Pappien ja kanttoreiden rekrytointi on kriisissä Suomen ortodoksisessa kirkossa.
Ongelmia on monella tasolla, läpi koko systeemin.
Tilanne on yleisesti tiedostettu, mutta se jatkuu entisellään. Koska totutut tavat eivät korjaa tilannetta, kuvaa sana kriisi hyvin tilannetta.
Välillä toki puhutaan kauniisti avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Saarnoissa käsitellään usein moraalia. Harvemmin ihanteet kuitenkaan näkyvät arjessa, lupauksista huolimatta.
Suhmurointi rekrytoinnissa on omiaan johtamaan epäilyksiin siitä, että moni valituista eivät ole toimissaan vain omista ansioistaan, mikä ei edes ole täysin valittujen edun mukaista.
Tämä ei voi olla vaikuttamatta kirkkoon, sen tekemiseen ja henkeen. Itsevarmuus ja luottamus omaan tekemiseen kärsii siitä.
Rekrytoinnin tila on yksi syy nykyiseen pulaan työntekijöistä. Ala ei kiinnosta, eikä kirkko työpaikkana vedä.
Yksi esimerkki on ehdokasasettelu papin tai kanttorin toimiin.
Kirkkolain säännös papin, diakonin ja kanttorin valinnasta toimeen on ytimekäs.
Hiippakunnan piispa suorittaa ehdokasasettelun hakuajan päätyttyä. Piispan on asetettava ehdolle enintään kolme ansiokkainta ja tehtävään sopivinta ehdokasta.
Hakijoita voi olla monia, mutta usein ehdolle asetetaan kaksi tai jopa vain yksi hakijaa. Päteviä jätetään siis mielivaltaisesti pois. Epäselvää on, annetaanko edes mitään perusteluita asettelulle.
Välillä tosiaan asetetaan ehdolle vain yksi ehdokas, vaikka päteviä hakijoita olisi useita. Samaa toki tehdään piispojen kohdalla, viimeksi apulaispiispan ”vaalissa”.
Valinta on näissä tilanteissa täysin näennäinen. Voidaan toki puhua valinnasta, mutta käytännössä kyse on näytelmästä.
Ihanteellisesti ehdokasasettelu olisi piispan ääni yhtenä osana rekrytointia.
Piispan ääntä arvostettaisiin ja hän antaisi punnittuja perusteluita ehdokasasettelulleen. Kyse olisi piispallisesta ansiovertailusta. Arvovallallaan hän ehdottaisi kolme ansiokkainta ja tehtävään sopivinta.
Piispan ääni tunnettaisiin ja siihen luotettaisiin. Valinnan tekevät ottaisivat ehdokasasettelun huomioon.
”Lampaat kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä”, kertoi Jeesus hyvästä paimenesta.
Reilu rekrytointi palvelisi kirkkoa – ja kyllä antaisi enemmän tilaa itse Pyhälle Hengelle toimia.
Pyhä Henki voi jopa toimia hallinnossa, jos hänelle annetaan mahdollisuus. Erityisesti hyvä ja vastuullinen hallinto antaisi hänelle hyvin tilaa.
Entä jos leikattaisiin koko uskonnonopetus? Kuten Iivosen kommenteista nähdään, uskontokuntien on mahdollista hoitaa opetus itsekin.
Olisiko liian radikaalia ajatella, että koulussa opetettaisiin neutraalisti sitä, mikä maailmassa on kaikille yhteistä ja kirkoissa ja vastaavissa henkimaailman asioita?
olen riston kanssa samalla kannalla.miksi tuhlata koulun väheneviä resusseja uskontoon.se mitä uskonnosta tarvitsee yleissivistyksen takia tietää oppii kyllä muillakin oppitunneilla.esim hihtoria.tosin tämä tieto ei ole uskonnon kannalta mairittelevaa.
lisäisin vielä että on käsittämötöntä että 2000-luvun suomessa on neuvostoliiton tyylistä pakko ideologiaan manipulointia.
Ette sitten ymmärtäneet, että kustannukset tulevat kuljetuksista. Kunnille.
Ymmärrän kyllä teidän intonne saada uskonnonopetus pois kouluista, mutta ette tule siinä onnistumaan.
Itse asiassa et ymmärrä, Sonja. Ei minulla ole intoa saada uskonnonopetusta pois kouluista. Uskonnoista on tärkeää tietää. Uskontojen harjoittaminen ja uskontojen uskomuksellinen osuus olisi luontevinta jättää uskontokuntien hoidettavaksi
Kaikille yhteinen elämänkatsomustieto tms. säästäisi pitkällä aikavälillä resursseja.
