”Jumalan terve!”

SRK:n toimittamasta Kirjasta ”Valinnan paikka” Kirja nuorelle, sivut 125-126

”Uskon hoitaminen

Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.

 Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?

Jeesus on antanut meille, seuraajilleen, selkeän kehotuksen tunnustaa uskomme myös ihmisten edessä. Ei siis ole vaarallista, vaikka joku uskosta osatonkin kuulisi uskovaisten välisen tervehtimisen. Silloin hänkin kohtaa raikkaan hedelmän, joka kasvaa uskon puussa.

Sairastunut oksa saattaa tuulessa narista: ”Mitä minun asiani sinulle kuuluvat, hoida omat asiasi.” Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristitty käyttää ahkerasti Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO77).”

Raamatun Viinipuuvertauksen mukaan Jeesus on viinipuu ja Jumala viinitarhuri. Vertauksessa käy ilmi, että Jumala hoitaa viinipuuta; puhdistaa oksia ja heittää kuivuneet pois. Jeesuksen mukaan ne ihmiset ovat puhtaita, joita sana on saanut puhdistaa ja Jeesus kehottaakin pysymään sanassa ja pitämään hänen käskynsä: Joh. 15:12: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Minkälaista oli Jeesuksen rakkaus? Kyttäävää? Oliko se kristityn uskoa herkästi epäilevää ja mitätöivää? Ei, vaan armollista; Jeesus opetti meitä armollisuuteen toinen toistemme kanssa.

Luther kirjoittaa kirjassa Mannaa Jumalan lapsille näin (sivu 173): ”Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.”

Rakkautta ei siis ole se, että menet herkästi puhuttelemaan ja tuomitsemaan uskonystävääsi, vaan juurikin päinvastainen toiminta. Matt. 7: 1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”

Lainaamastani ”Valinnan paikka” -kirjan tekstistä saa sellaisen kuvan, että uskovaisen tulee elää niin avoimesti ajatuksineen, että hän on helposti toisten uskonystävien hoidettavissa: ”Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla.” Tavallaan avoimuus omien asioiden suhteen katsotaan uskon tunnusmerkiksi, ei niinkään toiseen kohdistuva pitkämielinen, kärsivällinen ja armollinen rakkaus. Olet avoin ja uskonystäväsi on myös avoin, jotta voitte hoitaa toinen toisianne. Tämä voi kuulostaa äkikseltään hyvinkin kauniilta ja kristilliseltä toiminnalta, mutta sisältää rumia vaaranpaikkoja. Kun keskitytään sekä oman että uskonystävän uskonelämän puhtauteen, ajaudutaan helposti suoritususkoon, lain alle. Ollaan vaativia sekä itseä että uskonystävää kohtaan. Rakkaus ei vaadi ja se on lempeä, sekä kaikkea muutakin ihanaa.

Vl-liikkeen kohdalla asiassa on isona ongelmana vielä se, että omat tai toisen uskon epäilyt liittyvät usein asioihin, joita Raamattu ei sano synniksi. Liikkeessäkin saatetaan asia myöntää ja selitellä, että ne ovat asioita, jotka saattavat johtaa syntiin. Eli jotta ei joutuisi vaikkapa huoruudensyntiin, ei saa harrastaa tanssia. Puhutaan ”harmaasta alueesta”. Pieni pätkä samaisesta kirjasta, sivu 127:

”Elämässämme kohtaamme myös asioita, jotka eivät ole suorastaan syntiä, mutta saattavat johtaa ”heikoille jäille” uskonelämässä. Esimerkiksi tekniikka, uudet aatteet ja tavat tuovat meille paljon uusia asioita, joista emme heti tiedä kuinka suhtautuisimme niihin.”

Myös raamatunaikaan ajateltiin näin. Roomalaiskirjeestä sen voi lukea. Juutalaiset keksivät oman sääntökokoelman suojelemaan uskovia joutumasta syntiin. Sitä voisi kuvata vaikkapa turva-aidalla kymmenen käskyn ympärillä. Ajatuksena ihan joo ymmärrettävä ja hyvä, mutta pitää sisällään vielä suuremman vaaran. Niin kuin joku onkin oivallisesti sanonut: ”Viruksentorjuntaohjelma, joka pitää sisällään viruksen”. Nimittäin, lakia ei voi toteuttaa mitenkään, koska se ottaa kiinni jo ajatuksesta. Kymmentä käskyä suojelemaan väsätty sääntökokoelma, viruksentorjuntaohjelma, pitää sisällään omavanhurskauden vaaran. Sääntökokoelman avulla, joka ei siis ole edes Raamatusta eikä Jumalan pyhää lakia, vahditaan sekä omaa että toisen uskoa, arvuutellaan, kuka on terve oksa viinipuussa ja oikeutettu tervehdittäväksi ”Jumalan terve” –tervehdyksellä.

