000-lukua, Polanyin analyysiä ”saatanalliseksi myllyksi” muuttuneesta taloudesta on alettu lukea erilaisella kiinnostuksella.
Uusliberalismi ja tacherismi ovat vasemmiston hellimiä termejä, joista ei tiedä, ovatko ne taktiikkaa vai kyvyttömyyttä hyväksyä tosiasioita.
Vasemmiston mielestä Tacheria edeltänyt ay-liikkeen komento oli tietenkin Okay, vaikka se jäykisti Englannin talouselämän, palvelut ja teollisuuden. Totta kai se oli paha, kun ay-liikkeen valtaa rajoitettiin. Harva muistaa, miten Englannin teollisuus taantui. Austin ei ollut ainoa maailmanmerkki, joka katosi jonnekin.
Liberalismi ja yhteiskunta. Olikohan se sentään niin uusi asia Adam Smithin ja kumppanien aikoina?Mietin Venetsiaa, Genovaa, Antwerpeniä ja Flanderia…. eivätkö ne kerro yhteiskunnan ja talouselämän lähesestä integraatiosta?
Eikö fasismi ollut pikemminkin vastavoima, kuten sosialismikin?
Kun edellä puhuttiin Koltshakin ongelmista, eikö tuo musta voima ollut vain pelkkää venäläistä nationalismia, samaa joka voitelee rattaita Itä-Ukrainassa?
Nikolai Danilevskin ”Venäjä ja Eurooppa” kannattaisi muuten kiireesti suomentaa. Ilmestyi sentään jo 150 vuotta sitten.
Nobel-palkittu Hayek eli yli 90-vuotiaaks, joten hän ehti nähdä Thatcherin kauden. Ainakin kerran he tapasivat, ja ainakin pari kirjettä vaihdettiin. ”Yhteiskuntaa ei ole olemassa”, oli Thatcherin tunnettu lausahdus.
jorma ojala :”Eikö fasismi ollut pikemminkin vastavoima, kuten sosialismikin?”
Tässä ”pomminvarma” ohje siihen, miten fasismi määritellään:
”Stalin ja Jugoslavian johtajaksi siirtynyt Tito riitautuivat 1948, jonka jälkeen Stalin leimasi Jugoslavian fasistiseksi valtioksi ja Titon fasistiksi. Tito halusi tietää, kuinka häntä ja hänen hallintoaan voidaan sanoa fasistiseksi, vaikka Jugoslavia oli seurannut kaikessa Neuvostoliiton esimerkkiä: tuotantolaitokset oli otettu valtion haltuun, kaikki puolueet kommunistista puoluetta lukuun ottamatta kielletty, toisinajattelijat suljettu vankiloihin ja maanviljelijät siirretty kolhooseihin.
Stalin antoi vastauksensa neuvostolehdistön kautta. Vastauksessa hän toi julki, ettei tuotantovälineitten sosialisointi ole sosialismia, vaan päinvastoin se saattaa olla fasismia, sillä sensuuntaista tekivät myös Hitler ja Mussolini.
Stalinin mukaan ratkaisevaa ei ole se, ovatko tuotantovälineet valtion omistuksessa ja että silloin saattoi olla jopa niin, että ollaan sosialismista kauempana kuin silloin kun tuotantovälineet ovat kapitalistisen järjestelmän mukaisesti yksityisten hallussa.
Stalinin mukaan asian ratkaisee vain se, kenen käsissä on hallitusvalta, ja kun se Jugoslaviassa oli fasisti Titon käsissä, niin koko komento on fasismia.”
(Arvo ”Poika” Tuominen: Kremlin kellot)
Hyvä näköala on tuossa linkissä, joka viittaa Umbero Eco’on.
http://kemppinen.blogspot.fi/2007/12/jatkuva-fasismi.html
Koetan omasta puolestani arvioida Tacheria enemmän kuin yhden lausahduksen perusteella.
Kakun pakonomaisen jakamisen politiikka on joka tapauksessa tullut tiensä päähän, vaikka suuri hallituspuolue ei ole vieläkään sitä kaikin osin käsittänyt. Näin aikansa uudistusmielisistä on
tullut konservatiivjeja ja mahdottoman säilyttäjiä. Karvaalta muutos maistuu. Kenties uusliberalismi ja tacherismi sanoina tuskaa lievittävät.
Keskustelun aiheena oli fasismi, ja omana tähtäyspisteenäni yhteisön, ihmisten, itsepuolustustavat talousvaikutusten ylikäyvään voimaan. Aikaisemmin mainitsemani Karl Polanyi argumentoi ”luovaa tuhoa” pitemmälle, ja näkee fasististakin reagointia tilanteessa, jossa ei ole tai on vain heikkoja muita suojarakenteita.
Tuon Tuula Höltän kommentin jatkeeksi sopisi kai muistelo siitä, kuinka unkarilainen kirjailija Suomessa käydessään jossain runoilijoiden illanistujaisissa meni paljastamaan, että
hänen mielestään on ehtaa fasismia myös Neuvostoliitossa ja se on ruskean sijasta punaista…..
Poeta Matti Rossi teki hänestä ilmiannon Unkarin suurlähetystöön, ja miehelle koitui tietysti vaikeuksia kotimaassaan, hän joutui paitsioon.
Eipä ole ilmiantaja tullut synnintuntoon teostaan, olen asiaa kosketelleista haastatteluista todennut.