Yksi näkökohta – ehkä ratkaisukin – aikamme ongelmiin.

Johdanto; Metsä, joka toisin paikoin anivihreänä vaippana, toisin paikoin vuodenaikojen vaihtelua noudattavana väriverhona peitti isäimme maata, on hakattu pois. On paljastunut maaperä, kalseita kallioita, soita ja autioita ahoja. Metsän möivät suurisukuiset. Ostajan palkkalaiset tulivat meluten ja kaatoivat maahan metsän viimeistä puuta myöten. Armotta iski kirves kumoon nuoren elinvoimaisen vesan, kasvussa keskitiehen jääneen ja vanhemman lahoamassa olevan puun. Elämän mahlat valuivat maahan. (Yrjö Karilas 1919; Suuren hiljaisuuden miehiä)

Kaikella on aikansa, myös tieteellä. Siinä missä kemiaa edelsi fysiikka siinä kemia oli välttämätön biologialle. Ymmärtääksemme aikaamme ja siihen johtaneita tapahtumia, kuten eriarvoisuutta, köyhyyttä, sotia ja energiakriisejä, on eduksi tutustua historiaan, joka on tiedettä sekin. Lähtökohdaksi ymmärtämiselle riittää elämä sellaisena kuin me sen tunnemme. Sen perusyksikkönä niin kasvi-, eläin- kuin ihmiskunnallekin on kaikille yhteinen solu. Historian aamuhämärässä ravinnon suhteen vaatimattomat kasvit yhteyttivät aurinkoenergian avulla elämälle välttämättömät yhdisteet. Kehitystasolla korkeammalla olevat eläimet ja ihmiset, jotka eivät itse kyenneet valmistamaan välttämättömiä vitamiineja, olivat riippuvaisia sekä kasveista että auringosta. Tästä ei olekaan pitkä matka – ajallisesti laskettuna tosin miljardeja vuosia – siihen, että nykyään hyödynnämme maapallomme kasveista ja muusta elollisesta syntyneitä öljy-, hiili- ja maakaasukerrostumia energiana tavalla, joka paitsi saastuttaa maan, meret ja ilman myös jakaa kansakunnat taloudellisesti ja poliittisesti rikkaisiin ja köyhiin, teollisesti kehittyneisiin ja kehitysmaihin, yltäkylläisiin ja nälkäisiin.

Siirtyessäni itse maalämpöön havaitsin olevani riippuvainen yhä kalliimmasta sähköstä. Päädyin aurinkopaneelien käyttöön, miljardien vuosien takaiseen todellisuuteen, auringon ja paneelin kaltaisen solun yhteistyöhön. Ajatuksissani siirryin yhtäältä miljardien vuosien takaiseen fyysiseen ja toisaalta 2000 vuoden takaiseen henkisiä arvoja korostavaan vuorisaarnan maailmaan. Tekniikka sinänsä ei ole uutta, mutta kaupallisesti aurinkoenergian hyödyntäminen on levinnyt vasta viime vuosikymmeninä. Biologien käyttämän esimerkin mukaan jokaista hehtaaria kohti minuutissa tuleva auringon lämpömäärä on päivässä noin 6 500 000 kilowattia. Toisen julkaisun mukaan maapallolle yltää auringon energiaa vuosittain 3 766 800 eksajoulea. Siitä teollisuus ja muu ihmisten toiminta käyttää vuosittain vain 500 eksajoulea, minkä aurinkoenergian määrän maapallo ottaa vastaan 90 minuutissa.

Maapallon energiavarat ovat loppumattomat. Sen sijaan että olisimme viimeisen sadan vuoden aikana kansakuntina ja yksilöinä panostaneet jo tunnetun aurinkoenergian tutkimiseen ja siihen liittyvän tekniikan kehittämiseen olemme pikaisten voittojen saamiseksi eli ahneuttamme keskittyneet kaiken saastuttavan, uusiutumattoman luonnonvaran riistoon. Useat valtiot ovat pelkästä ahneudestaan rakentaneet teollisuutensa (vain liikenteen, matka- ja autoteollisuuden mainitakseni) fossiilisen eli alun perinkin alkuaikojen kasvillisuuden ja auringon yhdessä tuottaman kemiallisen reaktion varaan. Moni valtio ja jopa maanosa kuten Eurooppa on tietoisesti luopunut energiaomavaraisuudestaan ja ajautunut riippuvuuteen ulkopuolisesta energiasta. Sen yhtenä seurauksena käydään sotia ja kauppasotia. Tänään sen yhtenä muotona taistellaan Ukrainan kansallisesta olemassaolosta. Toisena seurauksena väikkyy epäyhtenäisen EU:n hajoaminen.

Maailmalla tavoitellaan mm. työehtosopimuksilla yhä kiihtyvästi aineellista (kuten digilaitteita, viihteellistä autoilua, lomamatkailua tms.) vaurautta. Kasvava joukko, joskin vielä vähemmistö, arvostaa kuitenkin aineettomia (kuten luottamuksella, kunnioituksella, oikeudenmukaisuudella ja vastuullisuudella) arvoja. Lukeutuvat ihmiset kumpaan joukkoon tahansa, hurskaina vai syntisinä, viisaina vai typerinä, vilpittöminä vai vilpillisinä, he tulevat huomaamaan fyysisten ja henkisten lainalaisuuksien rikkomisen rankaisevan heitä säälittä aina ”kolmanteen ja neljänteen polveen” asti ja vielä pitempäänkin.

Sodat liki poikkeuksetta käydään maailman herruuden takaavan energian (ennen orjat nyt öljy) vuoksi. Tänään ydinenergialle rakentuva aseistus ja sillä uhkaaminen nostaa henkisten arvojen merkityksen fysiikan lainalaisuuksien yläpuolelle. On syytä toistamiseen muistuttaa selvityksestä, jossa todetaan valtamerten olevan ”mahtavin mineraalien varastoitumispaikka, jossa kuutiokilometri merivettä sisältää tonnin mineraalisuoloja ja kaikenlaisia metalleja”. Globaalisti toteutettuna – onhan pisara osa valtamerta siinä missä yksilö ihmiskuntaa – havainnon hyödyntäminen edellyttää sellaista yhteiskuntajärjestelmää, joka työskentelee koko ihmiskunnan, ei yksittäisen kansakunnan hyväksi. Ratkaisu ongelmiimme ei löydy enää ammatti-, kansa- vaan ihmiskuntatasolla. Siinä työehtosopimuksille rakentuva maailma paljastuu arvottomaksi Yrjö Karilaan jo 104 vuotta sitten kirjoittaman johdantolauseen rinnalla. Näin ajatellen nykytilanteemme paljastaa vaalien lähestyessä ongelmamme todellisen syyn, johon 100 vuoden aikakaan ei tunnu vaikuttavan, nimittäin ahneutemme.