Vl-liikkeen tervehtimiskäytännön liittäminen viinipuuvertaukseen, tekee tervehtimisestä helposti ahdistavan. Liikkeen sääntökokoelman, uskon tunnusmerkkien täyttäminen on usein vaikeaa ja Jumalan terveellä tervehtiminen edellyttää taas hoidettua ja puhdasta omaatuntoa; uskovaisen pitää olla ”terve oksa viinipuussa”. Muutoin tervehtimisen oletetaankin olevan vaikeaa. Ja sitähän se onkin. Kun vl-uskovaisena jo ajatustasolla sortuu rikkomaan sääntökokoelmaa (”hengen hedelmiä”) vastaan silloin kun haluaa sellaisia asioita mitä ei saa haluta, niin ”Jumalan terve” on usein tahkeasti sanottavissa. Ei tarvitse kuin katsoa terveyskeskuksen aulassa vähän aikaa telkkarista elokuvaa, niin sen jälkeen on vaikea tervehtiä ”jumalallisesti”. Sama homma jos kapinoi lapsiasiassa tai tekisi mieli laittaa ripsiväriä. Näin käy ainakin herkillä ja omantunnontarkoilla vl-uskovaisilla. Niille homma ei ole vaikeaa, jotka eivät ota näitä juttuja niin tosissaan.

Kirjoitus kehottaa tervehtimään ”Jumalan terveellä” myös sen takia, kun Jeesus on kehottanut tunnustamaan uskoa ihmisten edessä. Voin kertoa, että asia on monelle vl-ihmiselle äärimmäisen vaikea. Käytäntö ei ole edes raamatunmukainen ja se ei ole merkki uskosta Jeesukseen, vaan kuulumisesta vl-yhteisöön. Jeesukseen uskovia ja häntä Vapahtajanaan pitäviä ihmisiä kun on paljon muuallakin kuin vl-liikkeessä. ”Jumalan terve” on tunnusmerkki vl-uskosta, tunnussana saman liikkeen jäsenten välillä, sekä omaa että vastapuolen uskoa ilmentävä tervehtimismuoto. Eikä siinä vielä kaikki; kun joku uskonystävä jätetään yhtäkkiä tervehtimättä, se on merkki siitä, ettei häntä pidetä enää uskovaisena. Liikkeen ulkopuolisia liioin ei saa tervehtiä. Jos vahingossakin menee tervehtineeksi ”epäuskoista” henkilöä, tervehdys pitää ottaa takaisin, jotta ”epäuskoiselle” ei jää sellainen käsitys, että häntä pidetään uskovaisena ihmisenä.

Kun avoimuus liitetään uskovaisuuteen ja sulkeutuneisuus epäuskoon, saattaa myös aiheuttaa monelle vl-ihmiselle ahdistusta. Eivät kaikki ole luonteeltaan avoimia! Ei todellakaan! Ihmisillä on itse kenelläkin omia kipupisteitä tai traumoja, jotka tekevät muuria ”minän” ympärille ja estävät olemasta avoimia. Jos tällaisen ihmisen uskoa vielä epäillään sulkeutuneisuuden takia, hänen taakkaansa vain kuormitetaan lisää. ”Miksi se ei puhu asioistaan?” olen kuullut turhan usein sanottavan joidenkin ihmisten kohdalla. Tällaista ihmistä kehotetaan joskus myös avautumaan jollekin luotettavalle uskonystävälle, ”suljetulle astialle”.

