Kumpi on parempi, Kristus vai Jeesus?

Jumalalla oli/on poika nimeltä Jeesus. Uskosta Jumalaan ja hänen poikansa tehtävään (rakensi itsenä muotoisen sillan elämän ja kuoleman välille) syntyi kuitenkin uskonto nimeltä kristinusko. Miksi ei jeesunusko?

No sen vuoksi, että Jeesus sellaisenaan on historiallisen henkilön nimi, mutta Kristus on tulkitun henkilön nimi, siis jotain enemmän. Ja tälle ”jotain enemmälle” kirkko perustaa olemassaolonsa ja teologiansa.

Jeesus puhuu Raamatussa, mutta Raamatussa puhutaan Kristuksesta.

Jeesus kuoli ristillä, Kristus nousi kuolleista.

Mikä on sinun valintasi, painotuksesi? Rukoiletko Jeesusta vai Kristusta? Ja onko nimellä väliä?

*

Nimellä on väliä, ainakin mikäli uskoo Kirkko ja kaupunkia (verkko 27.1., printti 16.2.) Kyseisessä mediassa kysyttiin s-postitse viideltä piispalta, mikä on kirkon hengellinen ydin. Piispat olivat varsin yksimielisiä asiasta.  Arkkipiispa Tapio Luoma ja Turun piispa Mari Leppänen puhuivat Jeesuksesta. Luoma toisteli lausetta ”Jeesus on Herra” peräti neljään kertaan. Leppänen puhui Nasaretin Jeesuksesta ja Jeesuksen seuraamisesta.

Kolme muuta piispaa, Helsingin Teemu Laajasalo, Espoon Kaisamari Hintikka ja Kuopion  Jari Jolkkonen käyttivät vain nimeä Kristus. Laajasalon ja Hintikan mukaan ”kirkon hengellinen ydin on Kristus.”

Jolkkosen vastaus poikkesi hivenen muista. Hänen ei nostanut Jeesusta/Kristusta kärsään, vaan totesi, että  ”kirkkomme hengellinen ydin on siinä, kuka Jumala on ja mitä hyvää hän meille lahjoittaa”.  Jolkkonen käyttää vastauksessaan kerran nimeä Kristus.

Mitä voimme edellä sanotusta päätellä? Meillä on Jeesus-piispoja ja meillä on Kristus-piispoja.

Onko jotenkin lapsenomaista puhua Jeesuksesta? Tai uskovaisempaa? Onko teologisempaa puhua Kristuksesta? Tai ymmärrettävämpää?

*

Jeesus on Kristus on Jeesus on Kristus on Jeesus on Kristus.

Jeesuksen nimi on Kristuksen nimi on Jeesuksen nimi.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Olli Seppälä
Olli Seppälä
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Kotimaan julkaisupäällikkö. Hän on kirjoittanut kirjan Jälleenlöydetty aika (2024), jossa pohtii muistelmanomaisesti uskon tietään ja muistojen merkitystä.