Uskonnolliset yhteisöt määrittelevät innokkaasti sitä, mitkä asiat Telluksella ovat moraalisesti oikeita ja mitkä vääriä. Kautta historian uskonnot ovat saaneet aikaan sekä hyvää että pahaa tämän määrittelyinnokkuutensa ansiosta.
Fundamentalistisuus, mustavalkoisuus, ankaruus ja vakavuus, niin jämeriä ja selkärankaisen kuuloisia sanoja kuin ovatkin, äärimmilleen vietynä aiheuttavat paljon pahoinvointia ihmisissä. Noista sanoista sana armo, tuo ihana, keveä, vapauttava ja valoisa kuin aamuaurinko, on kaukana kuin itä lännestä, kuin kivi höyhenestä, kuin murhe ilosta. Siksi kavahtakaamme noita sanoja tietyissä asiayhteyksissä.
Nyt on ollut puhetta siitä, miten mielellään eri uskontokunnissa puhutaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Niinkin luonnollinen ja ihmisyyteen peräti ihan oleellisesti kuuluva asia selitellään enempi ja vähempi hengellisesti. Tietty seksuaalisuuteen liittyy myös toisen ihmisen satuttamisen mahdollisuus. Ja aina kun jotakuta satutetaan, se on väärin, tapahtuipa satuttaminen sitten henkisellä, hengellisellä tahi fyysisellä puolella. Tässä kohtaa ymmärrän hengellisyyden tupsahtamisen kuvioihin mukaan. Mutta en muuten.
Usein sellaisia heikkouksia, tilanteita tai jopa synniksi luokiteltuja asioita on helpompi ymmärtää, jotka liippaavat läheltä itseä. Vaikka niitä ei hyväksyisikään, niitä on helpompi ymmärtää. Esimerkkinä vaikkapa abortti. Vaikea ja kivulias asia jo sanana. Parempi, jos koko asiaa ei olisi olemassakaan, niin paljon tuskaa, kipua ja ahdistusta se aiheuttaa ihmisille. Tiedän sen kokemuksesta. Itse en olisi halunnut hommaan ryhtyä, mutta minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa; elä tai kuole. En koe valehtelevani, jos sanon että perheeni takia suostuin aborttiin. En osannut pelätä oman henkeni puolesta, mutta perheen pärjääminen ilman minua huoletti.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihan epätoivon partaalle havaittuaan tulleensa raskaaksi. He ovat toivoneet ja rukoilleet keskenmenoa – turhaan. Ihmisalkio on jatkanut kohdussa kasvuaan äidin epätoivosta huolimatta ja vähitellen äiti on alistunut tilanteeseen. Useimmat tällaisista tapauksista ovat päätyneet onnellisesti; äiti on rakastunut sydänjuuriaan myöten vatsa-asukkiin pikkuhiljaa. Aina ei ole kuitenkaan käynyt näin onnellisesti ja siitä on tietysti odotettavissa tragedioita kerrakseen.
Sellaisen äidin, joka on kokenut ahdistusta ja epätoivoa omasta raskaudestaan, on aika helppoa ymmärtää äitiä, joka miettii samanlaisessa tilanteessa aborttia. Onhan hän kenties itsekin sellaista miettinyt tai pahimmassa tapauksessa jopa yrittänyt enempi ja vähempi itse aiheuttaakin kotikonsteilla, mutta ei ole sitä kyennyt viemään loppuun asti helvetinpelossaan.
Jos uskonyhteisössä on ankaran kielteinen suhtautuminen avioliiton ulkopuoliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, raskaus tällaisessa tilanteessa on pahin mahdollinen juttu. Jos vaakakupin toisella puolella on raskauden lopettaminen ja toisella suuri häpeä ja nöyryytys yhteisössä ja kenties vielä julkinen anteeksipyyntö seurakunnan edessä, epätoivossaan voi valita kahdesta pahasta tuon pahemman vaihtoehdon eli abortin. En näe, että se on koskaan hyvä vaihtoehto, se on aina huono vaihtoehto toisesta huonosta. Ja lähes aina se on se huonompi vaihtoehto.
