Sain edellisviikolla Kotimaassa olleesta kolumnistani palautetta (Kotimaa 30.5.2014). Monenlaista. Kolumnin sisältö oli lyhyesti seuraavanlainen: Kirkon jäsenistä valtaosa ei usko niin kuin kirkko (virallisesti) opettaa. Miksi? Koska heidän opettajistaan, kirkon papeista, suuri osa ei usko niin kuin kirkko opettaa. Miksi? Koska kirkon opettajia opetetaan yliopistossa uskomaan toisin kuin kirkko opettaa. Pitäisikö asialle tehdä jotain?
Eräs palautteen antaja sanoi minulle, ettei kirkkoa saa tuolla tavalla vihata. En ihan ymmärtänyt, miten hän oli tekstini lukenut, mutta jokainen tietysti lukee omista ennakko-oletuksistaan käsin ja siksi tulkitsee omalla tavallaan. Tuo palaute oi kuitenkin hyvä, sillä se sai minut ajattelemaan.
Onko kirkon kannalta huolestuttavaa, jos sitä vihataan? On varmaan, mutta se joka vihaa, on tullut ainakin jollain tavalla kosketetuksi. Minun mielestäni vihaa paljon pahempaa on välinpitämättömyys. Jollain voi olla kirkkoa kohtaan viha-rakkaus –suhde, sillä viha ei ole rakkauden vastakohta. Sellaiselle ihmiselle kirkko merkitse jotain. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, penseys, se, ettei asia kiinnosta millään tavalla.
Pelkään, että yhä suurempi osa suomalaisista on nimenomaan välinpitämättömiä kirkkoa ja sen sanomaa kohtaan. Onko kirkko kaikessa varovaisuudessaan tullut jotenkin niin hajuttomaksi ja mauttomaksi – suolattomaksi – ettei se ole enää kiinnostava? Pitäisikö asialle tehdä jotain?
Ville Auvinen
Juha. Uskon, että se mitä luomiskertomuksissa ilmaistaan, on juuri se, minkä Jumala on halunnut ihmisille ilmoittaa. Mutta Jumala ei ole ihmisten mittakaavassa, hän on paljon suurempi. Se, mikä ihmisen mittakaavassa on kuusi päivää, voi Jumalan mittakaavassa olla konkreettisesti paljon pidempikin aika. Sitäpaitsi: Jumala ei elä ajassa vaan ikuisuudessa, joten inhimilliset aikamääreet eivät siellä todennäköisesti pidä samalla tavalla paikkaansa kuin meidän maailmassamme.
Jumalan luomistyö tapahtui kuudessa jaksossa, ja ne on upeasti kuvattu luomiskertomuksessa. Tässä kertomuksessa piilee oletettavasti valtavia salaisuuksia, ja toivoisin teologien pureutuvan niihin turhanpäiväisten pohdintojen sijasta (kuten ”haudattiinko Jeesus kalliohautaan vai joukkohautaan”).
Näiden luomisjaksojen mukaan Jumala sääti ihmisen työn ja levon vaihtelun – ihmisen mittakaavan suhteutettuna. Myös Jeesus ihmisenä ollessaan lepäsi sapatin haudassa työnsä jälkeen.
Mutta näissä asioissa saa ajatella eri tavoin. Sellaiset näkemykset eivät ole uskon ytimessä, joten on tarpeen sietää erilaisuutta. Eri asia ovat sitten nämä suuren luokan kysymykset kuten oliko Jeesuksen kärsimys syntien sovitus vai ei.
Anita, minä luotan Jumalan sanaan, eikä minun tarvitse ajatella mikä nyt minun oman viisauden mukaan olisi mahdollista. Onneksi omassa seurakunnassani saa uskoa Jumalaan, siten kun Raamatussa on. Harhaopit perustuu aina jonkun omaan viisauteen, joka poikkeaa Jumalan sanasta.
Ylösnousemususko ilman uskoa Kristukseen sijaiskärsijänä (kuten Raamattu opettaa) on aika turhanpäiväistä uskoa.
Ylösnousemus ilman sovitusta on ikuinen ero Jumalasta.
Se ei voi olla Kirkon uskoa, vaan ihan jotain muuta.
Ihailen Anitan raikasta ja samalla nöyrää otetta asioihin.
