Tulkoon sinun valtakuntasi -tapahtukoon sinun tahtosi.


Kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina, tuomiosunnuntaina, tutkimme Psalmia 143:1-10. Tätä pyhäpäivää kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Ajatus Kristuksesta korkeana kuninkaana, jonka edessä kaikki olemme joskus tuomiolla, saattaa tuntua pelottavalta. Sanoma tiivistyykin siihen, että kannattaa sopia riitansa ja etsiä sovitusta sekä Jumalan anteeksiantoa Jeesuksen ristinuhrin tähden jo täällä ajassa.

 

Usein kaipaamme turvallista uskoa. Silti on oikein, että osoitamme joskus arkaakin kunnioitusta Jumalan hyvälle tahdolle ja pyrimme täyttämään sen. Kuitenkin keskeneräisinä Jumalan, kaikkitietävän majesteetin edessä me saamme tunnustaa syyllisyytemme ja erheemme kuten psalmin 143 rukoilija tekee erityisesti jakeissa 2 ja 8. Jeesuksen sovituskuoleman tähden saamme uskoa syntimme anteeksi ja lähestyä Jumalaa turvallisin mielin. Jumalan oikeudenmukainen tuomio vapauttaa myös vainoojien epäoikeudenmukaisesta sorrosta.

Koko Psalmien kirja on Vanhan testamentin suuri rukouskirja, jonka monet psalmit olivat myös laulun muodossa esitettyjä rukouksia, joissa kiitettiin Jumalaa, pyydettiin häneltä syntejä anteeksi sekä anottiin varjelusta ja johdatusta. Psalmissa 143 on esillä toisaalta katuva rukous ja toisaalta Taivaan Isälle suunnattu valitus. Myös johdatusta pyydetään.

Psalmien rukouksissa näkyy, kuinka jo muinaisen Israelin Jumalaa etsivät ihmiset halusivat kertoa hyvinkin monenlaisista tunteista. Näin myös Psalmin 143 rukoilija rohkenee kertoa siitäkin, että joskus tuntuu ympäriltä löytyvän vain vihamielisiä ihmisiä (143:3). Voimme kertoa näistä meille hankalista ihmisistä Herralle, joka on luvannut puolustaa meitä. Hyvin avoimesti psalmissa valitetaan myös väsymystä ja uupumusta (143:4).

Meille tutuin rukousasento on ehkä käsien laittaminen ristiin ja pään kumartaminen. Muinaisina aikoina Vanhan testamentin ajan ihmiset rukoilivat myös niin, että he kohottivat kätensä ylös kohti taivasta (143:6). Käsien kohottaminen Jumalan puoleen oli kuin merkki siitä, että Herra antaisi tyhjiin käsiin siunauksensa ja hyvät lahjansa. Samalla kohotetuin käsin rukoileva ilmaisi oman asemansa Taivaan Isän edessä: Hän ojensi kätensä kohti Isää niin kuin lapsi ojentaa käsiään, kun hän tahtoo isän tai äidin nostavan hänet syliin. Voit kokeilla, miltä tuntuu rukoilla kädet ristissä ja sitten taas kämmenet avattuina ylöspäin ojennettuina.

Raamatun maissa Lähi-idässä on paljon alueita, jotka ovat erityisesti kuumina vuodenaikoina hyvin kuivia. Kuivassa hiekassa ei mikään kasva ja muhevakin multa muuttuu kuivuudessa hedelmättömäksi. Jotta ihminen olisi hyvinvoiva ja onnellinen, hän tarvitsee yhteyttä Jumalaan ja lähimmäisiin aivan kuin maa tarvitsee vettä kasvaakseen. Psalmin kirjoittaja kuvaa, miltä tuntuu yhteyden rikkoontuminen Jumalaan (143:6-7).

Uskomme, että voimme etsiä yhteyttä Jumalaan rukoilemalla ja odottamalla Hänen vastaustaan. Aina ei ole helppo odottaa vastausta. Psalmin kirjoittaja opastaa meitä kuitenkin turvautumaan rukoillen Jumalaan. Iltarukouksessa me usein teemme tiliä päivän tapahtumista, mutta psalmin rukoilija muistaa rukoilla Herran johdatusta päivään jo aamuvarhaisella ( 143:8 ). Voit kokeilla, miltä tuntuu aloittaa päivän toimet pienellä rukoushetkellä. Voit myös rukoilla päivän aikana kohtaamiesi hankalien ihmisten puolesta, joistakin voi tulla jopa sinun ystäviäsi. Ainakaan sinun ei tarvitse arkailla heitä, sillä voit aina turvautua Jumalaan ja hänen hyvään johdatukseensa (143:9-10).

Pentti Tepsa, Kemijärven kirkkoherra
P.S.
Tänä vuonna tuomiosunnuntai on myös seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä.
Jäsentensä maksamien verotulojen avulla seurakunta voi tehdä paljon sitä hyvää, mitä korkein tuomari meiltä tuomiolla kysyy. Olen tavattoman kiitollinen vaalitoimitsijoiden ja luottamushenkilöiden työstä. Sitä on ollut ilo seurata.
    • Jaa, en osaa snoa tuohon sanavapauspuoleen, mutta varmaan tässä tapauksessa oli myös muita huomioon otettavia prinsiippejä.

  1. Esimerkiksi USAsta saattaa tulla naisten oikeuksia vastustavia saarnaajia ja Afrikasta sukupuolivähemmistöjen huonoa kohtelua ajavia.

    Sitten on kristillisiä järjestöjä, joiden pitäisi joutua selvittömään, mistä rahat oikein ovat peräisin, koska tekevät Suomesta käsin lähetystyötä vaikkapa Venäjällä.

  2. ”Psalmien rukouksissa näkyy, kuinka jo muinaisen Israelin Jumalaa etsivät ihmiset halusivat kertoa hyvinkin monenlaisista tunteista. Näin myös Psalmin 143 rukoilija rohkenee kertoa siitäkin, että joskus tuntuu ympäriltä löytyvän vain vihamielisiä ihmisiä (143:3). ”

    Kyllä Israelista voi tuntua edelleenkin, että on vain vihamielisiä ihmisiä ympärillä.

    Saako rukoilemalla vastausta?
    Kyllä voi saada. Pyysin kerran itkua itselleni, kun en sitä osaa, vaikka kuinka olisi kiviä kertynyt kulkutielle. Parin päivän sisällä tapahtui jotakin niin koskettavaa, ja vielä kaksi kertaa, että itkin kuin vesiputous. Sen jälkeen helpotti. Kiitin.

    Vesi puhdistaa päältä ja itku sisältä.

Tepsa Pentti
Tepsa Pentti
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.