Nainen, joka havaitsee tulleensa raskaaksi, ei välttämättä näe epätoivonsa ja sumunsa keskellä mielessään sitä, mikä on raskauden lopputulos, eli lasta. Hän näkee ja tajuaa vain sen, että raskaus edetessään aiheuttaa hirmuisesti epätoivottuja muutoksia ja vaikeuksia elämässään ja hän ei ole siihen mitenkään valmis. Tällaiselle ihmiselle on hirmuisen vaikea sanoa sivusta yhtään mitään, sanoma ei mene helposti perille.
Väitän, että monelle naiselle raskaus merkitsee todellisesti ihan oikeata vauvaa ja lasta vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tuntuvasti potkiskella vatsassa. Siihen asti lapsen olemassaolo ja sen todellisuus on hämärän peitossa. Oli raskaus sitten toivottu tai ei. Ultraäänitutkimukset tekevät vatsa-asukista paljon todellisemman; tuolla se on ja vilkuttelee, oi miten ihanan suloista! Kaikkein todellisin ja ihmeellisin hetki on se kun lapsi lopulta syntyy ja sen saa syliinsä, minulle ne hetket ovat edelleen kaikista ihmeellisimpiä kokemuksia elämässäni <3
Ymmärrän siis äitiä, joka epätoivon keskellä raskautensa johdosta ei kykene näkemään sielunsa silmillä sitä ihmeellistä ihmiselämän alkua, mikä hänen vatsassaan kasvaa. En ole itsekään aina siihen kyennyt. Sitten jälkeenpäin olen ihan ahdistukseen asti harmitellut ja syyllistellyt sitä kun en olisi sylissäni tuhisevaa lasta alun alkaen halunnut. Nämä ovat kipeitä asioita, niin kipeitä, että ihan rintaan sattuu.
Jatkuvasti tapetilla oleva asia laillistettu abortti mietityttää. Lääketiede on kehittänyt keinot epätoivottuja raskauksia vastaan. Onko se oikein? Voiko kukaan ottaa päättääkseen sellaisesta asiasta, missä ihmiselämä lopetetaan? Monien mielestä eettisesti ainoastaan silloin kun äidin henki on vaarassa, on oikein tehdä tällainen päätös. Mutta ei silloin jos äidin mielenterveys on vaarassa tai äidillä on joku muu heppoisempi syy raskautensa keskeyttämiselle. Onko edes olemassa heppoisia syitä asialle? Tiedetäänkö me aina takuuvarmasti missä olosuhteissa raskauksia keskeytetään?
Eräs tuttu oikeustieteen ammattilainen pohti kerran syitä ja seuraamuksia sekä tuomioita. Hän mietti kohtuullisuutta tuomioissa. Poika tappaa isänsä. Asiaa tutkitaan ja kun on menty tarpeeksi syvälle tutkimuksessa, selviää, että isä on hakannut poikaa koko pojan eliniän. Niin, mikä tuomio on oikeudenmukainen pojalle? Nämä eivät ole kuulemma helppoja tapauksia juristeille.
Mennäänpä takaisin abortteihin. Nainen, joka ei ole koskaan saanut omilta vanhemmiltaan osakseen rakkautta, on ollut itse epätoivottu ja kuullut siitä jatkuvasti, havaitsee tulleensa raskaaksi. Hän ei näe epätoivonsa keskellä lapsellansa sen parempaa kohtaloa kuin on saanut itselleen. Hän ei ole koskaan ollut rakastettu, hän ei osaa myöskään itse rakastaa, hän ei näe mitään syytä jatkaa raskauttaan. Voidaanko hänet pakottaa jatkamaan raskauttaan ja synnyttämään lapsensa, vai voidaanko hänet auttaa tilanteesta lääketieteellisin keinoin?