—–
Alkuräjähdysteoriaan voi kristitty suhtautua myös kiihkottomasti. Se on malli joka muuttuu, eikä selittävä malli
sinänsä ole uskon vastainen, vaikka se olisi epätäydellinenkin.
Usko suhtautuu asioihin toisin.
Nythän alkuräjähdyksen katsotaan lähteneen tyhjästä, niin ihmeellistä kuin se onkin.
Kreationismi on ihan oma uskontonsa, eikä sillä ole mitään tekemistä pelastavan uskon kanssa..
Kuten sanottua, kirjoitukseni on altis väärintulkinnoille. Minun mielestä sopii puhua sijaiskärsimyksestä tai sovituksesta jos se tuntuu tärkeältä, ei tämä mun tulokulma estä noiden termien käyttöä. Mutta miksi Jeesuksen piti sijaiskärsiä tai sovittaa? Se on se kysymys, johon mä olen yrittänyt löytää vastausta.
Kiitosta että toitte esiin tän Helenan kolumnin; piti käymän kirjastosta hakemassa Kotimaa -lehti, jossa se on. Todella hyvä/herkkä kirjoitus! Ihan kuulkaa mietin, että pitäisikö tilata Kotimaa. Miten usein on Helen kolumni?
Ja kiitos Helena tuosta Girard René vinkistä. Löysin yliopiston kirjastosta hänen teoksensa ’Väkivalta ja pyhä’. Ja tuosta Danielin blogista, niin olen myös sitä seuraillut. Olen ollut Ystävyyden Majatalossa kirjallisuusterapian kurssilla yhtenä kesänä, ja se on keitaana vieläkin…
Joo Sonja, tässä kun on mahdollisuus antaa lukijapalautetta niin: Helena Paalanteen ja Ville Auvisen kolumnit, vaikka hiukan eri tavoin monasti kristinuskoa tulkitsevatkin, ovat olleet kiinnostavia kirjoituksia. Sitten siellä on nää kirkollisen lehden pakolliset tyypit, joiden tekstien kohdalla alkaa sormi ja silmä haroa seuraavaa sivua kahden rivin jälkeen, jos hiukan kärjistetty ilmaus sallitaan.
Kari-Matti, musta sulla on kyllä hirmu terävä ilmaisu ja etenkin, kun sulla on selvästi, miten sen nyt sanoisi, käsitystä/ymmärrystä/tietoa/kokemusta/näkemystä niin mulle tulee mieleen, että kirjoitatko paljon. Sä voisit/osaisit varmasti tulkita ja kirjoittaa aika merkittävää/tärkeää/kiinnostavaa tekstiä.
Odotan pamflettiasi.
PS. Oon aikanaan tehnyt tutkimuksen liittyen Kotimaan kirjoituksiin.
Sonja, en kirjoita mitään paitsi Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaan liittyvää gradua, joka ei valmistu ikinä, kun samanaikaisesti joka toinen minuutti kirjoitan kommentteja tänne.
Kari-Matti, jospa pistät sen gradun pakettiin ja annat luovuudellesi/kyvyllesi ilmaista asiat/kulttuurin/uskon/teologian/sosiologian ym.lle. tilaa. Eli anna palaa, kuten minulle proffani aikoinaan sanoi.
Toki kysyi, että mihin ohjausta tarvitsen, vastasin että siihen, ettei kirjoitukseni mene överiksi. Koska olin tottunut draaman kirjoiittaja viimeinkin. Se on nimittäin täysin päinvastaista kuin tieteellinen kirjoittaminen.
En mitenkään voinut ymmärtää, että tieteessä pitää kaikki alleviivata. Ja jos tätä uutta proffaa ei olis tullu, en tiedä missä toiletissa olisin.
Se sai minut myös jatkamaan poikkititeellistä tieteen ja taiteen tekemisiä.
Otsikko on mulla jo valmis: ”Erimieltä!”
Kari-Matti, luota siihen ja anna palaa!
Erimieltä olo tarkoittaa, että kunnioittaa ja arvostaa niitä, jotka ovat valtavirrasta erimieltä, kuten STI:tä, vaikka itse olisi, luonnollisesti, hiukan erimieltä, siitäkin.
Jos otsikko on sitä, toki siitä kirjoitetaaan. Siihen sisältyy mielestäni myös mahdollisuus monenlaisiin tulkintoihin.