Sulkeutuneella ihmisellä epäillään usein olevan jotain syntiä tunnollaan, joka estää olemasta vapaa ja avoin armolapsi. Tämä tämmöinenhän ei ole omiaan vahvistamaan kenenkään uskoa. Puhtausvaatimukset ja tahranpesuoppi myös lisäävät sulkeutuneisuutta. Aina on syyllinen olo jos mistä asiasta ja nurkka vastassa joka puolella. Pitäisi ripittäytyä, jotta voisi olla ”vapaa uskovainen”. Tieto ja varmuus Jumalan kaikenkattavasta armosta ei riitä, vaan ”tarttis vielä tehrä jotain”. Ripittäytyä. Puhdistautua. Jotta olisi terve oksa viinipuussa ja voisi vapain sydämin sanoa ”Jumalan terve”.

Ei varmasti kukaan ja varsinkaan herkkä ja sisäänpäin kääntynyt henkilö tykkää olla tarkkailtavana. Kuitenkin jo pelkkä vl-liikkeen tervehtimiskäytäntö on jonkinlaista sekä itseen että toiseen kohdistuvaa tarkkailua. Milloin voin tervehtiä puhtaalla omallatunnolla? Milloin uskonystäväni pitää jättää tervehtimättä? Tervehtikö se Matti vai ei? Katteliko Kalle muualle samalla kuin tervehti? Sanoiko Kirsi ”Jumalan terve” vai mutisiko jotain muuta?

– Jos nyt en voi vanhempia tervehtiä, niin lapsia kyllä voin, eiväthän he ole epäuskoisia vaikka vanhemmat ovatkin ”kieltäneet uskonsa”.

– Miten vaikeaa onkaan tavata ”uskonsa kieltäneitä” ensimmäisen kerran heidän kieltämisensä jälkeen kun ei oikein tiedä miten tervehtiä!

– En halua ottaa heihin mitään yhteyttä, kun en tiedä miten tervehtisin heitä.

– Tuntuu ihan hölmöltä alkaa sanoa ”Terve” kun on aina tottunut sanomaan ”Jumalan terve”.

– Olisipa niin mukava, kun voisin sanoa sinullekin ”Jumalan terve”!

Hirveästi vl-liikkeen ”jumalalliseen” tervehtimistapaan on saatu sisällytettyä asiaa. Siihen liittyy paljon tunteita ilosta ahdistukseen, riemusta tuskaan. Voi mikä murhe, kun joku ei enää tervehdikään ”jumalallisesti” ja mikä ilo kun ”tuhlaajalapsi” on alkanut taas tervehtimään ”oikealla tavalla”. Ja mikä ankaruuden vakavuus, kun seurakunta (=tietyt ihmiset) päättää ”sitoa” tottelemattoman, heittää hänet saatanan haltuun ja lopettaa sanomasta hänelle tuota kaikkein pyhintä, ylintä ja autuaaksi tunnustavinta tervehtimisen muotoa: ”Jumalan terve”. Ja miten mieluusti tottelemattomalle annetaan pyhä tervehtimisoikeus takaisin, kun hän käy ensin mutkan seurakunnan edessä.

Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata (hyvä huomio Vuokko!).

Lopuksi pieni pätkä lohdutusta Lutherin galatalaiskirjeen selityksistä, sen sivuilta 44 ja 45:

”Nämä kaksi käsitettä, armo ja rauha, sisältävät siis koko kristillisyyden: armo anteeksiannon ja rauha iloisen, levollisen omantunnon. Mitään rauhaa ei ole, ellei syntiä ole annettu anteeksi. Lakihan syyttää ja kauhistaa omaatuntoa synnin vuoksi. Omastatunnosta syntiä eivät pyyhi pois pyhiinvaellukset, valvomiset, vaivannäkö, harjoitukset, paastot eivätkä mitkään teot – ne vain kasvattavat syntiä. Kuta enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.

—-Mutta mahdotonta on omaatuntoa rauhoittaa ja ilahduttaa, ellei saa rauhaa siitä armosta, joka on yhtä kuin Kristuksessa luvattu anteeksianto. Monet ovat tosin nähneet paljon vaivaa, kun ovat keksineet sääntökuntia ja harjoituksia rauhoittaakseen omaatuntoaan, mutta sillä keinoin he ovat vajonneet yhä useampiin ja suurempiin vaivoihin ja onnettomuuksiin. Kaikki nuo harjoitukset ovat omiaan pelkästään pahentamaan epäilyä ja epätoivoa. Eipä ole rauhaa minun luissani eikä sinunkaan, ellemme kuuntele armon sanaa ja jää sen varaan vakaina ja luottavaisina.”