No, rahalla ei voi kaikkea perustella. Eikä rahalla saa kaikkea.
Risto Korhonen
”Kaikille yhteinen elämänkatsomustieto tms. säästäisi pitkällä aikavälillä resursseja.”
Miksi sitten koulussa pitäisi opettaa KATSOMUKSIA, kun ne ei kuitenkaan ole kaikiklle yhteisiä?
No Jukka: siksi, että on hyödyllistä tietää erilaisista katsomuksista. Se auttaa toimimaan esim. monikulttuurisessa ympäristössä luontevasti. Taidat nyt sekoittaa katsomuksen ja uskomuksen?
Rautalankaa: koululaisten on hyvä saada tietoa KATSOMUKSISTA. Koulun asia ei ole istuttaa KATSOMUKSIA lapsiin, poikkeuksena tietenkin ns. tieteellinen maailmankuva, mikäli joku haluaa sitä katsomukseksi kutsua.
Risto Korhonen
Miksi koulussa pitäisi opettaa sellaisia uskomuksia, kuten ”tieteellinen maailmankuva” kaikkinen jumalattominen selitysoppeineen?
Eikö tieteenfilosofinen ote riittäisi? Sehän ei ota kantaa onko Jumala vai eikö ole.
Lars A,
Kiitos erinomaisesta analyysista.
Luulenpa, että melkein kaikki rekrytoinnit kaikissa organisaatioissa sisältävät kähmintää, mikä ei tietenkään ole tekosyy sille että sitä hyväksyttäisiin ortodoksisessa Kirkossa.
Olen eri mieltä siitä, että ”Ihanteellisesti ehdokasasettelu olisi piispan ääni yhtenä osana rekrytointia.”. Ortodoksisessa Kirkossa piispa päättää kuka voi toimia pappina tai kanttorina, minkään maallikkoista koostuvan kokouksen enemmistö ei saa eikä voi syrjäyttää piispaa tässä. Ehkäpä et tätä tarkoittanutkaan.
Olisi erittäin hyvä, että ehdokasasetteluun liittyisi aina huolellisesti valmisteltu ja kirjoitettu perustelumuistio. Tämä auttaisi valitsijoita vaalissa.
Kiitos kommentista.
Kähmintää esiintyy maailmassa, vaikken kuitenkaan väittäisi, että ”melkein kaikki rekrytoinnit” sisältävät sitä.
Kyllä rekrytoida voi ihan asiallisesti. Ja näin myös tehdään. Onhan oma tai firman etu saada sopivin hommiin.
Kontrasti kähminnästä kirkossa on räikeä. Harva muu taho saarnaa moraalia muille yhtä paljon ja myös väittää olevansa jotain ”enemmän”. Harva firma tai kunta vaikkapa väittää olevansa pyhä.
Piispa voisi toki olla kirkollinen despootti. Näin taitaa olla jossain maailmalla. Vaihtelevia käytänteitä on.
Suomessa tilanne on kuitenkin toinen. Piispa ei yksin päätä asiaa. Ehdokasasettelulla he nykyään silti harrastavat mielivaltaa ja sitten leikitään ”vaaleja”.
Vihkimiset on sitten oma lukunsa. Se on oma kriisinsä. En nyt sitä käsittele.
Ikävä kyllä lakiuudistus todennäköisesti joutuu ”ohjaamaan” piispoja asiassa, sillä nähtävästi omin neuvoin he eivät kykene tai oikeastaan halua pyrkiä reiluun rekrytointiin.
Lars A,
”Piispa ei yksin päätä asiaa.”
Taitaa kuitenkin päättää, koska kukaan ei voi olla pappi tai kanttori ilman piispan lupaa. Et kai tosissasi toivo, että pappi tai kanttori toimisi ilman piispan siunausta?
Näin paastoa aloitellessa, voi vain todeta, että paljon on parannettavaa. Ehkäpä uusi lakia selkeyttää toimintatapoja, kuitenkaan rikkomatta Kirkon perintöä.
Niin. Totesin, että vihkimiset ovat oma lukunsa. En ota niihin kantaa.
Kirjoitukseni aiheena oli rekrytointi toimiin. Ei sen enempää. Siinä prosessissa piispoille on yksi osa – ehdokasasettelu. Eivät siis yksin päätä (koko) rekrytointia. Ei sen kummempaa.