>>>STI:n linja ei siis hyväksy naisten pappeutta. Siksi se on jatkuva hajaannusta aiheuttavien vakaumusten lähde, kun nuoret teologit oppivat sieltä tuon ideologian, joka ei vastaa evankelis-luterilaisen kirkon järjestystä, >>>>
Kun kirkon jäseniä ohjaa Pyhän Hengen sijasta järki ja politiikka,
voi mielessä rakentua ihan millaisia syy ja seuraussuhteita
tahansa. Ihan järjettömiäkin.
Kirkon ikimuistoisen uskon puolustajista tuleekin hajoittajia..
Historiassa on kosolti esimerkkejä tällaisesta logiikan u-käännöksestä.
Niinpä joulukuussa 1939 ei Neuvostoliitto omien sanojensa mukaan ollutkaan sodassa
Suomen kanssa, vaan rauhallisissa suhteissa Terijoen hallituksen kanssa, jota vilpitöntä ystävyyttä Mannerheimin-Tannerin kopla yritti rikkoa.
Kiva kuulla, että nuo kolumnit ovat osuneet käsiinne 🙂 Luulen Sonja, että sä olet ehkä lukenut viimeisimmän, joka käsitteli ihmisten kohtelua markkinatalouden resursseina. Tämä po. kolumni ilmestyi pääsiäisen alla ja siinä kysyin että miksi Jeesus ristiinnaulittiin. Ajattelen, että on tärkeää myös aina uudestaan tutkia näitä kristinuskon peruspilareita. Ei siksi, että haluaisin niitä horjuttaa, vaan siksi, että ne olisi entistä vahvemmalla perustalla. Minulle itselleni se on henkilökohtaisesti tärkeää, joten miksipä en jakaisi toisten kanssa sellaisia juttuja, jotka olen kokenut merkitykselliseksi jos siihen annetaan mahdollisuus. Jos ei Kristuksen ristiä sovi tutkia, miettiä ja katsella, niin en tiedä mitä sopii.
No näinhän se tänne tuli tuo Sonjalle ja Kari-Matille osoitettu kommentti…
Helena, luin tuon ’Miksi Jeesus tapettiin’ kolumnin. Nyt mun ihan pakko käydä kirjastosta kaikki muutkin lehdet. Siis sun kirjoitukset on niin raikkaita, että ihan, miten sen nyt sanoisin: ihan virvoitun! Ja ne avartaa/vahvistaa mun uskoa.
Aikoinaan tein tutkimusta Kotimaa lehteen liittyen, ja silloin just kirjasto ystävällisesti keräsi/antoi minulle tarvitsemani aineiston niin, ettei minun köyhänä tarvinnut sitä itselleni tilata. Enkäpä olisi silloin vanhempia lehtiä saanutkaan. Tämä oli ennen tätä digiverkkoaikoja.
Jos ei sovi tutkia Kristuksen ristiä, niin mikä sitten olisi tärkeämpää. Ah, mä vaan oon ihan innoissani, kun oon pitkästä aikaa taas löytänyt jotain, joka avartaa ja rakentaa. Ja panee pohtimaan syvällisesti. Kiitos Helena!
Sonja, kiva kuulla, että myös tämä kolumni löysi tien luoksesi. Olen kiitollinen kaikesta palautteesta 🙂 Myös teidän, jotka ette allekirjoita minun näkemystäni ja suhtaudutte kirjoituksiini tai mielipiteisiini kriittisesti. Autatte minua perustelemaan paremmin ja mietiskelemään vielä syvemmin mihin perustuu se, mitä kirjoitan. Se minua joskus surettaa, että uskoani arvostellaan ja minua yritetään ojentaa ties millä keinoin. En ymmärrä, mitä kristityt veljet ja sisaret siitä kostuvat, mutta kaipa papin ammatin vuoksi uskoni on enempi julkista riistaa kuin muilla. Se lienee vain hyväksyttävä.
Niin ja meidän kolumnistien vuorot on n. 5 viikon syklissä 🙂
”Se minua joskus surettaa, että uskoani arvostellaan ja minua yritetään ojentaa ties millä keinoin” Helena Paalanne
Samma här. Siksi minua niin rohkaisee kirjoituksesi. Kun on jotenkin niin yksin, siis syvimmillään, niin siksi Helena, sun kirjoitus resonoi.