Jossakin kirjoituksessa joku vertasi laillistettua aborttia laillistettuun murhaan. Eli viranomaisten nähden ja avustamana joku saa tappaa toisen ihmisen. Abortissa estetään ihmisen alkua saamasta elämisen lahjaa, tulemasta tuntevaksi ja tiedostavaksi ainulaatuiseksi ihmiseksi, johon hänellä olisi lähtökohtaiset edellytykset, ellei sitä estettäisi. Murhassa estetään jo olemassa olevaa, tuntevaa, tiedostavaa ja ainulaatuista ihmistä jatkamaan hänen elämäänsä. Ihmisalkio ei tunne, tiedosta vielä olemassaoloaan, hän ei ole vielä oma persoonansa, mutta on hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi.
Epäilen, että miesten on lähes mahdotonta mennä naisen asemaan lisääntymisasian ”problematiikassa”. Häntähän asia ei voi ikinä koskea samalla tavalla kuin naista. Ei ilmoisina ikinä. Kuitenkin usein juuri mies on ”pahin” moraalinvartija kun puhutaan vaikkapa aborteista. Vaikka nainen tuomitsisikin lähtökohtaisesti abortit, hänellä on useimmiten mukana ymmärtämystä ja armollisuutta asiaa kohtaan.
En ole aborttien puolustaja. Haluan lähinnä suunnata ihmisten katseita syihin ja seuraamuksiin. Miksi nainen saattaa joutua tilanteeseen, jossa hänellä on vastoin hänen omaa toivomustaan ja haluaan lapsi vatsassa? Ihmisen luontoon kuuluvalla seksuaalisella vietillä ja halulla saada oma lapsi, ei ole suoranaista yhteyttä keskenään. Tarkoitan sitä, että seksuaalisuuden kokemiseen ja toteuttamiseen ei tarvita halua saada lapsi.
Raskauden ehkäiseminen seksuaalisessa kanssakäymisessä on harvoin sataprosenttista. Vain selibaatti on sataprosenttista. Miten sitten voidaan estää epätoivotut raskaudet ja abortit? Minusta taas tämäkin asia lähtee vastuullisesta vanhemmuudesta ja vahvasta lapsen ja vanhemman välisestä kiintymyssuhteesta. Ainakin näin kyökkikasvattajana asiaa haparoiden haeskelen.
Jos ihminen saa lapsena kokea kunnioitusta ja rakkautta, hänet opetetaan kunnioittamaan muita ja ottamaan vastuuta itsestään ja toisistaan, hän kykenee myös nuorena ja aikuisena vastuullisuuteen tekemisissään ja jo tämä luo hyvän pohjan välttää elämässä ei-toivottuja asioita ja niiden syntymistä.
Se, ettei ”ajaudu” sekopäisiin ja vastuuttomiin seksikokeiluihin, on varmaan useimmiten seurausta siitä, että on saanut lapsena tarpeeksi huomiota, läheisyyttä ja rakkautta kohdallensa. Ja päinvastoin.
On helppo ja itselle mieluista moralisoida jonkun asian kohdalla sen toteuttajaa, jos ja kun lähemmin tarkasteltuna oikea syyllinen asiaan on itse, joku muu, jotkin vallitsevat olosuhteet tai vaikkapa yhteiskunnallinen järjestys ja ilmapiiri, jonka toteuttamisessa on ollut mahdollisesti myös itse mukana.
Joka tapauksessa suuressa osassa abortin läpikäyneistä naisista lopputulema on se, että nainen kärsii ratkaisunsa takia kovasti elämässään. Mitä siis voi tehdä asian hyväksi? Laillistettu abortti tekee abortin toteuttamisen helpoksi, eli se on edesauttamassa ihmistä astumisessa ojasta allikkoon, suonsilmäkkeestä toiseen vielä pahempaan suonsilmäkkeeseen.
Vai onko laillistettu abortti estämässä tapahtumasta useampaa tragediaa kerralla, esimerkiksi mielen murtumista tai jopa itsemurhaa? Sellaisessa tapauksessa menetettäisiin kaksi ihmishenkeä yhdellä kertaa.
