Hätäapua kasvatuksen kriisiin

Kristillinen kotikasvatus on kriisissä. Useiden tutkimusten mukaan kodeissa ei enää opeteta edes iltarukousta, ja se on suurin yksittäinen syy siihen, miksi kristillinen usko on Suomessa ollut pitkään alamäessä. Mikään määrä evankeliointia ei paikkaa sitä, että lapsille ei opeteta uskon alkeita kotona.

Myös seurakuntien perhetoiminnassa on puutteita, vaikka se on myös yksi kirkkomme vahvuuksista. Erityisesti vajausta on sellaisesta koko perheen toiminnasta, jossa on tarjontaa sekä aikuisille että lapsille. Tajusin tilanteen, kun muutin vuonna 2018 perheeni kanssa Yhdysvalloista takaisin Tampereelle. USA:ssa jokaisessa seurakunnassa on lähtökohtaisesti panostettu perheisiin. Esimerkiksi jumalanpalveluksessa on aikuisten ohjelman rinnalla lähes poikkeuksetta moderni pyhäkoulua ikätasoisesti useassa ryhmässä. Tampereelta löysin vain kaksi messua, joissa oli säännöllisesti ohjelmaa myös lapsille ja niistäkin toinen oli itse perustamani työmuoto.

Molemmat em. sektorit tarvitsevat toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Hengen uudistus on päättänyt omalla pienellä panoksellaan tehdä jotakin. Sitä varten olemme saaneet kirkkohallituksen määräämän valtakunnallisen kolehdin 17.12.2023.

Varojen avulla aiomme tukea erityisesti uudenlaisten messuyhteisöjen perhetyötä. Monet näistä yhteistöistä tavoittavat paljon juuri lapsiperheitä ja näenkin, että yhteisöllisyys on yksi avaimista kirkon perhetyön uudistamisessa. Sen lisäksi aiomme levittää yhteisöjen piirissä löydettyjä innovaatioita laajempaan tietoisuuteen sekä tuoda myös kansainvälistä osaamista Suomeen. Näkymme keskiössä on erityisesti perheiden hengellisen kasvatuksen tukeminen. Esimakuna olemme kääntäneet suomeksi Englannin kirkon piirissä kehitetyn Kasvata uskoa -kurssin. Lisää on luvassa, kunhan päästään ensi vuoden aikana hommiin.

Kiitos kun tuet tätä työtä kolehdin muodossa! Voit myös antaa lahjoituksen verkkopankissa tai Mobile payn kautta. Tai vielä mieluummin ryhtyä Hengen uudistuksen säännölliseksi tukijaksi. Voit myös ilmoittautua avuksi perhetyön kehittämisessä.

Siunattua joulunaikaa jokaiselle!

Timo Pöyhönen
toiminnanjohtaja

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Siispä jos haluaa organisoida jotain uutta toimintaa, niin sen saa helpommin toimimaan ilman kirkkoa. Miksiköhän tätä tosiasiaa ei kyetä ottamaan huomioon, kun ideoidaan jotain aivan uutta toimintaa seurakuntaan. Aina vain tukeudutaan seurakuntaan, joka ei kuitenkaan kykene sitä tukea antamaan. Näin monet hyvät ideat jää ideoiksi.

Timo Pöyhönen
Timo Pöyhönenhttp://www.hengenuudistus.fi
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.