Kun olet lukenut tämän kirjoitukseni, jos sinulla on henkistä vahvuutta, kuukleta abortti ja mene katsomaan kuvahaulla ko. toimenpidettä. Itse en voi katsoa kuvia sydän väpäjämättä ja itkemättä. Kysyn käsi sydämellä itseltäni ja koko maailmalta: Miten ne olisivat estettävissä?
Maailma on vahvojen. Niiden, jotka jaksavat nousta epätoivojen soista voittajina ja joilla on vahvuutta kohdata elämän haasteet ja ongelmat murtumatta. He laittavat kiviä heikompienkin kannettaviksi koska ovat itsekin jaksaneet ne kantaa. Heidän on harvinaisen helppoa moralisoida väsyneitä ja heikkoja. Ylistyslaulu heille ja heidän erinomaisuudelleen!
Mihin ihmeeseen tämä masiina kadotti yllä olevan tekstin alkuosan? Siispä:
Jos liität kirjoittamasi jotenkin aborttikeskusteluun, niin enpä voisi olla jyrkemmin kanssasi eri mieltä.
Oikea rivi varnaankin Ei, Ei, Kyllä 🙂 – Mutta Vuokko hyvä, etkö pidä itseäsi parempana asiantuntijana, olethan kertonut olleesi vielä joku aika sitten oikeinnii ”fundamentalisti” vl-kristillisyydessäsi… Ja lisäksi Sinun ripittäytymisessäsi täällä Kotimaa24:n palstalla muistuttaa kyllä melko pitkälle lestadiolaisen alkuheräyksen rippikäytäntöä 🙂
Miksi et kykene/halua keskustella oman liikkeesi asioista Markku?
Vinoilet nyt Markku, mut ei se mitään. Mun kokemukseni eivät ole välttämättä enää tätä päivää vl-liikkeessä, vaikka aikoinaan olin liiankin kuuliainen liikkeen opetuksille ja jota sinä kutsut sitten fundamentalismiksi. Tuo ripittäytymisasia ei oikein auennut mulle.
Mutta kun kerta otat niin voimakkaasti ja ankarasti kantaa vl-liikkeen ulkopuolisen maailman -näin olen ymmärtänyt- aborttikäytäntöön ja suhtautumiseen tilanteissa, joissa äiti odottaa vastentahtoisesti lasta, on minusta väistelyä se, ettet ota samalla kantaa oman liikkeesi asioihin kyseisessä asiassa. Siellä niitä vasta riittääkin vastentahtoisia odottajia! Vl-liikkeen ulkopuolella kun naiset saavat tietää *toivotusta* raskaudestaan, he tuulettelevat asialla ja jotkut järjestävät asian kunniaksi jopa pienet juhlat. Kumma kun tällaiset pippalot loistavat poissaolollaan vl-liikkeessä, kun sitä niin mainostetaan lapsirakkaana yhteisönä ja kerrotaan, kuinka vl-vanhemmat HALUAVAT ottaa kaikki lapset vastaan. Ja aika monet kertovatkin siitä, kuinka on ollut vaikea hyväksyä uusi raskaus jnejne. Nämä tämmöiset asetelmat aiheuttavat ongelmia ja kärjistyneinä johtavat vaikka minkälaisiin murhenäytelmiin, jotka tietty yritetään pitää salassa muilta. Tiedän näistä, kun olen saanut s-postia monilta naisilta näiden asioiden tiimoilta. Ja tiedän myös ihan livestä kaikenlaisia todellisia tarinoita.
Mietin sitä, kun vl-liikkeen opetuksen mukaan, avioitua ei voi kuin liikkeen jäsenen kanssa. Miettikää sitten sellaista tragediaa, että joku jo hyvästi ikäneitoiässä oleva nainen rakastuu johonkin ”epäuskoiseen” mieheen ja alkaa tietty odottamaan lasta kun ehkäisy on niin kiellettyä ja sitten murheen murtamana kertoo asiasta vl-ystävälleen, joka kehottaa hetimiten jättämään miehen ja tietty pitämään lapsen. Noh, naista kannustetaan vatsan kasvaessa tekemään parannusta seurakunnan edessä huoruudesta. Miettikää mikä taakka! Ihan järkyttävää! Pitää luopua rakastamastaan miehestä ja vielä tekemään asiasta julkiparannusta. Ei tämä on kuulkaa niin julmaa! Tämmöistä on tapahtunut, ei tarvitse keksiä yhtään.
Odotan vielä päivityksiä vl-käytänteistä tänä päivänä; vieläkö edellä kertomani kaltaista voi vl-liikkeessä tapahtua?
Alkuheräykseen, ns. uuteen heräykseen ja epäilemättä 1970-luvun vl-lestadiolaisuuteen lienee liittynyt vaihtelevasti julkirippi tuonkaltaisissa asioissa – luuultavasti vedoten Jaakobiin: ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.” (Jaak 5:16) Mutta enpä usko, että enää…
Ilman muuta myötätuntoni on Anna-Liisan (vrt. Minna Canth) puolella ja suurempia syyllisiä epäilemättä Vanhurskaan Jumalan edessä olivat miehet ja ympäristö, jotka hänet tällaiseen tekoon ajoivat… Mutta ei jonkin asian ymmärtäminen tarvitse merkitä sen hyväksymistä tai peräti kohottamista kategoriseksi imperatiiviksi eli normiksi!
Vuokko hyvä – blogisi otsikko ”Abortti” herätti odottamaan, että haluat keskustella aiheesta myös globaalin, liberaalidemokraattisen, arvotyhjän maailman megaluokan ihmisoikeusloukkauksena, sokeana pisteenä ja syntinä! – Katso puuta, mutta näe myös metsä:)
Niinhän olen keskustellutkin Markku hyvä. Koko laajuudessaan.
Se, että nainen ajautuu tilanteeseen, jossa miettii aborttia tai vieläpä ”sortuu” sellaiseen, kannattaa miettiä asiaa koko laajudessaan eikä pelkkä ”tappona” ja tekona. Asia ei ole mitenkään yksiselitteinen ja sen tietää jokainen nainen, joka on kippuroinut yhtään näissä asioissa. Huomaan, että miesten on helpompi sanoa asiasta yksikantainen mielipide ja vastaus.
Hmm. Usein porno ja siihen liittyvät asiat, ovat enempikin miesten ongelma tai se voi muodostua ongelmaksi. Minähän voin sanoa asiasta hyvin yksioikoisesti, että ihan pöllöä hommaa ja miten se voi kenellekään olla ongelma. Koskaan mulle ei ole tullut ”kiusausta” klikata pornosivuja, puhumattakaan että haluaisin katsoa sellaisia elokuvia. Kun asia ei minua koske, voin hyvin langettaa tuomiot asiasta kenen kohdalla tahansa. Joskus olen kuullut vl-saarnoissa varoiteltavan vaarallisista ja sopimattomista nettisivuista. Samoin puhutaan ylikorostuneesta seksuaalisuudesta. Minä en ole tällaista havainnut. Miksi aina miehet puhuvat aiheesta? Vai puhuuko naisetkin? Eräs mies pyysi seurakuntapäivillä esirukouksia, että säilyisi uskomassa netin kanssa. Tuli semmoinen olo, että hän sortuu klikkailemaan pornosivuja, tiedä sitten tarkoittiko hän niitä. Nojoo, ei tätä asiaa voi verrata abortteihin, mutta ehkä saattaa esimerkkinä auttaa ymmärtämään sen, että parhaiten asioita oppii ymmärtämään omien kokemusten kautta, eikä vain sivusta seuraamalla ja kirjoja lukemalla. Minä en esimerkiksi voi mitenkään ymmärtää, että porno voi pahimmillaan muodostua koko elämää hallitsevaksi asiaksi, en millään.
Ylikorostunut seksuaalisuus liitetään usein enempikin naisiin. Miksi? Taas miehet syyllistämässä ja syynä mikä? Naiset ovat syyllisiä kaikkiin miesten vaivoihin ja ongelmiin. Paska kun ovat olemassaankaan, vaikka ilman niitähän mies ei kyllä pärjäisi ongelmiensa kanssa. Nooh, tämä on nyt semmosta tiistaiaamun huulenheittoa 😉
Jatkan pohdiskelua.
Mikä on oikeastaan yliseksuaalisuutta tai miten se siis ilmenee? Josko ainakin niin, että puhuu paljon rasvaisia juttuja ja kaksimielisyyksiä. Tunnustan, että mun on vaikea sellaisia kuunnella. Olin vuosia sitten naisvaltaisella työpaikalla tehtaalla, jossa naiset puhuvat tällaisia hirmusen mielellään. Katsoivat kun huoltomiehet menivät ohi ja arvostelivat heidän ”periään”. Kenellä on hyvät ja kenellä ei. Nyt en äkikseltään muista kuulleeni muualla naisten harrastaneen tällaista, voi olla että olen unohtanut ja kohta tulee mieleeni. Akateemisissa naisvaltaisissa työpaikoissa en ole kuullut ainakaan.
Monilla miesvaltaisilla työpaikoilla rasvastellaan, mutta meneekö heilläkin jako raavastyöläiset ja lukeneemmat akselilla puheenaiheet? Siis oikeestaan tiedän asiasta aika vähän, on vain oma kokemukseni ja olen ollut pitkään pois työmaailmasta kotona. Mutta sen tiedän, että jotkut suurperheiden isätkin saattavat puhua tosi rasvaisia juttuja ja kaksimielisyyksiä ja vieläpä lasten kuullen. Minusta se on ollut todella ahdistavaa. Koska silloin ylitetään äkkiä lievan hyväksikäytön raja. Mutta meneppä sanomaan, olet silloin tiukkapipo. Tosin kyllä se tiedetään, etten sellaisesta tykkää, mutta kaikki eivät kykene olemaan puhumatta rasvasia tai kaksimielisyyksiä. Se ihmetyttää, että koska koko seksuaalisuus on tiettyyn pisteeseen saakka niin syntiä kuin olla ja saattaa, niin puhua saa mitä lystää eikä usko edes tule epäilyksenalaiseksi. Pahempi on tässäkin asiassa ripsari. Se vie nopeammin uskonnatsat olkapäiltä.
Mutta tajunnanvirta jatkuu. ”Pukeutukaa naiset sillä tavalla, että miehetkin pysyvät uskomassa”, on kuulutettu ry:n mikrofonien kautta useampaankin kertaan, koska sen on niin moni tuttunikin kuullut. Tuota. Siis mies ei saisi syttyä naisen katselemisesta, ei tuntea kutketta ja mielihyvää, ei fantasoida eikä mitään, pitää olla kylmä kuin kala vedessä, vaikka miten hemaiseva naisimmeinen hameenhelmojaan heiluttelisi. Kun miehen ajatuksia ei saada helpolla hallintaan, heitä yritetään auttaa pukemalla naiset säkkeihin. Nainen ei saa olla naisellinen ja muodokas, koska silloin mies ei hallitse ajatuksiaan. Voi elämä! Antaa miesten hekumoida, hekumoihan naisetkin! Kielletään semmoinen asia, joka on ihmisellä luonnossa ja juuri tästä KIELLOSTA vääristymät lähtevät liikkeelle!
Ainakaan tämä hallintayritys miesten ajatusmaailmasta ynnä itsetyydytyskiellot eivät ole estämässä kaksimielisyyksiä, rasvastelua eikä myöskään lasten seksuaalista riistoa. Ihan todistetusti näin. Olisiko niitä jopa vähemmän, jos seksuaalisuus koettaisiin ihmiselle luonnollisena ja ihananakin asiana, jota ei tarvitse saada kahlittua tietynlaiseen pakettiin pääkopassa?